lauantai 31. lokakuuta 2009

Nyt turvottaa.

Huomenna ehkä luvassa parit Samhain-aiheiset kuvatukset, mutta nyt ei pysty. Hyvä kun kykenen edes istumaan tässä, ahdoin nimittäin itseeni niin paljon herkkuja ettei tosikaan. Minulla on siis aivan täysin raitis "Halloween" ollut (ja yleensäkin elämä tässä jonkun aikaa), lääkkeitteni takia. Eipähän tarvitse kärsiä krapulaa, jota todellakin inhoan! Näköjään sitten kompensoin tänään alkoholittomuutta tajuttomalla ruokamäärällä. En kehtaa edes ajatella paljonko söin, mutta ilmeisesti ihan törkeästi, sillä vatsanahkaa kirjaimellisesti kiristää. Ihan kamalan tuntuista. Kahvia kuitenkin massuun mahtuu, ja onkos tuo nyt ihme kun on tällaisesta kahvikissasta kyse. Eksäni muuten nimitti minua joskus kahvikissaksi, hauska muisto. :D 

Kaverilla siis olin juu, siellä oli kolme henkilöä yhteensä. Minä, kaverini ja hänen kaverinsa. Illan mittaan minä äidyin sitten kaverini kannustuksella kertoilemaan kokemiani nk. yliluonnollisia asioita. Tästä kaverin kaveri sai sitten sysäyksen hullulle mielihalulleen. Hän halusi käydä vintillä sillä hän halusi kuulla jonkun kummituksen läsnäolon. Minä ja kaverini olimme aluksi vähän vastahankaan, sillä tiedämme miten ohut elävien ja kuolleiden raja tänään on, joten ajattelimme että uskaltaisikohan sitä edes sinne vintille mennä katsomaan näkyykö tai kuuluuko mitään... Lopulta sitten päädyimme siihen tulokseen että mennään sitten, kun eivät ne kummitukset kuitenkaan satuttaa voi vaikka säikäyttää kyllä voivat. 
Loppujen lopuksi vintillä ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Koitimme vielä kellaria, muttei sielläkään mitään. Ihan hyvä sinänsä, kerrostalon asukkaat eivät varmaan olisi tykänneet hyvää jos olisimme yhtäkkiä alkaneet kiljua täysillä volyymeillä säikähdettyämme...


Olisinkohan sellaisella tuulella että jaksaisin katsoa jonkin erittäin huonon kasari-kauhuleffan? Pari löytyy tuolta hyllystä, ihan muoveissa ovat vielä vaikka saimme nuo joululahjaksi jo useampi vuosi sitten... Kello ei ole vielä kovinkaan paljoa, ehtisin sinänsä ihan hyvin. Enpä kyllä siltikään tiedä onko mikään kovin kova leffafiilis, vatsa tuntuu niin ilkeältä ettei oikein jaksaisi keskittyä. 


Pitäisiköhän siis suosiolla napata lääke ja painua pehkuihin. Ikkunalaudalla palava kynttiläkin näyttää olevan lopussaan jo.. En vain malttaisi mennä nukkumaan ennen kuin mummi on käynyt kylässä. Tosin en edes tiedä onko hän tulossa. En viitsi häntä häiritä, levätköön rauhassa jos niin tahtoo, mutta olisi ollut erittäin mukavaa jos hän olisi tullut käymään. Voihan olla niinkin että hän tulee vierailemaan luokseni unessani, sekin on siis yksi vaihtoehto. Ai että kun tämä on vaikeaa. Miksei kuolleiden kanssa voi sopia tapaamisaikaa? Olisi paljon helpompaa. 

Enää alle kaksi tuntia tätä vuotta jäljellä. Kuten sanoin niin Samhain on pakanallinen vuodenvaihde. Huomenna siis alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Toki minä vietän sitä "perinteistä" uutta vuotta sitten joulukuun ja tammikuun vaihteessa, mutta tämä kuuluu sentään uskontooni jotenka henkisesti on nyt valmistauduttava siihen että huomisesta alkaen mikä tahansa on taas mahdollista tavallaan puhtain paperein. Vanha vuosi jää taakse, uusi vuosi alkaa. 

Katselimme tänään kaverin kanssa että on lähes täysikuu. Parin vuorokauden sisään on siis täysikuu. Rakastan täysikuuta. 

Täältä tulee hirmuinen zombi. Tai joku sellanen.

Tällaisessa puvussa jaksoin muutaman tunnin hengata, hyvä minä!! Vaihdoin suosiolla mukavampiin kuteisiin, kohta pitäisi mennä hetkeksi hengaamaan kaverille ja siellä en todellakaan jaksa istua ihan tikkusuorana tuossa mekossa. Ihana mekko, muttei mikään maailman mukavin. 







Mekon sain eräältä nettikaveriltani aikoja sitten. Kavensin sen itse. 
Kengät ne eilen saapuneet, eli JoyBootsista ovat. 
Harsotakki tai mikä lie onkaan, Boutique LouLousta.

Voipi olla että rennompaa "Halloween-asua" luvassa vielä myöhemmin, jos nyt suinkaan keksin tähän mitään sellaista että on kuvaamisen arvoinen. Tämä on aika perus jos en mitään keksi. 

Kyselyä taas pukkaa.

Näin juhlapäivän kunniaksi laitoin tuohon sivupalkkiin kyselyn, joka sulkeutuu 7.11.09. 

Ei muuta kuin vastailemaan!

Samhain.

Nyt se on. Samhain. Toivotan siis erittäin antoisaa Samhainia (jos olet wiccalainen) ja muille sitten rauhaisaa Pyhäinpäivää. <3


Kuva täältä.

Samhain on pakanallinen vuodenvaihde. 


Samhain on entisaikojen tulen juhla (kuten Beltanekin) ja tuli liittyy juhlintamenoihin nykyäänkin, lähinnä tosin kynttilöiden muodossa. Samhain, kuten Beltane, on vanhaan kalenteriin merkitty karkauspäiväksi. Niiden aikana elävien ja kuolleiden maailman välisen rajan uskotaan olevan ohuimmillaan, ja salattujen asioiden tulkitseminen ja kristallipalloon katsominen kuuluu perinteisiin. 

Perinteisiin kuuluu myös kynttilän asettaminen ikkunanlaudalle ohjaamaan toivotut edesmenneet henkilöt takaisin kotiin. Henkiä ei saa häiritä elleivät ne itse sitä halua, siksi näin. Kurpitsalyhdyt pohjautuvat tähän vanhaan tapaan. 


Samhainin yrttejä ja kasveja ovat mm. krysanteemi, koiruoho, omenat, päärynät, pähkinät, ohdake, granaattiomenat, kaikki viljat, sadonkorjuuajan hedelmät ja pähkinät, kurpitsa ja maissi. 

Samhainin värejä ovat musta, oranssi, valkoinen, kulta ja hopea. 


Tottahan aina voi itsekin soveltaa. Periaatteessa mitkä tahansa yrtit ja värit sopivat, jos se tuntuu itsestä oikealta. Kuitenkin aika moni taitaa kallistua mustan ja oranssin puoleen, sillä ne ovat erittäin pitkään olleet myöskin Halloweenin (tämän amerikkalaisen kaupallisen juhlan) värejä. 

