maanantai 17. toukokuuta 2010

Erään päivän asu.

Tässä olisi kuvaa muutaman päivän takaisesta asusta. Älkää välittäkö sotkusta mitä kuvissa ehkä saattaa ilmetä, sillä jouduimme putkiremontin takia tyhjentämään ison komeron, ison vaatehuoneen ja puolet eteisestä...


Toppi GT. 
Hame joskus jostakin. 
Kengät Dinsko. 

Oli muuten erittäin mukava asu, noilla kengillä on erittäin hyvä kävellä. Ainoa miinuspuoli tuossa asussa oli että vaikka hengasin noissa ulkona, meinasin läkähtyä kuumuuteen. 

Eilen olimme kävelyllä ja käväisimme myös rannassa kahlaamassa. Vesi oli yllättävän lämmintä vaikka se oli sentään merivettä, ja aika kauan jaksoimmekin siellä kahlailla! Minä otin asiakseni kerätä simpukoita, ja kyllä niitä ihan mukavasti löytyikin. 



Kun totesin että simpukoita oli jo ihan mukava määrä niin että ne pystyi vielä kantamaan kepeästi kädessä kotiin, päätin lähteä pois vedestä. Lähdin sivummalta kuin mistä olin veteen tullut, ja katselin koko ajan pohjaan josko löytyisi jotakin kivaa. Ajattelin että olisi mukavaa löytää jokin erittäin kaunis kivi. Toiveeni toteutui saman tien! Näin jotakin kiiltävää ja mustaa pohjassa, ja kun poimin sen ylös, huomasin että se oli puoliksi pohjahiekkaan uponnut kiiltävän musta ja täysin sileä kivi. Ajattelin aluksi sileyden ja kiiltävyyden johtuvan siitä että kivi oli märkä, mutta se kuivui pian ja sain huomata että kiiltävyys ja sileys ei kadonnut mihinkään. 


Kuvassa kivi näyttää harmaammalta mitä on, sillä salama raiskasi kuvan. Aamujumituksissa on vaikeaa saada heilahtamatonta kuvaa ilman salamaa..

Olen erittäin onnellinen löydöstäni. <3 Jos voisi sanoa niin melkeinpä upein kivi minkä olen ikinä löytänyt. Sen lisäksi vielä simpukat ja merestä löydetyt kivet ovat erittäin voimallisia magiassa, sillä meri on iso ja kuten kaikki elementit, vesi on erittäin voimallinen. Vesi on mm. rakkauden, puhdistumisen, suojelun ja alitajunnan elementti. Vesi on feminiininen ja siihen liitetään onni, ystävyys, avioliitto, hedelmällisyys, nautinnot, parantaminen, nukkuminen, unet, henkiset toiminnot, etc. 
Meressä maatessaan simpukat, kivet sun muut imevät itseensä erittäin voimakasta energiaa merestä itsestään. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että merestä löydettyjä asioita ei tarvitse ladata energialla ellei halua niihin jotakin tiettyä energiaa ainoastaan, mutta jos haluaa vain voimallisen esineen, ei tarvitse tehdä muuta kuin etsiä merestä jokin, esimerkiksi juuri kivi, ja käyttää sitä sitten. Myöskään merestä löydettyjä juttuja ei välttämättä tarvitse puhdistaa (ellei välttämättä halua), sillä vesi itsessään on puhdistava elementti.

Postin sivuilla ei näy missä puhelimeni luuhaa, vaikka puhelin postitettiin jo keskiviikkona. Lähetystunnuksella ei saa mitään tietoa, sivusto vain herjaa että joko tunnuksessa on virhe tai lähetystä ei ole kirjattu (vaikka tässä ajassa olisi kyllä pitänyt) tai jotain muuta vastaavaa. Ajattelin että soittelen huomenna postiin tai jonnekin jos ei kuulu mitään, ja huomenna täytyy soittaa myös Saunalahdelle jos sim-korttini ei ole vielä saapunut, sillä keskiviikkona tapahtuu numeronsiirto. Enkä malta odottaa että saan uuden puhelimen hyppysiini!

Tänäänkin näyttäisi tulevan kaunis sää, ellei päätä alkaa sadetta pukkaamaan. Josko sitä tänäänkin kävisi vaikka vähän kahlailemassa, ties mitä löytöjä sieltä vielä tekisi...

6 kommenttia:

Suski kirjoitti...

Nuo kengät on älyttömän hienot :P Kävin kertaalleen sovittamassa niitä Dinskossa, mutta jätin ostamatta ja nyt niitä ei enää ole siellä :x Kävely niillä toisin oli tasasella lattiallakin horjumista pahimmillaan, sen verran korkea korko ja pieni astumapinta, mutta kaipa opettelemalla onnistuisi :)

Moira Hermione kirjoitti...

Suski: No voi harmi... Mun mielestä noilla on kyllä tosi hyvä kävellä, tukevat ja tuntuu kun korkoa ei ois minkään vertaa! :D Ja kyllähän jos se aluks ois horjumista niin siitä sitten kävelemällä vaan sinnikkäästi luonnistuis sekin homma... :)

Toinen noitatyttö kirjoitti...

Oot ehkä kuumin kissa mitä oon aikoihin nähny! Sopii toi punanen tukka :)

Moira Hermione kirjoitti...

Kiitoksia. :)

Taidonnäyte kirjoitti...

Onpa ihana kivi!! Minä sitten <3:n kiviä. Miltähän tuo tuntuisi kädessä. Kivillä voi tehdä jänniä juttuja, jos tuntee kiven energian kädessään.
Minä roudaan pihat täyteen kiviä ja mies putsaa peltoja kivistä. xD

Moira Hermione kirjoitti...

Niinpä, kivillä voi tehdä vaikka mitä jännää... :)