Kyseessä on siis kirja jonka kuva näkyy tässä postauksessa. Luin tuon parissa päivässä ja en voi muuta kuin suositella! Kirjassa on siis kerrottu taikauskoisten tapojen synnystä, ja siinä on keskitytty lähinnä arkipäiväisiin taikauskoisiin tapoihin, kuten keskisormen näyttäminen, unet, pimeänpelko, puuhun koputtaminen, ruokauhrit, sylkeminen, kiroilu, korut, kieroon katsominen, meikkaaminen... Teos olisi voinut olla hiukan laajempikin mutta oli tässäkin kyllä todella kiinnostavaa tietoa ihan tarpeeksi! Kirjassa oli aika paljon sellaista jota en ennestään tiennyt tai en ollut vain tullut ajatelleeksi vaikka näin jälkikäteen kyllä tajuaa asiayhteyden hienosti. Kirja on viihdyttävää luettavaa vaikka ei sinänsä haluaisi ns. opiskellakaan tällaisia asioita, minulla kun tämä tuppaa menemään opiskelun puolelle eikä vain pelkäksi huviksi lukemiseksi. :D
Translation:
In this article I'm talking about finnish book called Pahan merkit so I'm not gonna translate this text, but I have to say that the book was very interesting and eleven euro's wasn't too much to pay for this!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirja-arvosteluja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirja-arvosteluja. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
torstai 22. lokakuuta 2009
Ahmaisinpa taas kirjan.
Vietin viimeiset pari tuntia sängyn pohjalla ja luin erään kirjan loppuun. Ja se kirja on...
Terry Pratchettin Carpe Jugulum
Carpe Jugulum - eli "tartu kurkkuun" - on ollut vampyyrisuvun reipas motto jo vuosisatojen ajan. Vampyyrit saapuvat itse kuninkaan kutsusta vierailulle Lancren kuningaskuntaan juhlimaan kuninkaantyttären syntymää. Visiitistä tulee kuitenkin aiottua pitempi, sillä vampyyrit päättävät syrjäyttää nuoren hallitsijan ja ottaa Lancren valtaansa.
Vampyyrien viekas tuuma ei miellytä noitia, todellisia vallanpitäjiä, jotka päättävät karkottaa ei-toivotut vierailijat hyväksi havaituilla keinoilla: valkosipulilla, pyhällä vedellä ja päivänvalolla. Jotain on kuitenkin pielessä, kun vanhat konstit eivät enää tepsi. Onneksi noidilla riittää pollalogiaa, ja käyttöön otetaan kikka kolmonen...
Täytyy sanoa, että Terry Pratchettilla ote on ja pysyy. Yhtä viihdyttävä kuin hänen aiemmatkin kirjansa jotka olen hyppysiini saanut.
Pratchettin teoksissa on juuri sellaista huumoria joka kolahtaa minuun. En osaa sitä selittää täydellisesti, joten parhaimman käsityksen saatte lukemalla itse Pratchettin teoksia.
Carpe Jugulumissa seikkailivat tosiaan Muori Säävirkku ja Nanny Auvomieli. Toki muitakin henkilöitä oli mukana, ja paljon, mutta nämä kaksi ovat sellaiset hahmot joihin olen suunnilleen rakastunut. Olenkin tehnyt tuttavuutta kyseisten hahmojen kanssa jo useamman vuoden ja useamman kirjan ajan, joten rakkauteni on täysin perusteltua.
Kirja oli viihdyttävää luettavaa. Ei liikaa ylimääräistä sönkötystä kuten ei yleensäkään Pratchettin romaaneissa, ja asiat etenivät vauhdilla mutta silti mukana oli tarpeeksi yksityiskohtia.
Kokonaisarvosanaksi asteikolla 4-10 annan 9½.
Taru oli tänään kylvyssä.
Pieni vesipeto. Taru rakastaa vettä. Se varmaan asuisi kylpyammeessa jos se kävisi päinsä.
Tekisi kovasti mieli lähteä ulos vaikka vain kävelemään mutta enpä usko että tuo "mies" jaksaisi olla kotona kiukuttelevien lasten kanssa. Minulla ei ole ongelmaa sen suhteen, alkaa vain ahdistaa kun on helvetin kuuma ja olen ollut taas helvetin kauan neljän seinän sisällä. Alkaa suoraan sanottuna vituttaa tämä sisällä nyhjääminen.
Terry Pratchettin Carpe Jugulum
Carpe Jugulum - eli "tartu kurkkuun" - on ollut vampyyrisuvun reipas motto jo vuosisatojen ajan. Vampyyrit saapuvat itse kuninkaan kutsusta vierailulle Lancren kuningaskuntaan juhlimaan kuninkaantyttären syntymää. Visiitistä tulee kuitenkin aiottua pitempi, sillä vampyyrit päättävät syrjäyttää nuoren hallitsijan ja ottaa Lancren valtaansa.
Vampyyrien viekas tuuma ei miellytä noitia, todellisia vallanpitäjiä, jotka päättävät karkottaa ei-toivotut vierailijat hyväksi havaituilla keinoilla: valkosipulilla, pyhällä vedellä ja päivänvalolla. Jotain on kuitenkin pielessä, kun vanhat konstit eivät enää tepsi. Onneksi noidilla riittää pollalogiaa, ja käyttöön otetaan kikka kolmonen...
