sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Krääh.

Miksi, voi MIKSI mulla pitää olla ihan tolkuton kasa kaikkia ihania tatuointi-ideoita? Mulla on valmiina jo mielessä että mitä tulee oikeeseen jalkaan sienien lisäksi, mitä tulee oikeeseen käteen niin että se saadaan valmiiksi, mitä tulee vasempaan käteen niin että se saadaan valmiiksi, ja mitä tulee rintaan. Ainoa mihin en vielä ole keksinyt mitään on alaselkä, ja se on sentään sellainen paikka minkä haluaisin äkkiä saada tatuoitua, se sattuu ainakin mulla varmasti ihan helvetisti. Sitten on taas niitä idiksiä jotka on muuten valmiina mutta paikkaa en ole keksinyt.. Esimerkiksi lasten nimet. Tahtoisin tatuoida ne johonkin päin vartaloa, mutten keksi minne, pitäisi meinaan saada siten että siihen voi tarvittaessa lisätä niitä nimiä sitten kun minulle lisää lapsia suodaan. 
Alavatsaankin olisi mukava keksiä jotain, mutta sitä paikkaa pyrin vähän säästelemään vielä, että josko sen tatuoisi vasta sitten kun on kaikki lapset maailmassa, meinaan se tatska voi siitä venähtääkin, ja sitten ei olisi hauskaa... :D


Otto saa hepulin sitten kun se joskus näkee mun suunnitelmat, sen mielestä mulla on nyt tarpeeksi kuvia. Ja omasta mielestäni mulla ei ole vielä mitään, kaikki on ihan kesken. ;) Pitää toivoa että synttärinä ja jouluna saisi paljon rahaa lahjaksi... Ja pitää toivoa että saan mahdollisimman pian mahdollisimman paljon lävistysasiakkaita. Raha olisi meinaan muutenkin ihan tarpeellinen juttu, ja siinä sivussa voisi sitten säästellä tatuointeja varten. :) Olisi suunnitelmissa saada puolen vuoden sisään tuo vasen käsi valmiiksi, toivottavasti onnistuu. Samaten olisi ihan kiva saada mahdollisimman monet kuvatukset kehoon mahdollisimman pian, mutta se ei tietenkään käy päinsä, minä kun en mikään kroisos ole. Ja se on oikeastaan vain hyvä, koska silloin käy niin, että aina kun uusi kuvaidis putkahtaa mieleen niin sitä on pakko miettiä ainakin kaksi kuukautta, koska mulla ei ikinä ole varaa kerralla mihinkään muuhun kuin ehkä pikkukuviin joita saa viidelläkympillä. Ei ainakaan pääse tulemaan hutikuvia. :) Tosin olen niin selvillä omasta maustani muutenkin ettei niitä ole muutenkaan tullut. Yläselän lepakon sain nahkaani ehkä viikon harkinnan jälkeen, ja en voisi enempää rakastaa kyseistä kuvaa. <3 Sääli että se on yläselässä, en voi ihastella sitä muutoin kuin peilin kautta. 

Täytyy kyllä sanoa että minulla kävi hemmetinmoinen tuuri että satuin valitsemaan täydellisen tatskaliikkeen heti ensiyrittämällä. Liskogalleria rules, ei voi muuta sanoa! Erinomaista palvelua. Ainoa vaan että kyseinen liike on aika suosittu (ihmekös tuo) niin että tatskan nahkaan saamista joutuu odottamaan jos on yhtään isompi tai vaikeampi kuva, mutta kyllä kannattaa odotus ja rahanmeno kun tietää että saa juuri sitä mitä haluaa. 

Joku sanoi mulle joskus että yritän peittää omaa itseäni tatuoinnein ja lävistyksin ja värjäämällä hiuksia. Ei se ole niin. Minä näkisin tuon siten että ilmennän omaa sisäistä itseäni. Näin sen moni muukin tatuoitu ja lävistetty ajattelee. Etenkin tatuoinnit.. Niitä ihmiset ottavat minun kokemukseni mukaan juurikin ilmentääkseen omaa persoonaansa ja mielipiteitään, mielenkiinnonkohteitaan, jne. 


Minulta on monesti kysytty kaikennäköistä hölmöä liittyen kehon muokkaukseen. Listaan tähän muutaman. 


Eikö sun lapset pelkää sua kun värjäät tukkaa ja sulla on lävistyksiä kasvoissa?
-Ei, eivät ne pelkää. Jos ne näkevät minua syntymästään asti ja tunnistavat ääneni äidin ääneksi, ei lapsia silloin kiinnosta miltä se mutsi näyttää, siis silloin kun ovat pieniä kuten Jani ja Taru. Taru rakastaa nyplätä hiuksiani ja korujani, ja se saa sitä tehdäkin. Lävistyksistäni voi vetää yllättävän kovaa ilman että minua sattuu tai että ylipäätään edes tuntuu miltään, joten se ei häiritse minua. Jani taasen juttelee kovasti että hänkin haluaa tuollaisia "piikkejä" kuten esim. nenään ja korviin, ja korvakoruhan hänellä jo onkin. Ihan itse tein sen hänelle. Ja ei, se ei tulehtunut. 