Samhainia voi viettää monin eri tavoin. Itselläni kun on lapsia niin en välttämättä aina löydä aikaa juhlia ns. kunnolla niin kuin wiccalaisen tavallaan kuuluu, mutta olen kehittänyt sellaisia tapoja jotka sopivat minun päiväjärjestykseeni vaikka mikä olisi. Mietiskelen vanhaa vuotta ja mietin mitä huomenna alkava pakanallinen uusi vuosi voi tuoda tullessaan, käyn ulkona kävelemässä ja katselen ja tutkin luontoa. Mietin miten se on muuttanut muotoaan kuluneen vuoden aikana ja miten se tulee muuttumaan tästä eteenpäin. Sytytän illalla kynttilän tai pari avoinaisen ikkunan äärelle. Toivottavasti saan tänään tavata mummini. Näin viime yönä myös unta eräästä minun ja Oton edesmenneestä ystävästä vaikka en ollut häntä eilen ainakaan tietoisesti ajatellut, näinköhän hän taisi vierailla ainakin minun luonani jo... Toivottavasti hän tulee tapaamaan vielä Ottoakin jollain tapaa, ellei ole käynyt jo. Unessa pidimme hauskaa yhdessä, kuten teimme tämän henkilön eläessäkin. En olisi voinut viime yönä parempaa unta nähdä.  

Ajattelin tänään laittautua jollakin tavalla vaikken minnekään menisikään. Kuitenkin on aika varmaa että käyn joko äidilläni tai ystäväni luona, kummatkin asiat ovat kuitenkin hiukan avoinna vielä. Saa nyt nähdä. Kyllä minä jossakin käyn, jossen muualla niin pikkuisella kävelyllä.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Nyt kyllä suututtaa.

Tilasin netistä erään kirjan yli kaksi viikkoa sitten. Ihmettelin kun sitä ei kuulu vieläkään ja lähetin kyselyä asiakaspalveluun. Sain vastaukseksi että kirja on kyllä toimitettu jo 13.10. Mitä hittoa? Miksei se vielä ole minulla? Postin kautta se ei tule koska se luultavasti mahtuu postiluukusta, mutta miten hitossa etenen tämän asian kanssa jos en kirjaani piakkoin saa? En edes muista olenko jo maksanut sen, ei sillä kyllä ollutkaan hintaa kuin alle kymppi, mutta silti... Voi helkkari. Nyt kyllä ärsyttää.

KENKIÄ!!!

Ja tässä ensin pikaisesti päivän asua ja jotakin sählinkiä. Kengät on silti se pääjuttu, muistakaa se!



Skraka Cybershop. 
Mekko Seppälä. Kyllä, se on oikeasti mekko, vaikka se onkin ihan saakelin lyhyt. 
Farkut ikivanhat, itse revityt. 
Sukkahousut Cybershop.
Vyö joskus Myyrmannista jostakin liikkeestä. 




Huivi Forumista jostain pikkuliikkeestä, jonka nimeä en muista. 
Nahkatakki Seppälä. 
Villatakki Seppälä. 
Laukku H&M. 
Maiharit KenkäMarski. Ovat muuten hiton hyvät kengät.

Käväisin ensin kirjastossa palauttamassa kaksi kirjaa. Siitä hiihdin FilmTowniin ja mukaan lähti Night At The Museum 2 (koska Otto halusi) ja Herttuatar (koska minä halusin). Lähdinkin siis sittenkin vähän ulkoilemaan, ja ihan hyvä vain. Enkä kyllä muuten olisikaan lähtenyt, mutta kun oli pakko päästä postiin. Sillä sieltä saapuivat kotiin tällaiset aivan tajuttomat sydämensulattajat! 






Voiko näin täydellisiä kenkiä olla olemassakaan!? Nämä ovat yhdet eniten odotetuimmat ikinä... Nuo ovat yllättävän korkeakorkoiset, mutta ne eivät tunnu yhtään siltä. Nuo ovat Funtasmat kokoa 36, ja olisi kyllä pitänyt ottaa varmaan koko 35 että olisivat olleet ihan naftit, kyllä nuokin pysyvät jalassa ihan hyvin, ei siinä mitään. Pitää ajatella siten että mahtuu sitten paksukin sukka alle! >:D 

Hintaa näille tuli postikuluineen kaikkineen 50€. Ajoitin meinaan näiden tilaamisen siten että oli postikuluttomat päivät. Ja JoyBootsistahan nämä siis ovat, mistäs muualtakaan... 







Mielipiteitä saa kernaasti kertoa, mutta tämä tyttö on ihan rakastunut! Nuo ovat täydellisemmät kuin edes odotin! Minnekäs sitä lähtisi tänään että pääsisi käyttämään näitä? 

Otto sanoi että nämä ovat pelottavat noitakengät. Hahhah, kuulemma uhkaavan näköiset ja karmivat. No sietääkin pelätä. Jos herra ryppyilee ja minulla sattuvat olemaan nämä jalassa niin aika mojovan potkun saisikin munilleen... 


Näistä tulee ihan takuuvarmasti pikkujoulukengät ja joulukengät ja uusivuosikengät. Mikään ei tule erottamaan meitä!

No olenpa ahkera.

Värjäsin nyt sitten ripset ja kulmat. Kulmat ruskealla ja ripset mustalla. Onpa sentään jotain korostusta silloinkin kun ei ole meikkiä. 

No niin, vielä kun keksisi loppupäiväksi jotain tekemistä niin olisin suhteellisen otettu. 

Jo on taas.

Kello on kohta yksi ja en ole tehnyt mitään. Paitsi vetänyt kahvia ja hoitanut Tarua. Tähänkö tämä on taas menossa? En kaipaa tällaisia päiviä enää lisää. 

Äsken oli pienoista sanaharkkaa joten nyt päässäni pyörii sellainen ajatus että kannattaako sittenkään mennä tänään vuokraamaan mitään leffaa yhdessä katsottavaksi, koska saattaisimme kuitenkin sitten kinata siitäkin. Ja sitten mietin että tuskinpa jaksan hakea itsellenikään mitään leffaa. 


Kavereista ei taida täksi päiväksi olla seuraa, paria tyyppiä en jaksa edes koittaa tavoittaa kun uskoakseni heillä on jo menoa.. Ja yhtä kaveria koitin viestillä tavoittaa (jonka sisältö ei kuitenkaan liittynyt tähän päivään mitenkään) mutta en ole saanut vastausta siihen joten annan senkin asian olla. 

Huomenna olisi ollut Liskogallerian Halloween-bileet, mutta koska en ole saanut bileiden järjestäjältä vastausta kysymykseen että saako tuoda avecin ja yksin en ole menossa niin olen sitten huomisenkin kotona. Äiti kyseli meitä hänen luokseen käymään mutta Otto ei jaksa niin en jaksa yksin mennä sitten sinnekään. 


Miten voi olla näin hiton vaikeaa? Välillä tuntuu että ole itse esteenä monelle hauskalle. Joko ei riitä motivaatio vain tekemään jotakin tai sitten en vain jaksa tai ei mukamas vain huvita. Ihan kuin kääriytyisin johonkin ihme harsoon. Perkele. 