Täytyy sanoa, että Terry Pratchettilla ote on ja pysyy. Yhtä viihdyttävä kuin hänen aiemmatkin kirjansa jotka olen hyppysiini saanut.
Pratchettin teoksissa on juuri sellaista huumoria joka kolahtaa minuun. En osaa sitä selittää täydellisesti, joten parhaimman käsityksen saatte lukemalla itse Pratchettin teoksia.
Carpe Jugulumissa seikkailivat tosiaan Muori Säävirkku ja Nanny Auvomieli. Toki muitakin henkilöitä oli mukana, ja paljon, mutta nämä kaksi ovat sellaiset hahmot joihin olen suunnilleen rakastunut. Olenkin tehnyt tuttavuutta kyseisten hahmojen kanssa jo useamman vuoden ja useamman kirjan ajan, joten rakkauteni on täysin perusteltua.
Kirja oli viihdyttävää luettavaa. Ei liikaa ylimääräistä sönkötystä kuten ei yleensäkään Pratchettin romaaneissa, ja asiat etenivät vauhdilla mutta silti mukana oli tarpeeksi yksityiskohtia.
Kokonaisarvosanaksi asteikolla 4-10 annan 9½.
Taru oli tänään kylvyssä.
Pieni vesipeto. Taru rakastaa vettä. Se varmaan asuisi kylpyammeessa jos se kävisi päinsä.
Tekisi kovasti mieli lähteä ulos vaikka vain kävelemään mutta enpä usko että tuo "mies" jaksaisi olla kotona kiukuttelevien lasten kanssa. Minulla ei ole ongelmaa sen suhteen, alkaa vain ahdistaa kun on helvetin kuuma ja olen ollut taas helvetin kauan neljän seinän sisällä. Alkaa suoraan sanottuna vituttaa tämä sisällä nyhjääminen.
tiistai 20. lokakuuta 2009
Asiaa kirjoista.
Belle De Jour - Puhelintytön Salaiset Seikkailut
Kirja koostuu lontoolaisen luksusprostituoidun tekemistä päiväkirjamerkinnöistä, jotka julkaistiin alunperin nettipäiväkirjan muodossa. Internet-sivuista tuli välittömästi menestys. Ne saivat aikaan valtavan mediakohun ja The Guardian nimesi ne parhaiten laadituksi verkkopäiväkirjaksi vuonna 2003. Bellen päiväkirja on ollut kirjallinen sensaatio, joka jatkaa Sinkkuelämää-sarjan ja Bridget Jonesin viitoittamalla tiellä, mutta vie omat edesottamuksensa vielä astetta pidemmälle.
Tämä on kertomus puhelintytön elämästä - päähenkilön itsensä kertomana. Belle päättää alkaa myydä itseään, mutta ennen pitkää hän huomaa, ettei työn ja oman rakkauselämän yhdistäminen olekaan aivan yksinkertaista. Ystävät ja perheenjäsenetkään eivät tiedä Bellen oikeaa ammattia. Onnistuuko Belle pitämään ruumiin ja mielen erillään toisistaan ja pysymään kaiken keskellä ehjänä? Belle vetoaa naisiin rohkeutensa ja rehellisyytensä takia - ja miehiin paljastaessaan, mitä puhelintytön mielessä todella liikkuu. Viimeisessä päiväkirjamerkinnässään Belle kehottaa: "Älä koskaan kieltäydy nautinnosta vain sen takia, että pelkäät mitä muut ihmiset saattavat sanoa." Kirjailijan todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä.
Mielestäni kirja oli ihan hyvä. Ei maata järisyttävä lukukokemus mutta ei huonokaan.
Plussia siitä että asiat kerrottiin suoraan.
Miinuksia siitä että teksti oli välillä erittäin sekavaa. Ei meinannut saada selvää kuka sanoi mitäkin ja mikä tapahtuma nyt kävi milloinkin jne.
Arvosana asteikolla 4-10 on 7.
Aloitin myöskin lukemaan kirjaa nimeltä Valaistunut Hekuma. Se jäi kesken parinkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen, niin sekavaa tekstiä minun aivoilleni eikä edes mielenkiintoinen aihekaan oikeastaan. Takatekstin perusteella kirja olisi mielestäni kiinnostava, mutta sisällön perusteella ei.
Kirja koostuu lontoolaisen luksusprostituoidun tekemistä päiväkirjamerkinnöistä, jotka julkaistiin alunperin nettipäiväkirjan muodossa. Internet-sivuista tuli välittömästi menestys. Ne saivat aikaan valtavan mediakohun ja The Guardian nimesi ne parhaiten laadituksi verkkopäiväkirjaksi vuonna 2003. Bellen päiväkirja on ollut kirjallinen sensaatio, joka jatkaa Sinkkuelämää-sarjan ja Bridget Jonesin viitoittamalla tiellä, mutta vie omat edesottamuksensa vielä astetta pidemmälle.
Tämä on kertomus puhelintytön elämästä - päähenkilön itsensä kertomana. Belle päättää alkaa myydä itseään, mutta ennen pitkää hän huomaa, ettei työn ja oman rakkauselämän yhdistäminen olekaan aivan yksinkertaista. Ystävät ja perheenjäsenetkään eivät tiedä Bellen oikeaa ammattia. Onnistuuko Belle pitämään ruumiin ja mielen erillään toisistaan ja pysymään kaiken keskellä ehjänä? Belle vetoaa naisiin rohkeutensa ja rehellisyytensä takia - ja miehiin paljastaessaan, mitä puhelintytön mielessä todella liikkuu. Viimeisessä päiväkirjamerkinnässään Belle kehottaa: "Älä koskaan kieltäydy nautinnosta vain sen takia, että pelkäät mitä muut ihmiset saattavat sanoa." Kirjailijan todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä.
