lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulu oli ja meni.

Ja synttäritkin menivät. Nyt tämä tyttö on sitten kaksikymmentä vuotta vanha! Odotin ihan karmeaa ikäkriisiä tulevaksi synttäreiden jälkeen, mutta ei sitä ole ainakaan vielä tullut. Eihän tämä tunnu oikein miltään. Hassu juttu vain, että tunnen itseni nyt vasta täysi-ikäiseksi, vaikka siitä onkin jo kaksi vuotta kun täytin kahdeksantoista. On se ihmisen psyyke kumma asia. 

Olin ollut ilmeisesti kovin kiltti, sillä sain ihan mukavasti lahjoja. Synttärilahjaksi sain 350€, pöytätabletteja, koristepöllön, suihkugeelin, appelsiinisuihkeen, iiiiison kynttilän, rintaliivit ja stringit (ja ne olivat vieläpä oikeaa kokoa, mikä on todella hassua sillä yleensä mulle on tosi vaikeaa löytää sopivan kokoisia rintaliivejä), Zippo-sytkärin ja korvakorut. Joululahjaksi sitten tuli mm. pikkuinen rahapussi, 300€, meikkipussi, kaksi hajuvettä, vartalovoide, suihkugeeli, kaksi pussilakanasettiä, kaksi kynttilää, sormusteline, toppi, paita, yöshortsit, kaverilta itsetehty Ystävyyden Skräppäys -hommeli minne hän oli kirjoittanut kaikenlaista minusta ja hänestä, suklaarasia, todella pehmeät violetit pörrösukat, rintakoru, kolme koristetyynynpäällistä ja tuoksukynttilä. Olikohan siinä kaikki? Jos ei, niin suurin osa ainakin, ja olen todella tyytyväinen lahjoihin!

Jouluruokia on vielä jäljellä ihan tolkuton kasa, vaikka eilen yritimme Oton kanssa ahtaa vatsamme niin täyteen kuin suinkin mahdollista. Rakastan jouluruokaa, ainoa ongelma vain se että sitä joutuu joulun jälkeen syömään ainakin melkein viikon... 


Nyt juon kahvetta ja koitan selättää kamalan päänsäryn joka on ollut minulla eilisestä asti. Jani oli viime yön mummulassa, saatiin Oton kanssa nukkua ihan rauhassa. :) Olin illalla jo mennyt nukkumaan kun Otto tuli sanomaan hyvää yötä, tai niin luulin. Sen sijaan Otto sanoikin että mitäs jos menisin hänen kanssa katsomaan yhden jakson MacGyveria! Noh, eipä siinä, en vielä nukkunut joten raahauduin sitten sohvalle ja katsottiin se yksi jakso, jonka jälkeen mietin miksi hemmetissä minä katsoin eilen vapaaehtoisesti kolme jaksoa kyseistä sarjaa. Hommahan on meinaan niin että yleensä minua ärsyttää suunnattomasti kun Otto tahkoaa MacGyverjaksoja läpi... Noh, välillä näinkin päin. ;)

Hitto kun ei voi elämässään täyttää kuin vain kerran kaksikymmentä! Sain niin hyvin rahaa lahjaksi että kyllä tuollaiset synttärit kelpaisi useamminkin... :D Nyt ei ainakaan ole pulaa tatskarahoista, nyt täytyy enää vain kipittää liikkeeseen.


Uutta Vuottakin odottelen jo kovasti, on sellainen olo että tahdon jättää jo vuoden 2009 taakse. On uusien juttujen aika!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Kaksi yötä jouluun on.

Ja vihdoin ja viimein joulufiilistä edes jonkin verran! Tämän asian kanssa sain tapella tovin jos toisenkin, yritin aivan väkisin saada itselleni jouluoloa päälle mutta ei... Nyt sitten tänään herätessä se sitten iski ihan hyvin, asiaan vaikuttanee hyasinttien tuoksu, koristeltu joulukuusi ja joulukoristeet. Suurimmalta osalta kuitenkin veikkaisin tuota joulukuusta joulufiiliksen tuojaksi, sen koristelimme eilen. 

Huomenna tai tänään tehdään viimeiset jouluruokahankinnat ja huomenna menemme katsomaan Saiturin Joulun. Kinkkukin pitää tänään ottaa pakastimesta sulamaan, se laitetaan jo huomenillalla uuniin! Eikä, en vieläkään kyllästy ihmettelemään sitä miten hemmetin äkkiä aika kulkee. Äsken oli vasta lokakuu, ihan oikeasti!! 

Kyllä on outo olo kun tietää että kaksi yötä niin on syntymäpäivä, ja ei tunnu siltä ollenkaan kuitenkaan. Vaikka makuuhuoneen ikkunalaudalla on jo pari pakettiakin minulle, en silti saa upotettua kallooni että kohta sitä ollaan taas vuoden vanhempia... 

Eipä tässä mitään kummoisia ole tapahtunut, että mistään sen erikoisemmista voisin kirjoitella, mutta sen sanon että voi olla että minua ei nyt senkään vertaa näy koneella tästä eteenpäin. Tänään on vielä aikaa vain möllöttää, huomenna ei eikä tietenkään sitten jouluaattona. 

Joten toivottelen kaikille ERITTÄIN HYVÄÄ JOULUA ja YULEA!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kuusi yötä jouluun.

Ja meillä on alkanut taas kummittelemaan enemmän. Jo jonkin aikaa sitten alkoi ns. uudelleen. Ensin kun tänne muutimme, oli ihan rauhaisaa. Sitten alkoi tapahtua. Sen jälkeen sain tilanteen rauhoittumaan, nyt on alkanut kummittelut taas. Sen huomaa siitä että olen alkanut ihan tajuttomasti pelkäämään makuuhuoneessamme, joka on yleensä lähes maailman rauhallisin huone. Nyt en meinaa uskaltaa olla siellä yksin, kun tuntuu etten tosiaankaan ole yksin. Ja Otto kertoi jokin aika sitten erään jutun joka hänelle kävi yöllä siellä. Oli tullut nukkumaan normaalisti muttei meinannut millään saada unta, ja nukahteli välillä mutta aina heräili silti. Sitten jossain vaiheessa yötä alkoi kuulua kamala kolina ja kovia askeleita melkein joka puolelta, ja sitten hän tunsi kuinka joku tuli sänkymme jalkopäähän. Yleensä Jani tulee yöllä jalkopäähämme nukkumaan jos on nukahtanut ensin vaikka sohvalle josta emme raaski sitten siirtää sänkyyn ettei pieni herää. Mutta tuo Oton kertoma juttu kävi silloin kun Otto oli täysin hereillä ja Jani ei tainnut olla silloin kotona, eli unihoureesta ei ollut kyse. Minä itse nukuin enkä havainnut tuollaisia ollenkaan, luojan kiitos, olisin ollut ihan helisemässä koko yön. 


Nyt koitan siirtää ajatukseni muualle kummitteluista, sillä olen yksin hereillä ja täällä on hämärää, eli siis alkaa pupu hiipiä pöksyyn. :D


