Falling.

 Shirt: H&M / Waist coat: Seppälä / Skirt: Seppälä / Leg warmers: Seppälä / Shoes: DinSko

I have been very pissed off few days now. I don't exactly know why. This is so fucking annoying. :D

But two new followers, welcome! :)

Hairproject, part three.

Hairproject, part one

Hairproject, part two

Tässäpä olisi taas hiuspostausta. Viime kuvat on otettu 14.10., joten aikaa on kulunut kaksi kuukautta ja vähän päälle kaksi viikkoa. Huh. Sinä aikana en pahemmin syönyt mitään valmisteita, paitsi Priorinia yhden tabun päivässä, tosin ne loppuivat jo ajat sitten. Muutama päivä sitten aloin kyllä syömään taas Biorionia, joten saan nähdä miten se auttaa, vai auttaako mitenkään. 

Minun silmiini näyttää siltä, että hiukset ovat lyhentyneet. En yhtään ihmettelisi, sillä hiuksia harjatessa irtoilee parin sentin pituisia pätkiä kuivista latvoista. -.- Jess. Kuvankin perusteella näyttää siltä että hiukset olisivat lyhentyneet eivätkä kasvaneet, vaikka tässä on ollut väliä yli kaksi kuukautta jonka aikana olisi pitänyt tulla lisää ainakin pari senttiä. Vaan ei. 

Hiukkasen ovat paksuuntuneet kyllä, mutta siitä kasvusta en nyt oikein menisi vannomaan. Vai miltäpä se teidän silmiinne näyttää? Minusta näyttää siltä että ovat lyhentyneet varmaan ainakin KOLME SENTTIÄ Hairproject, part one -postauksen kuvaan verrattuna. Nyt suututtaa, joten suoraan sanoen: VITTU!!! Anteeksi ruma kielenkäyttöni. No niin.

Translation: 

So here is the third post about my hair. I just say that in my opinion, they haven't grown AT ALL. So if I say this straight: FUCK!!

Or does your eyes say that my hair has grown at all? :/

Raitasukkia.

Olen ollut aika ahkera huuto.netin käyttäjä viime päivinä ja erään pienen löydön olisi jo pitänyt saapua minulle. Lähetin sähköpostia myyjälle sunnuntaina ja hän sanoi että se on kyllä postitettu ajat sitten, että missähän helvetissä se luuraa!? Sitä kun ei voi tietää puhuuko myyjäkään totta, posti kun harvemmin sekoilee... Että mitä jos sitä ei ole koskaan edes postitettu? Jos en saakaan sitä niin isosta rahanmenosta ei ole kyse, noin vitosesta vain, mutta kyllä se silti harmittaa. 

Sitten eilisen päivän vaatetukseen. 

Vaatetuksena toimi Gina Tricotista ostettu tunika jota käytän kylläkin mekkona, ja joskus Morticiasta tai vastaavasta ostetut ylipolvensukat sekä "vyö" jonka tosiaan olen "askarrellut" itse.

Miwia oli meillä eilen ja iltaan kuului tapamme mukaan häröilyä. Ja ei-niin-tapamme -mukaan piirtelyä. Homma toimi siten että sanoimme vuorotelle jonkun sanan ja se piti sitten piirtää. Mukaan mahtui niin kummitusta kuin rakkauden paloa, ja kylläpä olikin taas laadukkaita piirroksia. :D Minulla on tällä hetkellä sellainen vaihe että tekisi kauheasti mieli piirtää ja treenata sitä taitoa, minä kun en mikään kovin hyvä piirtäjä ole. Tai siis osaan piirtää jotain omalla tyylilläni, mutten realistisesti, tosin ei kai sitä tarvitsekaan osata vaikka olisihan se toki hienoa. Ei vain oikein aika riitä treenaamiseen. Olen muutenkin tosi malttamaton. Jos minulla ei ole minkään näköisiä synnynnäisiä lahjoja johonkin, jää se hyvin äkkiä vain haaveeksi. Ompelu, kirjoittaminen ja tanssiminen ovat sellaisia joihin minulla ainakin on lahjoja ihan omasta takaa joten niitä tulee sitten harrastettua enemmän (tosin ei tuota tanssia tällä hetkellä koska keuhkoni eivät tupakanpolton takia kestä). 

Sattuuko joku tietämään mistä voi ostaa Goldwellin tuotteita? Ovatko ne kampaamotuotteita vai saako niitä ihan perusmarketeista? Koitin eilen etsiä yhtä Goldwellin tuotetta Citymarketista mutta en löytänyt, en sitten tiedä olinko vain sokea vai eikö siellä tosiaan ollut ollenkaan.. 

Bongasin Positiivisenpakanan blogista erään merkinnän jossa luki että hän oli tilannut netistä naisten BDU-housut - TAHTOO! Ihanat! Kävin Varustelekan nettisivuilla katsomassa niin niiden hinta oli neljäkymppiä, joten homma menee siis niin että ompelen nuo itse. Ei luulisi olevan kovin vaikea homma. Olen haikaillut tuollaisia housuja kauan, vastaavat minulla oli joskus mutta niistä meni lahkeet ihan risaksi joten leikkasin niistä lahkeet pois niin että niistä tuli jonkinmoiset caprihousut. Korvikehousut siis tarvitaan, ja tässähän olisi hyvä sauma... Nuo ovat melkein samanlaiset kuin ne mistä jouduin lahkeet katkomaan. Tai sitten voin koittaa katsoa josko vastaavia löytyisi jostain halvemmalla, vaikkapa huuto.netistä tai kirppareilta.

Reikäistä mustaa.

Mun ajatukset pyörii ihan liikaa hiusprojektin kimpussa. Tuntuu että hiukset eivät kasva millään, että ne vaan lyhentyvät ajan myötä, vaikka eivät ne lyhentyneet ole ainakaan kun harjaa ne suoraksi selän puolelle ja oikein kyylää. Tosin eipä mitään kasvuakaan kyllä näy, verrattuna vaikkapa kahden kuukauden takaisiin kuviin. Ehkä olen vain malttamaton. Tällä hetkellä vituttaa ihan suunnattomasti se että menin tyhmänä vaalentamaan hiuksiani silloin keväällä vaikka tiesin etten edes halunnut mitään vaaleita hiuksia. Piti kuitenkin saada kokeilla ja nyt kärsin siitä. 
No, se on ollutta ja mennyttä, tällä mennään. Perkele. 

Sitten mukavampiin asioihin, kuten vaikka siihen että kaksi uutta lukijaa! Tervetuloa! 
Ja päivän vaatetukseen. 

Tunikatoppihässäkkä on GT:stä ja sukkahousut jotkut ihan perus, olen vaan repinyt ne. Nyt kun nämä alkavat kunnolla olla revenneet (valitettavasti kylläkin vain vasemmasta jalasta) niin olen aika onnellinen. Pitäisi ilmeisesti oikeaakin puolta repiä vähän lisää että se ratkeilisi kunnolla. Kuvissa näkyvä vyö on tuunattu laukun hihnoista, sellaisista jotka saa klipsillä kiinni. Keksin tämän kesällä ja on ollut aika kovassa käytössä, en edes muista mistä idea tuli mieleeni. :D Korut ovat vähän mistä sattuu, kuten aina... 

