sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Vielä yksi päivä talvea, sitten se astuu kevään tieltä.



Vaikkei talvi tosiaan ihan vielä ole loppumaisillaan oikeasti, niin virallista talviaikaa on jäljellä enää tämä päivä, maaliskuu kun luokitellaan kevätkuukaudeksi. Vaikka nyt onkin ollut pari päivää jo helpompi nauttia tuosta talvestakin kun ulkona ei ole ollut niin jäätävät pakkaset, niin silti odotan jo kovin innolla kevättä, sillä ainoat kengät mitä olen ihan vain turvallisuussyistä uskaltanut käyttää ulkona liikkuessani ovat maiharit, ja jalkani ikävöivät jo hiukan korkojen perään. Toivokaamme siis että lumi alkaisi pikkuhiljaa sulaa sen verran että tuonne uskaltaisi lähteä pikkuisemmilla popoilla!


Minulle alkaa tulla vieroitusoireita illanvietoista. Viimeksi olemme istuneet iltaa suuremmalla porukalla uutenavuotena, ja nyt olisi mielestäni jo korkea aika järjestää jotkut mukavat illanistujaiset. Ei siihen sen kummempaa tarvitse kuin lapset hoitoon ja kaverit paikalle, mutta todellisuudessa se ei olekaan niin helppoa. Lapset saa helposti kyllä hoitoon jos on tarvetta, kiitos ihanien sukulaisteni <3, mutta kaverit paikalle samaan aikaan on yllättävän haastavaa saada. Oli työn ja tuskan takana että saimme järjestettyä joulukuussa syntymäpäiväjuhlani ja pikkujoulut edes. No, yrittänyttä ei laiteta joten pitää alkaa lämmittelemään Ottoa ajatukselle pienistä juhlista! Se piristäisi varmasti meitä kumpaakin.


Eilen olin ystäväni luona käymässä ja maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni leipävanukasta. Ystäväni oli sitä tehnyt. Se oli ihan hyvää, vähän oudon makuista kylläkin mutta kun makuun tottui niin se oli itseasiassa aika namia. Ystävä kertoi että sen kanssa olisi reseptin mukaan kuulunut tarjoilla vaniljakastiketta, mutta hänellä ei ollut sitä niin syötiin ilman, mutta oli se joka tapauksessa hyvää. Voisi itsekin joskus kokeilla tehdä sitä! 


Tänään olisi varmaankin tiedossa kävelyreissu äitini kanssa, katsotaan moneltako menemme vai menemmekö kenties ollenkaan, mutta olisihan se ihan mukava pitkästä aikaa. Voisi myös kokeilla josko ystäväiseni tahtoisi tulla viettämään aikaa kanssani, minua nimittäin hieman sekoiluttaa (verbaalisesti) ja kunnon sekoilua ei voi harrastaa kuin tämän kyseisen ystäväni kanssa! 

Palailen myöhemmin astialle ja toivon mukaan saatte sitten nähdä runsaammin kuviakin! 


Ps. Hyvä Leijonat, sentään saatiin pronssia!

lauantai 27. helmikuuta 2010

Tästä tuleekin pitkä teksti.

Olen kyllä maailman paras otsikon keksijä. 

No mutta. Minulla oli suunnitelmissa kirjoittaa tänne jo pari päivää sitten, mutta sitten Blogger ei jostain syystä suostunut ollenkaan yhteistyöhön. Tekstinkirjoituskenttä ei suostunut aukeamaan, ja sitten olikin pari päivää niin kiireistä etten ole ehtinyt pahemmin edes ajatella kirjoittamista. Nyt kuitenkin yritän saada tämän merkinnän kirjoitettua!

Aloitetaanpa alusta. 

Muutama päivä sitten menimme kaverin kanssa Oranssitorille, joka on siis kirppis. Sieltä tarttui mukaan parit kuteet. 

Tällainen söpö mekko, jossa oli etumuksessa kiinni tuollainen raitahässäkkä. Se lähti kyllä kälppimään, joten nyt voi itse valita minkä väriseltä haluaa mekon etumuksen näyttävän laittamalla erivärisen paidan alle. Nerokasta, mikä järjen riemuvoitto. Tästä maksoin 4€, eli ei todellakaan paha hinta!

 Tällainenkin mekko lähti kahdella egellä messiin. Tuo ei jää tuollaiseksi, ajattelin muokata hieman mekon etumusta ja helmaa, kuvaa saatte tuunauksesta sitten kun ehdin muokata ja kuvata. 

Mukaan lähti myös eurolla kiva kasa kangasta joka on tällä hetkellä jonkin iltapuvun muodossa. Se on ihan nätti, pitää vaan ensin katsoa saako sitä käytettyä sellaisenaan pieniä muokkauksia tehden vai revinkö koko kasan vaan kankaaksi. Samaten mukaan lähti kolmella eurolla suuri mustavalkoinen huivi josta nyt ei ole kuvaa koska unohdin napata, mutta myöhemmin sitten jos suinkin muistan. 

Tulimme kaverin kanssa kirppiskäynnin jälkeen meille, ja kaverin ehdotuksesta sitten katsoimme minun koko vaate- ja koruvarastoni lävitse sillä periaatteella että kaikki mitä en käytä, niin lähtee mäkeen. Ja kuinkas kävikään...

 Kahdeksan kassillista turhia vaatteita ja kenkiä lähti! Rankalla kädellä karsin siis, mutta se oli hyvä, sillä nyt minulla on paljon enemmän tilaa kaapissani. Ja vaikka olenkin kunnon kenkäfriikki, niin kahdeksan paria kenkiäkin lähti. Vaiko peräti yhdeksän, en nyt muista. 

 Pääasiassa kaapistani haihtui kaikki missä oli väriä. Ja liikaa hörhelöä. Vaikka rimpsuiset vaatteet ovatkin nättejä ja ilo silmälle, ne eivät kuitenkaan ole ollenkaan minua. 

 Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin mitä lähti pois, voi kysäistä löytyisikö minulta jotakin mitä etsii. Voin myös tehdä erillisen postauksen myytävänä olevista kengistä, jos joku haluaisi ehkäpä ostaa niitä pois minun nurkistani pyörimästä? 

Tein myös omasta kaapistani löydän tämän vaatteiden poisheittämisen keskellä. Olen pitkään haaveillut revitystä mustasta paidasta, ja etsin melkein vuoden kaupoista. 

En siis muistanut että minulla kökötti kaapissani tällainen käyttämättömänä. En tajua miksei idea tullut aiemmin mieleeni, mutta leikkasin tästä paidasta tuon pinkin osasen pois ja voila!

 Minulla on musta revitty paita! Ja sinänsä ilmaiseksi!

Katsoimme kaverin kanssa myös koruni läpi ja vietimme rattoisan tunnin selvitellen koruja solmuista. Miten voivat pienet metalliset ketjut vääntäytyä ihan hulluihin solmuihin vaikkei niihin edes koske! Niinpä sitten ehkäistäkseni myöhemmät solmuuntumiset, ripustin kaikki koruni naulojen avulla seinille roikkumaan. 



Keskiviikkona sitten käväisin kaverillani tällaisilla kuteilla:

 Tuo musta paita on se vastarevitty, alunperin sen ostin varmaankin Backstreetistä.
Toppi H&M.
Housut Seppälä.
Korut hiukan mistä sattuu, taas kerran.