Mielestäni kirja oli ihan hyvä. Ei maata järisyttävä lukukokemus mutta ei huonokaan.
Plussia siitä että asiat kerrottiin suoraan.
Miinuksia siitä että teksti oli välillä erittäin sekavaa. Ei meinannut saada selvää kuka sanoi mitäkin ja mikä tapahtuma nyt kävi milloinkin jne.
Arvosana asteikolla 4-10 on 7.
Aloitin myöskin lukemaan kirjaa nimeltä Valaistunut Hekuma. Se jäi kesken parinkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen, niin sekavaa tekstiä minun aivoilleni eikä edes mielenkiintoinen aihekaan oikeastaan. Takatekstin perusteella kirja olisi mielestäni kiinnostava, mutta sisällön perusteella ei.
perjantai 16. lokakuuta 2009
I can't see you but i think about you.
Otto ja Jani lähtivät nyt sitten. On aika tyhjä olo. Olen ennenkin ollut Tarun kanssa kahdestaan kotona, mutta kun ei täällä ole sitä tavallista taustamölinää mitä lähtee Oton tietokonepeleistä ja Janin videoista ja lasten kiljahduksista... Ontto olo. En osaa olla tällä tavalla.
Luojan kiitos Otto ja Jani eivät ole pois kuin vain sunnuntaihin asti! Kaksi päivää kyllä kestää vaikka miten päin. Ja tiedän että lopulta tämä aika menee ihan kamalan äkkiä.
Ehkäpä siirryn mukavempiin asioihin.
Tilasin taas eräitä juttuja, kun ne olivat mukamas niin tärkeitä. Niistä lisää sitten kun ne saapuvat.
Luin eilen sitten taas erään kirjan loppuun.
Kyseessä oli Tess Gerritsenin Luutarha.
Karmiva löytö kotipuutarhassa johdattaa menneisyyden ratkaisemattomien rikosten jäljille. Mielipuolinen murhaaja vaanii 1800-luvun Bostonin sumuisilla hautausmailla, ruumishuoneilla ja loisteliaissa kartanoissa.
Tämä oli erittäin hyvä kirja. Erittäin hyvä. Sivuja on 380 ja teksti on pientä ja minulla meni kaksi päivää lukea tämä. Sen siitä saa kun luen jotain mikä todella tempaa mukaansa.
En keksi negatiivista sanottavaa.
Enkä halua analysoida sen tarkemmin, tämä olin vain HELVETIN HYVÄ.
Arvosana asteikolla 4-10 on 10.
Eilen lähdin extempore kaverini, isäni ja veljeni kanssa leffaan. Käytiin katsomassa The Ugly Truth. Se oli sellainen aika perus romanttinen komedia, mutta tämä jopa oikeasti nauratti! Ja päärooleissa olevat näyttelijät olivat hyviä. Päärooleissa nähtiin Katherine Heigl ja Gerard Butler. Suosittelen kaikille.
Ja sitten ehkä se kaikkein tärkein....
SONATAN LEVY SAAPUI EILEN!
Siinä se on, hyppysissäni! Kuuntelin eilen illalla ja täytyy sanoa että aluksi olin vähän että mitäs vittua, mutta lopulta kuitenkin löysin ihan jokaisesta biisistä sen perus-Sonata -soundin ja olen aika hurmioitunut. Sydämeni vei kuitenkin totaalisesti kappale numero neljä, joka on nimeltään Flag In The Ground. Siinä on kappale jota voisin kuunnella taukoamatta koko loppuelämäni.
Nyt kun kerran koko asunto on yksin minun (jos emme laske Tarua) niin ajattelin katsoa illalla kaikessa rauhassa elokuvan ja vetää kahvia ja vaikka räkiä kattoon jos siltä tuntuu. Tämä kaikki toki sen jälkeen kun Taru on autuaasti unten mailla näkemässä (toivottavasti) kauniita unia. Mutta sitä pitää vielä odottaa. Ennen sitä pitää keksiä jotain aktiviteettia, ja ajattelinkin josko lähtisin käymään kirjastossa Tarun kanssa. Saisin palautettua nuo parit kirjat jotka olen lukenut ja Tarukin pääsisi ulkoilemaan.
Luojan kiitos Otto ja Jani eivät ole pois kuin vain sunnuntaihin asti! Kaksi päivää kyllä kestää vaikka miten päin. Ja tiedän että lopulta tämä aika menee ihan kamalan äkkiä.
Ehkäpä siirryn mukavempiin asioihin.
Tilasin taas eräitä juttuja, kun ne olivat mukamas niin tärkeitä. Niistä lisää sitten kun ne saapuvat.
Luin eilen sitten taas erään kirjan loppuun.
Kyseessä oli Tess Gerritsenin Luutarha.
Karmiva löytö kotipuutarhassa johdattaa menneisyyden ratkaisemattomien rikosten jäljille. Mielipuolinen murhaaja vaanii 1800-luvun Bostonin sumuisilla hautausmailla, ruumishuoneilla ja loisteliaissa kartanoissa.
Tämä oli erittäin hyvä kirja. Erittäin hyvä. Sivuja on 380 ja teksti on pientä ja minulla meni kaksi päivää lukea tämä. Sen siitä saa kun luen jotain mikä todella tempaa mukaansa.