Hiukset alkavat olla aika haalistuneet vaikka viikko sitten värjäsin. Onko siitä tosiaan muka vasta viikko? No mutta, se tarkoittaa siis sitä että täytyy värjäillä lähipäivinä. Värjään tosin vain suoravärillä niin että juurikasvun näkee yhtä hyvin kuin ennenkin, meinaan se on se asia mitä nyt täytyy seurata että tiedän syönkö noita kaiken maailman pillereitä turhaan. Eikä muutenkaan kestovärien puolelta löydy sellaista väriä jolla tahtoisin värjätä, oli se sitten punainen tai mikä tahansa. Ainoa kestoväri mistä oikeasti tykkään on musta, mutta se ei nyt tule kuuloonkaan koska sitä ei saa pois kuin vaalentamalla eikä siihen päälle saa mitään väriä. Ja vaalennus on nyt pitkän aikaa sellainen asia jota välttelen kuin ruttoa.

Leffoja ja eläinten täydennysrehua.

Tilasin viime viikolla Cdon.comista pari leffaa ja ehdin jo voivotella kun niillä kesti hiton kauan tulla. Vaan saapuivathan ne lopulta tänään!

Beetlejuicen olen jo nähnyt ja se oli sen verran hassunhauska että piti ostaa omaksi. 
Grimm Loveen sen sijaan törmäsin joskus jossain blogissa, ja siitä pitäen olen sitä metsästänyt. En vain tajunnut aiemmin vilkaista Cdonista.. Siellähän se meinaan komeili. Oli koomista kun olen niin kuollakseni halunnut nähdä tuon leffan niin Cdonin nettisivuilla komeili PERUSTUU TOSITAPAHTUMIIN! EI HEIKKOHERMOISILLE! Joo siis minähän en tunnetusti ole ollenkaan heikkohermoinen.. Katson tuon vaikka heikot hermot menisikin. :D 
Leffat maksoivat postikulujen kanssa viisitoista euroa, eli ei paha! Postikulut kun ovat sen alle kolme egeä.

Käväisin kauppareissulla apteekissa. Minähän syön tosiaan Priorinia, ja olen kyllä huomannut sen auttavan hiustenkasvuun. Lähinnä auttaa siihen että minulle on nyt ilmestynyt törkeästi sänkeä ainakin tuohon otsarajaan ja samaten niskaan, eli uutta hiusta se puskee ainakin ja ihan ok:lla kasvuvauhdilla. Kyllä tuo mielestäni hiukan vaikuttaa muidenkin hiusten kasvuvauhtiin, mielestäni minulla on nyt vajaassa kolmessa viikossa tullut saman verran juurikasvua kuin normaalisti kuukaudessa. 
Tosiaan, apteekista ostin tällä kertaa Aptus Biorionia, joka siis on kissoille ja koirille tarkoitettu täydennysrehu ihon, turkin ja kynsien hyvinvointiin. Luin netistä paljon käyttökokemuksia ja kävi ilmi että se on turvallinen myös ihmisille ja että moni käyttää sitä, sillä siinä on muuten ihan samoja ainesosia kuin ihmistenkin ravinnevalmisteissa mutta tuossa on vain hitosti enemmän sitä tärkeää ainetta eli biotiinia kuin ihmisten vastaavissa. Myöskin tuo kuudenkymmenen kappaleen paketti maksoi nelisentoista euroa, kun ihmisille tarkoitetut pienemmät pakkaukset olisivat kalliimpia. Monia tyytyväisiä käyttäjiä siis löytyi, joten päätin kokeilla. Ei siinä mitään ainakaan häviä! Saatte kuulla hehkutuksia kyllä sitten jos tuo toimii toivotusti, eli että nopeuttaisi edes hiukan hiusten kasvua. Olen malttamaton luonne kuten jo täällä olen aiemminkin todennut... :D 

Aamu ei muuten alkanut kauhean kivasti. Taru oli hoidossa joten olisi saanut nukkua, mutta minulle soitti joku tietyömies puoli ysin maissa kun olin vielä unten mailla että pitää mennä siirtämään auto kadunvarsipaikalta kun se on heidän töittensä tiellä. Olisivat voineet sitten aiemmin laittaa siihen jonkun kyltin että tämän alueen oltava silloin ja silloin tyhjä niin ettei minun olisi tarvinnut suoraan sängystä pompata tuonne kalseaan viimaan kävelemään jotain kilsan matkaa kun ei ollut bussirahaa. Perkele. 

Nyt lähden kahvittelemaan kaverin kanssa, se on moro!

Hyvät huomenet.

Tämä aamu ei taas ole sieltä parhaimmasta päästä minulla, väsyttää niin vietävästi vaikka nukuin ainakin kahdeksan tuntia. Mikään muu ei tuntuisi juuri nyt niin hyvältä kuin hiljainen kämppä ja se että saisi kaivautua erittäin syvälle peiton alle raikkaan ilman leyhähdellessä ikkunasta kasvoille. Sääli vain että noista on mahdollinen vain tuo raikas ilma. On kummallista kun mittari näyttää viittätoista astetta kun on tottunut siihen että se on tähän aikaan jo ties missä lukemissa. Täällä sisällä kuitenkin hiki virtaa, ei kiva... 

Pitkästä aikaa on sellainen olo että voisi mennä ulos ottamaan valokuvia, muistaakseni olen viimeksi ollut kuvailemassa joskus toukokuussa. 

Lapset huutavat kilpaa ja mikään ei taas kelpaa. Tämä on yksi niistä päivistä kun ajattelee että tekisi mitä tahansa jotta lapset eivät olisi koskaan syntyneetkään (vaikka sitten kun fiilis vähän paranee niin eivät ne ajatukset sitten enää ole yhtään tuon suuntaisia...). Minulla ei muutenkaan ole hyvät hermot, saati sitten silloin kun olen väsynyt ja lapset kiukuttelevat. 

Kahvi alkaa toivottavasti kohta langettamaan lumevaikutustaan ylleni, sillä senhän me jo tiedämme että kahvi ei minuun enää vaikuta oikeasti. Jos kahvia on juonut viimeiset yhdeksäntoista vuotta, ei ole muuta mahdollisuutta kuin se että kofeiinille on tullut immuuniksi.

Toivottavasti ikkunasta sisään virtaava raikas ilma piristäisi edes jonkun verran, en kestä kohta enää. Väsymys- ja vitutuskynnys ovat nyt ihan liian matalalla, en kaipaa tähän lisäksi enää hidasta tukehtumiskuolemaa.

Nyt kiroiluttaa perkeleesti.

Me ei saatu sitä asuntoa. Tarvitseeko edes sanoa miksi se vituttaa niin paljon?

Erittäin aurinkoiset huomenet.

Eilinen meni siivotessa ja kärvistellessä kuumuuden keskellä. Sain kuitenkin otettua jo osan kuvista, vielä pitäisi makuuhuoneesta ja ostoksista napsia kuvat niin sitten olen valmis niitä tänne laittamaan. :) 

Niskasärky on taas kiusanani, tosin ei onneksi niin kovana kuin toissapäivänä. Siihen päälle kun vielä Taru sai kiukkukohtauksen heti herättyään, niin aamu ei ole ollut ihan parhaimmasta päästä, mutta kyllä tämä tästä vielä! Jahka vähän herään ja saan itseäni vetreytettyä niin luulisi jo olevan paljon parempi fiilis. 