Tänään on kirkolla Janin kerhon joulujuhla. Alkaa kymmeneltä, loppuu viimeistään kahdeltatoista. Ihan mukavaa, Janin ensimmäinen joulujuhla, mutta kun minä en tykkää olla kirkossa. Lasten tai läheisten vuoksi voin sinne mennä jos on ihan pakko, muuten en kyllä herkästi mene. Johtunee siitä etten kuulu kirkkoon ja edustan lähes täysin sitä mitä kirkko paheksuu. Raamatussa sanotaan, että "noidan älä anna elää", ei tuollaisen lauseen jälkeen paljon huvita mennä kirkkoon... Vaikka tiedän että minua ei siellä roviolla polteta, niin silti tulee luotaantyöntävä olo. Ja kirkossahan kun yleensä sanotaan, että "nyt nouskaamme kunnioittamaan Jumalaa" niin eipä siellä oikein voi jäädä vaan istumaan, se olisi epäkohteliasta. Käsiäni en risti enkä rukoile, seisomaan voin vielä nousta. Laulaakin voin, sillä laulaminen on kivaa. 
Ehkä ymmärrätte mitä tässä koitan ajaa takaa. 
No, saattaa olla että saan muistoja siitä ajasta kun olin koulussa ja siellä mentiin aina joulukirkkoon, ihan hauskoja muistoja kyllä. Kerrankin pilailimme koko kirkkomenojen ajan ystäväni kanssa, joka nykyisin on myöskin pakana. Ja ei, emme pilailleet niin että kirkkokansa tai toimitus yleensäkään häiriintyi, vaan keskenämme. Emmekä mollanneet Jeesusta tai mitään muutakaan ns. pyhäinhäväistystä. Kyse oli siitä, että kun pappi kertoi siitä kuinka Jeesus (mukamas) syntyi jouluaattona niin vaihdoimme aima sanan "Jeesus" tilalle sanan "Terhi". Ikinä minulla ei ole ollut niin hauskaa kirkossa! Paitsi ehkä silloin kun oli Tarun ristiäiset ja minä repesin nauruun siellä alttarilla Oton kanssa... Otto muistaakseni lauloi jostain virrestä yhden kohdan väärin ja rupesi tyrskimään. Siitäkös minä sitten aloin hajoilemaan, ja emme kumpikaan saaneet naurua loppumaan, hermostuneitakin kun olimme. Toki nauroimme hiljaa, mutta kyllä kaikki näkivät että nauroimme, kehomme tärisivät siihen malliin ja naamamme olivat varmaan näkemisen arvoiset. :D Sitten siinä naurumme tiimellyksessä pappi sanoi jotain todella liikuttavaa, ja minä aloin itkemään! Kaverin silloinen tyttöystävä sitten oli kuulemma todennut, että tämä on kyllä ihan ensimmäinen kerta kun hän on nähnyt että ristiäisissä äiti itkee ja nauraa samaan aikaan.... :D

torstai 17. joulukuuta 2009

Seitsemän yötä jouluun.

Kylläpä aika kulkee nopeasti. Äsken oli vasta kesä, ja nyt enää viikko jouluaattoon. Sukulaisista ja kavereista on kiva "kiusata" mua sillä että yksi vuosi tulee lisää mittariin, tässäpä muutamia kommentteja: 

Minä: "Katsoin tänään yhtä lapsuudenvideota."
Äiti: "Niin, noin vanhana sitä alkaa jo fiilistelemään menneitä ihan kunnolla..."

Minä: "Voi jessus kun särkee päätä ihan tajuttomasti."
Äiti: "En ihmettele, sähän olet jo ihan toinen jalka haudassa!"

Kaveri tekstasi pari päivää sitten seuraavanlaisesti: "Yhdeksän päivää harmaisiin hiuksiin!"

Isä: "20 on hyvä ikä, kohta sä oletkin sitten 45!"

Kaveri: "Niin että mieti, sä olet ihan kohta PUOLIVÄLISSÄ NELJÄÄKYMMENTÄ!!"



Mulla oli ikäkriisiä vähän aikaa sitten, nyt se on mennyt pois. :D Kun ajattelen synttäreitä niin ei oikein tunnu miltään. Odotan vain lahjoja. >:) Kaveri lupaili että kyllä se kahdenkympinkriisi sieltä puskee kunnolla päälle ihan viimeistään 25.12., sitä siis odotellessa... Ellei sitten koko jouluaatto mene panikoimiseen. MInusta kun ei koskaan tiedä. 


Tänään olisi sitten tiedossa yksi lävistysasiakas puoli viiden kieppeillä. Kielilävistys pitää tuikata, taas. Olen tehnyt eniten kieli- ja korvalävityksiä, suoraan sanoen alkaa jo pikkuisen tympiä. :D Kun tähän lävistyshommeliin rupesin, ajattelin että ihan varmasti saa tehdä eniten joitain huulireikäsiä, mutta ei. Kyllä se taitaa olla niin että kieli on melkeinpä suosituin lävistyspaikka. Se on sellainen mikä ei koko ajan näy mutta sen voi hyvillä mielin näyttää jos joku kysyy että onko sulla lävistystä. "Joo, on, kato," ja sitten kieli pitkälle ulos suusta. 
Täytyy kyllä sanoa että omasta mielestäni kielilävistykset ovat suhteellisen seksikkäitä. Toki mikä tahansa lävistys tai tatuointi voi olla, etenkin jos se korostaa kasvoja tai kehoa juuri tasan oikeasta kohtaa. Nami. Tosin sitten vaikka itse olenkin tämmöinen lähes läpikotaisin neulottu niin en silti ole sitä mieltä että jokaiselle sopisi yksikään lävistys tai kuva. Joillekin ei vain sovi. En tiedä mikä siinäkin on, mutta niin se vain on. 


Huomenna mennään ostamaan osa jouluruoista, alkuviikosta sitten loput. Tulee olemaan aikamoinen hässäkkä tästä päivästä eteenpäin, voisin ainakin veikata, lauantaina tulee sukulaisia synttärikahveillekin... Sitä tässä odotellessa. 


Nyt menen herättämään Oton.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Yhdeksän päivää jouluun.

On ollut kirjoitustaukoa, mutta ihan hyvä vaan, jos saisi nyt ihan uutta puhtia taas... Ainakin viimeistään joulun jälkeen. :D 

Tänään lähtee joulukortit postiin. Aika viime tipassa, mutta kuitenkin sentään aikarajan sisällä. Olenpas ylpeä itsestäni. 


Otolla on joku Työkkärin kurssi joka alkoi eilen hänen osaltaan. Hän meni sinne kaksi viikkoa myöhässä erinäisten syiden takia. Tällä hetkellä olen siis lasten kanssa vain kotosalla, ihan mukavaa vaihteeksi. :) Saa hoitaa asioita omaan ja lasten tahtiin. Aika rentouttavaa itseasiassa. 


Janille haettiin eilen sikarokote, vielä ei ole oireillut, mutten laita häntä silti tänään vielä kerhoon, menköön sitten huomenna. Tänään on muutenkin sellainen hässäkkä noiden joulukorttien ja muiden takia, että parempi kun saa hoitaa rauhassa ilman "aikarajoja" eli sitä että pitäisi kytätä kelloa miten ehtii tehdä mitäkin ennen kuin Jani on haettava jo kerhosta, se kun on niin lyhyt aika minkä hän siellä päivittäin on. 


Tajusin juuri että mulla ei ole montaakaan hyvää kuvaa synttärijuhlista, mutta laitan nyt kolme julkaiseviksi kelpaavaa kuvaa teidän iloksenne. Naamiaiset siis olivat kyseessä... Ja tadaa, tässä tulee. :D




Minä pukeuduin noidaksi! Olipa erittäin omaperäinen valinta, erittäin, ainoa mikä erosi normaalista oli tuo hattu. :D HYVÄ MINÄ. Tosiaan alunperinhän mun ei pitänyt noidaksi pukeutua, mutta aika oli taas minua vastaan joten pakko oli tyytyä siihen. Vaikka hyvä asuhan tuo muuten.






 



Tässä kuvassa on sitten vasemmalta katsoen Oton veli Osku, Otto ja sitten synttärisankari. Varsinainen kauhukolmikko. Vierailla oli hauskaa kun pelkäsin ihan tuhottomasti tuota Oskun maskia, juoksin sitä karkuun ympäri kämppää ja kiljaisin aina jos Osku tuli liian lähelle. :D En ole neiti, en...


Nyt taidan pirauttaa äidille, on vähän asiaa, ja sitten sen jälkeen jos alkaisi laittamaan itseään kuntoon että pääsee kymmeneksi Tiimariin että saa yhden puuttuvan postimerkin että saa kortit postiin.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Alkaa kohta jouluressi helpottaa.

Niin, sitten jouluaaton jälkeen, mutta siihen ei olekaan enää pitkä aika! Enää pari joululahjaa puuttuu, ja ne on sellaisia mihin ei paljoa enää mene rahaakaan. :) 

Olen tässä parina päivänä ollut isän firmassa jouluapulaisena ja shoppaillutkin olen ihan itselleni. Lauantaina meillä pidetään pienimuotoiset pikkujoulut ainakin toivottavasti, ostin siis maailman taivaallisimman pikkujouluasun! Se on oikeasti paita mutta käytän sitä mekkona, ja jessus mutta se on hieno. :) Maksoikin vain alle kaksikymppiä. Naminami. Seppälästä sen bongasin, kuvaa myöhemmin, samaten kuten teen myöhemmin postausta myös synttärijuhlistani, kunhan jaksan muokkailla kuvia. <: 
Ostin Seppälästä myös sen mekon lisäksi harmaan kynsilakan ja hajuveden. 