Nytkin on kymmenittäin asioita joita periaatteessa voisin tehdä. Motivaatio on ainoa mitä ei näy taaskaan mailla halmeilla. Ja toinen on se että suureen osaan asioista liittyisi ulos menemistä ja siellä on niin hiton kylmä ettei paljon hotsittaisi. Koneella ei ole ketään eikä mitään, en jaksaisi istua tässäkään mutta kun ei huvittaisi tehdä mitään muutakaan. Haluaisin vain kirjoitella tänne blogiin, mutta mistäs kirjoitat kun et mitään tee mistä voisit edes kirjoittaa. 


ARGH. 

Nyt menee taas vain marisemiseksi. Ehkä otan itseäni niskasta kiinni niin kuin aikuinen ihminen ikään ja lähden tekemään jotain mukamas kehittävää. 

Tyylimokia.

Lueskelin Tyylitaivaasta yleisimpiä ja pahimpia tyylimokia. Koska minulla ei tällä hetkellä parempaakaan tekemistä ole, ajattelin kopioida tähän muutamia kohtia sieltä ja kommentoida niitä.
Olen sitä mieltä että jokainen saa pukeutua juuri tasan niin kuin haluaa, enhän itsekään mene muodin perässä! Kaikki eivät silti tykkää kaikesta. Mielipiteitä on monia.


"Jos yrittää "ostaa" jonkun tyylin. Päättää et se näyttää jonku toisen päällä kivalta ja kopsaa sit siitä vaan. Pitäis enemmänkin kehittää sitä omaa tyyliä."
-Näinpä. En siedä sitä että kopioi suoraan  joltakin toiselta. Jos ottaa vaikutteita, se on ihan ok, mutta silloin kannattaa kyllä olla todella tarkkana että kyseinen homma sopii myös itselle. En tiedä melkein mitään karseampaa kuin suora kopioiminen. 


"Pahin tyylimoka: liian pienet vaatteet. Ei, et muutu kokoa tai kahta pienemmäksi, vaikka ahtaisitkin itsesi sellaiseen."
-Mitä tähän voi enää lisätä?


"omaa päätäni puistattaa rintsikan olkaimet niskalenkkitopin seurana, samaten niskalenkkitopin selkäpuolelta näkyvät rintsikat. En ymmärrä miksi jättää esim. olkaimet näkyviin kun on kerran tehty olkaimettomia ja halterneck-rintsikoita avonaisten toppien kanssa pidettäviksi..."
-Ei ole kivan näköistä. Myönnän itse sortuneeni siihen että niskalenkkitopin kanssa minulla on ihan tavalliset rintaliivit jolloin ne olkaimet toki näkyvät, mutta minkäs teet jos ei juuri sillä hetkellä satu olemaan läpinäkyviä olkaimia rintsikoihin tai olkaimettomia rintsikoita. Kuitenkaan tämä moka ei ole niin paha jos rintsikoiden olkaimet ja toppi ovat samaa väriä. 


"ylioranssi maalatun näköinen purkki"rusketus" (vai pitäisikö sanoa oranssitus)."
-En vain siedä. 


"Pahin tyylimoka on se että näkyy pikkuhousujen rajat housujen, hameen tai mekon läpi."
-Tämä ei ole pahin omasta mielestäni mutta ei se mieltä hivelevääkään ole. Itse pyrin aina välttämään tätä ja hypin seinille jos etenkin mekon tai hameen läpi näkyvät pikkareiden rajat. 


Tässä nyt oli joitakin, ei tuolla sivuillakaan paljon useampaa juttua mainittu. Itselläni ei pahemmin ole mitään lisättävää, aivot taitavat edelleen olla makuuhuoneen puolella...

Josko tänään saisi jotakin aikaiseksi?

Se on edelleen kyllä erittäin kyseenalaista. Nukuin muuten ihan hyvin, paitsi Otto herätti minut vähän yli kaksitoista. Se oli liimautunut ihan kiinni kylkeen ja kysyi että mikä täällä piippaa. Kuulemma sellainen kellojen ääni kuului. Sellainen ding dong... Sain sitten unitokkurassa selville että se on minun kännykkäni, se kun pitää sellaista ääntä kun siitä on akku lähes tyhjä. 
Ei siinä muuten, se vaan sai minut pelkäämään. En ole koskaan pitänyt kovasti kirkonkelloista tai kirkontorneista. Niissä on jotain hemmetin uhkaavaa. Tulee aina hautajaiset ja hautausmaat mieleen. Hrr.


Nätti sää näyttäisi olevan. Aurinko pikkuisen pilkottaa. Toivottavasti se valaa minuun sen verran energiaa ettei tämä päivä mene samanlaiseksi möllötykseksi kuin eilinen. Eilinen oli niin pitkä päivä ettei tosikaan... Tuntui että minuutti kesti yhtä kauan kuin normaalisti kokonainen päivä. 

Otto lähtee kohta viemään Jania kerhoon ja minä saan nautiskella suht rauhaisasta aamukahvista kotosalla Tarun kanssa. Lapset ovat taas tapelleet keskenään kahdeksasta asti, siitä asti kun nousivat ylös... Miten mieltä ylentävää.

Katsotaan jos palailen tänään järkevämpien juttujen kanssa. Nyt aivot ovat sen verran jumissa ettei mitään pintapuolista syvempää oikein irtoa.

torstai 29. lokakuuta 2009

Jimmy Choo for H&M.

H&M:n nettisivuilta löytää koko malliston. Pakkohan se oli katsastaa, ja valloittavia juttuja siellä olikin mutta vain ja ainoastaan yhtä juttua voisin oikeasti käyttää. 

Ja ne ovat nämä kengät. 





Valitettavaa on se, että ne ovat hinnaltaan sadan euron luokkaa, kuten näkyy.. Ihan äkkiä minulla ei ehkä olisi niihin varaa. Ja toisaalta kun alan miettiä, niin kannattaisiko H&M:ltä ostaa jotakin niin kallista? Onhan siellä kivoja vaatteita ja kenkiä sun muita mutteivät ne ehkä ole sitä kestävintä laatua... 
Saa nyt nähdä. Jos äkkirikastun oikein toden teolla niin sitten varmaan voisinkin ostaa nuo kenkäset. 


Malttamattomana odottelen että Tari menee yöunilleen, Janilla ei sitten ole enää tappelukaveria joten on rauha maassa. :D Saa hengähtää hetken ennen kuin käy itsekin yöpuulle.

Hemmetin tylsää.

Taas on sellainen olo ettei huvittaisi tehdä mitään. Tai oikeastaan huvittaisi tehdä kaikenlaista muttei siltikään. Inhoan tätä fiilistä. Tämä tulee minulle aina muutaman päivän välein, ja silloin päivä tuntuu aina loputtoman pitkältä. Mieli olisi tavallaan virkeä mutta kroppa ei todellakaan. Nytkin voisin siivota, muttei vaan jaksa millään. 
Kaikki ahdistaa. Sisällä oleminen ahdistaa, ajatus uloslähdöstä ahdistaa. Koneella istuminen ahdistaa ja kaikki muutkin aktiviteetit ahdistavat. Pienikin ääni ärsyttää korvaa ja päätä ja voisi vain raivota kaikesta mikä ei mene ihan tasan niin kuin itse haluaa. 
Eikä asiaa todellakaan auta se että Otto ihan kirjaimellisesti huutaa tuohon saatanan mikkiin kun se pelaa taas vaihteeksi koneella jotakin. Se on ikuinen vitutuksen aihe. Alkaa kyllä pikkuhiljaa tulla raja vastaan siinäkin. Jos se ei tajua sitä pyynnöistä huolimatta lopettaa niin täytyy itse keksiä joku keino jolla se joko loppuu tai lakkaa häiritsemästä. 