Palatakseni vielä hieman viime lauantain ostoksiin, esittelen teille nyt violetin luomivärin jota vailla olen ollut yli vuoden mutta jonka vihdoin löysin täydellisempänä kuin koskaan!

Nivean Pure Diamond. Tuolla yhdellä paletilla saa täydellisen meikin, eikä rajauskyniä tai eyelinereitä tarvita, sillä silmän rajaukseen käy todella hyvin tuo kaikista tummin väri. Tietenkin mustaa rajausta kehiin jos haluaa dramaattisemman lopputuloksen, mutta esimerkiksi ihan perus arkikäyttöön niitä ei tarvita. 

Samaten ylistän teille näitä. Minulla oli aiemmin käytössä Rimmelin meikkivoide ja puuteri, mutta vaikka ne olivatkin vaaleinta sävyä, ne tekivät naamani ihan keltaiseksi. Nämä eivät sitä tee! Sävy näissä on 10 Vanilla, se vaalein, ja näillä saan ihan täydellisen vaalea meikkipohjan ilman häiritseviä sävyeroja jossain kohtaa naamaa. Edellisillä tarvikkeilla sävyeroja tuli väistämättä vaikka kuinka huolellisesti yritin laittaa. Samaten näillä kasvoille ei tule sellainen kauhea maskimainen tunne niinkuin niillä edellisillä jos laittoi yhtään enempää. 

Eilen käväisin isäni kanssa syömässä ja leffassa. Sitä ennen minun piti käydä viemässä Lastenklinikalle Tarun pissanäyte, ja olin keskustassa jo vähän vaille viisi vaikka minun piti tavata isäni vasta kymmentä yli sen. Kulutin siis aikaani Anttilassa josta mukaani tarttui Reckless Loven levy hintaan 19,95, ja tämä vain yhden hyvän biisin takia! Toivoa sopii että levyn muutkin kappaleet ovat hyviä, tai muuten minä suutun... 
Viidellätoista eurolla ostin myös uudet kuulokkeet iPodiin, edelliset kun vetelevät jo pikkuhiljaa viimeisiään.

Noissa on tuossa kuulokeosassa tuo pieni väriraita, näissä se on violetti. Vaihtoehtoina oli myös pinkki ja turkoosi, mutta niistä väreistä en ole koskaan pahemmin pitänyt. Vihreä olisi ollut juuri passeli sillä soittimenikin on vihreä, mutta kun ei siellä ollut niin violetti käy kyllä ihan yhtä hyvin! En vain malttaisi odottaa että edelliset kuulokkeet tosissaan hajoavat, silloin vasta pääsen nämä ottamaan käyttöön. Noh, poissa silmistä, poissa mielestä - mikä tarkoittaa siis sitä että tungen nämä uudet kuulaimet syvälle laatikkoon odottamaan palvelustaan ja pahalla tuurilla vielä unohdankin ne sinne.

Kävimme eilen katsastamassa I love you Phillip Morris -elokuvan. Päänäyttelijöinä oli Jim Carrey ja Ewan McGregor. Kyseessähän on siis ns. homoleffa, joka ainakin elokuvan tekstien mukaan perustuu tositapahtumiin. Leffa oli ihan hyvä ja suhteellisen nerokas, isäni mielestä siinä oli liikaa homoilua mutta minun mielestäni ei! Oli vain suloista katsella kuinka Carrey ja McGregor esittivät todella rakastunutta pariskuntaa. Ja lienee turhaa sanoa että meinasin kuolla tuijottaessani Ewania. Aivan ihana ilmestys kertakaikkiaan! Niin suloinen!

Pisteet sille joka jaksoi lukea koko merkinnän, taisi tulla aika pitkä! Nyt menen viihdyttämään lapsosia ja keksimään jotakin rattoisaa puuhaa viikonlopuksi. 

Ps. On varmaan turhaa mainita myös se että eilinen Suomi - USA ottelu meni jo alusta niin perseelleen etten kyennyt katsomaan kuin ensimmäisen erän sillä olin hajottaa television. Niin että eikös vain olekin niin että USA voitti sitten lopulta? Joku voisi kertoa minulle. Mieluiten rauhallisesti, sillä en takaa miten räjähdän jos USA todellakin voitti. 

Pps. Otto kertoi että Suomi hävisi 6-1. Noh, pelaavat sentään pronssista mutta en voi kieltää etteikö minua hiukan vituta ja että olisi kyllä ollut aika mahtavaa jos Suomi olisi saanut Olympiakultaa.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Kakkosvaihe.

Olenpas ylepä itsestäni! Kerrankin hoidan asioita ajoissa! Soittelin siis äsken autokouluun ja ensimmäinen kysymys langan toisessa päässä olevalta henkilöltä oli se että koskas kortti menee umpeen. Vastasin että 15.5. ja sain osakseni riemastuneen kommentin että sinäpäs olet ajoissa, hyvä homma! 

Minulla on sitten 29.3. ajon arviointi autokoulun autolla, se kestää 1,5h. 
31.3. pääsen sitten Porvoon radalle liukastelemaan omalla autolla ja ilmeisesti myös kuuntelemaan kuinka ajetaan taloudellisesti ja niin eespäin. 

 Siinä minun Jaskani. Toivotaan että tälle uskolliselle ystävälle ei käy mitään pahaa kun mami pääsee vähän hurjastelemaan liukkaalle radalle. ;)

Olin luullut että tuossa kakkosvaiheessa menisi nuo hommat ihan vähintään kolmelle eri päivälle. Onneksi sentään kuitenkin pääsee noin helpolla! Ei tarvitse montaa päivää tuhlata autossa keikkumiseen, voi sen ajan käyttää paremminkin. ;D Mutta pakkohan tuo on käydä joten hyvä että se menee noinkin sutjakkaasti. Toivotaan ettei ole hirveät pakkaset enää tuolloin, olisi vähän nihkeää seisoskella Hakaniemessä odottelemassa ajon alkua jos on kamalat pakkaset. 

Tässä on hyvää luppoaikaakin ennen tuota, saan panikoida rauhassa. 

Eilistä päivää.

Aamusella jaksoin jopa meikata vaikka olinkin ihan tööt! Olen todellakin ihan joku eri ihminen melkein kuin vielä kuukausi sitten. Aika hienoa!

 Korut vähän mistä sattuu. 
Topin ostin juuri sunnuntaina sillä kenkienhakureissulla. H&M:stä ostin ja vähän alle seitsemän euroa maksoi.
Housut Seppälästä.

Aamulla oli Tarun tahdistinkontrolli ja kaikki oli muuten ihan kunnossa, ainoa vaan että joku systeemi oli hiukan koholla, joten mennään seuraavaan kontrolliin jo toukokuussa vaikka muuten olisi ollut pidempi väli. 

Iltapäivällä kävin sitten viemässä Janin isäni työpaikalle, Jani meni hänen luokseen yöksi pitkästä aikaa. Heti sen jälkeen kaverini tuli meille, kävimme kaupassa ostamassa leffasnackseja ja katsoimme Anger Managementin. Olen nähnyt sen ties kuinka monesti, mutta aina se on yhtä hauska! Leffan jälkeen juttelimme hetken syntyjä syviä ja sitten kaveri lähti kotiin ja minä menin tutimaan ja tässä sitä ollaan. 