En keksi negatiivista sanottavaa.
Enkä halua analysoida sen tarkemmin, tämä olin vain HELVETIN HYVÄ.
Arvosana asteikolla 4-10 on 10.
Eilen lähdin extempore kaverini, isäni ja veljeni kanssa leffaan. Käytiin katsomassa The Ugly Truth. Se oli sellainen aika perus romanttinen komedia, mutta tämä jopa oikeasti nauratti! Ja päärooleissa olevat näyttelijät olivat hyviä. Päärooleissa nähtiin Katherine Heigl ja Gerard Butler. Suosittelen kaikille.
Ja sitten ehkä se kaikkein tärkein....
SONATAN LEVY SAAPUI EILEN!
Siinä se on, hyppysissäni! Kuuntelin eilen illalla ja täytyy sanoa että aluksi olin vähän että mitäs vittua, mutta lopulta kuitenkin löysin ihan jokaisesta biisistä sen perus-Sonata -soundin ja olen aika hurmioitunut. Sydämeni vei kuitenkin totaalisesti kappale numero neljä, joka on nimeltään Flag In The Ground. Siinä on kappale jota voisin kuunnella taukoamatta koko loppuelämäni.
Nyt kun kerran koko asunto on yksin minun (jos emme laske Tarua) niin ajattelin katsoa illalla kaikessa rauhassa elokuvan ja vetää kahvia ja vaikka räkiä kattoon jos siltä tuntuu. Tämä kaikki toki sen jälkeen kun Taru on autuaasti unten mailla näkemässä (toivottavasti) kauniita unia. Mutta sitä pitää vielä odottaa. Ennen sitä pitää keksiä jotain aktiviteettia, ja ajattelinkin josko lähtisin käymään kirjastossa Tarun kanssa. Saisin palautettua nuo parit kirjat jotka olen lukenut ja Tarukin pääsisi ulkoilemaan.
torstai 15. lokakuuta 2009
Just taking pics and reading books.
Tämä postaus käsittelee siis lähinnä valokuvaamista (niukalti) ja kirja-arvostelua.
Aloitetaanpa jälkimmäisestä.
Stephen King - Maantievirus Matkalla Pohjoiseen
Kyseessä on siis Kingin novellikokoelma, jossa on 14 tarinaa. Henkilökohtaiset suosikkini näistä tarinoista olivat Ruumiinavaussali numero 4 ja 1408. Sen verran voin kertoa että ensin mainittu käsittelee aihetta joka sivuaa hyvin läheltä elävältä hautaamista. Toinen taas on tarina hotellihuoneesta, jossa kummittelee.
Pidän tästä novellikokoelmasta erittäin paljon. Osa oli sellaisia, että ne eivät todellakaan pelottaneet saatika edes viihdyttäneet sen kummemmin, mutta King on niin taiturimainen kirjoittaja että sitä vain lukee ja lukee vaikkei välttämättä edes kiinnostaisi.
Äitini kertoi minulle minun ollessani 14v, että hän ei ollut nukkunut viikkoihin sen jälkeen kun oli lukenut Kingin kirjan nimeltä Uinu, uinu, lemmikkini. Minä näppäränä tyttönä heti kirjastoon ja lainasin kyseisen opuksen, ja rakastuin siihen ensilukemalta. Mahtava kirja! Selkäpiitä karmiva mutta ei sillä tavalla että olisin nähnyt painajaisia tai etten olisi uskaltanut yöllä mennä vessaan yksin.
Pointti tuossa on se, että Kingin kirjat eivät saa minua sen kummemmin pelkäämään. Saatan pelätä kyllä kun luen jotain hänen tekstiään, mutta pelko ei jää pitkäksi aikaa. Se haihtuu heti kun saan kirjan kiinni. En siis laske Kingin kirjoja pelottaviksi. Oikeasti pelottavat kirjat ovat sellaisia että vielä vuoden kuluttua jos mietit asiaa, alat tutista kauhusta.
Stephen King on silti yksi suosikkikirjailijoistani. Hänellä on todellakin kyky kirjoittaa asioista suoraan ja kaunistelematta. Siitä minä pidän. Se kaikki näkyy tässäkin novellikokoelmassa. Kokoelman kaikki novellit olivat laadultaan hyviä, osa ei aiheeltaan kiinnostanut mutta teksti meni kuitenkin nappiin.
Yksi novelli tässä kirjassa saa miinuspisteitä minulta. En paljasta novellin nimeä että en pilaa muiden lukunautintoa, mutta sen sanon että yhdessä novellissa oli avoin loppu. Lukija saattoi itse kuvitella tarinan päättymisen. Minä en pidä sellaisesta. Minä tahdon lukea tarinan alusta loppuun kirjailijan kirjoittamana. Jos haluan itse kuvitella jotain, kirjoitan tarinan itse. Jos luen jotain, haluan lukea sen katkeamattomana alusta loppuun toisen kirjoittamana.
Kaikesta huolimatta tämä novellikokoelma on erittäin hyvä kirja. Suosittelen kaikille kauhun ja hyvien tarinoiden ystäville.
Kokonaisarvosana asteikolla 4-10 on 10-.
Eilen illalla satuin katsomaan makuuhuoneen ikkunasta ulos. Ja meinasin kuolla. Niin kaunis näky minua oli vastassa!