Pitäisi korjata Oton housut, niistä on vuori revennyt. Ei huvita. 


Pitäisi siivota. Ei huvita. 

Se mikä olisi juuri passeli nyt olisi yksin olo. Mutta se ei käy päinsä. Minä kun en voi lähteä minnekään eikä Otto ole lähdössä lasten kanssa minnekään. Myöskään en voi minnekään huoneeseen lukittautua edes viideksi minuutiksi kun ei ole ketään kaitsemassa lapsia. 


Tämä on inhottavaa.

Turinoita.

Lastenklinikalta tuli eilen kirje. Sieltä on varattu Tarulle aika lastenkirurgian poliklinikalle. Taas. 


Meillähän on tässä nyt kohta puolitoista vuotta ollut tajutonta sairaalalla ravaamista. Tarullahan on sydänvika joka kylläkin korjattiin ja sydämentahdistin. Samaten hänellä oli eräs muukin ongelma joka leikkauksella korjattiin sydämen lisäksi ja nyt sitten seuraillaan hänen lonkkiaan ja käsiään. Jalat hänellä ovat hiukan eri mittaiset ja sormissa on pieniä epämuodostumia (lähinnä kynsissä ja yhdestä sormesta taitaa puuttua kokonaan sormen pää jota ei sinänsä päälle päin huomaa). 

Jani on ihan perusterve lapsi. Silloin kun häntä odotin minulla oli aivan kamala pahoinvointi ja muutenkin tosi huono fiilis fyysisesti, henkisesti olinkin sitten onneni kukkuloilla. Tarua odottaessa minulla ei pahemmin fyysisessä voinnissa vikaa ollut, henkisessä sitäkin enemmän. Koko ajan oli jokin kummallinen pelko ja odotin synnytystä lähinnä kauhulla, sillä minulla oli plussatestistä lähtien sellainen olo että kaikki ei ole kunnossa. Niin kuin ei ollutkaan. Taru sai tunnin olla sylissäni synnyttyään, heti sen jälkeen hänet vietiin pois. Yön yli hän oli Kätilöopistolla seurantaosastolla ja heti seuraavana aamuna aikaisin hänet vietiin Lastenklinikalle. Samana päivänä leikattiin ja tyttö oli noin kaksi viikkoa sairaalassa. Sitten hän pääsi kotiin. Noin kuukauden sai olla kotona, sitten hänet vietiin taas sairaalaan leikattavaksi ja olikin sillä tiellään melkein kuukauden. 


Nyt kaikki on päällisin puolin kunnossa, Taru konttaa ja nousee itse istumaan ja seisomaan tukea vasten, juttua riittää kovasti ja sanojakin tulee jo (äiti, tutti ja auto ja isikin jossain määrin). 
Enkä voisi olla onnellisempi. 
Ennen Tarun syntymää ajattelin etten selviäisi nk. vammaisen lapsen kanssa. Kun Taru syntyi, minusta löytyi voimavaroja joita en tiennyt olevan olemassakaan. Päivittäin pelkäsin Tarun voinnin romahtamista ja sitä että menetän hänet, mutta silti jaksoin olla vahva ja hoitaa lapsiani. En edes puhunut kenellekään pahemmin peloistani. Ulkopuolinen saattoi saada sen käsityksen etten välitä, sillä olin kehittänyt jonkin erittäin kovan ulkokuoren koska sisälläni myllersi niin tajuttomasti. Pelkäsin koko ajan. 
Nyt pelko on väistynyt ja saan olla Tarun ja tottakai myös Janin onnellinen äiti. Taru on aurinkoisin ja iloisin lapsi jonka olen koskaan tavannut. Olen onnellinen että saan olla hänen äitinsä, että saan tukea häntä koko elämäni ajan, sillä helppoa hänellä ei varmastikaan tule olemaan. En vaihtaisi tätä mihinkään. Toivon että Otto on yhtä onnellinen saadessaan elää niin mahtavan lapsen isänä. Ja Jani on maailman rakastavin isoveli pikkusiskolleen. 
Luin jostakin että synnynnäisesti sairaita lapsia ei anneta muille kuin sellaisille vanhemmille jotka pystyvät tilanteen kestämään. Minusta se on kauniisti sanottu ja meidän tapauksessamme totta. Aluksihan minä romahdin, en tehnyt muuta kuin itkin, mutta ei mennyt kuin alle vuorokausi niin olin päälle päin tyyni ja kestin kaikki iskut. En edes itkenyt paljoa. Sisäisesti kuitenkin itkin. 

Äitini on harmitellut kovasti sitä että jouduin näin nuorena kestämään noinkin vaikean asian. Minusta siinä ei ollut sinällään mitään pahaa kun kaikki on nyt kuitenkin kunnossa. Kasvoin henkisesti todella paljon, yhtä paljon kuin kasvoin silloin kun olin 16v ja Jani syntyi. Tunnen olevani valmiimpi tulevaa elämää varten. Tein eilen nettitestin jossa tulos oli että vaikket olisikaan vanha, olet nähnyt elämää. Ja niin se todella on. 


Nyt minulla on hyvä olla. Tuntuu siltä että Taru on elämänsä kunnossa, ja tottahan minä sen näen. Ruoka uppoaa paremmin kuin hyvin ja tyttö on kova menemään. Ei mene kuin pari sekuntia niin johan neitonen karkaa katseen alta jos vähän päätään kääntää pois. Luultavasti on jotakin vaikutusta tytön horoskooppimerkillä, hän on Kaksonen... Lähestulkoon kahdessa paikassa yhtä aikaa. 

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Aikamoista tuskaa.

Tosiaankin. Korsetti päällä ja korkokengät jalassa ei parane lähteä kävelemään.. Olen sen todennut jo aiemmin mutta nyt totesin taas. Se on ihan tappoa. Henkeä et saa kunnolla vedettyä ja selkä alkaa huutaa vastalauseita hyvin äkkiä. Pitänee suosiolla säästää korsetit ja etenkin korsetti-korkokenkä -yhdistelmät juhlatilaisuuksiin. Ei selkä kestä. Eikä keuhkot. 
Ja samperi että osaa jo olla kylmä. Ei eilen ollut noin kylmä. Eilen oli lämmin! Minulla oli ihan saman verran vaatetta päällä mutta silti olin tänään aivan jäässä kun taas eilen tuskailin kuumuutta...


Viiden maissa viimeistään haen Janin kotiin. Sitten alkaa taas arki tämän "loman" jälkeen. Onneksi ei ole enää kuin kaksi aamua ja sitten on taas viikonloppu. 


Olisi erittäin mukava kirjoittaa jokin vähän pidempi juttu tänne blogiin. En vain meinaa keksiä mitään. Joten jos jollakulla on mikä tahansa idea niin kertokaa ihmeessä.

Joku sanoisi tätä Halloween-asuksi, minä sanoisin tätä ihan normaaliksi.

Katsaus tämän päivän asuun ja meikkiin. 





Meikki näyttää paljon vaaleammalta mitä se on, johtuu salamavalosta. Kuvitelkaa värit hiukan tummemmiksi niin olette oikeilla jäljillä.