Tälle päivälle kun vielä keksisi jotakin älykästä. Pyykinpesua on ainakin tiedossa, ja pitää nyt katsoa tuleeko Jani tänään kotiin vai meinaako homma mennä siten että olisi vielä toisenkin yön isälläni. Samaten pitäisi alkaa hoitamaan autokouluasioita, minun väliaikainen ajokorttini menee umpeen 15.5. joten sitä ennen pitäisi käydä kakkosvaihe. Ei voisi kyllä vähempää huvittaa, mutta pakkohan se on. Onneksi se on kuitenkin aika lyhyt ja pieni juttu.

Otto on nyt koulussa joten saisin nauttia rauhasta, mutten jotenkin taaskaan osaa ottaa iloa täysillä irti siitä että olen vain Tarun kanssa kotona kahden. Jospa koitan tsempata.

Asu #8: Violetti.

Viimeinen asu! (Vihdoin ja viimein.)

Tästä asusta otimme varmaan eniten kuvia, mutta vain yksi niistä oli julkaisukelpoinen. Ja se tulee tässä.

 Mekko Seppälä. 
Violetti huivi jostakin joskus aikoja sitten. 
Takki second hand. 
Kengät Morticia. 

Tämä oli ehkä hiukan pornahtava asu, etenkin kun minulla ei ollut sukkahousuja ja kun kenkävalinta oli tuollainen. Tuo mekko on kyllä ihan siveä sitten jos laittaa seuraksi sukkikset ja vaikkapa peruskorkkarit. Silloin se on seksikäs muttei porno. 

Kohta puoliin availen gallupin tuohon sivupalkkiin, eli saatte äänestää näistä seitsemästä "hömppäasusta" mielestänne jollain tavalla parhaan. Ei muuta kuin äänestämään!

maanantai 22. helmikuuta 2010

Kiroiluttaa.

Kakkoselta tulis nyt vähän niinkuin Suomi-Ruotsi -jääkiekko-ottelu ja minä prkl en ehdi sitä katsomaan! Telkkari on kyllä nyt tuossa taustalla päällä niin että kuulen selostuksen, mutta heti kun olen tämän merkinnän kirjoittanut niin onkin jo tosi kiire laittamaan kuteet niskaan ja nassu kuntoon sillä minun pitää mennä kahdeksan jälkeen jo sutimaan auto puhtaaksi että ehditään Tarun kanssa lähteä ajoissa Lastenklinikalle. Pitää matkaankin varata hetki aikaa kun tuolla on niin liukasta, ja samaten kun yhdeksän kieppeillä vasta menemme niin silloin on jo aika niukasti autopaikkojakin. Perkule... Pitäisiköhän ottaa vaan taksi, se olisi paljon helpompi. Mutta paljon kalliimpi. ÖRÖRÖRÖR. 
Ja perkele jos Suomi häviää tämän ottelun niin minä suutun ja pahasti. Ruotsalaisillehan ei saa hävitä! Se on vain periaatekysymys. Joka koskee itse asiassa kaikkia maita. :D


Nyt ei ajatus oikein kulje kun kuuloelimet keskittyvät tuon ottelun selostukseen. Palailen siis myöhemmin paremman postauksen kera. :D

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

When the world wasn't ending.

Voin ihan alkuun sanoa että on ollut hemmetinmoinen päivä. Ja toiseksi pahoitteluni siitä että hömppäasuhommaa ei saatu sitten vieläkään päätökseen, olin aika mestari kehittelemään viikonlopun aika kiireiseksi. No, huomenna sitten! 

Siirtykäämme sitten päivän asuun. Taisin mainita että ostin eilen mekon. Noh, se mekko oli tänään päälläni!


Tämän päivän asu oli hyvin yksinkertainen, kuten näette. Minusta kuitenkin tuo mekko on ihan täydellinen ja se on Seppälästä ostettu hintaan 19,95€. 


Minulla ei taida sen kummemmin olla selitystä tämän päivän asusta, sillä näkyvillä olevia merkittäviä vaatekappaleita ei ylläni ollut näissä kuvissa muita kuin vain tuo mekko. 

Sitten voimmekin siirtyä tämän päivän aktiviteetteihin... Nimittäin kaupunkireissuun. Menimme äitini kanssa keskustaan yhteen Dinskoon. Lähes tärisevin jaloin suuntasin kohti hyllyä jolla himoitsemani sandaletit olivat. Nappasin kengän joka oli kokoa 37 ja laitoin jalkaan... Ja ihan liian iso! Ei toivoakaan! Äitini kävi avuliaasti kysymässä olisiko heillä kokoa 36, mutta ei ollut. Myyjä oli kuitenkin mukava ja katsoi koneelta, että Itäkeskuksen ja keskustan toisessa myymälässä oli tietokoneen tietojen mukaan kummassakin yksi pari jäljellä kokoa 36. Samaten Sellossa olisi ollut, mutta se oli heti poissa laskuista. Samaten oli keskustan toinen liike, sillä se oli suljettu sunnuntaisin. Alkoi suoraan sanoen vituttaa. Lähdimme sitten liikkeestä ulos ja olimme saaneet mukaan lappusen, jossa luki missä liikkeissä oli vielä koneen mukaan yhdet parit jäljellä ja kyseisten liikkeiden puhelinnumerot sekä kenkieni tuotenumero. Olin kaiken lisäksi unohtanut kysyä onko Itäkeskuksen liike auki. Koitin sitten soittaa sinne, ei vastattu. Odottelin hetken, soitin uudestaan ja sieltä vastattiin! Päiväni oli todellakin pelastettu! Varasin kenkäparin ja lähdimme äidin kanssa pikavauhtia Itikseen ja suoraan Dinskohon. Ette arvaa paljonko minua jännitti kun myyjä ojensi minulle kengät ja minä istuuduin sovittamaan. Kuitenkin jännitykseni oli oikeastaan turhaa, sillä heti kun sujautin jalan kenkään niin näin ja tunsin että ne olivat täysin sopivat. Maksoin siis kiltisti viisikymmentä euroa ja nyt olen vihdoin mustien sandaalien onnellinen omistaja! Ainoa ongelma on enää se miten jaksan odottaa lämpimiä säitä...

Tässä kuitenkin uudet muruseni.


Nämä kengät saavat mielestäni jalkani näyttämään siroilta, ja vaikka noissa on ihan hemmetin korkea korko ja pientä platformiakin, ne ovat todella tukevat jalassa ja niillä on hyvä kävellä. Kävely ei mene sellaiseksi hassuksi keikkumiseksi niin kuin joidenkin korkokenkien kanssa.


Kesä, tule jo! 

Ostin myös valkoisen perustopin H&M:ltä, samaten kuin Anttilasta lähti mukaan uusi meikkivoide, puuteri, valokynä, kasvorasva ja luomiväri. En kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi ottaa niistä kuvia, mutta eipä se suuri menetys ole! Keskittykäätten ihanaisiin kenkiini! ;)

Eilisen asua.



