Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stressi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stressi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. lokakuuta 2010

Drams to everybody!

Päivän asu. 


Ei mitään kummoista. Seppälä-H&M-Ginatricot -kamaa. :D 

Postilaatikosta kilahti tänään tämmöinen.


Maksoin tuosta neljä euroa huuto.netissä. 

Kävin lasten kanssa kaupassa ja Tiimarissa ja voinette arvata mitä jälkimmäisestä lähti mukaan kirjekuorien ja postimerkkien lisäksi...


Nämä lasit ovat vilahdelleet muissakin blogeissa jo. Pakkohan ne oli ostaa kun ne niin nätisti siellä hyllyllä nököttivät minua odottamassa. :D

Erään nettifoorumin kautta minulle on siunaantunut kaksi kirjekaveria, pitäisi saada homma alulle. Toisin sanoen minun pitäisi kirjoittaa heille. Kun nyt repisi jostain sellaisen mukavan hetkosen että saisin edes toisen kirjeen kirjoitettua, en meinaan malttaisi odottaa!

Translation:


Here's today's outfit. 


I bought Stephen King's Misery. It costed only four euros in huuto.net and the book is like brand new! 


From Tiimari I bought six dram glasses. They're so cute. <3 


I've been chatting in one finnish pagan forum for year or so. Yesterday I somehow catched two pen pals for myself! I'm so excited! I'm supposed to be the first writer, so I have a little bit stress also, but it's okay. <: A little stress is a part of the whole thing!

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Jännittää kuin pientä oravaa ison pähkinävaraston edessä.

Jumalauta oikeasti miten joku asia voi vetää ihmisen hermot ihan riekaleiksi! Ja mistäs muusta puhunkaan kuin siitä asuntohommasta... Tässä on alle tunti niin soitan sille omistajalle ja ilmoitan että olisimme halukkaat ottamaan asunnon jos sen vain saamme. Ja ihan totta minä kyllä romahdan jossain määrin jos saamme huonoja uutisia, olen jo jostain syystä asennoitunut että tuo kämppä on meidän, mikä lie intuitio kenties...? Mistään muusta asunnosta se ei ole ollut näin voimakas, joten saa nähdä olenko oikeassa vai vain ihan liian toiveikas. 

Tässä kuitenkin aikaa tappaakseni kirjoittelen vähän eilisestä vaikkei silloin mitään kovin jännää tapahtunut. Mutta näin ihan sivuhuomautuksena että ensinnäkin perjantaina eräs nainen tuli ulkona minulle sanomaan että hänen mielestään jalkatatuointini on upea, kuulemma kauniit linjat. Minä ihan totta rakastuin siihen naiseen. Tuollaisia pitäisi olla enemmänkin! <3 Ja myöskin, tämä tapahtui perjantaina tai torstaina, Taru sanoi noita! :D 

Asiaan. 

Olimme eilen päivällä äidin ja Janin kanssa rannassa istuksimassa. Oli tarkoitus ottaa myös Taru mukaan mutta tyttö väsähti ja meni päikkäreille. 


Karpalolonkero viilensi mukavasti siinä kuumuuden keskellä.

Jani oli aluksi vastahakoinen yhteiskuvien suhteen, mutta sainhan minä sen pojan sitten lopulta tulemaan linssin eteen!


Jani on irvistelijä. :D Tulee äitiinsä. 


Panikoidakseni vielä ja valaakseni itseeni lisää (turhia?) toiveita niin äiti sanoi että tuo meidän mahdollisesti tuleva vuokranantajamme puhui ja käyttäytyi ihan samaan malliin kuin hänen nykyinen vuokranantajansa kun he silloin hakivat nykyistä asuntoaan. Nainen oli puhunut asiasta ihan kuin se olisi jo ollut jotenkin sovittu, ihan kuten tässä meidänkin tilanteessa kävi. Voi luoja että toivon niin että saamme sen asunnon, rakastuin niin sen pohjaratkaisuun ja siihen parvekkeeseen ja sijaintikaan ei ole huono vaikka hiukan syrjässä onkin! Se vain merkitsee sitä että siellä on suht rauhallista kun siitä ei kuitenkaan ole kuin kilometri tai vähän päälle tämän asuinalueemme keskustaan. Ja Helsingin keskustaan sieltä on matkaa ehkä nelisen kilometriä, että niin...