Asuntoasiat junnaavat edelleen paikoillaan, ei oikein asia edisty suuntaan eikä toiseen. Eräs asunto olisi ollut aivan täydellinen, taisin siitä jo tänne mainita jossain vaiheessa hiukan jotakin. Kuitenkin hommassa kävi siten, että tuossa joku aika sitten kävimme sitä katsomassa, ja emme saaneet sitä. Kukaan hakijoista ei saanut sitä. Asuntoon tuli sitten uusi esittely parin päivän päästä, ja ajattelimme ottaa järeämmät aseet käyttöön; menin isäni kanssa katsomaan sitä. Ajattelimme että se saattaisi auttaa asiaa, me kun olemme kuitenkin suhteellisen nuoria ja kun kumpikaan meistä ei ollut töissäkään vielä sillä hetkellä. Kävimme juttelemassa välittäjän kanssa ja hän lupasi yrittää ajaa asiaa eteenpäin vuokraisännän kanssa. Homma vaikutti kyllä nihkeältä, sillä välittäjä kertoi että vuokravakuutta ei otettaisi maksusitoumuksena vaan se pitäisi olla rahana. Se olisikin vielä onnistunut, mutta sitten asiaan tuli muutakin... Vuokraisäntä oli todella nihkeä asian suhteen, ei ilmeisesti luottanut maksukykyymme, sillä hänelle ei riittänyt että meillä olisi ollut isäni takaajana. Välittäjä yritti edesauttaa asiaa siten että kysyi olisiko mahdollista että isäni vuokraisi asunnon, mutta me kuitenkin asuisimme siinä. HALOO, EIHÄN NIIN VOI TEHDÄ!? Meillä ei olisi ollut mitään käyttöoikeutta asuntoon, eikä se rahoitussyistäkään olisi onnistunut. Emme olisi saaneet Oton kanssa asumistukia emmekä mitään, joten se olisi tarkoittanut sitä että isäni olisi ollut vuokranmaksaja eikä kukaan semmoiseen ala, en ainakaan minä enää tämän ikäisenä ja perheellisenä ihmisenä! Totesin välittäjälle että tällainen järjestelu ei tule kuuloonkaan, niinpä hän sanoi että jos kykenisimme maksamaan käteisellä kolmen kuukauden vuokran etukäteen, mikä olisi siis sisältänyt vuokravakuuden (=kahden kuukauden vuokra) ja vielä siihen päälle yhden kuukauden takaussumman. Sanoin että ei onnistu, sillä takaaja on sitä varten että JOS me muka emme maksaisi vuokriamme, se menisi ensin vuokravakuudesta ja sitten vasta takaajalta ja siitähän on laitkin kuinka monta vuokraa saa jättää maksamatta ennen kuin lentää kämpästä pihalle. Kaiken lisäksi meillä oli vieläpä suosituskirje nykyiseltä vuokraisännältämme että olemme maksaneet vuokran täsmällisesti ja että olemme olleet hyviä ja rauhallisia asukkaita. Ja tämä silti vaikka minä olen ollut hoitovapaalla koko tämän kolmen vuoden ajan minkä tässä olemme asuneet ja vaikka Otto ei ole ollut puoliakaan siitä ajasta töissä! 

Joudun siis toteamaan että erittäin hyvä kun emme saaneet tuota kämppää vaikka se olisi täydellinen ollutkin, sillä jos vuokraisäntä olisi ollut tuollainen niin ei hyvää päivää... Jos aletaan ehdottelemaan parikymppisille PERHEELLISILLE ihmisille joitain tuollaisia rahoitusasioita niin antaa suosiolla olla! Sen vielä hyväksyn että jos vuokraisäntä haluaa meille takaajat niin siitä vain, mutta se onkin sitten kyllä ainoa homma millä lailla tahdon ketään meidän raha- ja asuntoasioihimme sotkea. Jos olen elänyt omillani viimeiset viisi vuotta niin että asunnoissa on ollut ainoastaan takaajat, niin ei helvetti... Kyllä jossain vaiheessa on tultava sekin hetki kun niitä takaajiakaan ei ole ja ai että minä odotan sitä päivää! Se tulee toivon mukaan hyvin pian, sillä nyt kun Otto on töissä niin tulee sentään jotakin luotettavuutta sitten varmaan meitä kohtaan asuntoa haettaessa kun eivät ajattele meidän olevan kattoon räkiviä sossupummeja jotka eivät ota vastuuta mistään. -.- 

Ja ihan näin btw, tuo kyseinen asunto on edelleen vapaana, siinä on ollut tuon episodin jälkeen muutama näyttö ja kohta on taas yksi... En tajua mikä sitä vuokraisäntää riivaa kun asunnolla on kuitenkin hakijoita ollut!

Olipas vuodatus, palailen myöhemmin iloisempien asioiden kera! 

Ihana aamu.

Kerrankin heräsin niin ajoissa ihan ilman herätyskelloa että kaikki muut nukkuvat vielä niin että saan juotua kahvin ihan rauhassa ja datailla tässä samalla. Aika luksusta. Oli muuten yllättävän virkeä olo tänä aamuna kun aurinko paistoi ja paistaa siis edelleen, samoin kuin paistoi eilenkin. Aivan mahtavaa. 

Eilen illalla hämmästelin taas kuinka nopeasti aika menee. Luin vielä kymmeneltä kirjaa sängyssä ja ikkunaverhot olivat auki ja ulkona oli hiukan hämärää vain ja kuulin lintujen liverrystä. Veikkasin kellon olevan noin yhdeksän tai alle sen, ja sain hämmästyä kovasti kun katsoin kelloa ja sain huomata sen olevan jo kymmenen! Aivan ihanaa että on kevät ja ihanaa että kesä on vielä hitusen edessä päin, mutta kohta jo kuitenkin täällä! 

Katsotaan kuinka kiire tulee tänään kun Tarulla on sydänlääkäri yhdeltätoista ja siellä on aikataulut aina ihan päin peetä niillä lääkäreillä. En ymmärrä miten ne saavat aikataulut kusemaan aina niin pahasti. Lääkärit ovat aina myöhässä ja tekevät tutkimukset hirveällä kiireellä, mikä on kyllä sinänsä hyvä sillä Taru ei voi sietää johdoissa makaamista. Kamala huuto ja itku mutta kun syliinkään ei pääse siksi aikaa kun tutkimusta tehdään.. Tyttöä on väkisin pideltävä paikoillaan. :( Toivokaamme että kuitenkin lääkärit pysyisivät tänään edes suht aikataulussa, sillä sovimme että tapaan Janin kanssa äidin varttia yli kaksi ja sitä ennen pitäisi tosiaan ehtiä vielä meikkaamaan, mutta vasta sitten lääkärikäynnin jälkeen. Uskoisin että ehdin, olen aika haka meikkaamaan kiireessäkin jo niin että tulee hyvää jälkeä. Se on täysin lasten ansiota! :D

Olisi sen takia mukava ehtiä ajoissa Linnanmäelle, että ehtisi ennen ruuhkia, jos silloin kahden tienoilla lähtisi. Silloin viettäisimme pakosti ruuhka-ajan Lintsillä ja lähtisimme kotia kohti vasta ruuhka-ajan mentyä, matkoihin ei silloin kuluisi kuin ehkä noin tunti yhteensä, riippuen kuinka sopivasti bussit ja ratikat osuvat kohdilleen. Samaten voisi käydä tsägä että Lintsillä ei vielä olisi hirveitä jonoja silloin kolmen aikaan, kun sitten illemmalla siellä saattaisi jo olla enemmän porukkaa. 