Kuvasta voitte itse todeta. Aivan mieletön! Jos joku haluaa katsella lisää ottamiani valokuvia, klikkaa itsesi tänne.
Aloitetaanpa jälkimmäisestä.
Stephen King - Maantievirus Matkalla Pohjoiseen
Kyseessä on siis Kingin novellikokoelma, jossa on 14 tarinaa. Henkilökohtaiset suosikkini näistä tarinoista olivat Ruumiinavaussali numero 4 ja 1408. Sen verran voin kertoa että ensin mainittu käsittelee aihetta joka sivuaa hyvin läheltä elävältä hautaamista. Toinen taas on tarina hotellihuoneesta, jossa kummittelee.
Pidän tästä novellikokoelmasta erittäin paljon. Osa oli sellaisia, että ne eivät todellakaan pelottaneet saatika edes viihdyttäneet sen kummemmin, mutta King on niin taiturimainen kirjoittaja että sitä vain lukee ja lukee vaikkei välttämättä edes kiinnostaisi.
Äitini kertoi minulle minun ollessani 14v, että hän ei ollut nukkunut viikkoihin sen jälkeen kun oli lukenut Kingin kirjan nimeltä Uinu, uinu, lemmikkini. Minä näppäränä tyttönä heti kirjastoon ja lainasin kyseisen opuksen, ja rakastuin siihen ensilukemalta. Mahtava kirja! Selkäpiitä karmiva mutta ei sillä tavalla että olisin nähnyt painajaisia tai etten olisi uskaltanut yöllä mennä vessaan yksin.
Pointti tuossa on se, että Kingin kirjat eivät saa minua sen kummemmin pelkäämään. Saatan pelätä kyllä kun luen jotain hänen tekstiään, mutta pelko ei jää pitkäksi aikaa. Se haihtuu heti kun saan kirjan kiinni. En siis laske Kingin kirjoja pelottaviksi. Oikeasti pelottavat kirjat ovat sellaisia että vielä vuoden kuluttua jos mietit asiaa, alat tutista kauhusta.
Stephen King on silti yksi suosikkikirjailijoistani. Hänellä on todellakin kyky kirjoittaa asioista suoraan ja kaunistelematta. Siitä minä pidän. Se kaikki näkyy tässäkin novellikokoelmassa. Kokoelman kaikki novellit olivat laadultaan hyviä, osa ei aiheeltaan kiinnostanut mutta teksti meni kuitenkin nappiin.
Yksi novelli tässä kirjassa saa miinuspisteitä minulta. En paljasta novellin nimeä että en pilaa muiden lukunautintoa, mutta sen sanon että yhdessä novellissa oli avoin loppu. Lukija saattoi itse kuvitella tarinan päättymisen. Minä en pidä sellaisesta. Minä tahdon lukea tarinan alusta loppuun kirjailijan kirjoittamana. Jos haluan itse kuvitella jotain, kirjoitan tarinan itse. Jos luen jotain, haluan lukea sen katkeamattomana alusta loppuun toisen kirjoittamana.
Kaikesta huolimatta tämä novellikokoelma on erittäin hyvä kirja. Suosittelen kaikille kauhun ja hyvien tarinoiden ystäville.
Kokonaisarvosana asteikolla 4-10 on 10-.
Eilen illalla satuin katsomaan makuuhuoneen ikkunasta ulos. Ja meinasin kuolla. Niin kaunis näky minua oli vastassa!
Kuvasta voitte itse todeta. Aivan mieletön! Jos joku haluaa katsella lisää ottamiani valokuvia, klikkaa itsesi tänne.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Kummituksia ja kirjoja.
Ritva Fagerström - Yhteyksiä Henkimaailmaan
Kirjassa on kolmenkymmenen suomalaisen kertomana nk. yliluonnollisia kokemuksia, joita ei voi selittää järjellä.
Luin tämä kirjan parissa tunnissa, sillä se oli niin mielenkiintoinen etten voinut laskea sitä käsistäni. Erittäin avartava kirja, osa kyllä kuulosti tuulesta temmatuilta asioilta, kuten että joku kertoi osaavansa pidentää jalkoja, mutta kun aloin miettimään asiaa niin en kuitenkaan usko sen olevan mahdotonta.
Suosittelen kaikille jotka pitävät "kummitusjutuista", ovat kiinnostuneena paranormaaleista asioista, ovat kokeneet sellaisia itse, jne.
Annan asteikolla 4-10 arvosanaksi 9.
Tästä tulikin mieleeni yleisesti ottaen paranormaalit asiat. Erityisesti aloin miettimään omia ja läheisteni kokemuksia. Ja muistuipa mieleeni pari kokemaani juttua, joita en ole vielä julkistanut minnekään.
Tämä tapahtui tässä parin vuoden sisällä, en muista tarkkaa aikaa.
Olimme Suonenjoella Oton äidin mökillä. Oli ilta ja pimeä, ja minä ja Otto olimme menossa huussiin joka sijaitsee parinkymmenen metrin päästä päätalosta navetan takana. Kävelimme pientä polkua pitkin huussia kohden ja samalla hetkellä minulle tuli outo tieto siitä että joku tai jokin on pihassa kun tulemme huussista pois. Tunne oli erittäin vahva. En kuitenkaan sanonut Otolle mitään. Juttelimme muita ja kävimme vessassa, ja asia unohtuikin.