Voi vitura. Tuntuu etten pysty istumaan paikallaan tai etten pysty keskittymään mihinkään. Tahtoisin ajatella jotain muuta mutta asia pomppii mieleeni koko ajan. TÄMÄ ON NIIN HEMMETIN KAMALAA. Luojalle kiitos että tänään saa kuulla tuomion, en kestäisi enää esimerkiksi huomiseen. Palailen tänne taas kunhan saan hiukan koottua ajatuksiani, viimeistään sitten jossain vaiheessa että kerron miten kävi.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Tuhoisaa jännitystä.

Eilisen päivän asu oli niin hemmetin tyttömäinen etten oikein tiedä miten viihdyin siinä.


Mekko on ostettu vähän päälle kolme vuotta sitten Lindexiltä. Kuten huomaatte, se on mustavalkovihreä ja siinä on kukkakuviota. Kukkakuvio on mielestäni yleensä ihan nätin näköistä ja joskus jopa erittäin hurmaavaa, mutta en käytä kukkakuosisia vaatteita, paitsi tätä yhtä ja ainoaa. Eilen pengoin kuumeisesti kaappeja sillä halusin löytää jonkun suht kevyen mekon helteiden takia ja tämän sitten löysin! Oton ensimmäinen kommentti oli että "uuuuu mikä seksikäs kotiäiti" ja virnuilua siihen päälle. :D Mielestäni minusta ei saa ihan perus kotiäidin näköistä vaikka pukeutuisin verkkaripukuun.. :D
Minulla oli näköjään joku irvistelyvaihe päällä. 

Käväisimme tosiaan äidin kanssa Oranssitorilla tutkimassa vielä kerran, ja kappas vain! Löysin kolme kirjaa, ja ne maksoivat yhteensä alle kymmenen euroa. 
Aloitin jo lukemaan tuota Kehtolaulua, se on kauhukirja. Olen lukenut jo ihan mukavasti sitä ja voi jessus että teki tiukkaa mennä eilen yksin nukkumaan kun Otto jäi vielä koneelle... 


