torstai 28. heinäkuuta 2011

Pikainen ilmoitus.

Moikka kaikille!

En ole lopettanut bloggaamista kokonaan, jatkan vielä jonain päivänä. Elämässä on tapahtunut kaikennäköistä ja olen ollut poissa internetistä kokonaan alkukeväästä asti, en siis ole käyttänyt nettiä muuhun kuin laskujen maksamiseen verkkopankissa. 

Viime aikoina olen kyllä enemmän taas alkanut ajatella blogia, tumblria ja deviantartia, joten voi olla että näihin asioihin tulee lisää juttua piakkoin, tai sitten ei. Riippuu fiiliksestä. 

En kuitenkaan ole unohtanut teitä, rakkaat lukijat. En vain ole halunnut käydä netissä, en ole kokenut tarvetta siihen, sillä olen halunnut viettää enemmän aikaa lasten kanssa, itseni kanssa ja kirjojen parissa ilman sosiaalisen median taakkaa. Ja voin sanoa, että olenkin voinut paljon paremmin ja saanut enemmän aikaiseksi kun en ole viettänyt suurta aikaa päivästä koneen ääressä. 

Olen kiitollinen kärsivällisyydestänne, lukijani! Oikein hyvää loppukesää jos en sen aikana blogia tämän enempää päivittele!

3 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Veikkasinkin että syy taukoon on jotain tämän tapaista. Koneella istuminen osaa joskus rasittaa ja tauko tekee itse kullekin hyvää!

Oikein hyvää loppukesää ja kiva kun ilmoitit itsestäsi, ettei arvailuista huolimatta tarvitse olla huolissaan. :)

-eimii

Henni kirjoitti...

Kiva kuulla mitä oot puuhaillut, oonkin jo ihmetellyt mihin oot hävinnyt :) On varmasti tuntunut hyvältä pitää taukoa netistä, pitäisi kai itsekin joskus kokeilla ;)

Anonyymi kirjoitti...

On oikein viettää aikaa juuri niin kuin siltä tuntuu. On ilo kuulla että olet voinut hyvin. Toivottavasti jatkat elämäsi jakamista blogin avulla vielä joskus :-)