tiistai 15. joulukuuta 2009

Yhdeksän päivää jouluun.

On ollut kirjoitustaukoa, mutta ihan hyvä vaan, jos saisi nyt ihan uutta puhtia taas... Ainakin viimeistään joulun jälkeen. :D 

Tänään lähtee joulukortit postiin. Aika viime tipassa, mutta kuitenkin sentään aikarajan sisällä. Olenpas ylpeä itsestäni. 


Otolla on joku Työkkärin kurssi joka alkoi eilen hänen osaltaan. Hän meni sinne kaksi viikkoa myöhässä erinäisten syiden takia. Tällä hetkellä olen siis lasten kanssa vain kotosalla, ihan mukavaa vaihteeksi. :) Saa hoitaa asioita omaan ja lasten tahtiin. Aika rentouttavaa itseasiassa. 


Janille haettiin eilen sikarokote, vielä ei ole oireillut, mutten laita häntä silti tänään vielä kerhoon, menköön sitten huomenna. Tänään on muutenkin sellainen hässäkkä noiden joulukorttien ja muiden takia, että parempi kun saa hoitaa rauhassa ilman "aikarajoja" eli sitä että pitäisi kytätä kelloa miten ehtii tehdä mitäkin ennen kuin Jani on haettava jo kerhosta, se kun on niin lyhyt aika minkä hän siellä päivittäin on. 


Tajusin juuri että mulla ei ole montaakaan hyvää kuvaa synttärijuhlista, mutta laitan nyt kolme julkaiseviksi kelpaavaa kuvaa teidän iloksenne. Naamiaiset siis olivat kyseessä... Ja tadaa, tässä tulee. :D




Minä pukeuduin noidaksi! Olipa erittäin omaperäinen valinta, erittäin, ainoa mikä erosi normaalista oli tuo hattu. :D HYVÄ MINÄ. Tosiaan alunperinhän mun ei pitänyt noidaksi pukeutua, mutta aika oli taas minua vastaan joten pakko oli tyytyä siihen. Vaikka hyvä asuhan tuo muuten.






 



Tässä kuvassa on sitten vasemmalta katsoen Oton veli Osku, Otto ja sitten synttärisankari. Varsinainen kauhukolmikko. Vierailla oli hauskaa kun pelkäsin ihan tuhottomasti tuota Oskun maskia, juoksin sitä karkuun ympäri kämppää ja kiljaisin aina jos Osku tuli liian lähelle. :D En ole neiti, en...


Nyt taidan pirauttaa äidille, on vähän asiaa, ja sitten sen jälkeen jos alkaisi laittamaan itseään kuntoon että pääsee kymmeneksi Tiimariin että saa yhden puuttuvan postimerkin että saa kortit postiin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mikä sun alunperin piti olla ? :)

Moira Hermione kirjoitti...

Joku semmonen linnanneito, oli hieno puku ja kaikkee, mut sitte en oiskaan millää ehtiny saada sitä pukua tuunattuu ajoissa, ois ollu kamalasti tekemistä... :D Ja olin myös laiska. :D