Luin netistä että kännykän toimittamiseen menisi noin viisi päivää. Miten sitten voi olla mahdollista ettei minulle ole vieläkään ilmoitettu että paketti on toimitettu? Kuitenkin homma menisi vähän niin että paketti täytyisi lähettää ihan viimeistään tänään jos meinaisi että se ehtisi postiin maanantaiksi. No jaa, eipä sillä nyt niin hirveä kiire ole, mutta en vain malttaisi odottaa! 

Ehkä tämä pihisevä jaarittelu riittää jo, taidan keskittyä ihan vain tuohon kahviin. :D

Aika perkeleellistä.

Ai että voi elämä joskus ottaa aivoon. Ensinnäkin olen nyt flunssassa, toiseksi kävimme eilen katsomassa erästä asuntoehdokasta, jätimme hakemuksen ja emme saaneet kyseistä kämppää, ja erääseen toiseenkin asuntoon olemme laittaneet hakemuksen ja nyt se on kadonnut netistä ja meihin ei ainakaan vielä ole asian tiimoilta otettu yhteyttä, joten voinemme olettaa että sekin kämppä meni sivu suun. MINKÄ HELVETIN TAKIA MINÄ OLEN EDELLEEN HOITOVAPAALLA ENKÄ ESIM. VAIKKA OPISKELIJA JA MIKSI HITOSSA OTTO EI SAA MISTÄÄN TÖITÄ!? Kukaan ei halua antaa meille asuntoa vuokralle kun luulevat että olemme rahattomia. Jumalauta. 

Se siitä nipotuksesta. Palatkaamme parin päivän takaisiin asioihin, johon liittyvät olennaisena osana lävistykset sekä hiukset. Kuten saatatte huomata jo edeltävästä kuvasta, niin septum sujahti pienen huuleen tarkoitetun korun avuin piiloon ja oikeanpuoleinen nostril lähti kävelemään. Ja jos huomannette niin myöskin jäljelle jääneeseen nostriliin vaihtui rengas tapin sijaan. 

Kuvat ovat eräältä hiukan jumitusluontoiselta illalta. Taisi siihen samaiseen päivään liittyä kirjastoreissukin. 

Ja toissapäivänä kävi näin. Jollette ole sokeita, huomaatte kyllä eron. :D Monelta ihmiseltä tuli kuittia että "no nythän se on taas ittensä näkönen!" ja siltä kieltämättä kyllä tuntuukin. Vielä kun tämä flunssa kaikkoaisi niin jaksaisin panostaa hiusten kihartamiseen vaikka edes joka toinen päivä. 

Jotta näin. Kylven hiessä tämän kirjoittamisen takia, pitänee häiväistä tästä. Palailen kunhan on taas jotain valitettavaa tai hehkutettavaa. 

Niin mikä kevät?

Nyt voin sanoa ihan suoraan että kyllä päiväni alkoi hiukan huonosti. Sillä kun katsoin lähes ensi töikseni ulos, minua kohtasi seuraavanlainen näky.

Nyt pitäisi olla MAALISKUU eikä joulukuu. Ja kaiken päälle Otto sanoi mittaria vilkaistessaan että lämpötila on nollassa eli tuo on sitten kunnon sohjolunta. Juuri kun olin tottunut siihen että kepeästi vain korkkarit jalkaan ulos lähtiessä, niin sitten puskee tällaista! Juuri kun oli jo osa lumesta niin lupaavasti sulanut... Voi paska nyt näin suoraan sanottuna. 

Noh, jotakin piristettä minulla sentään on sillä eilen sain idean laittaa itselleni kynsikorun. Minulla on joskus aiemminkin ollut itsetehty, mutta silloin koru oli sen verran iso että se tarttui koko ajan joka paikkaan niin että koru ei kauaa kynnessä pysynyt, mutt tällä kertaa tein siten että lävistin kynnen terävällä lävistysneulalla todella varoen ja laitoin kaulakorusta irrottamani renkaan siihen. 

Aika hauskan näköinen siitä tuli. Koru on vasemman käden nimettömän kynnessä. 

Eilen illalla leffafiilis valtasi mieleni ja majoituin sohvalle katsomaan Pan's Labyrinthia. Olen nähnyt sen aiemminkin ja se on kyllä sanoin kuvaamattoman upea ja koskettava elokuva, sekä pelottavakin joiltain kohdin. 

Elokuva on visuaalisesti myös todella antoisa ja kaunis. Aivan upeaa. 
Mutta se mitä kammoan yli kaiken, ja sama asia myös viehättää suuresti, on tämä örrimörri tässä.

Leffan kuvat Googletettu.

Miten kukaan voi edes keksiä mitään noin sairasta ja mielenkiintoista? 

Jos hyvin käy niin tänään lähden käymään Hairstoressa ja illalla sitten olisi todennäköisesti luvassa Brokeback Mountain, joko yksin tai sitten kaverin kanssa, saa nyt nähdä miten asia etenee.

Tästä tuleekin pitkä teksti.

Olen kyllä maailman paras otsikon keksijä. 

No mutta. Minulla oli suunnitelmissa kirjoittaa tänne jo pari päivää sitten, mutta sitten Blogger ei jostain syystä suostunut ollenkaan yhteistyöhön. Tekstinkirjoituskenttä ei suostunut aukeamaan, ja sitten olikin pari päivää niin kiireistä etten ole ehtinyt pahemmin edes ajatella kirjoittamista. Nyt kuitenkin yritän saada tämän merkinnän kirjoitettua!

Aloitetaanpa alusta. 

Muutama päivä sitten menimme kaverin kanssa Oranssitorille, joka on siis kirppis. Sieltä tarttui mukaan parit kuteet. 

Tällainen söpö mekko, jossa oli etumuksessa kiinni tuollainen raitahässäkkä. Se lähti kyllä kälppimään, joten nyt voi itse valita minkä väriseltä haluaa mekon etumuksen näyttävän laittamalla erivärisen paidan alle. Nerokasta, mikä järjen riemuvoitto. Tästä maksoin 4€, eli ei todellakaan paha hinta!

 Tällainenkin mekko lähti kahdella egellä messiin. Tuo ei jää tuollaiseksi, ajattelin muokata hieman mekon etumusta ja helmaa, kuvaa saatte tuunauksesta sitten kun ehdin muokata ja kuvata. 

Mukaan lähti myös eurolla kiva kasa kangasta joka on tällä hetkellä jonkin iltapuvun muodossa. Se on ihan nätti, pitää vaan ensin katsoa saako sitä käytettyä sellaisenaan pieniä muokkauksia tehden vai revinkö koko kasan vaan kankaaksi. Samaten mukaan lähti kolmella eurolla suuri mustavalkoinen huivi josta nyt ei ole kuvaa koska unohdin napata, mutta myöhemmin sitten jos suinkin muistan. 

Tulimme kaverin kanssa kirppiskäynnin jälkeen meille, ja kaverin ehdotuksesta sitten katsoimme minun koko vaate- ja koruvarastoni lävitse sillä periaatteella että kaikki mitä en käytä, niin lähtee mäkeen. Ja kuinkas kävikään...

 Kahdeksan kassillista turhia vaatteita ja kenkiä lähti! Rankalla kädellä karsin siis, mutta se oli hyvä, sillä nyt minulla on paljon enemmän tilaa kaapissani. Ja vaikka olenkin kunnon kenkäfriikki, niin kahdeksan paria kenkiäkin lähti. Vaiko peräti yhdeksän, en nyt muista. 

 Pääasiassa kaapistani haihtui kaikki missä oli väriä. Ja liikaa hörhelöä. Vaikka rimpsuiset vaatteet ovatkin nättejä ja ilo silmälle, ne eivät kuitenkaan ole ollenkaan minua. 

 Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin mitä lähti pois, voi kysäistä löytyisikö minulta jotakin mitä etsii. Voin myös tehdä erillisen postauksen myytävänä olevista kengistä, jos joku haluaisi ehkäpä ostaa niitä pois minun nurkistani pyörimästä? 

Tein myös omasta kaapistani löydän tämän vaatteiden poisheittämisen keskellä. Olen pitkään haaveillut revitystä mustasta paidasta, ja etsin melkein vuoden kaupoista. 

En siis muistanut että minulla kökötti kaapissani tällainen käyttämättömänä. En tajua miksei idea tullut aiemmin mieleeni, mutta leikkasin tästä paidasta tuon pinkin osasen pois ja voila!

 Minulla on musta revitty paita! Ja sinänsä ilmaiseksi!

Katsoimme kaverin kanssa myös koruni läpi ja vietimme rattoisan tunnin selvitellen koruja solmuista. Miten voivat pienet metalliset ketjut vääntäytyä ihan hulluihin solmuihin vaikkei niihin edes koske! Niinpä sitten ehkäistäkseni myöhemmät solmuuntumiset, ripustin kaikki koruni naulojen avulla seinille roikkumaan. 

Keskiviikkona sitten käväisin kaverillani tällaisilla kuteilla:

 Tuo musta paita on se vastarevitty, alunperin sen ostin varmaankin Backstreetistä.

Toppi H&M.

Housut Seppälä.

Korut hiukan mistä sattuu, taas kerran.

Palatakseni vielä hieman viime lauantain ostoksiin, esittelen teille nyt violetin luomivärin jota vailla olen ollut yli vuoden mutta jonka vihdoin löysin täydellisempänä kuin koskaan!

Nivean Pure Diamond. Tuolla yhdellä paletilla saa täydellisen meikin, eikä rajauskyniä tai eyelinereitä tarvita, sillä silmän rajaukseen käy todella hyvin tuo kaikista tummin väri. Tietenkin mustaa rajausta kehiin jos haluaa dramaattisemman lopputuloksen, mutta esimerkiksi ihan perus arkikäyttöön niitä ei tarvita. 

Samaten ylistän teille näitä. Minulla oli aiemmin käytössä Rimmelin meikkivoide ja puuteri, mutta vaikka ne olivatkin vaaleinta sävyä, ne tekivät naamani ihan keltaiseksi. Nämä eivät sitä tee! Sävy näissä on 10 Vanilla, se vaalein, ja näillä saan ihan täydellisen vaalea meikkipohjan ilman häiritseviä sävyeroja jossain kohtaa naamaa. Edellisillä tarvikkeilla sävyeroja tuli väistämättä vaikka kuinka huolellisesti yritin laittaa. Samaten näillä kasvoille ei tule sellainen kauhea maskimainen tunne niinkuin niillä edellisillä jos laittoi yhtään enempää. 

Eilen käväisin isäni kanssa syömässä ja leffassa. Sitä ennen minun piti käydä viemässä Lastenklinikalle Tarun pissanäyte, ja olin keskustassa jo vähän vaille viisi vaikka minun piti tavata isäni vasta kymmentä yli sen. Kulutin siis aikaani Anttilassa josta mukaani tarttui Reckless Loven levy hintaan 19,95, ja tämä vain yhden hyvän biisin takia! Toivoa sopii että levyn muutkin kappaleet ovat hyviä, tai muuten minä suutun... 

Viidellätoista eurolla ostin myös uudet kuulokkeet iPodiin, edelliset kun vetelevät jo pikkuhiljaa viimeisiään.

Noissa on tuossa kuulokeosassa tuo pieni väriraita, näissä se on violetti. Vaihtoehtoina oli myös pinkki ja turkoosi, mutta niistä väreistä en ole koskaan pahemmin pitänyt. Vihreä olisi ollut juuri passeli sillä soittimenikin on vihreä, mutta kun ei siellä ollut niin violetti käy kyllä ihan yhtä hyvin! En vain malttaisi odottaa että edelliset kuulokkeet tosissaan hajoavat, silloin vasta pääsen nämä ottamaan käyttöön. Noh, poissa silmistä, poissa mielestä - mikä tarkoittaa siis sitä että tungen nämä uudet kuulaimet syvälle laatikkoon odottamaan palvelustaan ja pahalla tuurilla vielä unohdankin ne sinne.

Kävimme eilen katsastamassa I love you Phillip Morris -elokuvan. Päänäyttelijöinä oli Jim Carrey ja Ewan McGregor. Kyseessähän on siis ns. homoleffa, joka ainakin elokuvan tekstien mukaan perustuu tositapahtumiin. Leffa oli ihan hyvä ja suhteellisen nerokas, isäni mielestä siinä oli liikaa homoilua mutta minun mielestäni ei! Oli vain suloista katsella kuinka Carrey ja McGregor esittivät todella rakastunutta pariskuntaa. Ja lienee turhaa sanoa että meinasin kuolla tuijottaessani Ewania. Aivan ihana ilmestys kertakaikkiaan! Niin suloinen!

Pisteet sille joka jaksoi lukea koko merkinnän, taisi tulla aika pitkä! Nyt menen viihdyttämään lapsosia ja keksimään jotakin rattoisaa puuhaa viikonlopuksi. 

Ps. On varmaan turhaa mainita myös se että eilinen Suomi - USA ottelu meni jo alusta niin perseelleen etten kyennyt katsomaan kuin ensimmäisen erän sillä olin hajottaa television. Niin että eikös vain olekin niin että USA voitti sitten lopulta? Joku voisi kertoa minulle. Mieluiten rauhallisesti, sillä en takaa miten räjähdän jos USA todellakin voitti. 

Pps. Otto kertoi että Suomi hävisi 6-1. Noh, pelaavat sentään pronssista mutta en voi kieltää etteikö minua hiukan vituta ja että olisi kyllä ollut aika mahtavaa jos Suomi olisi saanut Olympiakultaa.

Miellyttävää aamua kaikille!

Minun kohdallani tämä ei sitten olekaan niin miellyttävä. Heräsin viideltä jotta ehdin koomata rauhassa ennen kuin pitää pukea ja laittaa meikit naamaan, sillä seitsemältä on jo oltava ulkona kämpästä sillä minulla on lääkäri. Ja aamuruuhkassa sinne on varmaan lähemmäs tunnin matka, etenkin jos joutuu odottelemaan bussia ja ratikkaa ja jos sattuu liikennettä olemaan yhtään enemmän. Havahduin hereille ensimmäisen kerran puoli viisi kauhunhiestä märkänä, sillä luulin että olen nukkunut totaalisesti pommiin (ei olisi ollut eka kerta..). Sain onneksi huomata että kello oli vasta niin vähän ja sain nukkua vielä puoli tuntia. Kun kello soi viideltä, en meinannut saada silmiä auki ja tärisin kylmästä. Minulle kesken unien väkisin herääminen tuottaa fyysistä tuskaa, ihan oikeasti, en osaa selittää tarkalleen miltä se tuntuu mutta se sattuu ja paljon! Sain kuitenkin itseni raahattua kunnialla ylös sängystä heti ja keittelin kaikessa hiljaisuudessa kahvit heti kunhan olin saanut paksun villatakin niskaan. Sitten rojahdin kahvikuppini kanssa tähän tietokoneen ääreen, luin läpi lempiblogien uudet merkinnät ja laitoin iPodin lataukseen ja nyt kirjoittelen tätä. Minulla on tässä tätä kirjoittaessa vielä parikymmentä minuuttia luppoaikaa, sitten pitää alkaa valmistautua. 