Sitten pääsemmekin siihen tärkeimpään, eli asuntonäyttöön! Koitan mahduttaa kaiken oleellisen mukaan ja älkää välittäkö jos teksti on vain siinä rajoilla saako siitä mitään selvää, sillä olen ihan täpinöissäni!
Menimme paikan päälle kuuden jälkeen ja jäimme sitten kadunvarteen arpomaan että kumpi talo se oli, sillä kahdessa talossa oli julkisivuremppa menossa ja toinen niistä oli nelonen ja toinen kakkonen, ja kakkonen oli se mitä etsimmekin. Kadunvarressa seisoi vanhahko nainen joka tuli meiltä kysymään hieman huonolla suomella että mitä etsimme. Sanoimme etsivämme numero kakkosta ja hän osoitti talon ja kysyi sitten tulimmeko katsomaan asuntoa. Se nainen oli siis kyseisen asunnon omistaja! Hän on kai saksalainen joten puhuu sillä korostuksella suomea, mutta puheesta saa hyvin selvää ja nainen vaikutti todella mukavalta. Jo puhelimessa olin saanut hänestä mukavan ja järkevän vaikutelman, eikä vaikutelma karissut kohdatessakaan. 
Menimme sitten hissillä kolmanteen kerrokseen ja suoraan asuntoon sisään. Se oli ihan täynnä kamaa kun edellinen vuokralainen vielä asui siellä, mutta kyllä asunnon koosta sai käsityksen. Ensin ovesta sisään mennessä tuli vastaan makkari oikealla puolella ja pieni vessa vasemmalla. Eteinen oli pitkä ja suht kookas, vasemmalle siitä haarautui pieni naulakkosyvennys josta pääsi myös toiseen makkariin josta taas pääsi olohuoneeseen. Kun käveli eteistä eteenpäin, suoraan edessä tuli kylpyhuone ja vasemmalle olohuone ja oikealle keittiö joka oli muuten hemmetin iso. Siihen mahtui kevyesti ruokapöytä ja tilaa jäi silti vielä ties millä mitalla! Kylpyhuoneeseen mahtui pesukone. 
Olohuoneesta pääsisi hiton isolle lasitetulle parvekkeelle jahka se ensin valmistuisi. Ai että!!
Kun olimme katsastaneet asunnon kävimme katsomassa vielä kellaritilat. Asuntoon kuuluu kylmäkomero ja kellarikomero ai jessus.. Samaten talossa on saunat ja uima-allas!! Nainen sanoi että saunavuoro olisi kai kympin kuussa tai jotakin. 
Juttelimme sitten vielä käytännön asioista ja nainen kysyi sitten että missä olemme töissä. Otto vastasi sitten että vartijana eräässä kauppakeskuksessa ja siitäkös sikisi keskustelu että onko vaikeakin työ ja mahtaa olla rankkaa. Aivan eri vastaanotto kuin mitä silloin oli kun totesimme että Otto on työtön.. Minä sitten sanoin että olen vielä toistaiseksi hoitovapaalla Tarun vuoksi, ja nainen sitten kehui että lapset ovat erittäin suloisia ja kyseli heidän ikänsä ja vaikka mitä. :) 
Rahoitushommista vielä sen verran oli puhetta että kun totesin tosiaan vuokran olevan liian kallis jos se olisi se 1250€ + vesimaksut noin 60€/kk, nainen sanoi vielä uudelleen että maksaisimme vain sen vuokran ja hän unohtaisi kohdaltamme vesimaksut. Hän kuulosti siltä että tahtoisi meidät vuokralaisiksi, sanoi hakevansa pitkäaikaisia vuokralaisia ja me todellakin olisimme sellaisia! Mainitsimme vielä sen että lokakuussa meidän täytyisi viimeistään löytää jokin kämppä irtisanomisemme takia. Tuli vielä ilmi että sinä aikana kun parveke ei ole käytössä, vuokra olisi vain 900€, nainen sanoi että ei kukaan täysijärkinen maksa täyttä vuokraa jos asunto on keskeneräinen. Siinä oli järkevä nainen ja hän taitaa todellakin ymmärtää tilanteemme! 
Hän kysyi että olemmeko kiinnostuneita, ja sanoimme kyllä olevamme. Hän sanoi siihen että jos vielä mietimme niin soitamme hänelle sunnuntaina yhdeksän jälkeen jos olemme kiinnostuneita ja hän tekee samana päivänä päätöksen kuka asunnon saa. 
Nyt on enää se ongelmana että jaksan pitää itseni kurissa huomiseen, ajattelin soittaa heti silloin yhdeksän jälkeen ja olla erittäin innostuneena ottamassa kyseisen asunnon, saa nähdä kuin ämmän käy! Mielenkiintoiseksi tämän tekee se että jos yhtään luotan intuitiooni niin veikkaan että asunnolla on vain ehkä kaksi tai kolme eri hakijaa... Asunto tuli meinaan nettiin toissapäivänä ja soitin siitä silloin heti samana päivänä ja seuraavalla päivälle eli eiliselle saimme esittelyajan. 

EN PYSY HOUSUISSANI!!! Minä haluan tuon kämpän, haluan haluan haluan HALUAN! 

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Malttamatonta odottelua.

Uusi puhelimeni on vieläkin jossain teillä tuntemattomilla, vaikka netissä näkyy että puhelimen toimitus olisi kunnossa.. Postin seurantakoodia siellä ei kuitenkaan näy. 18.5. minulla pitäisi jo olla hyppysissäni vähintäänkin uusi sim-kortti, mutta kun sitäkään ei näy missään vielä... Noh, ehkä tämä tästä. Jos ei torstaihin mennessä ole mikään muuttunut niin lähetän kyllä tiedusteluviestiä, ihan vain varmistaakseni että kaikki on kunnossa. 

Tänään olisi tatska-aika kello 12, sinne siis suuntaan kulkuni silloin. Aikaa on varattu kolme tuntia, toivon ja rukoilen että siinä ei kestä niin kauaa, en kestä tällä hetkellä yhtään enempää kidutusta kuin on pakko. :D 

Putkiremonttiakin meillä on lopulta aloiteltu, piti tyhjentää puoli eteistä ja yksi hemmetin iso vaatehuone. Nyt elelemme sitten erittäin mukavasti täällä sumpussa kun olohuonekin on puolillaan kamaa... Jee. Sika kivaa. Tällä viikolla pitäisi vielä tyhjennellä yksi lastenhuoneen komerokin, voi peeveli... 