Eilisen asu oli aika musta, kuten huomaatte. Minä sain näistä vaatteista hiukan sellaisen hippimäisen vaikutelman yhdistettynä noihin hiuksiini, tykkäsin tästä kyllä tosi kovasti! Asu oli kaunis mutta myös todella mukava. 

 Korut vähän mistä sattuu, tosin tuo iso pöllökoru taisi ehkä olla Indiskasta. 
Toppi Gina Tricot. 
Hame Only. 
Polvisukat jotka kylläkin näkyvät kuvasta huonosti, Boutique LouLou. Sukissa on kuviona hämähäkinseittiä. 

Nyt se kaupunkireissu sitten varmistui! Otolle on ok vahtia lapsia ja äiti lähtee seuraneidikseni, toivotaan että kengät olisivat sopivat ja minulla olisi oikeasti varaa niihin. Tai sitten jos minulla ei millään olisi varaa niin toivotaan että kengät eivät ole sopivat...  :D

Nyt häippäisen tästä herättelemään Otto ja hiukan siivoilemaan. Pesukone pyörii tuolla paraikaa, en malttaisi odottaa että ohjelma loppuu. Rakastan ripustaa pyykkejä kuivumaan!

Kenkähaaveilua.

Minulla ei ole moneen vuoteen ollut mustia sandaaleita joilla pystyisi jopa kävelemäänkin kunnolla. Eilen sitten satuimme käväisemään Dinskossa ja siellähän ne täydelliset kengät komeilivat hyllyllä viidenkympin hintalappu kyljessään! Rakastuin totaalisesti heti. En kuitenkaan ehtinyt kyseisiä namuja sovittamaan sillä meillä oli hiukan kiire leffaan, mutta päätin että noiden kenkien haaveilemisesta en luovu ennen kuin vasta sitten jos ne eivät vaan kertakaikkiaan istu. Niinpä sitten mietin pitäisikö minun tänään karata kaupungille sovittamaan niitä, sillä en saa niitä mielestäni! Hyvä etteivät ne tulleet uniinikin. Jos ne ovat sopivat, voisin sitten käyttää nerokasta rahoitussuunnitelmaani. Satuin eilen huomaamaan, että hyllyssä oli kokoa 37, joka näytti suhteellisen pieneltä. Minulla siis voisi olla mahdollisuus jopa saada ne kaunokaiset. Kuitenkin mielessäni kuhisee kaikenlaisia kauhukuvitelmia, esimerkiksi että sitten jos yhtään viivytän niin kaikki mahdollisesti sopivan kokoiset myydään nenän edestä ja en saa niitä enää mistään edes sovitettavaksi. Onneksi Helsingissä on sentään kolme myymälää, joista kaksi on ihan keskustassa. 

Nyt yritän saada ne kenkäset hetkeksi mielestäni. Sain eilen kuitenkin aivan ihanan mekon. Laitan siitä teille kuvan myöhemmin jahka ehdin sellaisen napsaista, mutta se on täydellinen! 

Kävimme eilen katsastamassa Sherlock Holmesin ja oli kyllä hyvä. Todella nerokas elokuva mielestäni, ja hyvällä huumorilla höystetty. Voin siis suositella sitä jos sattuu mikään tieteellisen ja toiminnan ja huumorin sekoitus kiinnostaa!

Päivän asuakin on luvassa kunhan kerkeän ne kuvat tänne pistää. 

lauantai 20. helmikuuta 2010

Lasken päiviä maaliskuuhun.

Enää yhdeksän yötä niin on maaliskuun ensimmäinen päivä! Voiton puolella ollaan siis jo ja reilusti! Aivan mahtavaa. 

Tänään olisi tiedossa lapsettomat pari tuntia! Tai oikeastaan enemmänkin kuin pari. Lähdemme meinaan Oton kanssa ihan kahdestaan kaupungille vähän syömään ja shoppailemaan ja tuollaisten mukavien ajanvietteiden jälkeen menemme katsomaan Sherlock Holmesin. Aivan hemmetin hienoa! Tässä tarvitseekin jo pienen hengähdystauon perus elämästä, sillä tuo sairastelu vei mehuja ihan kivasti. Nyt kun me kaikki olemme jo suunnilleen terveitä (jos ei oteta lukuun Janin yskää) niin on jo aikakin saada pieni hetki ihan itselle. Ilman että joutuu kuulostelemaan että apua apua, itkeekö Taru tai voi ei, tarvitseekohan Jani nyt jotakin. Lapset tulevat olemaan hyvässä hoidossa, Jani on ainakin osan aikaa isovanhemmillani ja äitini tulee vahtimaan Tarua. Taru tykkää ihan hirveästi äidistäni, samaten kuin Jani, joten tiedossa on siis kiva päivä kaikille osapuolille, ainakin toivon mukaan!

Eilenkin oli kiva päivä. Kaveri tuli meille iltapäivällä teelle ja hän lähti kotiooseen vasta kahdeksan kieppeillä. Sen jälkeen "pikku"veljeni tuli käymään hetkeksi. Sana "pikku" on lainausmerkeissä siksi, että veljeni ei todellakaan ole mikään pieni enää, ikää on jo 16-vuotta ja pituutta häneltä löytyy melkein 180cm... Että koitas siinä sitten olla vakuuttava isosisko. :D Viimeksi taisi vakuuttavan isosiskon rooli onnistua ehkä siinä viitisen vuotta sitten, silloin ei veljeni ollut vielä tuommoinen hemmetin hujoppi.. Mutta on siitä pituudesta jotain hyötyäkin. Minä olen jo suunnitellut että sitten kun veljeni on täysi-ikäinen, hänestä saa hyvän henkivartijan vaikka baarireissulle (jos joskus baariin satun eksymään). 

Olen alkanut tottua näihin rastoihin ja tykkään näistä päivä päivältä vain enemmän. Nämä eivät ole pituutensa puolestakaan niin hankalasti totuttavat, sillä enää ei ole kamalan paljon pituuseroa omiin hiuksiin, mutta esim. viime talvena pituusero oli vielä todella radikaali ja sen huomasikin heti. Nyt ei ole enää samaa ongelmaa ja kaiken lisäksi nyt on väritkin niin kohdillaan että omia hiuksia ei tuolta niin herkästi huomaa. 
Ainakin osittainen hiustenpesu olisi suoritettava tänään, ja katsotaan miten siinä onnistun ilman että kastelen rastoja. Niillä kestää meinaan niin kamalan kauan kuivua niin että en nyt jaksa odotella. Ja ne takkuuntuvatkin paljon helpommin jos ne kastelee, kun ei niitä rastojen väleihin jääviä hiuksia pysty harjaamaan selviksi oikein mitenkään. Ainakaan kunnolla. Pitänee siis pestä ainakin otsatukka ja toivottavasti nuo rastojen alla vapaana olevat hiukset, katsotaan onnistuuko yksin vai pitääkö pyytää Otto apuun. 

Tässä taas tämän kirjoittamisen ohella juopottelen aamukahvia, ja toistaiseksi olen vielä ihan yksin hereillä. Kohta täytyy kuitenkin mennä herättelemään Otto, että ehdin saada itseni valmiiksi yhteentoista mennessä. 