Tänään oltiin koko perheen voimin Sellossa, ja sieltäkin lähti mukaan pari kivaa juttua itselle. Muki, laukku ja parit sukkahousut. 

Ostoksista myöhemmin sitten kuvaa. 


Tämä tyttö ei millään malttaisi odottaa lauantaita... Toivottavasti meidän pikkujoulusuunnitelmista nyt sitten tulee jotain! 


Joulusafkat pitää kohta jo hankkia, ainakin osan ruuista voi ostaa jo etukäteen ja heittää pakkaseen. Mummuni tuo minulle laivalta maailman taivaallisinta kaviaaria, voi jestas... Vesi herahtaa kielelle jo ajatuksestakin!


Nyt olisi edessä pyykkienpesua ja yleistä hengailua. Tiskatakin voisi jos jaksaisi... No, huomenna sitten viimeistään.

lauantai 5. joulukuuta 2009

19 päivää jouluun.

Ja tänään hirveä härdelli. Pitäs siivota, värjätä hiukset, meikata, viedä Taru hoitoon... Ei muuten mutta kun olen niin tolkuttoman väsynytkin. Silmät ihan ristissä. Josko tästä piristyy sitten kun ulkosalla alkaa päivä valkenemaan. 

Eilen oli kaverin synttärijuhlat, oli hauskaa. :) Ensin käytiin kiinalaisessa ravintolassa Ka Shingissä syömässä. Oli hemmetin hyvää ruokaa, tosin en jaksanut annoksesta kuin puolet. Ravintolasta mentiin kaverin luokse, syötiin ja juotiin, oli pari pientä kilpailua ja minä perkele hävisin molemmat. Aina ei voi voittaa.
Kymmeneen asti olisi partyt voineet kestää, mutta mua alkoi väsyttämään niin hitosti yhtäkkiä että oli pakko hilpaista kotiin jo yhdeksän aikaan. Meninkin sitten suoraan nukkumaan kun kotia pääsin. :D
Kaveri taisi pitää lahjasta jonka hänelle annoin. Ei sillä, minunkin mielestäni se oli hyvä lahja, kelpaisi sellainen itsellenikin! 


Näen ihan kummallisia unia taas, viime yönä näin sellaista että meidän kaikkien hammasharjat olivat homeessa. Hyi olkoon. 

Nyt kyllä jo pikkusen jännitys nousee pintaan noiden juhlien suhteen... En tiedä mikä näissä nyt niin jännittää, ei viime vuonna vaan jännittänyt mikään. Eipä tässä, meinaa vaan oksennus tulla jos edes ajattelen ruokaa kun jännittää niin hitosti. Hyvä ettei kädet tärise. Olenkohan nyt totaalisesti sekaisin?


Taitaa tulla alkoholittomat pileet minun osaltani. Ainakin näillä näkymin. Ei ole yhtään sellainen fiilis että jaksaisi juoda yhtään mitään holillista. Eipä kukaan tosin pakota edes. Voihan se olla että ennen nukkumaanmenoa sitten ottaa vaikka pienen snapsin pähkinälikööriä, se on niin hyvvee. :) Se on ainakin saletti että jos ottaisin yhden lasin jotakin jo alkuillasta, kärsisin hervottomasta päänsärystä loppuillan, joten jos otan mitään niin pitää jatkaa juomista. Ja sitten tulee krapula. Ja en halua krapulaa. :D Joten en taida juoda. Kahvi riittänee vallan mainiosti. 


Voi olla että tulen postailemaan asukuvaa jo ennen juhlia, riippuu miten aikaa jää kaiken häsläyksen jälkeen. Otto ainakin lupasi auttaa siivoamisessa ja koristelussa, joten voi olla että tästä selvitään ihan kunnialla ja keretään hetki hengähtääkin ennen juhlien alkua. 

Nyt taidan mennä kohta värjäilemään hiuksia, vaikka se mitä haluaisin ois kyllä pehmeään sänkyyn kellahtaminen ja peiton vetäminen korville...

perjantai 4. joulukuuta 2009

20 yötä jouluun, onneksi en ole vielä 20. ;)

Tuollainen pieni ratkiriemukas inside-vitsi tähän otsikoksi. Olenpas minä vitsikäs, heh heh. 


Kyllä tuo "laihduttaminen" tuottaa tulosta. Tai tosiaankin pitäisi ennemmin sanoa kyllä että kiinteytyminen. Vaikka olen hoikka niin en ole silti ihan timmi, älkää uskoko jos ette usko. ;) Mutta tänä aamuna tein mittauksen tuosta vyötärön kohdalta, miinus kaksi senttimetriä!! Jes!! Eikä siihen mennyt kuin pari päivää. Ja se on ihan kokonaan lisääntyneen liikunnan ansiota, olen syönyt kuin possu. 

Kyllä alkaa stressi jo pukkaamaan ihan tosissaan päälle, tänään on kaverin synttärijuhlat ja pitäis tänään kanssa värjätä hiukset, huomenna mun synttäripileet, maanantaina Tarulla lääkäri, yhdeksäs päivä minulla lääkäri, joulukortit pitäis tehdä, joululahjat pitäis ostaa ja paketoida, synttärikahvittelut pitäis pitää muutamille sukulaisille, Forssaan haluaisin päästä muttei taida olla varaa, kämppä pitää koristella loppuun, kuusen kanssa pitää alkaa väsäämään muutamaa päivää ennen joulua. APUA! Stressaan tästä joulusta ihan kamalasti, en halua että mikään menee pieleen. Johtuu ihan tästä perkuleen ikävuodesta minkä täytän. -.- Tuplaressi siksi että 18-vuotispäivääni en viettänyt mitenkään kummemmin, niin nyt kun täyttää sitten tämän seuraavan etapin niin ei halua että mikään menee pieleen, haluan että kaikki olisi täydellistä. Toivottavasti mies auttaa tämän toiveen toteuttamisessa, kyllä se ainakin tietää miten paljon ressiä revin tästä joulusta. 


 Että tällaista. Stressi-Terhi panikoi. Onneksi on osa lahjoista jo ostettu ja niihin ei edes mennyt paljon rahaa. :) Tosin edessä on ne lahjat joihin todennäköisesti tulee menemään rahaa enemmänkin...


Ehkäpä koitan nyt rauhoittua ja lähden tästä vaikka kuntoilemaan. Lenkille ei vielä pääse, odottelen siihen että Otto nousee ylös, mutta sitten menen. Jos pelailisi vaikka Wiitä. 

torstai 3. joulukuuta 2009

21 yötä.

Nyt on jo oikeasti kiire. Tänään pitää ommella naamiaisasu kunton, toivottavasti onnistuu. 

Lenkillekin pitää hilpaista, ajattelin mennä samalla sitten kun olen vienyt Janin mummulaan kyläilemään. 


Kaupungilla pitäisi käväistä, josko kaverille keksisi jonkun synttärilahjan. En kyllä tiedä, mulla on jo yksi juttu mielessä, teen sen ensin valmiiksi ja sitten katson jos tarvitsee jotain lisää... Mielestäni kyllä aika hyvä lahja jo ihan sinällään... Ja nyt kaveri saa hepulin kun ei se kuitenkaan jaksa odottaa mitä se saa lahjaksi, neitonen käy kuitenkin täällä joskus lueskelemassa. Että terse, MirQ, ja maltahan mielesi. ;)

Hiukset on hitusen liimaiset eilisillan lenkin johdosta, mutta en nyt niitä viitsi pestä ainakaan ennen seuraavaa lenkkiä. Paahdan semmoista vauhtia että tulee väkisinkin hiki pintaan... Joten jos tänään sitten sukeltaisi suihkuun lenkin jälkeen ja sitten alkaisi tekemään sitä asua valmiiksi. Sitä pitää välillä sovitella niin että ei ole hauskaa jos se haiskahtaa hieltä. :D


Nyt on joulu- ja synttärilahjatoive annettu eteenpäin, meinaan siis isukille. Sanoin että jos se jotakin meinaa antaa niin rahaa. Sain häneltä kyllä jo etukäteislahjarahaa syksyllä, mutta se oli kai vaan toisesta lahjasta, joten kerroin nyt sitten mitä tahdon jos jotain vielä saan, sitä kun ei voi tietää. :) En odota mitään, mutta katsellaan.