Asu näyttää hiukan ryhdittömältä ilman kenkiä, mutta ei se nyt haittaa. 
Mekko seconhand, itse tuunattu. 
Sukkahousut Cybershop. 
Korsetti Morticia. 


En muista koska olen viimeksi pitänyt korsettia. Siitä on jo aikaa. Tänään oli kuitenkin sen verran naisellinen olo että täytyi korsetti iskeä niskaan, ja täytyy sanoa että tunnen oloni erittäin naiselliseksi tämä ylläni, yllätys yllätys. 


Tunnin päästä olisi tarkoitus lähteä käymään postissa viemässä eräs paketti ja Oranssitorilla tiedustelemassa kirppispöydän hintaa ja muuta. Kamala kasa kirpparikamaa, lähinnä kirjoja vaikka joukossa on kyllä vaatteitakin. Huuto.netissä kun ei menneet oikein kaupaksi niin ajattelin etten jaksa niitä enää uudelleen sinne laittaa, helpommaksi tulee kun vie kirpparille. 


Tässä odotellessa taidan kuunnella musiikkia ja vedellä kahvetta. Jani tulee tänään kotiin joten täytyy ottaa kaikki irti näistä viimeisistä vapauden hetkistä. :D

Minun maailmani menoa.

Eilen bussissa matkalla keskustaan kaverini kertoi eräästä asiasta jonka hän kuuli. Jollekulle tyypille oli käynyt niin että hänellä oli ollut tarot-kortit ja joku uskovainen oli hänelle alkanut vaahdota kuinka hän vehkeilee pahuuden kanssa. 

Olen tätä aiemminkin ihmetellyt, että miten jotkut ihmiset voivat olla niin omien uskomustensa lumoissa etteivät pysty käsittämään että kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Minä henkilökohtaisesti en tuomitse kenenkään uskoa, jos joku on saatananpalvoja niin olkoon. Uskonto ei vaikuta mitenkään siihen millaisen mielipiteen muodostan. Eli en itse menisi olettamaan mitään kenestäkään pelkän uskonnon perusteella. 


Ymmärrän kyllä miksi kristinuskon jotkut edustajat saattavat kuvitella että kristallipalloon katsominen tai korteista ennustaminen on vehkeilyä pahuuden kanssa. Onhan sellainen varmaan teroitettu heidän mieliinsä pienestä pitäen. Varmaan asiaan vaikuttavat juurikin entisaikojen noitavainot esimerkiksi, ja samoilla perusteilla melkeinpä nykyäänkin saatetaan tuomita ihmisiä "pahoiksi". Ehkei nykyään enää sanota että kaikki punatukkaiset ovat paholaisen palvelijoita eli noitia, mutta kyllä varmaankin joitain samoja asioita saattaa löytyä. Esimerkiksi juurikin vaikka nuo pari äsken mainitsemaani asiaa, ja sitten myös vaikkakin ihan se että edes on kiinnostunut jostakin ns. yliluonnollisesta. Joiltain uskovaisilta saattaa hyvin äkkiä tulla kommenttia että nyt joudut sitten helvettiin kuoltuasi tai jotain vastaavaa. Tarkoitukseni ei kylläkään ole yleistää. Puhun nyt siis vain siitä että kun kerran joitain tällaisia ihmisiä tosiaan on. En tarkoita että kaikki kristityt tms. olisivat samanlaisia. 

Minä olen pienestä pitäen kutsunut itseäni noidaksi. Noituus on aina kiehtonut minua, jo alle kymmenvuotiaana. Minä en ole koskaan kokenut niin että olisin tekemisissä minkään pahan kanssa vaikka omistankin tarot-kortit ja kristallipallon ja vaikka mitä joidenkin kiihkouskovaisten mielestä "pahoja tavaroita". Noituudessa ei ole mitään pahaa. Se on luonnollista. Minulle esimerkiksi tarot-kortit, kristallopallo ja riimukivet ovat apuväline oman mielen avaamiseen. Ne auttavat keskittymään johonkin asiaan josta tahtoo tietää lisää. Ne ovat apuvälineitä. Tunnen oloni suunnattoman rauhalliseksi ja hyväksi aina kun olen esimerkiksi tulkinnut riimukiviä. Tunnen itseni hiukan viisaammaksi, kun on saanut apua joltakin toiselta taholta sen verran että on itse helpompi pohtia jotakin ongelmaa tai mitä tahansa asiaa. 


En ymmärrä kuinka joku voi pitää pahana sitä että käyttää mietiskelyssä tai ongelman ratkaisemisessa apuvälineitä. Eihän siinä ole mitään väärää. En osaa itse edes mieltää kummituksia, riimukiviä tai mitään vastaavia yliluonnolliseksi. Ne ovat osa jokapäiväistä elämääni. Samaten luonnon seurailu. Ei ole päivää jolloin en seisoisi hetkeä ikkunassa ja katselisi puita ja kasveja ja miettisi miten ne ovatkaan muuttuneet kovasti verrattuna ihan eilispäivään. Tänäänkin katselin ulos ja sain todeta että lehtiä oli todella paljon vähemmän puissa kuin eilen. Vielä muutama vuosi sitten en huomannut tällaisia pieniä asioita. 

Joskus jostakin luin että keskiyö on kummitusten aikaa. Se jäi päähäni. Se oli suloista. Vaikka tiedän että kyllä niitä kummituksia näkyy ihan päivänvalossakin, niin silti kuitenkin ehkä niitä helpommin havaitsee öisin. Öisin kun yleensä ihmiset pelkäävät enemmän, jolloin kaikki aistit ovat paljon herkempinä joten silloin myös aistii ja näkee asioita helpommin. Olen huomannut sen itsestänikin. Vielä muutamia vuosia sitten olin aivan paniikissa jos edes kuvittelin sellaisen hetken että näkisin kummituksen. Nykyään aina keskiöisin (jos satun olemaan hereillä ja katsomaan kelloa tasan kahdeltatoista) minua alkaa hymyilyttää ja minä tervehdin kummituksia. Saatan jopa jutella ääneen tai sitten vain ajatella. Sanon jotakin sen tyylistä kuin että "pitäkää nyt hauskaa, on teidän tuntinne". Mielestäni tuo on jollain tavalla erittäin kaunista. 