Asuntoasioissa ei ole mitään edistystä, ei ole tullut nettiin edes mitään asuntoja joita voisi pistää harkintaan, kaikki ovat ihan liian hintavia! Kohta alkaa jo stressiä pukkaamaan, minnekähän hiton persaukseen tästä pitää vielä muuttaa jos lähiseudulta ei löydy kohta asuinsijaa...


Kuvia on nyt vähän niukalti, tai siis niitä ei ole ollenkaan, sillä en ole tehnyt mitään kummaa enkä ostanut mitään uutta, koska rahat ovat hiukan lopuillaan ja tässä on kaikki muutenkin vähän sekaisin. Tänään tosin on luvassa kyllä kuvaa uudesta kuvatuksesta, oijoi nyt alkoi innostus ja malttamattomuus, onneksi ei tarvitse odottaa kuin muutama tunti!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Puhelinasiaa.

Minulla on kolme kännykkää ja ne kaikki ovat jollain tavalla rikki. Minulla on liittymä, jossa on ehkä 100 ns. ilmaista tekstaria, joten se tarkoittaa sitä että puhelinlaskut ovat olleet yleensä jotain satasen luokkaa. Tänään päätin tarttua härkää sarvista ja tehdä muutoksen molempiin asioihin: tilasin uuden liittymän ja uuden puhelimen, jotka tulevat yhteensä kuukausittain halvemmaksi kuin tämä liittymä mikä minulla on nyt. 


Tällainen kännykkä sieltä on sitten tulossa. Samsung Omnia 2. Puhelin on kosketusnäytöllinen, eli saa nyt nähdä kuinka hukassa tulen olemaan ennen kuin totun sitä käyttämään. Pari viikkoa menee ennen kuin saan uuden puhelimen käyttöön, en malttaisi odottaa! Vaikka pakko se on, pakko se on..

Äidin kanssa oli puhetta jos menisimme loppuviikosta Linnanmäelle Janin kanssa. Jani pääsisi Sea Lifeen ja saisi muutenkin jo vähän kesäfiilistä näin hiukan etuajassa! Muistan kun kaksi vuotta sitten, silloin kun odotin vielä Tarua, olimme äitini ja siskoni kanssa Linnanmäellä ja silloin oli jo niin lämmin ettei melkein kyennyt pitämään pitkähihaista ulkona... Hengasimme silloin äidin kanssa terassilla kun sisko juoksenteli laitteissa. Tänä vuonna sama tuskin toistuu, meinaan tuon lämpötilan suhteen... Meinasin saada hepulin tänään kun vilkaisin ulos ja huomasin että satoi räntää. Siinä vaiheessa ehkä hieman kiroilutti. Ja 'hieman' on ehkä vähän liian lievä ilmaus.

Nyt täytyy lopetella sillä Taru ei meinaa millään viihtyä yksinään, kitisee vaan koko ajan, ja Jani kaipaa komentamista kun ei meinaa millään lopettaa sängyssä hyppimistä. 

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Jokohan alkaisi pikkuhiljaa asuntoasiat rullaamaan.

Siis ihan toden teolla. Nyt meillä on jo kolme ehdokasta, ja tilanne on tämä. 
Yhtä, joka on autolla matkaten 5-10 minuutin matkan päässä täältä, menemme katsomaan tänään. Asunnossa on 72 neliötä, 3 huonetta, lasitettu parveke ja vuokra on 1100€. 
Toisesta, joka olisi ihan tässä kilometrin päässä ja sijainniltaan näistä kolmesta parhain, emme ole saaneet edes näytöstä vielä tietoa, mutta varmaankin viikon sisällä asia edistyy suuntaan tai toiseen. Tässä olisi 60 neliötä, kolme huonetta ja parveke ja vuokra olisi 950€. 
Kolmas, joka olisi autolla matkaten parin minuutin päässä tästä ja sinällään hyvällä sijainnilla, on sellainen johon pitäisi laittaa hakemus ennen kuin pääsisi edes katsomaan. Asunnossa on 3 huonetta, 73 neliötä, parveke ja sauna ja vuokra olisi 1095€. 