Nyt hilpaisen tästä leikkimään lasten kanssa. 

tiistai 1. joulukuuta 2009

23 yötä jouluun on, laskin aivan itse.

Tänään olin ahkeroimassa töissä isän firmassa ja huomenna aamusta taas uusiksi. 

Eilen alkoi myös projekti nimeltä Neljä Kiloa Pois Ja Vatsa Litteäksi. :D Ihan hyvin tää on lähtenyt... Eilen vedin Wii Fitillä vähän yli tunnin ja tänään vähän yli puoli tuntia, samaten eilen kävelin puolisen tuntia ja tänään hieman vajaa tunnin, josta noin puoli tuntia oli erittäin reipasta kävelyä. Niin reipasta, että alkoi ihan tosissaan sattua jalkoihin. Vielä kun saisi ruokailutottumuksia vähän terveellisempään suuntaan ihan jo muutenkin terveellisyyden kannalta niin olisin ihan onnessani. :)

Joulukoristeitakin laittelin tänään hieman, tosin en vielä tarpeeksi. Onhan tässä aikaa, turhaan sitä kerralla ressaa näistä. Tosin joulukorteista alan stressaamaan oikeasti kohta ja samaten synttärijuhlista, ne ovat jo lauantaina ja en ole vieläkään tehnyt asulleni mitään!! Pitänee huomenna tai ihan viimeistään torstaina aloittaa urakka... Ettei jää viime tinkaan. 


Eipä mulla tällä kertaa muuta, palaillaan taas. :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Krääh.

Miksi, voi MIKSI mulla pitää olla ihan tolkuton kasa kaikkia ihania tatuointi-ideoita? Mulla on valmiina jo mielessä että mitä tulee oikeeseen jalkaan sienien lisäksi, mitä tulee oikeeseen käteen niin että se saadaan valmiiksi, mitä tulee vasempaan käteen niin että se saadaan valmiiksi, ja mitä tulee rintaan. Ainoa mihin en vielä ole keksinyt mitään on alaselkä, ja se on sentään sellainen paikka minkä haluaisin äkkiä saada tatuoitua, se sattuu ainakin mulla varmasti ihan helvetisti. Sitten on taas niitä idiksiä jotka on muuten valmiina mutta paikkaa en ole keksinyt.. Esimerkiksi lasten nimet. Tahtoisin tatuoida ne johonkin päin vartaloa, mutten keksi minne, pitäisi meinaan saada siten että siihen voi tarvittaessa lisätä niitä nimiä sitten kun minulle lisää lapsia suodaan. 
Alavatsaankin olisi mukava keksiä jotain, mutta sitä paikkaa pyrin vähän säästelemään vielä, että josko sen tatuoisi vasta sitten kun on kaikki lapset maailmassa, meinaan se tatska voi siitä venähtääkin, ja sitten ei olisi hauskaa... :D


Otto saa hepulin sitten kun se joskus näkee mun suunnitelmat, sen mielestä mulla on nyt tarpeeksi kuvia. Ja omasta mielestäni mulla ei ole vielä mitään, kaikki on ihan kesken. ;) Pitää toivoa että synttärinä ja jouluna saisi paljon rahaa lahjaksi... Ja pitää toivoa että saan mahdollisimman pian mahdollisimman paljon lävistysasiakkaita. Raha olisi meinaan muutenkin ihan tarpeellinen juttu, ja siinä sivussa voisi sitten säästellä tatuointeja varten. :) Olisi suunnitelmissa saada puolen vuoden sisään tuo vasen käsi valmiiksi, toivottavasti onnistuu. Samaten olisi ihan kiva saada mahdollisimman monet kuvatukset kehoon mahdollisimman pian, mutta se ei tietenkään käy päinsä, minä kun en mikään kroisos ole. Ja se on oikeastaan vain hyvä, koska silloin käy niin, että aina kun uusi kuvaidis putkahtaa mieleen niin sitä on pakko miettiä ainakin kaksi kuukautta, koska mulla ei ikinä ole varaa kerralla mihinkään muuhun kuin ehkä pikkukuviin joita saa viidelläkympillä. Ei ainakaan pääse tulemaan hutikuvia. :) Tosin olen niin selvillä omasta maustani muutenkin ettei niitä ole muutenkaan tullut. Yläselän lepakon sain nahkaani ehkä viikon harkinnan jälkeen, ja en voisi enempää rakastaa kyseistä kuvaa. <3 Sääli että se on yläselässä, en voi ihastella sitä muutoin kuin peilin kautta. 

Täytyy kyllä sanoa että minulla kävi hemmetinmoinen tuuri että satuin valitsemaan täydellisen tatskaliikkeen heti ensiyrittämällä. Liskogalleria rules, ei voi muuta sanoa! Erinomaista palvelua. Ainoa vaan että kyseinen liike on aika suosittu (ihmekös tuo) niin että tatskan nahkaan saamista joutuu odottamaan jos on yhtään isompi tai vaikeampi kuva, mutta kyllä kannattaa odotus ja rahanmeno kun tietää että saa juuri sitä mitä haluaa. 

Joku sanoi mulle joskus että yritän peittää omaa itseäni tatuoinnein ja lävistyksin ja värjäämällä hiuksia. Ei se ole niin. Minä näkisin tuon siten että ilmennän omaa sisäistä itseäni. Näin sen moni muukin tatuoitu ja lävistetty ajattelee. Etenkin tatuoinnit.. Niitä ihmiset ottavat minun kokemukseni mukaan juurikin ilmentääkseen omaa persoonaansa ja mielipiteitään, mielenkiinnonkohteitaan, jne. 


Minulta on monesti kysytty kaikennäköistä hölmöä liittyen kehon muokkaukseen. Listaan tähän muutaman. 


Eikö sun lapset pelkää sua kun värjäät tukkaa ja sulla on lävistyksiä kasvoissa?
-Ei, eivät ne pelkää. Jos ne näkevät minua syntymästään asti ja tunnistavat ääneni äidin ääneksi, ei lapsia silloin kiinnosta miltä se mutsi näyttää, siis silloin kun ovat pieniä kuten Jani ja Taru. Taru rakastaa nyplätä hiuksiani ja korujani, ja se saa sitä tehdäkin. Lävistyksistäni voi vetää yllättävän kovaa ilman että minua sattuu tai että ylipäätään edes tuntuu miltään, joten se ei häiritse minua. Jani taasen juttelee kovasti että hänkin haluaa tuollaisia "piikkejä" kuten esim. nenään ja korviin, ja korvakoruhan hänellä jo onkin. Ihan itse tein sen hänelle. Ja ei, se ei tulehtunut. 

Eikö sua vanhana sitten kaduta kun sulla on noita tatskoja?
-Enpä usko. Tatuoinneista tulee osa minua jo parissa päivässä. Ensin alkuun pitää totutella mutta viimeistään sitten kun kuva on kokonaan parantunut, en enää edes huomaa sitä. 

Miten sä kykenet ottamaan noita lävistyksiä ja tatskoja, eiks ne satu ihan kauheesti?
-Osa sattuu, osa ei. Minua ei kiinnosta sattuuko vai ei. Minä haluan, minä otan, kipu kuuluu asiaan. Eihän jutussa olisi mitään ideaa jos ei edes sattuisi, jokaisellahan olisi keho täynnänsä kuvia ja koruja jos se ei sattuisi. Kipu on aika hyvä keino erotella ns. jyvät akanoista. Eipä tule herkästi ainakaan otettua jotain mitä ei oikeasti halua kun tietää että saattaa sattua. Sitten taas jos tosissaan tahtoo niin on kyllä valmis kestämään kivunkin. 

Oot takuulla vastuuton äiti kun näytät tuolta. 
-Kyllä kyllä, ulkonäöllisestihän minun luonteenikin määritellään. ;) Tottakai minä olen vastuuton kun pari korua on naamassa ja pari leimaa ihossa. Se muste tottakai kulkeutuu aivoihin niin että järjen rippeet katoavat tyystin. 
Hei haloo. Älkää yleistäkö. 


Miten sulla on varaa ottaa tommosia kun sulla on lapsia?
-Ihan samallailla kuin olisi silloin jos ei olisi lapsia. Rahaa säästämällä jos ei heti ole sopivan verran ylimääräistä. Kärsivällisyyttähän se vaatii, mutta lasten kanssa oppii yllättävän hyvin sitä kärsivällisyyttä. Jos jaksoin odottaa lasteni syntymiä yhdeksän kuukautta, niin kyllä jaksan sitä lyhyemmän ajan odottaa tatskaakin. Tosin joskus tatuointia joutuu odottamaan vielä pitemmän aikaa kuin vain vajaan vuoden. Olen itseasiassa odottanut tatuoinnin hankkimista enimmillään viitisen vuotta, ja hengissä ollaan!