Nytpä taidan tästä taas lopetella, ja lupaan että yritän saada sen viimeisen hömppäasun tänne blogiin viimeistään huomenna! Hauskaa päivää kaikille!

torstai 18. helmikuuta 2010

Hiuksia ja asua.

Erittäin mielikuvituksellinen otsikko!

Noh, eilen taisin kirjoitella että jos käy hyvä tuuri, niin minulla on teille tänään jotain oikein kivaa kerrottavaa. Tuuri sitten tosiaan kävi ja hiukset saivat aivan uuden ilmeen pitkästä aikaa!


Siinä! En voisi olla tyytyväisempi! Päälaelle laitettiin siis rastoja, ja tuosta kuvasta näkee aika mukavasti väriskaalankin: musta, vihreä ja violetti. On aivan ihanaa kun on pitkästä aikaa iiiiiso tukka, ja saa nähdä jos jaksan tätä alkaa nypläämään vielä itsekseni niin tulee vielä isompi! Tällä mennään kuitenkin jonkun aikaa. Kiitokset vaan kärsivälliselle serkulleni joka nämä minun päähäni lätkäisi. Kolmisen tuntia siinä meni... Tosin se ei tuntunut missään kun vertaa siihen että pari vuotta takaperin meillä meni viisi tuntia saada rastat päähäni. En halua edes muistella sitä, oli se sen verran nihkeää...

Sitten voisinkin esitellä teille päivän asun.

Hiuspanta jostakin. :D
Skraka Cybershop (pari päivää sitten ostettu).
Korut vähän mistä sattuu. 
Toppi Gina Tricot.
Hame Seppälä, ehkä.
Raitasukat Morticia tms.
Säärystimet jostain.

Näitä kuvia kun katselen niin en voi olla miettimättä että olen ihan erinäköinen nyt kun on rastat ja kun mustat naamakorut on vaihtuneet hopeisiin. Noista kahdesta kuvasta ei melkein edes näe että minulla on kasvoissa reikiä, alimmasta etenkään.
Se leikkimielinen asuhomma jatkuu varmaankin huomenissa, tai viimeistään viikonloppuna. Tänään en ehdi, sillä olen piakkoin lähdössä ystävää tapaamaan niin en millään kerkiä sitä ennen, ja tänään oli aiemminkin sen verran hässäkkää etten ehtinyt sitä asuhommaa tehdä. Mutta kyllä me sen päätökseen saamme, enää on se yksi asu jäljellä!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Silver.

Jos hyvin käy niin saatte pian lueskella jotakin kivaa hiuksiin liittyen, mutta nähtäväksi jää. ;) Sen sijaan nyt keskitymme naama-asioihin, tarkemmin sanottuna lävistyksiin. 

Minulla on ollut viimeiset kaksi vuotta mustat lävistyskorut naamassa, ja sitä ennen oli hopeaa muutama vuosi. Viime aikoina minä olen kovasti haikaillut jotain muutosta naamaan, mutten ole keksinyt mitä. Eilen minulla sitten välähti, ja vaihdoin lävistyskorut kasvojen reikäsiin!


Tadaa! Pahoittelen tosi huonoa kuvanlaatua, kännykällä kun kuva on otettu, mutta kuitenkin muutos oli seuraavanlainen: korujen väri on nykyjään hopea, nenänsivulävistyksiin laitoin paljon pienemmät pallot, septumiin paljon pienemmän renkaan, ja huulilävistyksiin kolmiopiikit. Omaan silmääni tulos on paljon hillitympi ja "aikuisempi", paljon huomaamattomampi.


Ainakaan omaan silmääni eivät lävistykset enää pomppaa esim. kuvasta heti ensimmäisenä. Mustien korujen aikana huomio kiinnittyi lähes aina ensimmäisenä kasvoissa oleviin koruihin. Septumia ei melkein edes huomaa.

Eivätkä uutiset tähän lopu! Sain eilen vihdoin ja viimein aikaiseksi sen verran että kävin varaamassa tatska-ajan! Käsiprojekti siis jatkuu 12.5. jossei mitään elämää suurempaa estettä tule. Hiukan harmittaa kun aika meni noinkin pitkälle, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Eipä tarvitse värjötellä bussipysäkeillä sitten kun on jo paljon lämpimäpi kuin nyt, ainakin toivon mukaan. ;)
Ja samaten jos hyvin käy, jalkaprojekti jatkuu huhtikuun alussa, tosin siitä en ole ihan vielä kunnolla selvillä mutta eiköhän sekin homma tässä pikku hiljaa selkiinny kunhan vain olen kärsivällinen.

Asu #7: Oranssi.

Jatkakaamme! Minulla on muutakin sanottavaa kuin vain tämä asuhomma, mutta teen muista jutuista sitten erillisen postauksen jahka ehdin ja jaksan. 

Oranssi on nyt värinä, kuten otsikko kertoo, ja pientä taustatietoa ensin ettette ihmettele yhtä kuvaa jonka kohta näette. Kello oli jo varmaan lähempänä yhdeksää illalla silloin kun tämän asun kuvasimme, joten siitä johtuu että linja ei ehkä olekaan enää niin siveä ja söötti. Koettakaa kestää!


Tämäkin asu oli ihan jees, tosin tuo verkkopaita saisi mennä vaihtoon niin sitten voisin ihan käyttääkin tätä. 

 (Mutta mä ainaski varoitin!!)

Toppi Seppälä (?).
Skraka Cybershop.
Hame Morticia.
Sukkahousut Cybershop.
Kengät H&M.
Hattu on äitini, varmaan Tiimarista ostettu joskus.

Enpä tästä asusta keksi kamalasti mitään sepitystä, muuta kuin sen että kuten huomaatte niin noita-aiheiseksi meni... Taas kerran. 
Seuraava asu onkin sitten violetti ja se on viimeinen! Sen jälkeen pääsettekin äänestämään mikä asuista oli silmää miellyttävin.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Miellyttävää aamua kaikille!

Minun kohdallani tämä ei sitten olekaan niin miellyttävä. Heräsin viideltä jotta ehdin koomata rauhassa ennen kuin pitää pukea ja laittaa meikit naamaan, sillä seitsemältä on jo oltava ulkona kämpästä sillä minulla on lääkäri. Ja aamuruuhkassa sinne on varmaan lähemmäs tunnin matka, etenkin jos joutuu odottelemaan bussia ja ratikkaa ja jos sattuu liikennettä olemaan yhtään enemmän. Havahduin hereille ensimmäisen kerran puoli viisi kauhunhiestä märkänä, sillä luulin että olen nukkunut totaalisesti pommiin (ei olisi ollut eka kerta..). Sain onneksi huomata että kello oli vasta niin vähän ja sain nukkua vielä puoli tuntia. Kun kello soi viideltä, en meinannut saada silmiä auki ja tärisin kylmästä. Minulle kesken unien väkisin herääminen tuottaa fyysistä tuskaa, ihan oikeasti, en osaa selittää tarkalleen miltä se tuntuu mutta se sattuu ja paljon! Sain kuitenkin itseni raahattua kunnialla ylös sängystä heti ja keittelin kaikessa hiljaisuudessa kahvit heti kunhan olin saanut paksun villatakin niskaan. Sitten rojahdin kahvikuppini kanssa tähän tietokoneen ääreen, luin läpi lempiblogien uudet merkinnät ja laitoin iPodin lataukseen ja nyt kirjoittelen tätä. Minulla on tässä tätä kirjoittaessa vielä parikymmentä minuuttia luppoaikaa, sitten pitää alkaa valmistautua. 