Kun lähdimme huussista ja ilmestyimme navetan takaa esiin, pysähdyimme ja hyvä ettemme kiljuneet ääneen kun säikähdimme niin kovasti. Pihassa möllötti hemmetin iso koira! Se oli vaalea, ilmeisestikin kultainennoutaja. Ensin siinä pimeässä maalailimme jo kaikkia kamalia kauhutarinoita siitä että se onkin susi, kunnes huomasimme asian oikean laidan. Jäimme Oton kanssa kuitenkin navetan nurkalle kauemmas koirasta joka tuijotti meitä herkeämättä.
Lopulta soitimme päätalossa olleille ihmisille että tulevat tarkistamaan, ja kävikin ilmi että se oli naapurin koira.
Kuitenkin olin itse tiennyt ennalta sen, että pihassa on jokin kun huussista tulemme pois.
Tämän sattuessa olin aivan pieni, varmaankin alle parivuotias, joten olen kuullut tämän parilta sukulaiseltani.
Osasin tapahtuman aikoihin jo puhua. Minulle kummitätini Eila on aina ollut erittäin läheinen, olimme kuin paita ja perse silloin kun olin pieni, ja olemme henkisesti edelleen.
Oli sellainen aika, että Eila oli sairaalassa leikkauksessa. Minä taisin olla äitini kanssa kotona, ja välimatkaa minulla ja Eilalla taisi olla semmoiset päälle sata kilsaa.
Kuitenkin minulle kerrottiin, että Eila oli ollut kovissa tuskissa ja ikävöinyt minua ja kipulääkehuuruissaan oli sanonut että hänen on tavattava Terhi, ihan pakko nähdä Terhi. Samaan aikaan olin kotona itse kiljunut täyttä kurkkua että haluan Eilan luo.
Tästä ei ole kauaa. Tämä kävi tänä vuonna, hiukan vuodenvaihteen jälkeen, tarkkaa päivää en muista.
Isäni äiti oli sairaalassa, teki kuulemma kuolemaa. Näin ainakin kaikki sanoivat, lääkärit ja muut. Isäni ja hänen siskonsa valvoivat sitten yötä päivää äitinsä vuoteen äärellä sairaalassa.
Minä olin toki huolissani, en kylläkään ollut todella läheinen tämän mummini kanssa, mutta kyllin läheinen kuitenkin jotta asia vaivasi minua ja pahasti. Ei ollut ollenkaan hyvä olla.
Eräänä aamupäivänä olin sitten kotosalla alkamassa meikkaamaan. Siihen mennessä mummi oli tiettävästi tehnyt kuolemaa jo kaksi tai kolme päivää, en muista.
Olin menossa vessaan, joko kuselle tai hakemaan topsipuikkoja, en muista, mutta samalla hetkellä päähäni humahti tieto että tämä on mummin kuolinpäivä.
Ei mennyt kauaa kun sain isältä viestin jossa luki: "Ulla-Maija -mummi nukkui pois klo ?.?". (Kysymysmerkit siksi etten muista kellonaikaa). Kellonaika oli kuitenkin kutakuinkin sama jolloin oli ajatellut että tämä on mummin kuolinpäivä.
Jos janoatte lisää, löydätte juttuja vanhasta blogistani:
Kummitusjuttuja.
Lissää tämmöstä.
Ja yhäkin.
Kahvia ja kirsikkakeksejä.
Näkymättömiä.
Hauska sattuma.
Kirjassa on kolmenkymmenen suomalaisen kertomana nk. yliluonnollisia kokemuksia, joita ei voi selittää järjellä.
Luin tämä kirjan parissa tunnissa, sillä se oli niin mielenkiintoinen etten voinut laskea sitä käsistäni. Erittäin avartava kirja, osa kyllä kuulosti tuulesta temmatuilta asioilta, kuten että joku kertoi osaavansa pidentää jalkoja, mutta kun aloin miettimään asiaa niin en kuitenkaan usko sen olevan mahdotonta.
Suosittelen kaikille jotka pitävät "kummitusjutuista", ovat kiinnostuneena paranormaaleista asioista, ovat kokeneet sellaisia itse, jne.
Annan asteikolla 4-10 arvosanaksi 9.
Tästä tulikin mieleeni yleisesti ottaen paranormaalit asiat. Erityisesti aloin miettimään omia ja läheisteni kokemuksia. Ja muistuipa mieleeni pari kokemaani juttua, joita en ole vielä julkistanut minnekään.
Tämä tapahtui tässä parin vuoden sisällä, en muista tarkkaa aikaa.
Olimme Suonenjoella Oton äidin mökillä. Oli ilta ja pimeä, ja minä ja Otto olimme menossa huussiin joka sijaitsee parinkymmenen metrin päästä päätalosta navetan takana. Kävelimme pientä polkua pitkin huussia kohden ja samalla hetkellä minulle tuli outo tieto siitä että joku tai jokin on pihassa kun tulemme huussista pois. Tunne oli erittäin vahva. En kuitenkaan sanonut Otolle mitään. Juttelimme muita ja kävimme vessassa, ja asia unohtuikin.
Kun lähdimme huussista ja ilmestyimme navetan takaa esiin, pysähdyimme ja hyvä ettemme kiljuneet ääneen kun säikähdimme niin kovasti. Pihassa möllötti hemmetin iso koira! Se oli vaalea, ilmeisestikin kultainennoutaja. Ensin siinä pimeässä maalailimme jo kaikkia kamalia kauhutarinoita siitä että se onkin susi, kunnes huomasimme asian oikean laidan. Jäimme Oton kanssa kuitenkin navetan nurkalle kauemmas koirasta joka tuijotti meitä herkeämättä.