Eikö noi huulikorut oo suudellessa tiellä. 
-Eivät ole, kun niissä on ihan normaalin kokoiset korut. 


Eiks näytä kauheen rumalta sitten kun oot vanha ja ryppynen ja sulla on noi tatskat?
-Ei, ja onko se tositosi ryppynen iho itsessään muutenkaan niin kovin kaunis? Sama asiahan se on silloin edelleen, nuo leimat. Koristamassa ihoa. Ryppyistä ihoa, mutta koristamassa silti. Ja samalla ne tuovat silloin myös mieleen nuoruuden. 


Ootko aatellu että et saa duunia kun sulla on noi jutut?
-Olen ajatellut, ja miksen saisi töitä? Tatuoinnit saa piiloon vaatteiden alle ja lävistyksiin saa laitettua todella pienet ja lähes näkymättömät korut vaikkapa työpäivän ajaksi. Ja minusta ei muutenkaan ole tulossa mitään lääkäriä tai muuta, eli sen suhteen ei ole huolta. Olen jo tarpeeksi vanha tietämään mitä elämältäni haluan ja miten asiat hoidan.



Siinä joitain. Lisäilen jos muistuu vielä mieleen joku hyvä.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Neljä yötä joulukuuhun.

Ihan justiinsa pukkaa ressiä. Ei enää kauaa niin saatte todennäköisesti lukea minun panikoimisestani kun taaskaan en ole minkään asian kanssa kuitenkaan ajoissa, noin niin kuin joulun suhteen... Mutta keskitytäänpä nyt parin päivän takaiseen asuun. 



Alemmassa kuvassa hajoilin jollekin. En kylläkään enää muista mille. 
Villapaita Backstreet, itse tuunattu. 
Merkko GT. 
Korut vähän mistä sattuu. 



Hattu H&M. 
Takki Backstreet. 
Huivi ikivanha. 
Kengät Andiamo.


Tästä pääsemmekin sitten liukumaan eiliseen. Kävin kaverin kanssa kaupungilla ostelemassa joululahjoja, tosin en paljoa saanut kun ei vielä ole tarpeeksi rahaa. Ensi kuussa sitten loput... Vaikka olisin halunnut saada lahjat ostettua tämän kuun aikana, mutta kaikkea nyt ei vain saa mitä haluaa. 

Ostin sitten itsellenikin parit systeemit. Mutta en paljolla! 





Keltainen kynsilakka on Seppälästä ja maksoi noin neljä euroa, musta kynsilakka on Eurokaupasta ja maksoi euron. Musta kynsilakka kun oli minulta jo melkein loppu ja se on sellainen peruskosmetiikkatuote mitä on oltava. 



Tämä oli varsinainen löytöni. Marmorinen mortteli Eurokaupasta ja VIISI EUROA! Oli niin nätti ja söpö ja vaikka mitä niin en voinut jättää tuota sinne muiden mortteleiden sekaan kyhjöttämään, piti antaa toiselle hyvä koti. <3 


Testailin sitten eilen jo tuota ostamaani keltaista kynsilakkaa. Nelisen kerrosta lakkaa tarvittiin jotta saatiin aikaan kirkkaankeltainen. Mutta olen ihan tyytyväinen. Keltainen on vain niin vaalea etten tätä lakkaa tuskin usein tule käyttämään, mutta välillä sentäs. Parastaikaa kynteni ovat keltaiset. 



Tuolta ne nyt näyttävät. Ihan pirtsakka. Tosin oikeasti nämä kynnet ovat hieman vaaleammat kuin kuvassa, mutta noin muuten. 


Seppälässä kävin ja bongasin sieltä yhdet aivan ihanat kengät ja yhden aivan ihanan paidan (tai oikeastaan kaksi). Kuten pari postausta sitten kerroin niin minulla on se kenkärahani vielä tallella, se on melkein se kahdeksankymppiä. Kunhan rahaa kolisee tilille (veronpalautuksen sun muut) ja kunhan joulu on mennyt ensin (ellei nyt joku ihmerikastuminen käy ennen joulua) niin marssin suoraan Seppälään ja ostan ne kengät ja paidat (tai ainakin toisen) pois sieltä. Siellä oli myös ihana harmaa kynsilakka, samaa merkkiä kuin tuo keltainen, joka myöskin lähtee mukaan, jahka olen varoissani. Eipä se paljoa maksa, mutta en siltikään eilen sitä viitsinyt sieltä kahmaista mukaani. Onpahan jotain mitä odottaa!

Ensi viikolla on sitten synttäripileet. Mua. Ei. Huvita. En jaksa. Stressaan varmaan sitä että kaikki muut juovat siellä alkoholia mutta minä itse tuskin haluan. Tosin on minulla yksi pullo kaljaa. 





Tuollainen. Ostin tuon ihan vain tuon pullon takia, se on niin nätti. Tuo on isompi kuin normaalit kaljapullot muttei tuo kuitenkaan litraa ole. Ajattelin että jos nyt tuon vetäisisi nassuun sitten jos sattuu tekemään mieli, ei pitäisi tulla krapulaakaan tuollaisesta määrästä jos sen vetelee hitaasti ja hillitysti. Minä kun en vain ole juomaveikkoja, ei mahda mitään. Kalja on kuitenkin ihan hyvää enkä puoleen vuoteen ole ottanut ollenkaan mitään (jos ei lasketa sitä että otin Otolta yksi päivä huikan kun maistoin sitä jotain energiajuoman makuista lonkeroa). Ja kuka sanoo että kaksikymppisbileissä pitäisi vetää kauhiat perseet!?

Huomenna olisi sitten se pajatson MM. Päästään kai jotenkin vippinä sinne kun ollaan isukin tukijoukkoja. Meidän pitää mennä sinne jo kahdeltatoista vaikka tilaisuus varsinaisesti alkaa vasta neljältä. Koko homma loppuu kuudelta. Ei siinä, en pelkää vaikka tulisikin tylsää, kunhan pääsen välillä tuulettelemaan tunteitani ja kisajännitystä ulkoilmaan tupakan muodossa. Pitäisi kyllä sekin perkuleen pössyttely lopettaa, ei siinä ole mitään järkeä. 

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Eilinen päivän asu.

Olin kaverilla käymässä pari tuntia eilen ja tämän näköiset vermeet olin saanut kiskottua ylleni:




Mekko seconhand ja itse tuunattu. 
Vyö kadonneesta hameesta. 
Sukkahousut Cybershop. 
Korut vähän mistä sattuu. 
Kengät JoyBoots.



Hattu H&M. 
Huivi ikivanha. 
Takki varmaankin Backstreet. 

Erittäin mukavat kuteet, kenkiä lukuunottamatta. Ne kun ovat hitusen liian isot niin niillä on ehkä vähän hidas kävellä, mutta harjaannun siinäkin koko ajan paremmaksi! ;) Kyllä tämä vielä tästä lähtee sujumaan. Pohjalliset kun saisi hankittua noihin kenkuleihin niin uskon että olisi ihan suht jees. 


Tämän päivän ohjelmasta ei ole muuta tietoa kuin se että Jani menee todennäköisesti isovanhemmilleni kylään. Se tarkoittaa sitä että minulla olisi aikaa esim. ommella. Housut pitäisi tehdä ja samaten pitäisi myös tuunata reippaalla kädellä tulevaa naamiaisasuani. Tässä ei ole kuin alle kaksi viikkoa niihinkin partyihin joten pitäisi ihan oikeasti tarttua jo toimeen, vaan minkäs teet kun olet laiska... Ja saamaton. Tällä hetkellä ei voisi vähempää ompeluttaa. Ehkä saan itseni vielä psyykattua. 

Kirjastossa voisi käväistä, eräs kirja (tai pari) pitäisi viedä takaisin. 