Voisi sanoa että minulla on pienoinen vaatekriisi. Haluaisin laittaa päälleni mekon, mutta mielestäni ei ole kivannäköistä jos minulla on mekko ja maiharit. Ulkosalla se menee, se on oikeastaan tosi jees, mutta koska lääkärissä pitää ottaa ulkovaatteet pois ja jättää kengät jalkaan, tuo yhdistelmä ei enää kuulostakaan kivalta. Minulla on nimittäin joku ihme pakkomielle sen suhteen että jalat eivät saa näyttää liian isoilta, miltä ne todellakin näyttävät maiharit jalassa ja mekko päällä. :D Ongelma piilee siinä että maiharit ovat kokoa 38 vaikka jalkani on kokoa 35-37. En tiedä miksi ostin niin isot maiharit, tai oikeastaan tiedän. Olen aina luullut että jalkani on paljon isompi kuin se on, ja haluan että maihareihin mahtuu tarvittaessa paksu villasukka tai pari, mutta että ne pysyvät kuitenkin jalassa ilman niitäkin. Tosin koko 37:kin olisi käynyt tuohon tarkoitukseen... No, ei voi mitään, näillä mennään mitä on! En silti malttaisi odottaa lumien sulamista, pääsisi käyttämään muitakin kenkiä kuin vain maihareita ilman jalkojen joutumista kuolioon kylmän takia.
Tästä pääsemmekin sitten siihen päätelmään että on pakko sonnustautua housuihin. 

Eilen olin tosiaan Tarun kanssa Lastenklinikalla. Hänellä tutkitaan nyt joitakin kasvamiseen ja liikkumiseen liittyviä asioita. Joudumme siis menemään neurologille ja fysioterapeutille ja perinnöllisyysvastaanotolle... Täytyy vain toivoa että kaikki olisi hyvin, Taru ei kaipaisi yhtään lisää ongelmia ja kärsimystä!
Mutta vielä eiliseen. Eilen kävimme vain otattamassa veri- ja pissanäytteet Tarulta. Minua alkoi tosissaan kyrsiä se labratäti jonka luona olimme, hän ei meinannut millään löytää Tarun kädestä verisuonta (joo, Tarulla on aika vaikeasti ne suonet, olen huomannut itsekin ja tyttö on muutenkin niin pikkuruinen) ja täti joutui pistämään Tarua kahdesti! Toisella kerralla vasta löytyi se suoni, mutta ai että teki mieli tirvaista sitä tätiä. Miksei se voinut tutkia ekalla kerralla että se suoni on varmasti siinä mihin hän pistää? Minusta ei ollut todellakaan kivaa istua siinä pidellen itkevää lasta sylissä, joka ei ymmärrä miksi häneen sattuu. :( Kaiken päälle vielä se että minua alkaa aina kuvottamaan ja pyörryttämään verikoetta ottaessa, oli kyseessä sitten minä tai joku muu mutta jos olen siinä läsnä. Hassua sinänsä, sillä lävistän ihmisiä, mutta ei minua silloin häiritse katsoa neulaa joka sujahtaa ihon ja läpi ja jos tuleekin verta. Mielestäni on vain erittäin kuvottavaa kun pistetään neula suonen sisään ja sitten neulan toisesta päästä alkaa tihkumaan verta... Ja kun sen neulan näkee koko ajan sen käsivarren ihon läpi, hyi HEMMETTI!!

En ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä varaamassa tatska-aikaa. Voisi koittaa jos tällä viikolla pääsisi, tässä on vielä hyvät mahdollisuudet saada raahattua sinne joku mukaankin, kun on vasta alkuviikko. Tosin olisi mentävä sitten huomenna tai torstaina, sillä silloin Otolla on koulusta vapaata ja perjantaina minun täytyy muutenkin koko ajan kuulostella jos puhelin soi kun lääkäri soittaa niistä Tarun kokeiden tuloksista. Ja päivystäminen on helpompi hoitaa kotosalla, saa sitten puhuakin rauhassa. 

Nyt täytyy ilmeisesti ruokkia Taru ja sitten kipinkapin meikkauspuuhiin että pääsen lähtemään ajoissa.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Kylmä aamu.

Herätyskello olisi soinut vasta 6.30, mutta heräsin jostain kumman syystä 5.30 joten en viitsinyt enää alkaa nukkumaan, sillä sitten en olisi saanut itseäni sängystä ylös ollenkaan ajoissa. Syy miksi näin aikaisin piti nousta, on se että Tarun kanssa pitää mennä Lastenklinikalle verikokeisiin kello kahdeksan ja kymmenen välillä. Ja koska menen omalla autolla, pyrin menemään niin aikaisin kuin suinkin josko saisi parkkipaikan edes jostain suht järkevästä paikasta. 

Täytyy toivoa että kaduilla ei ole kauheita lumivalleja niin että autolla pääsisi kulkemaan suht sujuvasti. Minulle on kerran käynyt niin että pienessä ylämäessä oli lunta niin paljon etten yksinkertaisesti päässyt siitä, auto ei vaan ottanut pitoa tarpeeksi. Olin silloin menossa bensa-asemalle tankkaamaan. Onneksi bensa-asema on sellainen johon pääsee kahta eri kautta niin että pääsin sinne kyllä, mutta hienoiset traumat jäi kyllä... Autolla ei ole kiva ajaa hirveän lumisilla säillä. Ei varsinkaan jos pitää parkkeerata johonkin. Lumikasoja on joka puolella niin että ne vievät tolkuttomasti parkkitilaa ja muutenkin saa aina pelätä että pääseekö parkista enää sitten pois vaikka onkin päässyt siihen, jos lunta on kauheasti. 

Alamme olla jo voiton puolella tästä flunssahässäkästä. Minua ei enää edes pahemmin yskitä eikä nenäkään vuoda enää melkein yhtään ja kuumetta ei ole ollut enää aikoihin. Otto ja Jani yskivät ja ovat räkäisiä, mutta heilläkään ei ole kuumetta. Taru on edelleen antibioottikuurilla, huomenna loppuu, ja tyttösen ääni on vielä hiukan käheä mutta muuten jo lähes terve kuin pukki! Mahtava ruokahalu on palailemassa ja Taru jaksaa kiukutella pienimmästäkin vinoon menneestä asiasta, eli asiat ovat todella hyvällä tolalla.