Voisi sanoa että minulla on pienoinen vaatekriisi. Haluaisin laittaa päälleni mekon, mutta mielestäni ei ole kivannäköistä jos minulla on mekko ja maiharit. Ulkosalla se menee, se on oikeastaan tosi jees, mutta koska lääkärissä pitää ottaa ulkovaatteet pois ja jättää kengät jalkaan, tuo yhdistelmä ei enää kuulostakaan kivalta. Minulla on nimittäin joku ihme pakkomielle sen suhteen että jalat eivät saa näyttää liian isoilta, miltä ne todellakin näyttävät maiharit jalassa ja mekko päällä. :D Ongelma piilee siinä että maiharit ovat kokoa 38 vaikka jalkani on kokoa 35-37. En tiedä miksi ostin niin isot maiharit, tai oikeastaan tiedän. Olen aina luullut että jalkani on paljon isompi kuin se on, ja haluan että maihareihin mahtuu tarvittaessa paksu villasukka tai pari, mutta että ne pysyvät kuitenkin jalassa ilman niitäkin. Tosin koko 37:kin olisi käynyt tuohon tarkoitukseen... No, ei voi mitään, näillä mennään mitä on! En silti malttaisi odottaa lumien sulamista, pääsisi käyttämään muitakin kenkiä kuin vain maihareita ilman jalkojen joutumista kuolioon kylmän takia.
Tästä pääsemmekin sitten siihen päätelmään että on pakko sonnustautua housuihin. 

Eilen olin tosiaan Tarun kanssa Lastenklinikalla. Hänellä tutkitaan nyt joitakin kasvamiseen ja liikkumiseen liittyviä asioita. Joudumme siis menemään neurologille ja fysioterapeutille ja perinnöllisyysvastaanotolle... Täytyy vain toivoa että kaikki olisi hyvin, Taru ei kaipaisi yhtään lisää ongelmia ja kärsimystä!
Mutta vielä eiliseen. Eilen kävimme vain otattamassa veri- ja pissanäytteet Tarulta. Minua alkoi tosissaan kyrsiä se labratäti jonka luona olimme, hän ei meinannut millään löytää Tarun kädestä verisuonta (joo, Tarulla on aika vaikeasti ne suonet, olen huomannut itsekin ja tyttö on muutenkin niin pikkuruinen) ja täti joutui pistämään Tarua kahdesti! Toisella kerralla vasta löytyi se suoni, mutta ai että teki mieli tirvaista sitä tätiä. Miksei se voinut tutkia ekalla kerralla että se suoni on varmasti siinä mihin hän pistää? Minusta ei ollut todellakaan kivaa istua siinä pidellen itkevää lasta sylissä, joka ei ymmärrä miksi häneen sattuu. :( Kaiken päälle vielä se että minua alkaa aina kuvottamaan ja pyörryttämään verikoetta ottaessa, oli kyseessä sitten minä tai joku muu mutta jos olen siinä läsnä. Hassua sinänsä, sillä lävistän ihmisiä, mutta ei minua silloin häiritse katsoa neulaa joka sujahtaa ihon ja läpi ja jos tuleekin verta. Mielestäni on vain erittäin kuvottavaa kun pistetään neula suonen sisään ja sitten neulan toisesta päästä alkaa tihkumaan verta... Ja kun sen neulan näkee koko ajan sen käsivarren ihon läpi, hyi HEMMETTI!!

En ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä varaamassa tatska-aikaa. Voisi koittaa jos tällä viikolla pääsisi, tässä on vielä hyvät mahdollisuudet saada raahattua sinne joku mukaankin, kun on vasta alkuviikko. Tosin olisi mentävä sitten huomenna tai torstaina, sillä silloin Otolla on koulusta vapaata ja perjantaina minun täytyy muutenkin koko ajan kuulostella jos puhelin soi kun lääkäri soittaa niistä Tarun kokeiden tuloksista. Ja päivystäminen on helpompi hoitaa kotosalla, saa sitten puhuakin rauhassa. 

Nyt täytyy ilmeisesti ruokkia Taru ja sitten kipinkapin meikkauspuuhiin että pääsen lähtemään ajoissa.

Pajatsohässäkkää.

Olimme sitten eilen siellä Tennispalatsissa katsomassa pajatsonpeluuta. Ajattelin aluksi että tulee varmaan tylsä tilaisuus kun isä ei pelaa, mutta siellä olikin hiton hauskaa! Lenni-Kalle Taipale oli pianoa siellä rämppäämässä ja jumalauta että oli mainiota musiikkia. Joku laulajakin siellä oli, mutta se laulu oli jotain ihan hirveää... Kyseessä siis joku mies. Noh, selvittiinpä sieltä sitten kuitenkin hengissä, kamalasta laulusta huolimatta, ja saatiinkin palkaksi leffalippu per naama. Ensi lauantaina on sitten itse MM-kisat, joissa isä pelaa ja koittaa kovasti saada pidettyä maailmanmestarin tittelin itsellään.. Tilaisuus on muistaakseni Kinopalatsissa neljältä ja se tulee suorana MTV3:lta. Sieltäkin saa käsittääkseni leffalipun palkaksi kisojen jälkeen. Ja vaikkei saisikaan niin minähän menen sinne tsemppaamaan isukkia! Olin kotiyleisönä vuonna 2007, kun olivat viime kisat, jos tällä kertaa menisi ihan paikan päälle. Noihin tapahtumiin on ikärajatkin, alle viisitoistavuotiaalla täytyy olla huoltaja mukana. Ilmeisestikin toki kun on rahapelistä kyse ja niissä on muutenkin ikärajat. 
Olisi ihan mahtavaa teettää paita noita MM-kisoja varten, Otto heitti hyvän ehdotuksenkin siihen eilen. Sellainen että painattaa paitaan isän kasvokuvan ja viereen isolla tekstillä CHAMPION. Sääli ettei ole aikaa eikä rahaa tehdä sellaista. :D
Ja pitää muistaa ottaa kamera mukaan, saa vähän tunnelmakuviakin... En malttaisi odottaa, siihen on vielä viikko! Tai oikeastaan kyllä alle. No, viikko menee nopeasti. 


Ensi viikon tiistaina onkin sitten joulukuun ensimmäinen päivä. Ihanaa. Nyt on alkanut jo minullekin iskeä ihan kunnolla sellainen joulufiilis päälle. Enää viikko ja sitten saa tehdä ensimmäiset joulutortut ja lähettää joulukortit ja juoda glögiä! Meinaan siihen en rupea ennen joulukuuta, jouluruokiin kyllästyy nopeammin kuin joulumusiikkiin. 


Nyt lähetän vihaisen sähköpostin sinne nettikauppaan josta tilasin kengät, jotka eivät ole tulleet eikä myöskään sähköpostia ole tullut vaikka olen heille lähettänyt jo kaksi viestiä. Pakko se on alkaa kohta tekemään rikosilmoitusta... Yksi posti vielä ja jossei muutamaan päivään tule kenkiä tai rahoja takaisin niin sitten on pakko tehdä. Kysyin poliisiltakin jo tästä ja sanoivat että rikosilmoitusta vaan sitten. On meinaan yli kuusi viikkoa jo siitä kun maksoin kengät.