Minä ja Jani olemme ainoat hereillä, Taru jotain inisi hetki sitten tuolla huoneessaan mutta taisi tyttö kuukahtaa uusiksi. Jani loikoilee sohvalla ja sihisee omiaan. Eilen en meinannut poikaa sängystä ylös saada vaikka oli jo kiire kerhoon, poju totesi vain unisena että "mää nukun vielä vähän aikaa ja nousen sitten". On isältään oppinut... Otto tekee tuota aina. Joka hemmetin aamu. Vaikka olisi kiire mihin tahansa. Sen sijaan silloin kun MINÄ olin nuori, minä pomppasin aina aamuisin kiltisti sängystä ylös, etenkin jos äiti tuli herättämään! Eikä sen kyllä koskaan melkein tarvinnut edes, nousin aina itse ajoissa. Kuten nousen edelleen. Hyvä minä. 
Minusta on muutenkin tullut ihan tajuton aamuvirkku. Iltaisin menen hemmetin aikaisin nukkumaan, verrattuna aikaisempaan. Jos on mielekästä tekemistä niin ei meinaa nukuttaa kirveelläkään, mutta auta armias jos on yhtään tylsää niin tämä tyttö tuhisee höyhensaarilla jo ennen yhdeksää. Ihan kiva muuten, mutta se vain tarkoittaa sitä että kukun ylhäällä jo kuuden maissa sitten... Se ei ole kivaa. Silloin tulee heti aamusta tylsää. 


Nyt alan valmistautumaan henkisesti siihen että pitää kohta mennä repimään Otto ylös sängystä taas jollain ilveellä. On sen vuoro viedä Jani kerhoon.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Hyvä että silmät edes pysyy auki.

Olen ollut ehkä vähän laiska blogin suhteen. Tai oikeastaan aika paljonkin. :D Tästä eteenpäin lupaan tsempata taas, ottaa asukuvia ja kaikkea mitä ennenkin. Paitsi ostoksia en ole nyt voinut tietenkään esitellä, kun en ole ostanut mitään... Mutta kohta on joulu ja sitten tippuu kyllä varmasti kuvia jouluisesta asunnosta ja kaikkea, keksin kyllä jotakin kivaa. :)

Sähköpostiviestini sinne nettikenkäkauppaan tuotti tulosta. Sain koko summan takaisin jonka olin maksanut kun en kerta kenkiä saanut. No, joulun jälkeen pääsen varmaan käsiksi sitten tuohon rahaan ja ostan jotkut tosi kivat kenkulit kun en niitä saanut mitkä halusin. Tällä hetkellä rahasta tekee hiukan tiukkaa niin sitä ei voi käyttää vielä. 


Olen alkanut näkemään ihan kummallisia unia... Lähes joka yö.  Niissä seikkailee aina melkein samat henkilöt, yleensä ei ole ollut niin. Minulla on sellainen tunne että näillä unilla on joku syvempi merkitys unessa olevien henkilöiden siuhteen, tai siltä ne ainakin vaikuttavat. 

Eilen sain kaverin kanssa naurun aihetta. Jani tuli tomerasti seisomaan eteemme ja totesi että "mää meen kuselle!". O.o Emme tietenkään nauraneet Janin nähden tai kuullen ettei poika saisi lisää pontta kiroiluun, mutta aloimme miettimään mistä Jani on omaksunut tuon sanontatavan, meillä kotona kun sanotaan että mennään vessaan tai pissalle. Olisikohan kerhossa kuullut jonkun toisen lapsen sanovan niin? Kyllä Jani sitten uskoi kun sanoin että noin ei saa sanoa, että se on rumaa. Etenkin kolmivuotiaan suusta. 

Että sellaista... Yritän nyt tsempata sen verran että jos tänään suinkin on jotain menoa niin otan asukuvan. Ainakin asukuvaa luvassa viikonloppuna, sillä silloin on menoa joten täytyy pistää kudetta niskaan. Tai siis jotain sellaista mikä on ainakin kuvaamisen arvoista. Lupaan ja vannon että tsemppaan blogini suhteen, ellei nyt jotain oikeaa estettä tule, muuta kuin laiskuus. 

maanantai 23. marraskuuta 2009

Pajatsohässäkkää.

Olimme sitten eilen siellä Tennispalatsissa katsomassa pajatsonpeluuta. Ajattelin aluksi että tulee varmaan tylsä tilaisuus kun isä ei pelaa, mutta siellä olikin hiton hauskaa! Lenni-Kalle Taipale oli pianoa siellä rämppäämässä ja jumalauta että oli mainiota musiikkia. Joku laulajakin siellä oli, mutta se laulu oli jotain ihan hirveää... Kyseessä siis joku mies. Noh, selvittiinpä sieltä sitten kuitenkin hengissä, kamalasta laulusta huolimatta, ja saatiinkin palkaksi leffalippu per naama. Ensi lauantaina on sitten itse MM-kisat, joissa isä pelaa ja koittaa kovasti saada pidettyä maailmanmestarin tittelin itsellään.. Tilaisuus on muistaakseni Kinopalatsissa neljältä ja se tulee suorana MTV3:lta. Sieltäkin saa käsittääkseni leffalipun palkaksi kisojen jälkeen. Ja vaikkei saisikaan niin minähän menen sinne tsemppaamaan isukkia! Olin kotiyleisönä vuonna 2007, kun olivat viime kisat, jos tällä kertaa menisi ihan paikan päälle. Noihin tapahtumiin on ikärajatkin, alle viisitoistavuotiaalla täytyy olla huoltaja mukana. Ilmeisestikin toki kun on rahapelistä kyse ja niissä on muutenkin ikärajat. 
Olisi ihan mahtavaa teettää paita noita MM-kisoja varten, Otto heitti hyvän ehdotuksenkin siihen eilen. Sellainen että painattaa paitaan isän kasvokuvan ja viereen isolla tekstillä CHAMPION. Sääli ettei ole aikaa eikä rahaa tehdä sellaista. :D
Ja pitää muistaa ottaa kamera mukaan, saa vähän tunnelmakuviakin... En malttaisi odottaa, siihen on vielä viikko! Tai oikeastaan kyllä alle. No, viikko menee nopeasti. 


Ensi viikon tiistaina onkin sitten joulukuun ensimmäinen päivä. Ihanaa. Nyt on alkanut jo minullekin iskeä ihan kunnolla sellainen joulufiilis päälle. Enää viikko ja sitten saa tehdä ensimmäiset joulutortut ja lähettää joulukortit ja juoda glögiä! Meinaan siihen en rupea ennen joulukuuta, jouluruokiin kyllästyy nopeammin kuin joulumusiikkiin. 


Nyt lähetän vihaisen sähköpostin sinne nettikauppaan josta tilasin kengät, jotka eivät ole tulleet eikä myöskään sähköpostia ole tullut vaikka olen heille lähettänyt jo kaksi viestiä. Pakko se on alkaa kohta tekemään rikosilmoitusta... Yksi posti vielä ja jossei muutamaan päivään tule kenkiä tai rahoja takaisin niin sitten on pakko tehdä. Kysyin poliisiltakin jo tästä ja sanoivat että rikosilmoitusta vaan sitten. On meinaan yli kuusi viikkoa jo siitä kun maksoin kengät.

Nappasin jostakin.

Lapsellisuuksia


Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopioi nämä omiin muistiinpanoihisi ja korvaa vastaukseni omillasi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.

1. Missä ja koska synnyit?
-Helsingin Kätilöopistolla 24.12.1989.

2. Onko sinulla sisaruksia?
-On, kuusi kappaletta.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
-Päivähoidossa.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
-Olihan meillä aina välillä.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
-Kyllä muistan!

6. Oliko sinulla mielilelua?
-Oli varmaankin... Mutta ne taisivat vaihdella aika nopeasti.

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
-Hmm... Ainakin jossain vaiheessa lentoemäntä. :D

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
-Jotain siltä väliltä.

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
-Kyllä.

10. Nukuitko valot päällä?
-En yleensä.

11. Lempi lastenohjelmasi?
-Pingu, Muskettikoirat, Taotao, Matka Maailman Ympäri... Olihan niitä.

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
-Muistan.

13. Keräilitkö jotain?
-Tarroja ja kiiltokuvia yhdessä vaiheessa ainakin. Ja gogoja.

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
-Historia.

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
-Kiusattu, ja monta vuotta.

16. Mitä harrastit?

-Uintia, karatea, flamencoa, irlantilaista tanssia, oboensoittoa, telinevoimistelua...