Äitini tietää omasta uskonnostani. Ja olen siis wiccalainen. Se on luonnonuskonto, jonka pääsääntönä on se että elää sopusoinnussa luonnon kanssa ja se että tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita muita. Ja minä itse miellän sen niin että ihmisiä ei saa vahingoittaa, ei myöskään eläimiä, eikä luontoa, ei mitään. Ei siis ole kovin vaikeaa. Kristinuskossa taitaa olla aika samankaltainen sääntö, mutta siinähän uhataan että Jumala rankaisee jos ihminen tekee väärin. Wiccalaisuudessa sinun ei tarvitse pelätä rangaistusta ja helvettiin joutumista. Kun kuolet, pääset Kesän Maahan jossa tapaat kaikki edesmenneet rakkaasi ja valitset siellä seuraavan elämäsi läksyt. Sinulla on siis uusi tilaisuus jos ns. tyrit jotakin eläessäsi. Ja sitä paitsi, virheistä sinä opit. Sinä kyllä huomaat kun teet virheen. Mielestäni siinä ei muuta rangaistusta tarvita, ei mitään nälänhätää tai kuivuutta tai jotakin vastaavaa mitä Raamatussa on esiintynyt. 
Kun luin tarkemmin wiccalaisen noidan ja noidan erittäviä piirteitä, huomasin olevani kumpaakin. Ne ovat lähestulkoon sama asia, mutta niissä on pieniä eroavaisuuksia. Minulla oli suunnattoman onnellinen olo päiviä tuon oivalluksen jälkeen, tunsin tuntevani enemmän itseäni. 
Tosiaan. Äitini tietää uskonnostani. Hän ei ole sanonut mitään pahaa, tahtoi vain tietää lisää. Vihkiydyin siis wiccalaiseksi kun olin juuri täyttänyt 15 vuotta. Aluksi puhuin tästä äitini kanssa paljon. Sitten oli pari vuotta ettei pahemmin tullut puheeksi. Sitten eräänä päivänä minun ollessani muistaakseni 19 vuotta äitini oli kylässä ja kysyi sitten semmoisella nauravalla äänellä että no, vieläkö sinä olet noita. Katsoin vakavana takaisin ja vastasin että kyllä, ja paljon kehittyneempi kuin aiemmin. En muista mitä äitini siihen sanoi enää, kaipa se vähän sisäisesti naureskeli että voi jessus, mutta en antanut sen häiritä. Äitini on kyllä saanut huomata että on ihan hyödyllistä kun perhepiirissä on noita. Osaan esimerkiksi kertoa hänelle sellaisia asioita joita hän ei löydä kirjaston kirjoista eikä välttämättä edes netistä ainakaan helpolla. Kyllähän netistä löytää melkein mitä tahansa, mutta helpommalla hän pääsee kun kysyy minulta. Yhdessä vaiheessa hän pelkäsi kamalasti kun olimme kertoneet toisillemme kummitusjuttuja ja hän joutui sitten olemaan yksin kotona. Hän kysyi onko mitään keinoa saada pidettyä kummitukset poissa. Kyllä vain. Sanoin että sytyttää valkoisia kynttilöitä (valkoinen on viattomuuden väri) ja juo kamomillateetä (se rauhoittaa). Myöskin kerroin että kamomillaa voi ripotella asuntoon, juurikin sen rauhoittavan vaikutuksen takia. Annoin myös fenkolinsiemeniä ja kerroin että kun niitä laittaa avaimenreikään, eivät kummitukset pääse sisälle. Meillä se toimi. Janin huone on aina ollut todella aktiivinen henkisellä tasolla, niin aktiivinen että siellä on ollut erittäin ahdistava ja painostava ilmapiiri. Otto ei pidä siitä huoneesta, ei myöskään Jani eikä eräs kaverini. Kaikki heistä sanovat että siellä on kummituksia, tai kuten Jani ilmaisee, mörköjä. Siitä sain vahvistuksen omille epäilyilleni ja koetin fenkolinsiemen-kikkaa. Laitoin avaimenreikään fenkolinsiemenen ja sen jälkeen huone on ollut paljon rauhallisempi. Itse asiassa erittäin rauhallinen. Olen nukkunut siellä yksin ja nukun siellä paremmin kuin makuuhuoneessamme. 

tiistai 27. lokakuuta 2009

Ja helliä tunteita tosiaan.

Aivan aivan. Kyllä kyllä. Aloitetaan vaikka lievistä asioista, eli siitä mitä minulla oli ylläni kun kävin viemässä päivällä postin ja vähän kävelemässä ympäriinsä. 



Korut vähän mistä sattuu. 
Mekko Gina Tricot. 
Liivi Gina Tricot. 
Sukat Morticia tms. 



Huivi ikivanha. 
Villatakki H&M. 
Kengät JoyBoots.


Kaupungillekin tosiaan hipsin, kuten tiedätte. Sillä reissulla minulla oli eri vaatteet mutta en ottanut kuvaa kun tuli kiirus ja taisin olla hiukan laiska myös. 

Ja nyt niihin varsinaisiin helliin tunteisiin. Prkl. Hellään pankkitiliin ehkä pikemminkin! Voi luoja miten voi ihminen saada rahaa kulumaan ihan kaikkeen täysin... söpöön, mahtavaan ja kivaan. PRKL. 








Leffat Anttilasta, kuusi euroa per lehva. 

Kaikki muut Cybershopista. Olen niin häpeissäni etten nyt kerro paljonko nuo kaikki maksoivat, mutta ihan kivasti ne kyllä... Enkä kyllä sen puoleen edes muista tarkkoja hintoja, eli antaa olla nyt tämän kerran. Suotakoon se anteeksi. 
Sukkahousut on hyväksyttävä ostos, sillä niitä meninkin hakemaan. Samaten hiusvärit on hyväksyttävä ostos.



Tai siis ainakin toinen niistä. Tuo Fire. Se on sama väri joka minulla on nyt päässäni, ja sivumennen sanoen, noista asukuvista huomaa että juurikasvuni on kadonnut. Miten sellainen on päässytkään tapahtumaan.. Eräs taisi repiä sen verran energiaa jostain että sai sentään hiukset värjättyä ja ihan omin avuin ilman että väriä oli joka paikassa. :D
Tuon Orangen otin myöskin, se on siis kirkas oranssi. Ajattelin tehdä niin että sitten kun tämä nykyinen väri kuluu haaleaksi niin vaalennan kerran ja lätkäisen piiskan oranssiksi. Minulla oli oranssit hiukset viimeksi yksitoistavuotiaana ja nyt haluan ilmeisesti taas näyttää porkkanapäältä. Ei hätiä. Jos se näyttäisi kamalalta minulla, se on kuitenkin niin vaalea väri että punainen peittää sen ihan kevyesti näyttämättä rumalta. 

Nyt ajattelin mennä pesemään sotamaskin pois ja mennä kerrankin "ajoissa" nukkumaan. Kunhan nyt ensin juon lasin tyhjäksi. Ja käyn tupakilla. Ja kuuntelen pari biisiä. 

Hellurei ja hellät tunteet.

Tämä lähtee nyt justiinsa kaupungin suuntaan metsästämään hiusväriä ja polvisukkia. Toivottavasti etsintä tuottaa tulosta.

Kyselyn tulokset.

Sivupalkissa oleva Mikä kiinnostaa blogissani eniten -kysely on päättynyt. Vastaajia oli yhteensä 18 kpl. 


Jaetulle ykkössijalle pääsivät lapset, bodymodification ja elämänkatsomus
Kakkossijalle tulivat ompelu ja vaatetus
Ja kolmossijalle tulivat kirjat ja meikkaus


Ja nyt seuraa hieman sellaista että teidän lukijoiden täytyy puuttua asiaan. Eli heitelkää juttutoiveita, kysykää asioita tai mitä tahansa! Tahtoisin myös tietää että mitä kukin mahdollisesti vastasi, ja olisi myös kiva kuulla että miksi niin vastasi ja olisiko jotain mitä tahtoisi erityisesti tietää vaikkapa kyseisestä aihealueesta. Olisi todella kiva toteuttaa toiveita, joten ajattelin tehdä sellaisen mikä on aika monessa blogissa pyörinyt, että vastailen kysymyksiinne (jos niitä edes tarpeeksi tulee sellaisen kunnon postauksen tekemiseen ;) ). Yrittää sopii! 


