keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Alkaa kohta jouluressi helpottaa.

Niin, sitten jouluaaton jälkeen, mutta siihen ei olekaan enää pitkä aika! Enää pari joululahjaa puuttuu, ja ne on sellaisia mihin ei paljoa enää mene rahaakaan. :) 

Olen tässä parina päivänä ollut isän firmassa jouluapulaisena ja shoppaillutkin olen ihan itselleni. Lauantaina meillä pidetään pienimuotoiset pikkujoulut ainakin toivottavasti, ostin siis maailman taivaallisimman pikkujouluasun! Se on oikeasti paita mutta käytän sitä mekkona, ja jessus mutta se on hieno. :) Maksoikin vain alle kaksikymppiä. Naminami. Seppälästä sen bongasin, kuvaa myöhemmin, samaten kuten teen myöhemmin postausta myös synttärijuhlistani, kunhan jaksan muokkailla kuvia. <: 
Ostin Seppälästä myös sen mekon lisäksi harmaan kynsilakan ja hajuveden. 

Tänään oltiin koko perheen voimin Sellossa, ja sieltäkin lähti mukaan pari kivaa juttua itselle. Muki, laukku ja parit sukkahousut. 

Ostoksista myöhemmin sitten kuvaa. 


Tämä tyttö ei millään malttaisi odottaa lauantaita... Toivottavasti meidän pikkujoulusuunnitelmista nyt sitten tulee jotain! 


Joulusafkat pitää kohta jo hankkia, ainakin osan ruuista voi ostaa jo etukäteen ja heittää pakkaseen. Mummuni tuo minulle laivalta maailman taivaallisinta kaviaaria, voi jestas... Vesi herahtaa kielelle jo ajatuksestakin!


Nyt olisi edessä pyykkienpesua ja yleistä hengailua. Tiskatakin voisi jos jaksaisi... No, huomenna sitten viimeistään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

jooo kuvia synttäreistä ! :)))