17. Ystäväsi?

-Eskarin aikaan oli yksi Tiia, ekalla luokalla yksi Linda, sitten myöhemmin oli Anna ja Miranda. Ja Miranda on muuten edelleen. Ja tässä siis luettelin sellaiset keiden kanssa eniten hengasin.


18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?

 -Se kun yksi poika johon olin kovasti ihastunut, kehui minun krepattuja hiuksiani ekaluokan kevätjuhlassa. :D

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?

 -Joku Leena, tosi mukava nainen.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
-No suhteellisen...

21. Miten perheesi lomaili?
-Kotosalla.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
-Riisi ja kana varmaan.

23. Tupakoitiinko teillä sisätiloissa?
-Joskus kun olin ihan pieni niin satunnaisesti.

24. Mitä asioita pelkäsit?
-Oksentamista, hämähäkkejä, kummituksia, pimeää...

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?

-Kyllä, kaksi pientä täystuhoa. <3


-------


Siinä tuollainen teille. Olen tuon joskus täyttänytkin jo Facebookissa. Ihan hauskaa välillä täytellä tuollaisia vaihteeksi.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Joulutunnelmia ja pajatsoa.

Eilen aamulla tuli Ykkösen Aamu-tv:stä pajatsohaastattelu, jossa haastateltiin hallitsevaa maailmanmestaria. Joka on muuten isäni. :D Häneltä kyseltiin siinä taktiikoista ja vaikka mistä, ja hajoilin täällä vanhimman tyttären olemuksessani että helkkari se isukki osaa olla kaksimielinen vaikka tahtomattaan... "Pelimiehillä on 70% taitoa", "Syvään työntämällä tulee paras lopputulos", jne. Kyllä oli siinä naurussa pitelemistä... Tai siis en viitsinyt edes pidätellä. Jälkikäteen isukki soitteli että no oliko hyvä haastattelu, totesin vain että juu, oli mulla hauskaa ainakin... :D 
Tänään ollaan menossa sitten katsomaan Tennispalatsiin olikohan se nyt Helsingin viimeisen osa-alueen karsintoja. Ensi viikolla on sitten kai itse mm-kisat, ja isä kutsui minut sinnekin katsomaan. Voisihan sitä vaikka mennä isukkia tsemppaamaan, katsotaan nyt onko silloin mitään muuta. Tänään saa leffalipunkin palkaksi jos menee sinne Tennariin. 


Alettiin kaverin kanssa fiilistelemään joululauluja toissapäivänä. Yleensä en aloita ennen joulukuuta, mutta kun kerta ei ole kun noin kuukausi itse jouluaattoon niin mitäs tuosta.. Vähän yli viikko on enää joulukuuhunkaan. Nämä kappaleet nostavat mieltä ihan tavattomasti. <3

Tässä parastaikaakin kuuntelen joululauluja... Ja koitan keksiä miten viihdyttäisin itseäni kun Taru ja Otto nukkuvat vielä ja Jani on mummulassa kylässä. Ehkäpä menen taas vaihteeksi lukemaan. Tosin se alkaa olla jo vähän tylsää kun olen lukenut ihan kamalasti viime päivinä... 


Tänään voisi olla korkkaripäivä. Kun kerta lunta ei valitettavasti ole niin ihan hyvin tuolla pärjää korkokengillä. Joku kiva mekko voisi myös olla kiva. Taas. Keksisin vain että mikä. Ehkä syynään vaatekaapin taas perusteellisesti läpi...

perjantai 20. marraskuuta 2009

Pimeetä.

Kello on jo yli kahdeksan ja ulkona on edelleen täysin pimeää. Minua ei niin pahasti häiritse talvessa se että illalla tulee aikaisin pimeää, kunhan edes aamut olisivat valoisat.... Mutta ei saa kaikkea mitä tahtoo. Perkule. 

Olen taas yksinäni hereillä ja vetelen tässä kahvia. Voisin kohta pian siirtyä taas keittiön puolelle jumittamaan. 


Tänään tosin täytyy raahautua ulkoilmaan. Apteekkiin ja kauppaan on asiaa, samaten varmaan pitää käydä kaverilla jos se nyt suinkin onnistuu. Otto kun on menossa illalla lenkille, niin minä olen sitten lasten kanssa... Täytyy vielä katsoa sitä aikataulua hieman. 

Voisin pitkästä aikaa napata vaikkapa asukuvaa, kunhan keksisin jotain uutta ja kivaa tuolta vaatekaapin syövereistä! Vaikka kovasti rakastankin nk. luottovaatteitani, ei niitä aina halua pukea päälle. Tänään tuntuu siltä että musta väri voisi olla paikallaan (kuten aina...), ja ehkä jotain kivaa härpäkettä siihen lisäksi. Hopeisia koruja ainakin, kuten aina, mutta asussa itsessään voisi myös olla joku hauska väripilkku. Katsotaan mitä keksin kun päästän luovuuteni valloilleen ja pääsen penkomaan kaappejani.


Tässä juuri tajusin kalenteria selaillessani että synttärijuhliini on enää kaksi viikkoa enkä ole vieläkään tehnyt elettäkään että muokkaisin naamiaisasuani. Sitä kun pitää kaventaa ja muillakin tavoin hieman tuunata, esimerkiksi hihat ovat ihan järkyttävät... Pitääkin muistaa ottaa ennen- ja jälkeen-kuvat jotta näette miten kovat muutokset siihen tulee. Muuten se on kyllä aivan ihaana. Sääli ettei se sovellu arkikäyttöön! 

Ja hei, jos jollekulle tulee mieleen joitain hauskoja seuraleikkejä mitä voisi leikkiä juhlissani, niin ideoita vaan heittelemään. Lapsi on terve kun se leikkii, pitää saada ne kankeat juhlavieraat vähän vetreyttämään jäseniään ja aivojaan ja samaten sitten synttärisankari saattaa ehkä ehkäistä ikäkriisiään sillä että heittäytyy pikkulapseksi. ;)  Onneksi noista synttärijuhlista laskettuna oikeaan syntymäpäivään on kuitenkin vielä alle kuukausi, kerkiää vähän ehkä laannuttamaan kriisiä ennen virallista päivää. :D Kuitenkin joku tuo varmasti lahjan ja kortin jossa komeilee isolla tuleva ikä, hrrr... 
Voin vaan kuvitella miten kamalaa on herätä synttäriaamuna. Ihana joulufiilis, kinkku tuoksuu ja muutenkin on odotusta ilmassa että mitähän sitä (ehkä) saa lahjaksi ja aamupala heitetään mulle sänkyyn... Ja sitten saan käteeni ensimmäisen synttärikortin sinä päivänä. Ja siinä lukee ikä. Ja sitten tajuntaan jysähtää kunnolla että voi perkele, se on TÄNÄÄN, se on NYT, EIKÖ TÄSTÄ OLE PALUUTA TAKAISIN!? 
Viisitoistavuotiaana tykkäsin kovasti kuvitella sitä että miltä tuntuu kun täyttää kahdeksantoista. Kahdeksantoistavuotiaat ja sitä vanhemmat olivat mielestäni ihan hirmu isoja ja tosi vanhoja ja halusin itsekin äkkiä tulla täysi-ikäiseksi. Sitten koitti muutaman vuoden odotuksen jälkeen täysi-ikäisyys. Ensimmäinen ajatus oli että jee, kiva. Sitten ajattelin että no mitäs ihmeellistä tässä on? Eihän mulla ole yhtään erilainen olo sen suhteen että kuinka "iso" olen. Kyllähän toki tunsin itseni vanhemmaksi mutten nyt mitenkään virallisesti "isoksi". 
Viime synttäreitäni odotin innolla, meinaan vihasin sitä kahdeksantoista ikävuoden rajapyykkiä siinä. Se oli vähän niin kuin nippanappa täysi-ikäinen. Yhdeksäntoista oli sitten jo parempi. 
Ja nyt en haluaisi että vanhenen. Tai ehkä yksi vuosi vielä voi tulla lisää. Muttei sitten enää, jooko?