Yritän myös kirjoitella hieman enemmän noista kolmesta mitkä saivat eniten ääniä. Kuitenkaan en ainakaan tähän hätään keksi mitä kaikkea noista voisi kirjoittaa, koska aihealueet ovat kuitenkin suhteellisen laajat, etenkin elämänkatsomuksessa. Joten sen takia tarvitsen apuanne. 


Kysykää, kertokaa! Jään odottamaan innolla.

Harmaata huomenta!

Harmaata on, muttei kuitenkaan niin synkkää kuin olisin odottanut. Eli jotakin plussaa! 

Tienaan vähän vajaan kympin kun huuto.netissä meni kaupaksi poncho ja yksi kirja. Kirja taitaa mahtua ihan postiluukusta tavallisena postina mutta poncho ei todellakaan vaikka kyllä minä yritin. :D Se ei ole kamalan painava niin painonsa puolesta varmaan olisi mennyt jos sen olisi saanut litistettyä kokoon.. Mutta ei. Yritys hyvä kymmenen ja tuloksetta. Prkl. 


Meillä on Oton kanssa tänään vapaapäivä! Jani menee kerhosta suoraan mummulaan joten meidän ei tarvitse stressata yhtään mistään! Taruahan ei siis lasketa. Se on vielä niin pieni ettei sen olemassaoloa melkein edes huomaa. 

Sain eilen sähköpostia että toiset tilaamani kengät on toimitettu! Ihan kun joulu tulisi etuajassa! Ihan oikeasti! Vielä olisi kolmannet kengät tulossa sitten joskus, luulisi että suhteellisen pian kun nämäkin kengät ovat nyt tulossa tilausjärjestyksessä... Niin varmastikin sitten kohta pitäisi olla niiden vikojen kenkien vuoro. 


Tänään olisi hyvää aikaa ommella vaikkapa niitä housuja. Vielä kun motivaatiota repäisisi jostain... On hiukan jumitus päällä sillä katsoin eilen illalla Titanicin ja arvata saattaa että itkin suhteellisen vuolaasti... Nyt on sitten silmät edelleen turvoksissa ja pää tuntuu pöhnäiseltä ja niska on jumissa. Mutta oli se sen arvoista! Taas kerran. 

maanantai 26. lokakuuta 2009

Minun kultsini saapuivat!!

Tiesinhän että tästä päivästä tulee hyvä! 

Kaveri oli meillä pidempään kuin oli alun perin suunniteltu. 
Postista saapui ihan virallinen lappunen että kengät voi noutaa. 
Posti toi minulle myös tilaamani Titanicin. 
Ja ne kengät ovat kokoa 36 mutta ne ovat sopivat! Juuri sellaiset kuin pitääkin!

JoyBootsista nämä kaunokaiset siis tilasin. Merkiltään ovat Funtasmat ja hinnaksi tuli postikuluineen 48,90€. Mielestäni ei kovin paha sillä tällaiset maksavat muualla paljon enemmän, ainakin mihin olen törmännyt. 







Taivaalliset. Olen noilla ainakin kymmenen senttiä pidempi kuin oikeasti olen. Luojalle kiitos olen lyhyt etten keiku päätä ylempänä muita vaikka käyttäisinkin korkokenkiä. Tätä en sano sen takia että pitäisin pitkiä naisia rumina, ei todellakaan, päinvastoin! Pitkät naiset ovat väistämättä näyttäviä etenkin korkokengät jalassa. Itse vain olen ennemmin lyhyt ja vähän pidempi sitten vaikka oliskin korkkarit. 


Nämä kengät ovat kyllä rakkautta! Kysyin Oton mielipidettä näihin. Vastaukseksi sain lievän suunmutristuksen ja hiljaisen ja tekopirteän kommentin: "ainakin ne kiiltää!". Siinä oli taas vähän valaistavaa, että joo, kyllä ne kiiltää, ne kun ovat sattumoisin kiiltonahkaa... 


Yritän epätoivoisesti keksiä mitä tekisin loppupäivän. Minulla on nyt kahdet kengät joita en ole ulkoiluttanut kertaakaan, toisia voisi olla kiva päästä kävelyttämään. Vähän huono ilma vain ulkona. 
Elokuvafiilis olisi, mutta Titanicia säästelen varmaankin huomiselle. Lähes aina kun katson kyseisen leffan niin alkaa itkettää jo ihan heti elokuvan alussa. Jos ei kuitenkaan jostain kumman syystä, niin lopussa ainakin ja kunnolla! Tänään voisin siis keksiä hyvän päivän päätteeksi jonkin hyvä leffan, eiköhän joku löydy kunhan käännän täysinäisen kirjahyllymme ympäri.

Asuhässäkkää.

Tässäpä siis omaksi ratoksi kuvasin jo tämän päivän kengät ja sisävaatteet. 



Mekko Gina Tricot.
T-paita H&M.
Sukkahousut Seppälä.
Korut vähän mistä sattuu.




Ihanaiset mutta vähän huonosti näissä kuvissa oikeuksiinsa pääsevät kengät ovat Spirit Storesta. 

Kuuntelen Sonataa ja odottelen kaveria saapuvaksi. Ottokin tulee varmaan piakkoin kotia, se kun kävi kaupungilla asioilla.

Tästä tulee hyvä päivä.

Jani lähti kiltisti kerhoon. Taru oli kilttinä saattajatyttönä mukana. Nyt Taru on menossa aamupäiväunille ja minä kuuntelen hyvää musiikkia ja juon kahvia. Kohta kaveri tulee käymään, ei olla nähty pitkään aikaan! Ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa. Käyn tänään apteekissa, FilmTownissa ja kirjastossa ja postissa, sillä lähetystunnuksella kun katsoin postin sivuilta niin pakettini on noudettavissa. Yhdet kengät saapuvat kotiin. <3 Toivottavasti ne eivät ole liian pienet... Jos mahtuvat jalkaan ja vähän puristavat niin se ei menoa haittaa, kunhan mahtuvat! Haen Janin tänään autolla kerhosta. 


Nyt möllöttelen tässä koneella ja en meinaa jaksaa odottaa että kaveri saapuu ja että iltapäivällä pääsen käymään asioilla! Saa asioita taas vähän eteenpäin. 

Tällä hetkellä tuntuu siltä että elämä hymyilee ja mikään ei ole pielessä. Kyllä minä kohta täältä pilvien korkeudelta taas laskeudun, odottakaa vaan..

Vielä pitää laittaa hiukset niin sitten olen täysin valmis tähänkin päivään! 

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kysely.

Sivupalkissa oleva kysely on avoinna enää vajaan vuorokauden, joten vastailkaahan mitä pikimmin, vielä ehtii! <:

Tuli taas imaistua elokuva.


Kuva täältä.

Elokuva tosiaan kertoo deittailusta ja siitä mistä tietää onko mies kiinnostunut vaiko ei ja tätä asiaa puidaan sitten oikein olan takaa monelta kantilta ja monen eri ihmisen näkökulmasta. Lopussa kaikki kuitenkin kääntyy sinällään hyvin päin, kuten kaikissa komedioissa. 