Niskasärky ajaa kohta hulluuden partaalle.

Kun sattuu. Ihan pirusti. Ja yllätys yllätys, Otto nukkuu ja minä olen täällä lasten kanssa valveilla. "Pientä" riidanpoikasta ollut eilisestä asti jo mutta ei se silti mielestäni anna Otolle mitään etuoikeuksia. 

Kaksi viikkoa ja neljä päivää enää marraskuuta jäljellä, eihän se ole aika eikä mikään... Kun sattuu joku kiva puuha nenän eteen niin siinähän se marraskuu hujahtaa ohi ihan silmissä. Uskomatonta. Miten yksi kuukausi voi olla niin lyhyt aika?

Oli pikkuisen kaverin kanssa puhetta että olisimme nähneet tänään, mutta en usko että siitäkään tulee mitään... En viitsi jättää lapsia kotiin vihaisen isän kanssa. Ei se vain ole lapsille kivaa. En halua tehdä sitä. 


Olen kirjoitellut Varjojen Kirjaani jo monen monta sivua eteenpäin, nyt iskikin sitten ongelma. Mitä sinne voisi vielä kirjoittaa? Periaatteessa kun ajattelin jättää sieltä kaikki hirmu pitkät teoriasepustukset pois ja pitää sen enemmän käytännönpuoleisena.. Ja aikalailla käytännönasioita siellä on jo, mitä nyt lisääntyvät sitten kun sellaisia tilanteita tulee eteen. 
Aluksi ajattelin myös jättää sieltä yrttiasiat pois, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Yrtit ja kasvit kun kuuluvat erittäin olennaisena osana elämääni, niin kyllähän sinne nyt niitäkin täytyisi kirjoittaa. En nyt kuitenkaan ihan jokaisesta kasvista kuitenkaan ajatellut kirjoittaa (eläimistäkin siellä lukee vain neljästä jotain pientä tietoa, siis niistä jotka koen läheisimmiksi). Ehkäpä täytyy yrteissä soveltaa samaa asiaa ainakin näin aluksi ja lisäillä juttuja sitten jos siltä tuntuu. 


Jani on ollut nyt koko viikon poissa kerhosta yskänsä takia. Menisi jo ohi, ei ole kiva katsoa kun toinen vai köhii. :( Nyt on kyllä jo toivoa ilmassa, meinaan pari viime päivää on olleet jo paljon yskättömämpiä... Josko se Jamppa selättää yskän ihan näillä hetkillä! :) Tuossa se poju nyt istuu lattialla peiton alla ja juo vaaleansinisestä mukista maitoa jonka haki ihan itse jääkaapista ja kaatoi mukiin. On se vaan niin iso poika jo. Kylvyssäkin käy "itse", siis että pistää itse ammeeseen tulpan ja laittaa veden valumaan ja kuivaa itse itsensä ja pukee suihkun jälkeen vaatteet ylle. Muuta ei tarvitse tehdä kuin vahtia ettei poju keikahda veden syövereihin leikin tiimellyksessä vahingossa. 
Tarukin kehittyy niin hurjaa vauhtia että tunnen itseni ihan vanhaksi kun en meinaa pysyä kunnolla perässä... :D Konttaa ihan kamalaa vauhtia ja seisomaan nousee tukea vasten, kävelee kontallaan (tiedätte varmaankin mitä tarkoitan?) ja osaa olla aika piru kun sille päälle sattuu. Jos haluaisi leikkiä mutta nappaankin tytön syliin ruoka-aikana, niin kyllä siinä naamani saa kestää iskun jos toisenkin ja tyttö vinkuu kuin palosireeni! Samaten jos Taru on ollut vaikkapa päikkäreillä enkä kuule heti kun hän heräilee jos ei ala heti huutaa, niin hetken päästä alkaa kuulua että "äitiiiii, äitiiiiii!". <3 
On nuo lapset vaan niin ihania. Vaikka välillä tuntuu siltä että saisivat kadota kokonaan jos on hermot oikein kireällä, niin sitten kun alkaa ajattelemaan millaista elämä olisi ilman heitä.. En osaisi olla mitenkään päin. Kyllä se vaan on niin että ne lapset on kaikki kaikessa. Vaikken ole rikas, niin jos joku tulisi sanomaan että saan kymmenen miljoonaa euroa jos annan lapset pois, niin ei tulisi kauppoja. Ei ikinä.

Hiukan on lunta maassa ja joulufiilis on alkanut varkain hiipiä minunkin mieleeni... Ei onneksi enää kauaa niin saa alkaa fiilistelemään ihan kunnolla. Minä kun olen pienestä pitäen pitänyt itselläni rajana jouluukun ensimmäistä päivää, silloin saa alkaa juomaan glögiä ja syömään joulutorttuja ja kuuntelemaan joululauluja. Ei sitä ennen. Siinä saattaa hyvin äkkiä iskeä joko kyllästyminen tai sitten se että on jo niin joulufiiliksissä joskus puolivälissä marraskuuta mutta jouluun on edelleen paljon aikaa... On helpompi aloittaa joulutunnelmointi vasta joulukuussa, kun ei ole enää kauaa itse jouluun. 
Ja Jani katsoo jouluista Nalle Puhia, voi perkule... :D 

Kyllä osaa ottaa aivoon.

Kertokaa joku viisas minulle että miten tulisi tässä tilanteessa toimia: 

Täytän ensi kuussa vuosia. Ajattelin pitää syntymäpäiväni joulukuun ekana viikonloppuna. Se oli vielä Otolle ok. Sanoin että haluan naamiaiset. Se oli ok. Sitten aloin pohtimaan että ketä hittoja sinne kutsuisi, minulla kun ei kovin laajaa kaveripiiriä ole tässä lähialueella. Eli saattaa hyvinkin käydä niin että juhliin tulisivat minun ja Oton lisäksi tyyliin kolme tai neljä muuta tyyppiä. Se ei ollut Otolle ok. Hän sanoi että ei suostu sitten pitämään mitään naamiaispukua, että siinä ei ole mitään ideaa ja hauskaa jos on vain kaikki samat naamat. Olisihan se kiva jos sinne saisi enemmänkin porukkaa, mutta minkäs teet jossei ole mahdollista? Ajattelin itse siten että no onpa edes jotain tavanomaisesta poikkeavaa jos pitää naamiaisten muodossa, vaikka sinne tulisikin samat "vanhat" naamat! 
Eli ilmeisesti tässä nyt sitten eräs kieltäytyi juhlimasta toiveeni mukaisesti tuollaisen tilanteen sattuessa. Miten pitäisi toimia? Jättää pitämättä? Mukautua tahtoon siten että ei pidäkään naamiaisia? 


En. Halua. Että. Minun. Synttärini. Sössitään.

Ajatusten virtaa.

Nyt on sitten arki palannut kuvioon. Janin hain päivällä kotiin ja sen jälkeen olemme koko perheen voimin möllötetty enemmän tai vähemmän täällä kotosalla. En pistä tällä kertaa kamalan pahakseni, sillä minulla ei ole mikään maailman hehkein olo tällä hetkellä. Hieman sellainen kipeä ja vetämätön olo, kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Toivottavasti ei tulekaan. 