Näin viime yönä painajaisen. Siinä oli jotakin sellaista että oli jouluaatto ja me ei oltu laitettu kinkkua eikä lahjoja eikä mitään kun olimme unohtaneet koko asian. Paniikissa sitten soittelin isovanhemmilleni että onko heillä antaa jotain jouluruokaa, ja olihan heillä. Hetken päästä katsoin unessa kalenteria ja huomasin että onkin vasta joulukuun 13. pvä. 
Mitenhän tuon nyt tulkitsisi sitten. :D En ole kovin perehtynyt unien tulkintaan. Jos intuitiolla vetäisen, niin voisin sanoa että 13.12. on jotenkin erityinen, hyvässä tai pahassa. Ainakin se on se päivä kun olemme matkalla Forssasta takaisin kotiin. Toivottavasti nyt ei tule mitään kolaria. O.o 


Ehkä tämä tarinointi nyt riittää taas, palailen taas jonkun järkevämmän kanssa. :)

torstai 19. marraskuuta 2009

Kirjoja ja sisustusta.

Ensin sain eilen inspistä laittaa keittiön pöytämme uuteen uskoon. Edellinen pöytäliina oli ollut siinä useamman kuukauden, joten voinee arvata missä kunnossa se oli... Täynnä murusia ja suitsukkeentuhkaa ja kanervasta varisseita osasia. Muutenkin pöydälle oli kertynyt ihan luvattoman paljon kamaa. 





Tuossa siis pöytä ennen siivousta. Se on ollut muutaman päivän ajan minun valtakuntaani (meillä kun ei syödä keittiönpöydän ääressä yleensä) niin on päässyt vähän repsahtamaan... No mutta, ylpeänä voin kuitenkin esitellä kuinka korjasin tilanteen!



Tässä siivouksen tulos. Nyt on paljon mukavampi kirjoitella tuossa kun ei tarvitse koko ajan pelätä että sohaisee kynttilään tai pudottaa jonkun tavaran alas. 


Kaveri oli meillä käymässä eilen. Kävimme kirjastossa myös. Minun piti mennä sinne vain palauttamaan kirjoja, mutta kuinkas kävikään...



Neljä kirjaa raahasin kotiin. :D Tiedon tuolla puolen, Parantava sateenkaari, Bach - kukkaterapia ja Reiki - luonnollisen parantamisen menetelmä. "Oppikirjoja" noista on niinkuin kolme, tuo alin ja isoin on sitten ihan vaan lukemistoksi muuten vaan. 


Nyt tästä hilpaisenkin uppoutumaan noihin mahtaviin opuksiin, ja annan teille vielä loppukuvan pikkuisesta neidistä joka eräänä päivänä leikki leegopalikoilla. :)


keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Ja taas kummallisia unia.

En muista sitä taaskaan kokonaan, mutta ainakin siinä seurustelin naisen kanssa tai ainakin olin aloittamassa seurustelua. Kävin myös elokuvissa, ja se leffateatteri oli sellainen vanhanaikainen, ja siellä kummitteli. Kuuntelin jossain vaiheessa myös musiikkia ja koitin häätää Ottoa ja lapsia koko ajan pois luotani. O.o Samoin katselin ikkunasta miten vastapäisessä rakennuksessa kaksi papparaista juttelivat alastomina.. Siinä unessa oli myös jotain sellaista että olin yhdessä vaiheessa kaverini kanssa kummitädilläni, mutta sitten Otto ilmaantui sinne yhtäkkiä tietokoneensa kanssa. Jossain vaiheessa oli myös lähettämässä kaverilleni viestiä mutta se viesti menikin Otolle vaikkei sen pitänyt. Samaten näin unta siitä kun kirjoitin Varjojen Kirjaani.

Tällä unella on pakko olla joku erittäin syvällinen merkitys ihan vain jo senkin takia koska se oli niin sekava. :D

Meille saapui eilen Wii Fit, on muuten hauska peli! Inspaa treenaamiseen kun siinä saa aina arvosanan kuinka hyvin on tehnyt jonkin liikkeen tai harjoituksen. Tein lihaskuntoa eilen ja voin sanoa, että nyt on vatsalihakset ehkä hiukan kipeinä, mutta jos sitä tänään rääkkäisi itseään vähän lisää.. Hiton hauska peli. Toivottavasti en koukuta itseäni siihen. 

Tällä viikolla joko perjantaina tai lauantaina olemme menossa joululahjaostoksille. Ei tule kulumaan paljon rahaa, sillä tiedän jo mitä halpaa mutta kivaa annan suurelle osalle tutuistani. :) 

Nyt alkaa pikkuhiljaa vaivaamaan ihan liikaa, kenkäni eivät ole saapuneet vieläkään enkä saa edes vastauksia kahteen lähettämääni sähköpostiin. Tilasin kengät siis tuolta. Luin myös netistä ihmisten kokemuksia tuon kaupan suhteen, ja sanoivat että ihan hyvää palvelua oli kyllä ollut. Että miksei sitten minulle vastata eikä mitään!? Kuitenkin tilauksen teosta ja maksamisesta on kulunut jo noin kuusi viikkoa. Ahdistavaa. Ja hemmetin ärsyttävää. 

Ehkäpä lähden tästä taas rentoutumaan kirjojeni pariin... 

tiistai 17. marraskuuta 2009

Nyt kyllä hämmästyin.

Vai että on Musta Raamattukin grimoire. O.o En tiennytkään.Vaikka onhan se toki loogista.

Hyvää huomenta.

Mikään ei voi estää mua tänään! Mun kurkku ei ole enää melkein yhtään kipeä, aamulla heräsin kylläkin siihen etten meinannut saada henkeä, mutta yskäisyllä sekin hoitui kun limat irtosi kurkusta. JESS!! Pitää nyt vielä kuitenkin koittaa ottaa suht iisisti tämä päivä, vaikka kaupungilla olisi kyllä aika pakko käydä, tulostimesta on meinaan värikasetit loppu ja tulostinta me tarvitaan aika usein.

Näin ihan kamalaa unta. Minulla oli vaaleat hiukset joiden latvat olivat pinkit ja käytin pinkkiä huulipunaa. O.o Kuulostaako minulta? Jos joku sanoisi että kyllä, niin olisi kyllä pahasti hakoteillä... 
Samaten unessa näin että eksyin erään kaverin kanssa labyrinttiin ja että minulla oli niin kova nuha etten saanut henkeä mutten saanut myöskään niistettyä nenää kunnolla, ja unessani osa räästä meni suuhun. HYI OLKOON. Oksettaa vain ajatellakin sitä. HYI!

Alkaa taas pian olla hiustenvärjäyksen aika. Pitää vain päättää väri. Punainen olisi tietenkin helpoin, mutta oranssiahan minulla on tuolla myös. En kylläkään tiedä että haluanko viettää joulua porkkanapäänä... Uskoisin että violetti tai punainen olisivat paremmat. On tässä aikaa vielä miettiä, en ajatellut ihan heti rynnätä värjäämään. Viimeistään kuitenkin pitää joulukuun alussa että olen sitten synttärijuhlissani edustavana. Tosin jos tänään menen kaupungille niin olisi ihan hauska ostaa vaikka valmiiksi se tuleva hiusväri. Voinhan minä sen violetin varalle ostaa, eipä sellainen väriputeli paljoa maksa. Onpahan sitten kunnolla valinnanvaraa kotona jos joskus tosissaan kyllästyy tähän iänikuiseen punaiseen. Tosin olen kyllä niin synnynnäinen punapää (vaikken oikealta hiustenväriltäni olen kyllä täysblondi ;) ) että kyllästymisvaaraa ei pidemmällä tähtäimellä yksinkertaisesti ole. 

Varjojen Kirjani alkaa kohta olla täynnä. Siellä on nyt jo niin paljon tarvittavaa tekstiä mitä suinkin olen keksinyt sinne kirjoittaa, että kohta sinne ei ole enää muuta kirjoitettavaa kuin uusia käytännönasioita (loitsuja jne). Niitä tulee sitten sitä mukaa kun jotain tupsahtaa eteen. Ajattelin ostaa uuden ja vähän isomman kirjan kuin tuo, jos vaikka saisi tuon kirjoitettua puhtaaksi joskus. 
Tosin sen kyllä tiedän että Varjojen Kirjani ei tule olemaan täysin valmis varmaan koskaan, tai jos joskus niin hiukan ennen kuin kuolen (jos oletamme että kuolen vasta vanhana). Elämässä kun ei ikinä tiedä mitä eteen tupsahtaa, niin että voi tuon kirjan sisältö muuttua vielä aikalailla. Se on muokkautunut jo tosi paljon siitäkin mitä se oli aluksi kun ensimmäistä BoS:iani kirjoitin. 

Nyt menen lueskelemaan kaikkea jännää.