Eikö sua vanhana sitten kaduta kun sulla on noita tatskoja?
-Enpä usko. Tatuoinneista tulee osa minua jo parissa päivässä. Ensin alkuun pitää totutella mutta viimeistään sitten kun kuva on kokonaan parantunut, en enää edes huomaa sitä. 

Miten sä kykenet ottamaan noita lävistyksiä ja tatskoja, eiks ne satu ihan kauheesti?
-Osa sattuu, osa ei. Minua ei kiinnosta sattuuko vai ei. Minä haluan, minä otan, kipu kuuluu asiaan. Eihän jutussa olisi mitään ideaa jos ei edes sattuisi, jokaisellahan olisi keho täynnänsä kuvia ja koruja jos se ei sattuisi. Kipu on aika hyvä keino erotella ns. jyvät akanoista. Eipä tule herkästi ainakaan otettua jotain mitä ei oikeasti halua kun tietää että saattaa sattua. Sitten taas jos tosissaan tahtoo niin on kyllä valmis kestämään kivunkin. 

Oot takuulla vastuuton äiti kun näytät tuolta. 
-Kyllä kyllä, ulkonäöllisestihän minun luonteenikin määritellään. ;) Tottakai minä olen vastuuton kun pari korua on naamassa ja pari leimaa ihossa. Se muste tottakai kulkeutuu aivoihin niin että järjen rippeet katoavat tyystin. 
Hei haloo. Älkää yleistäkö. 


Miten sulla on varaa ottaa tommosia kun sulla on lapsia?
-Ihan samallailla kuin olisi silloin jos ei olisi lapsia. Rahaa säästämällä jos ei heti ole sopivan verran ylimääräistä. Kärsivällisyyttähän se vaatii, mutta lasten kanssa oppii yllättävän hyvin sitä kärsivällisyyttä. Jos jaksoin odottaa lasteni syntymiä yhdeksän kuukautta, niin kyllä jaksan sitä lyhyemmän ajan odottaa tatskaakin. Tosin joskus tatuointia joutuu odottamaan vielä pitemmän aikaa kuin vain vajaan vuoden. Olen itseasiassa odottanut tatuoinnin hankkimista enimmillään viitisen vuotta, ja hengissä ollaan!


Eikö noi huulikorut oo suudellessa tiellä. 
-Eivät ole, kun niissä on ihan normaalin kokoiset korut. 


Eiks näytä kauheen rumalta sitten kun oot vanha ja ryppynen ja sulla on noi tatskat?
-Ei, ja onko se tositosi ryppynen iho itsessään muutenkaan niin kovin kaunis? Sama asiahan se on silloin edelleen, nuo leimat. Koristamassa ihoa. Ryppyistä ihoa, mutta koristamassa silti. Ja samalla ne tuovat silloin myös mieleen nuoruuden. 


Ootko aatellu että et saa duunia kun sulla on noi jutut?
-Olen ajatellut, ja miksen saisi töitä? Tatuoinnit saa piiloon vaatteiden alle ja lävistyksiin saa laitettua todella pienet ja lähes näkymättömät korut vaikkapa työpäivän ajaksi. Ja minusta ei muutenkaan ole tulossa mitään lääkäriä tai muuta, eli sen suhteen ei ole huolta. Olen jo tarpeeksi vanha tietämään mitä elämältäni haluan ja miten asiat hoidan.



Siinä joitain. Lisäilen jos muistuu vielä mieleen joku hyvä.

2 kommenttia:

Rouva Lypsy kirjoitti...

Kyllä ihmiset ovat sitten ihmeellisiä. :O Ulkonäköä arvostellaan sumeilematta. Itselle ei tulisi mieleenkään mennä laukomaan moisia röhykeyksiä kenellekään. x(

Itse saan kuulla olevani raskaana lähes joka päivä. Kaksosista jäi tuota elintasoa just vatsan kohdalle ja onhan tuo rellukka toki kuuden lapsen jälkeen venynyt vietävästi.

Itteä ottaa kupoliin kommentit. Eikö ihminen saa olla lihava?? x(

Seamrog kirjoitti...

Niinpä, en kyllä käsitä niitä ketkä menee laukomaan ulkonäöstä kaikkea paskaa tai turhaa negatiivista kommenttia.

Mulle on yksi miltä muut näyttävät, kunhan viihtyvät kehossaan. :) Jos joku on lihava, en mene sanomaan että nyt kuule laihdutat. Jos joku on liian laiha, en mene sanomaan että hei kyllä sun pitäs syödä. Se on jokaisen oma asia. :)