Lopulta soitimme päätalossa olleille ihmisille että tulevat tarkistamaan, ja kävikin ilmi että se oli naapurin koira.
Kuitenkin olin itse tiennyt ennalta sen, että pihassa on jokin kun huussista tulemme pois.
Tämän sattuessa olin aivan pieni, varmaankin alle parivuotias, joten olen kuullut tämän parilta sukulaiseltani.
Osasin tapahtuman aikoihin jo puhua. Minulle kummitätini Eila on aina ollut erittäin läheinen, olimme kuin paita ja perse silloin kun olin pieni, ja olemme henkisesti edelleen.
Oli sellainen aika, että Eila oli sairaalassa leikkauksessa. Minä taisin olla äitini kanssa kotona, ja välimatkaa minulla ja Eilalla taisi olla semmoiset päälle sata kilsaa.
Kuitenkin minulle kerrottiin, että Eila oli ollut kovissa tuskissa ja ikävöinyt minua ja kipulääkehuuruissaan oli sanonut että hänen on tavattava Terhi, ihan pakko nähdä Terhi. Samaan aikaan olin kotona itse kiljunut täyttä kurkkua että haluan Eilan luo.
Tästä ei ole kauaa. Tämä kävi tänä vuonna, hiukan vuodenvaihteen jälkeen, tarkkaa päivää en muista.
Isäni äiti oli sairaalassa, teki kuulemma kuolemaa. Näin ainakin kaikki sanoivat, lääkärit ja muut. Isäni ja hänen siskonsa valvoivat sitten yötä päivää äitinsä vuoteen äärellä sairaalassa.
Minä olin toki huolissani, en kylläkään ollut todella läheinen tämän mummini kanssa, mutta kyllin läheinen kuitenkin jotta asia vaivasi minua ja pahasti. Ei ollut ollenkaan hyvä olla.
Eräänä aamupäivänä olin sitten kotosalla alkamassa meikkaamaan. Siihen mennessä mummi oli tiettävästi tehnyt kuolemaa jo kaksi tai kolme päivää, en muista.
Olin menossa vessaan, joko kuselle tai hakemaan topsipuikkoja, en muista, mutta samalla hetkellä päähäni humahti tieto että tämä on mummin kuolinpäivä.
Ei mennyt kauaa kun sain isältä viestin jossa luki: "Ulla-Maija -mummi nukkui pois klo ?.?". (Kysymysmerkit siksi etten muista kellonaikaa). Kellonaika oli kuitenkin kutakuinkin sama jolloin oli ajatellut että tämä on mummin kuolinpäivä.
Jos janoatte lisää, löydätte juttuja vanhasta blogistani:
Kummitusjuttuja.
Lissää tämmöstä.
Ja yhäkin.
Kahvia ja kirsikkakeksejä.
Näkymättömiä.
Hauska sattuma.
Kirja-arvostelua.
Helen Walsh - Lutka
Parikymppinen Millie O'Reilly on hävyttömän kaunis, röyhkeä ja sekaisin. Kun perhehuolet riivaavat, opiskelu vituttaa ja paras ystävä ottaa etäisyyttä, Millie etsii lohtua ja unohdusta Liverpoolin huorakortteleista. Viina, kokaiini ja täydellisen piittaamaton seksi niin naisten kuin miestenkin kanssa kiskovat häntä hedonismin, itsetuhon ja nöyryytysten syövereihin.
Lutka on raadollisen suoraviivainen ja kiihkeä kuvaus ystävyydestä, vieraantumisesta ja äärimmäisyyksistä. Se on myös rakkaudetunnutstus Liverpoolin laitakaduille ja niiden kulahtaneelle kauneudelle.
Erittäin miellyttävä lukukokemus. Pidin juurikin siitä että kaikki sanottiin suoraan. Jos vedettiin viinaa niin sitä tosiaan vedettiin, jos nussittiin niin nussittiin, eikä mitään vertauskuvallisia rakkausromaani-hömpötyksiä kuten "ja he olivat yhtä" tai "ja niin he liikkuivat hitaasti toisiaan vasten ja se kaikki oli parempaa kuin mikään muu maailmassa" ja kappale päättyy siihen ja aletaan kertoa jostain aivan muusta.
Minua on aina kiehtonut huumeista ja huorista kertovat tarinat ja niihin liittyvät tarinat. Ne kun ovat sellaisia asioita joita en ikinä ole kokeillut enkä myöskään tule kokeilemaan. Niistä on mukava lukea. Rakastan lukea kurjuudesta ja pahasta fiiliksestä ja itsetuhoisuudesta. Kun on lukenut sellaista, voi hyvillä mielin todeta miten hyvin asiat itsellä on ja jatkaa lukemista aivan rauhassa. En tarkoita ettenkö pitäisi onnellisista tarinoista, tottakai pidän.
En keksi yhtäkään asiaa mikä olisi ollut negatiivista tässä kirjassa, paitsi sen että se olisi voinut olla pidempikin.
Arvoasteikolla 4-10 arvosanaksi annan 10.
Tiskailin tuossa ja keitin uutta kahvia. Nyt on hyvä kun on vastakeitettyä lämmintä kahvia ja seuraava kirja odottelemassa.
Kirjoittelemisiin!