Olen kyllä iloinen että tälle päivälle on jotakin tekemistä, vaikka se toistaiseksi rajoittuukin vain tuohon sairaalakeikkaan. Koko viikonloppu meni kotona möllötellessä, jossei oteta lukuun sitä että kävin pikaisesti moikkaamassa kaveria pihalla ja muistaakseni lauantai-iltana kävin äidin luona kahvilla. Vaikka se Tarun sairaala-aika olikin sinällään rankka, niin minusta oli mukavaa että joka päivälle oli jotain pakollista tekemistä kun piti sinne sairaalaan mennä. Silloin ei tullut tylsää sinä aikana kun oli kotona, mutta jos ei ole säännöllistä tekemistä kodin ulkopuolella niin kotona olo tuntuu tavattoman turhauttavalta niinä hetkinä kun lapset ovat nätisti tai nukkumassa että saisi keskittyä johonkin muuhun toimintaan. 
Rakastan esimerkiksi lukemista, ja eilen luin muutamassa tunnissa yhden Pratchettin kirjan. Kuitenkin sekin tuntui tylsältä, kun pelkästään luki melkein koko päivän. Ihan oikeasti, sinä puutui takamus aika huolella! Siis kirjaimellisesti puutui, ja se ei tunnu kovinkaan kivalta. Lukeminen on parhaimmillaan silloin kun saa lukea ihan kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa ja vaikka napostella jotakin pientä samalla. Tosin nyt ei saa puhua napostelusta, koitan hiukan rajoittaa kaiken liian makean ja rasvaisen syöntiä, olen taas syönyt kuin pieni possu kaikkea mahdollista yli viikon ajan. Niin että tästä lähtien voisi hetkisen taas pidättäytyä vain terveellisessä ruuassa. Senkin takia olisi tärkeää keksiä jotain mukavaa hommaa, ettei tulisi syötyä vaikkei olisi nälkäkään. Minulla kun on paha tapa syödä tylsyyteen, ja siitä ei tule hyvä olo. Huomaa yhtäkkiä ahmineensa tylsyyksissään vaikka mitä, ja sitten on turvonnut olo ja kuvottaa kun on syönyt itsensä ihan liian täyteen. 

Tuosta tulikin mieleeni... Olen selättänyt suurelta osin oksentamiskammoni! Se on minulle todella iso askel! Niin kauan kuin muistan olen kammonnut oksentamista yli kaiken (niin paljon että se meni kuulemma jo pakkomielteen puolelle, hysteeristä käsien desinfiointia, sellaisten vaatteiden välttelyä joita on ylläni ollut silloin kun olen oksentanut sun muuta), mutta silloin kun meille nyt viimeksi tuli se vatsatauti, päätin tehdä niin että annan oksennukselle luvan tulla enkä yritä pidätellä. Ja silloin huomasin, että oksentamiseen ei maailma kaadu vaikkei se mukavaa puuhaa olekaan. Nyt tilanne on se että en edelleenkään pidä oksentamisesta, en haluaisi että tauti tulee meille, mutta jos tunnen että oksennus tulee niin en joudu paniikkiin vaan yksinkertaisesti vain oksennan. Tuntuu melkein kuin olisin syntynyt uudelleen kun ei tarvitse panikoida sen pienen tapahtuman takia. Aivan mahtavaa. Ja tämä kaikki ihan itse, omalla mielenlujuudella! Luulin aina että tarvitsisin hirveät psykoterapiat ihan vain jo kammon lievenemiseen, mutta onneksi niin ei ollut. Täytyy vaan uskaltaa kohdata pelkonsa niin huomaa että niissä ei olekaan oikeasti mitään pelättävää vaikka ne eivät miellyttäviä juttuja olisi muutenkaan.

Ja taas asiasta viidenteen: Olen kertonut miten odotan jo kovasti kevättä. Eräänä aamuna sitten kun olin lähdössä sairaalalle viime viikolla, kuulin lintujen liverrystä ja aurinko paistoi! Tunsin kuinka koko kehoni ikään kuin paisui onnentunteesta ja mielihyvästä ja hölmö hymy levittäytyi kasvoilleni. Haistelin ilmaa ja siinä tuoksui tuulahdus keväästä. Se oli upeaa! Pari päivää sen jälkeen selailin kalenteria ja huomasin että ei ole enää kauaa maaliskuuhun, ja se on jo ihan virallinen kevätkuukausi! Nytkin vilkaisin tietokoneen kalenteria ja se kertoi minulle, että tämän viikon jälkeen enää ensi viikko ja sitten on ihan oikeasti KEVÄT! En malta odottaa. Ja tässä huomaa taas sen kuinka aika kulkee hemmetin nopsaan, äsken oli vasta marraskuu ja muistan fiilistelleeni että kohta on joulu... On tämä elämä vaan hienoa vaikka välillä tuntuukin siltä että mikään ei mene putkeen ja kaikki tuntuu kauhealta. 

Taru heräsi, joten on lakattava jaarittelemasta, mutta asuhommeli jatkuu tänään tai huomenna ja seuraava väri tulee olemaan oranssi!

lauantai 13. helmikuuta 2010

Asu #6: Vihreä.

Asuhommeli jatkuu! Sitä ennen voin kuitenkin kertoa teille suuren ilouutisen! Taru pääsi eilen kotiin ja tyttö on jo melkein terve. <3 Antibioottikuuri jatkuu vielä tiistaihin asti mutta päällisin puolin Taru on jo paljon paremmassa kunnossa. Vielä pitää seurata kuitenkin Tarun vointia siten että jos nousee kuume tai hengitys tai yleisvointi huononee paljon, niin pitää mennä takaisin sairaalan päivystykseen. Toivotaan kuitenkin että kaikki menisi hyvin, Tarun ei tarvitsisi mielestäni kärsiä enää yhtään enempää!

Mutta nyt siihen asuun. 


Minusta tämä asu oli tosi kiva. Se on kumma miten löytää ihan uusia vaateyhdistelmiä kun alkaa vähän pelleilemään, pitää tehdä tätä useamminkin! 


Taisin olla joku metsän menninkäinen tai tonttu, sellainen ainakin tulee mieleen värimaailmasta ja kengistä ja hameesta... Ja oikeastaan noista kaikista vaatekappaleista, etenkin kun ne on yhdistetty kokonaiseksi asuksi.

Toppi itsetehty.
Hame itsetehty.
Raitasukat Morticia tai joku vastaava.
Kengät Wicked.fi.

Loppuun vielä spontaani irvistyskuva, minun ei siis ollut tarkoitus näyttää pelottavalta tai siltä että olen haukkaamassa jotakin, mutta irvisteleminen on kivaa eli tässä teille!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Asu #5: Punainen.

Voidaan taas koittaa jatkaa tätä hulvatonta asuhommelia. Taru voi jo sen verran hyvin että jaksan jo keskittyä muuhunkin kuin murehtimiseen kunnolla. 


En ole pukeutumisessa sen koommin punaisen ystävä, mutta täytyy sanoa että tämä asu oli mielestäni kyllä tosi kiva. En ehkä kuitenkaan käyttäisi tätä mutta nätti se on. 


Tuo kaulahuivi saa minut näyttämään paljon vanhemmalta mitä edes olen. Kaverikin taisi sanoa että näytän näissä kuvissa vanhemmalta (joka ei enää kuulosta ihan yhtä hauskalta kuin esimerkiksi vielä pari vuotta sitten).

Huivi jostakin.
Paita jostakin. :D
Hame itsetehty. 
Kengät Morticia.

Minun piti näyttää liekehtivältä, onnistuinkohan edes? 

Seuraavaksi jatkammekin sitten vihreällä, ja sen verran sanon että se on asu minun mieleeni ja kovasti! Tulisi vain jo kevät niin pääsisi käyttämään sitä!

maanantai 8. helmikuuta 2010

Kyllä elämä voittaa.

