Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. toukokuuta 2010

Elektroniikkaa ja kiviä.

Uusi puhelimeni ja sim-korttini saapuivat eilen. Illalla sormet syyhysivät jo siihen malliin puhelimen perään etten meinannut malttaa odottaa että akku latautuu täyteen, mutta niin tapahtui viimein ja pääsin sähläilemään puhelimen kanssa! On muuten tosi hyvä puhelin, varsinkin kunhan ensin sai vähän tolkkua siitä kosketusnäyttöjutusta. Osaan tehdä tuolla jo vaikka ja mitä, siirsin jo eilen puhelimesta musiikkiakin siihen soittoäänen vaihtoa ajatellen, ja onnistuin täydellisesti vaikka puhelin jostain syystä herjasi ettei onnistunut. :D

Olimme eilenkin kahlailemassa ja löysin kahdeksan samanlaista kiveä lisää kuin ensimmäisellä kahlauskerralla. Kivissä on kaikissa samanlainen sileä ja kiiltävä pinta, ja osa niistä on jopa sileämpiä kuin ensimmäinen. Ovathan kivet toki eri kokoisia ja muotoisia, mutta noin pääsääntöisesti pieniä. 

Yhdentoista hujakoilla oon Tarulla kasvukontrolli sairaalassa, katsotaan mitä siellä sanotaan... Sen jälkeen ajattelin että voisi varmaan nähdä kaveria, meillä kun meni lauantai vähän persauksilleen vaikka silloin piti nähdä. Parempi onni tänään! Jos suinkin aikataulut sopivat yhteen. Tänään minun täytyy sählätä vielä lisää puhelimen kanssa, meinaan numeronsiirto tapahtuu tänään ja se tarkoittaa sitä etten ole hetkeen tavoitettavissa puhelimella ja se tarkoittaa myös sitä, että minun täytyy kopioida kaikki yhteystiedot uudelleen.. Nooh, nopsastikos se käy. Kunhan tarkistaa etten näillä töppösormillani tee kamalan monta näppäilyvirhettä puhelinnumeroihin. :D

maanantai 17. toukokuuta 2010

Erään päivän asu.

Tässä olisi kuvaa muutaman päivän takaisesta asusta. Älkää välittäkö sotkusta mitä kuvissa ehkä saattaa ilmetä, sillä jouduimme putkiremontin takia tyhjentämään ison komeron, ison vaatehuoneen ja puolet eteisestä...


Toppi GT. 
Hame joskus jostakin. 
Kengät Dinsko. 

Oli muuten erittäin mukava asu, noilla kengillä on erittäin hyvä kävellä. Ainoa miinuspuoli tuossa asussa oli että vaikka hengasin noissa ulkona, meinasin läkähtyä kuumuuteen. 

Eilen olimme kävelyllä ja käväisimme myös rannassa kahlaamassa. Vesi oli yllättävän lämmintä vaikka se oli sentään merivettä, ja aika kauan jaksoimmekin siellä kahlailla! Minä otin asiakseni kerätä simpukoita, ja kyllä niitä ihan mukavasti löytyikin. 



Kun totesin että simpukoita oli jo ihan mukava määrä niin että ne pystyi vielä kantamaan kepeästi kädessä kotiin, päätin lähteä pois vedestä. Lähdin sivummalta kuin mistä olin veteen tullut, ja katselin koko ajan pohjaan josko löytyisi jotakin kivaa. Ajattelin että olisi mukavaa löytää jokin erittäin kaunis kivi. Toiveeni toteutui saman tien! Näin jotakin kiiltävää ja mustaa pohjassa, ja kun poimin sen ylös, huomasin että se oli puoliksi pohjahiekkaan uponnut kiiltävän musta ja täysin sileä kivi. Ajattelin aluksi sileyden ja kiiltävyyden johtuvan siitä että kivi oli märkä, mutta se kuivui pian ja sain huomata että kiiltävyys ja sileys ei kadonnut mihinkään. 


Kuvassa kivi näyttää harmaammalta mitä on, sillä salama raiskasi kuvan. Aamujumituksissa on vaikeaa saada heilahtamatonta kuvaa ilman salamaa..

Olen erittäin onnellinen löydöstäni. <3 Jos voisi sanoa niin melkeinpä upein kivi minkä olen ikinä löytänyt. Sen lisäksi vielä simpukat ja merestä löydetyt kivet ovat erittäin voimallisia magiassa, sillä meri on iso ja kuten kaikki elementit, vesi on erittäin voimallinen. Vesi on mm. rakkauden, puhdistumisen, suojelun ja alitajunnan elementti. Vesi on feminiininen ja siihen liitetään onni, ystävyys, avioliitto, hedelmällisyys, nautinnot, parantaminen, nukkuminen, unet, henkiset toiminnot, etc. 
Meressä maatessaan simpukat, kivet sun muut imevät itseensä erittäin voimakasta energiaa merestä itsestään. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että merestä löydettyjä asioita ei tarvitse ladata energialla ellei halua niihin jotakin tiettyä energiaa ainoastaan, mutta jos haluaa vain voimallisen esineen, ei tarvitse tehdä muuta kuin etsiä merestä jokin, esimerkiksi juuri kivi, ja käyttää sitä sitten. Myöskään merestä löydettyjä juttuja ei välttämättä tarvitse puhdistaa (ellei välttämättä halua), sillä vesi itsessään on puhdistava elementti.

Postin sivuilla ei näy missä puhelimeni luuhaa, vaikka puhelin postitettiin jo keskiviikkona. Lähetystunnuksella ei saa mitään tietoa, sivusto vain herjaa että joko tunnuksessa on virhe tai lähetystä ei ole kirjattu (vaikka tässä ajassa olisi kyllä pitänyt) tai jotain muuta vastaavaa. Ajattelin että soittelen huomenna postiin tai jonnekin jos ei kuulu mitään, ja huomenna täytyy soittaa myös Saunalahdelle jos sim-korttini ei ole vielä saapunut, sillä keskiviikkona tapahtuu numeronsiirto. Enkä malta odottaa että saan uuden puhelimen hyppysiini!

Tänäänkin näyttäisi tulevan kaunis sää, ellei päätä alkaa sadetta pukkaamaan. Josko sitä tänäänkin kävisi vaikka vähän kahlailemassa, ties mitä löytöjä sieltä vielä tekisi...

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kiviä.

Olemme olleet kovin maagisella päällä ystävän kanssa parit viime päivät. Niinpä lähdimme eilen etsimään kiviä rannasta, ja samalla nappailimme kuvia. 


Tässä sitten hieman kuvamateriaalia kivistä, jotka keräsin kotiin.


Oli todella hauskaa raahata monen kilon painoista (tai siltä se ainakin tuntui) kivisäkkiä kotiin... Lähdimme myöhemmin illalla vielä toistamiseen keräilemään vähän lisää, mutta siitä kivisadosta minulla ei nyt ole kuvamateriaalia. 

Huomasin muuten tutkiessani Viherpajasta ostamiani kasveja, että kaksi niistä on kasvaneet! <3


Tämä yksilö on kasvattanut piikkejään aika reippaasti. 


Ja tämä pikkuruinen on saanut lisää pituutta hiukan! Kasvin juuresta huomaa että siellä on paljon enemmän vihreää kuin mitä oli silloin kun tämän kotiutin. 

Tänään olisi tiedossa kaupungilla käväiseminen ja huomenna samaten. Nyt juon kuitenkin aamukahvetta.