Erittäin viihdyttävä elokuva. Ei mikään liian vakava, muttei kuitenkaan mikään aivan hömppä. Tunnistin itseni niin monesta kohtaa tuossa elokuvassa... Tuo varmaan iskikin sen takia juuri että siitä voi nähdä itsensä. Jos ikinä on deittaillut, niin varmasti ainakin yksi noista asioista on osunut omalle kohdalle. 


Arvosanaksi asteikolla 4-10 annan 9½. 


Mietin tässä jaksaisinkohan vääntäytyä FilmTowniin taas, palauttamaan tuon leffan. Toisaalta ei ole pakko, sillä huomenna joudun kuitenkin viemään Janin kerhoon ja todennäköisesti hakemaankin niin leffan voisi kyllä viedä samallakin sitten. Saa nyt nähdä jos vaikka kaveria näen vielä tänään tai alkaa ahdistaa sisällä oleminen niin sitten todennäköisesti käyn tuon palauttamassa. 


Kello on noin viisi ja ulkona on pimeää. Ei tämän näin pidä mennä! Miksei voi olla kesä! Kesäisin on valoisaa ja paljon enemmän energiaa... Eikä tarvitse toppautua joka kerta kun lähtee ulos. Kerrospukeutuminen on ihan hauskaa mutta jos on kiire niin se on rasittavaa. 


Iltakävely voisi olla paikallaan. Täällä sisällä on niin tukahduttavan kuuma että alkaa ihan suututtaa kun hiki vaan valuu. Iltakävely voisi olla aika jees, voisi napsia vaikka parit valokuvat samalla. Eri asia jaksanko raahautua tuonne. Meinaa vähän laiskottaa. Se johtuu täysin tuosta pimeydestä. Perkele.

Outfit of the day.



Toppi joka tässä on kylläkin erittäin minimittaisena mekkona, Gina Tricot. 
Vyö kadonneesta hameesta. 
Sukat Morticia tms. 
Käsisysteemit H&M.



Liivi myöskin Gina Tricot.




Villatakki varmaankin H&M. 
Kengät H&M. 
Huivi ikivanha. 
Laukku H&M.

Seuraavaksi kuva-arvoitus. 





Mitä eroa näette kasvoissani verrattuna vanhempien merkintöjen kuviin? 


Vastaus: Niebuhr eli silmien väli -lävistys lähti. R.I.P. my dear. :'( Pakko oli ottaa pois kun oli jo pidemmän aikaa ollut ilmeisesti kasvattelemassa itseään ulos. Pois ottamisella vältyin sentään suuremmilta arvilta. 


Kävin siis näissä tamineissa palauttamassa edelliset leffat FilmTowniin ja mukaan lähti yksi elokuva, nimittäin Jätä Se!. Ajattelin sen katsoa tässä ihan pian. Olisin jo eilen vuokrannut sen mutta kaikki olivat jo vuokralla, tänään sitten tartuin tilaisuuteen. Jos vaikka tänään pääsen toiselle pikku kävelylle jos suinkin ehdin katsoa tuon ajoissa, sitten myös palautan sen tänään. 

Sunnuntai... Enkä pidä siitä.

Janin kerhon myötä on tullut taas takaisin kouluaikaiset viikonlopunrakastamisfiilikset. Kouluaikana toki tykkäsi viikonlopusta kun sai vain olla ja möllöttää, ja koska me vanhemmat olemme tietenkin vastuussa lapselle kerhonkäynnistä, on meidän noustava seitsemän pintaan jotta poika ehtii yhdeksäksi kerhoon. Meidän on tietenkin vietävä hänet sinne. 
Jos saan itseni arki-iltaisin ajoissa nukkumaan, ei ole ongelma eikä mikään nousta aikaisin ja lähteä tarpomaan kylmään syksyiseen viimaan Janin kanssa. Jos taas on jostain syystä mennyt myöhäiseksi, on olo mitä kamalin kun joutuu nousemaan paljon aiemmin kuin mikä olisi kivaa. 
Viikonloput ovat vapauttavia, voi nähdä kavereita kun he eivät ole koulussa tai töissä silloin, voi nukkua aamuisin hiukan pidempään kuin arkisin... Mutta siltikin inhoan sunnuntaita. Sunnuntaisin on joka paikka ihan hiljaa, ihan kuin kaikki olisivat vain sisällä ja masentuisivat sen takia että on sunnuntai. Ulkona näkyy koko päivän aikana muutama hassu auto ja jalankulkija, vaikka meidän asuinalueemme luokitellaan Helsingin keskustaksi! Minä pidän siitä että kun katson ikkunasta ulos, näen ihmisiä ja autoja ja elämään ympärilläni. En pidä siitä tunteesta mikä tulee kun ketään ei näy missään, tuntuu kuin olisi yksin koko maailmassa. Sunnuntaisin odotan aina innolla maanantaita, ja keskiviikon tienoilla alan odottaa enenevässä määrin perjantaita. Tosin en aina. Joskus on mukava viikko ja paljon kaikkea kivaa tekemistä, niin ettei haluaisi sen viikon koskaan loppuvan. 
Minulla on nykyään erittäin usein sellaisia päiviä ja jopa yksittäisi hetkiä joiden haluaisi kestävän ikuisesti. Niinä hetkinä minulla on niin tajuttoman hyvä olla, että tuntuu siltä että kun se hetki loppuu, niin romahdan täysin. Eihän niin ole käynyt, mutta se on vain jotakin aivojen ja tunteiden luomaa illuusiota.

Minulla täytyy olla jotakin mitä odottaa. Kuitenkaan se ei saa olla mikään sellainen asia mitä täytyy odottaa liian kauan, sillä silloin tulee vain toivoton olo. 
Tällä hetkellä odotan:


-Samhainia - ei enää pitkä aika! Noin viikko! 
-Joulua - silloin saa lahjoja, kinkku tuoksuu asunnossa, joulukuusen koristeet kilisevät vaimeasti ohi kulkiessa... Täytän myös vuosia. Sitä vuosilukua en sinänsä kamalan innolla odota, tuntuu että vanhenen ihan kamalasti kun ikä alkaakin numerolla kaksi eikä enää ykkösellä. Ei voi olla ajattelematta että siitä alkaa vääjäämätön vanheneminen, vaikkei se mielestäni edes ole niin. 
-Parin hyvän ystävän tapaamista - ei tietoa milloin, mutta odotan silti. En malta odottaa. 
-Odotan kenkieni saapuvan, samaten erään elokuvan ja CD:n saapumista odotan - ei tietoa kauanko menee, mutta ainakin pari noista saan hyppysiini varmasti viikon sisällä. 
-Odotan myös kevättä jollain tasolla - siihen on kyllä vielä aikaa. 
-Odotan joulukuun ensimmäistä päivää - silloin annan itselleni luvan kuunnella joululauluja, syödä joulutorttuja, pipareita ja juoda glögiä. Silloin Jani on innoissaan kun joka päivä saa avata yhden luukun suklaakalenterista ja taidan minäkin olla ihan yhtä innoissani siitä asiasta...



Tässä odotellessa on hyvä kuunnella hyvää musiikkia, juoda hyvää kahvia, miettiä asioita jotka ovat enemmän kuin hyvin, pukeutua ja meikata kauniisti, käydä ulkona tuoksuttelemassa syksyä, katsoa hyviä elokuvia. Menemme jo ensi kuussa Oton kanssa joululahjaostoksille, ettei kaikki rahanmeno osu joulukuulle.


*Distrance - Everyday*