Mietin tässä myös ihan yleisesti ottaen erästä asiaa. 
Miksi jotkut ihmiset eivät voi vastata tekstiviesteihin? Ymmärrän jos satunnaisesti tai vahingossa jää vastaamatta, se on ihan inhimillistä. En myöskään oleta että puhelimessa ollaan kiinni koko ajan. Mutta sellainen että jos aina aiemmin on vastannut ihan normaalisti ja sitten yhtäkkiä ei vastaa? Miten on, loukkaantuisitteko itse jos esimerkiksi toivottaisitte hyvää Halloweenia jollekulle ettekä saisi mitään takaisin? Ja sitä ennen olisitte tekstanneet kyseiselle henkilölle jotain tärkeää johon täytyisi saada vastaus ja ei olisi vastausta tullut siihenkään? Kaverini kanssa tästä aiheesta juttelimme eilen, mistä lie juttu lähti... Mutta jäi mietityttämään. 
Itse vastaan aina viesteihin. Joskus saattaa olla etten huomaa, mutta vastaan aina heti kun huomaan. Se viestin kun tuppaa näkymään siinä kännykässä niin kauan kunnes sen huomaa. Eli jos ei vastaa niin sitten sen tekee kyllä ihan tietoisesti. Minusta se on loukkaavaa etenkin jos viestissä oli jotakin tärkeää. Vastaanottaja on sen kyllä lukenut. Ellei kännykkä ole yhtäkkisesti hävinnyt tai jotakin ettei voikaan vastata tai jotakin, mutta jos viestin lähettäjä yleensäkään merkitsisi henkilölle mitään, olisi sitten netti jonka kautta voisi läheisille ilmoittaa että puhelimella ei nyt sitten hetkeen tavoita. 
On minulle elämäni aikana sattunut useinkin niin, että viestiini ei vastata ikinä. Mikä siinä olisi sitten oikea ratkaisu tilanteeseen? Antaa olla? Koittaa tavoittaa niin sinnikkäästi kuin kykenee? Odottaa jonkun aikaa ja jos ei mitään niin koittaa uudelleen tavoittaa? 
Mielestäni tuolloin on oikeus kyllä loukkaantua. Ja sen voi myös ilmaista. Ei tietenkään suoraan riitaa haastamalla, mutta jotakin sen suuntaista kuin että "minusta ei tuntunut kivalta ettet vastannut kun kuitenkin kysyin tärkeää asiaa" tai jotain vastaavaa. 
On nämä ihmissuhdeasiat vaikeita. Ihan siis kaverisuhteetkin. Joskus tekisi mieli lopettaa kaikki yhteydenpito mutta kuitenkaan kun asiaa ajattelee niin se ei oikeasti tulisi kysymykseenkään.

Nyt kyllä suututtaa.

Tilasin netistä erään kirjan yli kaksi viikkoa sitten. Ihmettelin kun sitä ei kuulu vieläkään ja lähetin kyselyä asiakaspalveluun. Sain vastaukseksi että kirja on kyllä toimitettu jo 13.10. Mitä hittoa? Miksei se vielä ole minulla? Postin kautta se ei tule koska se luultavasti mahtuu postiluukusta, mutta miten hitossa etenen tämän asian kanssa jos en kirjaani piakkoin saa? En edes muista olenko jo maksanut sen, ei sillä kyllä ollutkaan hintaa kuin alle kymppi, mutta silti... Voi helkkari. Nyt kyllä ärsyttää.

Jo on taas.

Kello on kohta yksi ja en ole tehnyt mitään. Paitsi vetänyt kahvia ja hoitanut Tarua. Tähänkö tämä on taas menossa? En kaipaa tällaisia päiviä enää lisää. 

Äsken oli pienoista sanaharkkaa joten nyt päässäni pyörii sellainen ajatus että kannattaako sittenkään mennä tänään vuokraamaan mitään leffaa yhdessä katsottavaksi, koska saattaisimme kuitenkin sitten kinata siitäkin. Ja sitten mietin että tuskinpa jaksan hakea itsellenikään mitään leffaa. 


Kavereista ei taida täksi päiväksi olla seuraa, paria tyyppiä en jaksa edes koittaa tavoittaa kun uskoakseni heillä on jo menoa.. Ja yhtä kaveria koitin viestillä tavoittaa (jonka sisältö ei kuitenkaan liittynyt tähän päivään mitenkään) mutta en ole saanut vastausta siihen joten annan senkin asian olla. 

Huomenna olisi ollut Liskogallerian Halloween-bileet, mutta koska en ole saanut bileiden järjestäjältä vastausta kysymykseen että saako tuoda avecin ja yksin en ole menossa niin olen sitten huomisenkin kotona. Äiti kyseli meitä hänen luokseen käymään mutta Otto ei jaksa niin en jaksa yksin mennä sitten sinnekään. 


Miten voi olla näin hiton vaikeaa? Välillä tuntuu että ole itse esteenä monelle hauskalle. Joko ei riitä motivaatio vain tekemään jotakin tai sitten en vain jaksa tai ei mukamas vain huvita. Ihan kuin kääriytyisin johonkin ihme harsoon. Perkele. 

Nytkin on kymmenittäin asioita joita periaatteessa voisin tehdä. Motivaatio on ainoa mitä ei näy taaskaan mailla halmeilla. Ja toinen on se että suureen osaan asioista liittyisi ulos menemistä ja siellä on niin hiton kylmä ettei paljon hotsittaisi. Koneella ei ole ketään eikä mitään, en jaksaisi istua tässäkään mutta kun ei huvittaisi tehdä mitään muutakaan. Haluaisin vain kirjoitella tänne blogiin, mutta mistäs kirjoitat kun et mitään tee mistä voisit edes kirjoittaa. 


ARGH. 

Nyt menee taas vain marisemiseksi. Ehkä otan itseäni niskasta kiinni niin kuin aikuinen ihminen ikään ja lähden tekemään jotain mukamas kehittävää. 

Hemmetin tylsää.

Taas on sellainen olo ettei huvittaisi tehdä mitään. Tai oikeastaan huvittaisi tehdä kaikenlaista muttei siltikään. Inhoan tätä fiilistä. Tämä tulee minulle aina muutaman päivän välein, ja silloin päivä tuntuu aina loputtoman pitkältä. Mieli olisi tavallaan virkeä mutta kroppa ei todellakaan. Nytkin voisin siivota, muttei vaan jaksa millään. 
Kaikki ahdistaa. Sisällä oleminen ahdistaa, ajatus uloslähdöstä ahdistaa. Koneella istuminen ahdistaa ja kaikki muutkin aktiviteetit ahdistavat. Pienikin ääni ärsyttää korvaa ja päätä ja voisi vain raivota kaikesta mikä ei mene ihan tasan niin kuin itse haluaa. 
Eikä asiaa todellakaan auta se että Otto ihan kirjaimellisesti huutaa tuohon saatanan mikkiin kun se pelaa taas vaihteeksi koneella jotakin. Se on ikuinen vitutuksen aihe. Alkaa kyllä pikkuhiljaa tulla raja vastaan siinäkin. Jos se ei tajua sitä pyynnöistä huolimatta lopettaa niin täytyy itse keksiä joku keino jolla se joko loppuu tai lakkaa häiritsemästä. 

Pitäisi korjata Oton housut, niistä on vuori revennyt. Ei huvita. 


Pitäisi siivota. Ei huvita. 

Se mikä olisi juuri passeli nyt olisi yksin olo. Mutta se ei käy päinsä. Minä kun en voi lähteä minnekään eikä Otto ole lähdössä lasten kanssa minnekään. Myöskään en voi minnekään huoneeseen lukittautua edes viideksi minuutiksi kun ei ole ketään kaitsemassa lapsia. 


Tämä on inhottavaa.