Parikymppinen Millie O'Reilly on hävyttömän kaunis, röyhkeä ja sekaisin. Kun perhehuolet riivaavat, opiskelu vituttaa ja paras ystävä ottaa etäisyyttä, Millie etsii lohtua ja unohdusta Liverpoolin huorakortteleista. Viina, kokaiini ja täydellisen piittaamaton seksi niin naisten kuin miestenkin kanssa kiskovat häntä hedonismin, itsetuhon ja nöyryytysten syövereihin.
Lutka on raadollisen suoraviivainen ja kiihkeä kuvaus ystävyydestä, vieraantumisesta ja äärimmäisyyksistä. Se on myös rakkaudetunnutstus Liverpoolin laitakaduille ja niiden kulahtaneelle kauneudelle.
Erittäin miellyttävä lukukokemus. Pidin juurikin siitä että kaikki sanottiin suoraan. Jos vedettiin viinaa niin sitä tosiaan vedettiin, jos nussittiin niin nussittiin, eikä mitään vertauskuvallisia rakkausromaani-hömpötyksiä kuten "ja he olivat yhtä" tai "ja niin he liikkuivat hitaasti toisiaan vasten ja se kaikki oli parempaa kuin mikään muu maailmassa" ja kappale päättyy siihen ja aletaan kertoa jostain aivan muusta.
Minua on aina kiehtonut huumeista ja huorista kertovat tarinat ja niihin liittyvät tarinat. Ne kun ovat sellaisia asioita joita en ikinä ole kokeillut enkä myöskään tule kokeilemaan. Niistä on mukava lukea. Rakastan lukea kurjuudesta ja pahasta fiiliksestä ja itsetuhoisuudesta. Kun on lukenut sellaista, voi hyvillä mielin todeta miten hyvin asiat itsellä on ja jatkaa lukemista aivan rauhassa. En tarkoita ettenkö pitäisi onnellisista tarinoista, tottakai pidän.
En keksi yhtäkään asiaa mikä olisi ollut negatiivista tässä kirjassa, paitsi sen että se olisi voinut olla pidempikin.
Arvoasteikolla 4-10 arvosanaksi annan 10.
Tiskailin tuossa ja keitin uutta kahvia. Nyt on hyvä kun on vastakeitettyä lämmintä kahvia ja seuraava kirja odottelemassa.
Kirjoittelemisiin!
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Iltahorinoita ja kirja-arvostelua.
Luin kirjan nimeltä Haamutarinoita. Kyseisessä teoksessa on novelleja mm. seuraavilta kirjoittajilta: Edgar Allan Poe, Mary Shelley, Bram Stoker, Oscar Wilde, Charles Dickens, sekä muutamalta muulta kirjoittajalta. Kirjassa on yhteensä 24 kauhunovellia.
Mielestäni kirja oli erittäin hyvä. Osa tarinoista oli sellaisia jotka eivät pelottaneet, osa taas olivat aivan älyttömän hyytäviä, ja kuvitella että tämänkin bongasin kirjastosta nuorten hyllystä!
Miinusta tulee siitä, että osa teksteistä kun oli katkelmia niin ne päättyivät ihan omituiseen kohtaan. Ja sen tiedän siitä, että olen aiemmin lukenut kokonaisen tekstin josta tuossa kirjassa oli vain katkelma, joten tiedän miten se olisi jatkunut enkä käsitä miksi tekstin piti päättyä jäätyään vasta lähes puolitiehen vaikka tekstin juoni olikin tullut selville.
Kokonaisarvosanaksi arvoasteikolla 4:stä 10:een annan 9.
Nyt istuksin tässä teekupposen kanssa.
Lueskelin tässä Huuto.netin Ohjeita myyjälle -palstaa sillä aikomuksena on laittaa kaksi muovikassillista kamaa myyntiin. Kyseessä on sellaiset vaatteet joita olen säästellyt nostalgian vuoksi jo lähes kymmenen vuotta (osaa niistä siis, osaa toki vähemmän aikaa) mutta nyt tajusin että en TODELLAKAAN tee niillä mitään. Ne kun ovat hyväkuntoisia, niin miksen laittaisi myyntiin. Ilmoittelen tännekin sitten kohteiden osoitteita, josko joku täältä haluaa vilkaista. En aio mitään kamalia hintoja pyytää, jos nyt pari ylimääräistä euroa saisi ja pääsisi noistakin eroon, ne kun vievät tilaa ihan turhan päiten. Huomenna voisin laitella tavaroita myyntiin kunhan Jani menee kerhoon. Siinä minulla on kolme tuntia aikaa väsäillä. Kaikista vaatteista kun pitää ottaa kuvat ja vaikka mitä muuta mitä tuollaiseen nyt tarvitsee.
Vielä ennen nukkumaanmenoa voisin ottaa rennosti ja lukea hetkisen vielä. Josko huomenna pääsisi sitten laittelemaan lisää kirja-arvosteluja.
Mä tässä aloin voivottelemaan (itseasiassa jo viime keväänä) että miksei voi olla jo kevät taas, tämä tahtoo katsoa MM-lätkää! Paitsi että ai jumaliste että mua kyrsii kun Leo Komarov (mikä namu!) meni pelaamaan perkele Venäjän joukkueeseen. Ihan epistä! Pitääkö tässä nyt alkaa intohimoisesti seuraamaan Venäjänkin joukkuetta että näkee vilauksen siitä söpöläisestä? Täh?
Tilaa:
Kommentit (Atom)