Päästiin teho-osaston suhteen pelkällä säikähdyksellä. Taru oli siellä vain osan yötä ja eilen päivällä pääsi jo takaisin infektio-osastolle. Olimme eilen Oton kanssa koko illan sairaalalla Tarun seurana ja tyttö jaksoi syödä puoli purkkia jugurttia kun istui äitin sylissä ja isi syötti. <3 
Äsken soittelin sairaalaan ja sanoivat että parempaan päin on mennyt, kuumetta ei ole tainnut olla eilenkään enää oikein eikä tänäänkään ja hengitys on jo paljon rauhallisempaa. Tänään menen päivemmällä taas sairaalalle, ja toivotaan että pian pääsen palailemaan tänne iloisempien aiheiden kera! 

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Blogitaukoa ehkä luvassa.

Otsikko sen kertoo. Tässähän on nyt ihan kesken se hassu asuhässäkkä, mutta ymmärtänette miksen ehkä jaksa koneella kamalasti istua kunhan valaisen teille vähän asiaa... En tosin tiedä onko kukaan kaipaillutkaan postauksia, mutta kumminkin.

Mahatauti löysi siis lopulta meillekin. Viime sunnuntaina Otto sairastui ja maanantaina minä. Meillä kesti tauti ihan vajaan vuorokauden kummallakin, mutta sitten tiistaina Taru tuli tosi kipeäksi ja käytimme häntä lääkärissä. Diagnosoitiin välikorvantulehdus ja silmätulehdus, ja tyttö sai lääkkeet. Tiistai-iltana alkoi sitten Tarun hengitys hiukan vaikeutua, muttei kauheasti. Kuumettakin pukkasi. Lääkkeiden avulla jaksoi kuitenkin leikkiä ja syödä ja juoda, joten emme huolestuneet. Näin jatkui kunnes sitten keskiviikkona Janiakin vietiin lääkäriin ja hänellä diagnosoitiin keuhkoputkentulehdus, ja sai lääkkeet.
Tuli torstai. Taru hengitti todella vaikeasti ja minä havaitsin itselläni kurkkukipua, ja Otto oli ollut jo vähän pidempään köhässä. Eipä muuta kuin Jani sitten äidilleni hoitoon ja Tarun kanssa Lastenklinikalle päivystykseen. Siellä ollessa minulle nousi tajuton kuume ja tärisin vain ulkovaatteet päällä. Tarua tutkittiin, otettiin verinäytteet ja keuhkokuva ja annettiin keuhkoja avaavaa lääkettä joka auttoi pikkuisen muttei kuitenkaan kovin paljon. Lopputulos oli se että Tarulla todettiin ärhäkkä RS-virus ja hän jäi infektio-osastolle. 
Perjantain olin kotona, sillä olin niin kipeä etten sängystäkään ylös päässyt, mutta koko ajan soittelin sairaalalle ja kyselin Tarusta, ja vaikutti siltä että parempaan suuntaan oli tila menossa. 
Eilen kävin äitini kanssa sairaalassa ja Taru vaikutti parempivointiselta, mitä nyt edelleen oli hengityksessä vaikeuksia, oli saanut lisähappea koko ajan. Sydäntutkimuskin tehtiin, mutta siellä oli kaikki kunnossa. Tulehdusarvot huitelivat yli kahdessasadassa. 

Sitten päästäänkin tähän päivään. Heräsin kahdeksan aikaan ja keittelin aamukahvit. Mieli oli hyvä, olihan Tarun vointi ollut sinänsä vakaa ja mieltä piristi se että tänään oltaisiin häntä menty katsomaan tässä kohtapuoliin. Kello tuli yhdeksän ja ajattelin että soitan sairaalaan ja kyselen Tarun vointia. Samalla hetkellä puhelimeni soi. Tuntematon numero. Mietin voisiko joku lehtimyyjä soittaa sunnuntaina, kunnes tulin siihen tulokseen että ei ja vastasin, ja sairaalasta soitettiin. Taru oli viety yöllä teho-osastolle vaikean hengityksen takia. Puhelu yhdistettiin teholle ja sain kuulla että Tarun vointi on tasainen vaikka tyttö onkin todella kipeä. Minulle sanottiin että saan tietää kello yhdentoista ja kahdentoista välillä enemmän kun soittelen sinne, sillä sitten on lääkärit kiertäneet. Soitan silloin sinne, ja puoli kahdelta menemme sairaalalle, silloin osastolla alkaa vierailuaika. 

Suoraan sanottuna minua pelottaa nyt aivan helvetisti ja en tee muuta kuin rukoilen että Taru parantuu. En edes tiedä kuinka todennäköistä on että Taru voisi kuolla, en ole uskaltanut kysyä hoitajilta, sillä en haluaisi ottaa sitä vaihtoehtoa edes huomioon. Tokihan aina on riskinsä, mutta kai se on pakko kysyä että onko nyt jotenkin kohonneempi riski. Osaa sitten edes varautua (vaikka minä kyllä tiedä mitä tapahtuu jos Taru kuolee. Minä kuolen ainakin henkisesti jos en saa sydänkohtausta joka johtaa myös fyysiseen kuolemaan.)

En itse ole enää kovinkaan kipeä, hiukan vain köhä ja kurkku karhea ja vähän päänsärkyä, mutta kuume on kaikonnut, luojan kiitos. Tarvitsen kaiken energian Tarun auttamiseen, sillä Jani ei ainakaan ole vielä niin kipeä että hänen vuokseen tarvitsisi pelätä (vaikka todellakin toivon että hänkin parantuu pian, vihaan sitä kun lapset joutuvat kärsimään). Sitä paitsi Jani on äidilläni hoidossa sen takia että minä ja Otto voimme olla valmiina Tarun suhteen, kävi sitten mitä kävi. 

maanantai 1. helmikuuta 2010

Asu #4: Valkoinen.

Tämän asun johdosta voimme jo todeta että kaverillani on joku kumma fiksaatio päähuiveihin. Moneen asuun kaveri halusi laittaa minulle päähän jonkun lärpäkkeen. 


Kyllähän tuosta huomaa ihan kiitettävästi että tosiaan valkoinen on asun väri. En omista yhtä ainutta kokovalkoista alaosaa, en housuina enkä hameena, mutta tuossa sentään tuo yksi hame jossa on valkoista pitsiä tai mitä lie onkaan. 

Päähuivi jostain aamutakista. 
Pitsipaita jostain joskus. 
Toppi muistaakseni ehkä H&M:ltä. 
Hame Morticia. 
Verkkosukkahousut jostain. :D
Kengät Spirit Store.

Tämä asu meni sitten enemmän sinne hölmön kuin hienon puolelle. En ikänäni kyllä laittaisi tuollaista vaateyhdistelmää ylleni, niin kuin julkisille paikoille. Tuota hamettakaan en ole iäisyyksiin pitänyt ylläni, varmaan joskus neljä vuotta sitten viimeksi... Mietin vain miksen luovu siitä, kun en sitä näköjään käytä. Voisin kyllä pikkuhiljaa pistää harkintaan josko sen myisin, se on hiukan liian rimpsuinen minun makuuni. 

Noh, mitäs mieltä olitte tästä hassusta asusta? Seuraavaksi jatketaan sitten punaisella!