Kaksi jälkimmäistä ovat sellaiset jotka ennemmin haluaisin ihan jo sijaintinsa vuoksi, vaikka hinta-laatu- suhteeltaan asunnot menevät siten että ensiksi olisi tuo kolmas, toiseksi ensimmäinen ja viimeiseksi keskimmäinen. Siltikin sijainti merkitsee nyt toistaiseksi pienten lasten kanssa hiukan enemmän kun se asunnon koko, vaikkei asunto siltikään saa olla liian pieni tai liian hintava. Tahtoisin että asuisimme lähellä tätä nykyistä asuinpaikkaa sillä täällä asuu äitini ja isovanhempani, ja Jani rakastaa vierailla heidän luonaan. Isovanhempani myöskään tuskin elävät enää kauaa, joten haluan että saamme kaiken irti heidän elonhetkistään vielä kun se on mahdollista näin fyysisessä maailmassa. 

Pitää katsoa miten tilanne kehittyy. Voisin veikata että hyvin suurella todennäköisyydellä saisimme jonkin noista kolmesta, sinänsä minulle melkein yksi ja sama onko se tuo toinen vai kolmas. Tai itseasiassa haluaisin siltikin että se olisi tuo toinen. Mutta katsellaan, katsellaan. Minulle on tärkeää asua mahdollisimman lähellä luontoa, ja tuo toinen vahtoehto olisi juuri passeli siihen hommaan. Tosin tuosta kolmannesta vaihtoehdosta ei ole pitkää matkaa luonnon ääreen, mutta siltikin voin huonosti kun minulla ei ole kasveja ympärilläni. Jos muuttaisimme tuohon kolmanteen vaihtoehtoon, vuoraisin takuuvarmasti ainakin parvekkkeen viherkasveilla. :D Voisi tuntea astuvansa suoraan viidakkoon kun käy tupakalla. 

Odotan jo innolla muuttoa vaikka se tuleekin olemaan kamala hässäkkä. En ole muuttanut kolmeen vuoteen, siis vau, joten on jo ehkä aikakin taas, varsinkin kun kerran saimme tästä ns. häädön ja tämä asunto ei oikein muutenkaan palvele tarkoituksiamme kamalan hyvin. Parvekkeen puuttuminen on se suurin ongelma, koko on muuten kyllä ihan hyvä. Ja sijainti! 
Asuntojen kalastelu on itseasiassa hauskaa puuhaa varsinkin kun nyt ei ole vielä hirmu kiire muuttaa. Jotenkin kutkuttavaa (ja oikeastikin stressaavaa) kun jättää asuntohakemuksen ja sitten saa odottaa että mikähän on tuomio. Ja pakko sanoa että nyt on kyllä korkeammat voimat apuna, en ole ikinä ennen asuntoja katsellessa löytänyt parin päivän sisällä kolme todellakin potentiaalista ehdokasta niin että ne ovat sopuisassa suhteessa hintaan!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Paniikkipaniikkipaniikki.

Kävimme eilen katsastamassa sen asunnon josta mainitsin edellisessä postauksessa. Asunto oli aivan mahtava, ehkä hiukan pieni mutta ei kuitenkaan liian, ja sijainti on aivan täydellinen! Lähellä palveluita ja bussipysäkkejä mutta kuitenkin syrjemmässä. Haimme sitä tietenkin, ja katsotaan nyt miten käy... Välittäjä lupasi soitella tänään. APUA. Olen panikoinut koko eilisillan ja tämän aamun, kohta katkeaa verisuoni päästä. 

Eilen minulla oli myöskin kaksi lävistysasiakasta, ja ystäväni napsi kuvia kun piikitin avutonta asiakasta numero yksi. 

Enkös olekin luotettavan ja asiantuntevan näköinen. 

Paikan merkkaamista.

"Perkele kun on pieni pallo!"

Olen epätoivoisesti koittanut saada ajatuksia muualle asuntoasiasta. Mm. katselin ja muokkasin nämä kuvat, kirjoitin tämän merkinnän, pelasin Oton kanssa korttia, tiskasin, pesin pyykkiä ja nyt ajattelin laitella pyykkejä vähän lisää ja lueskella hiukan. Ja panikoida silti. Siitä ei pääse mihinkään. Juttelimme jo eilen ties mitä että mitä sitten jos saisimme asunnon, ja nyt en sitten tiedä oliko se hyvä vai huono elätellä kauheasti toivoa sen suhteen että saisimme tuon. Toisaalta olosuhteet huomioon ottaen meillä olisi todella hyvä sauma saada tuo kämppä, ainakin hirveän moni kenelle olemme asiasta maininneet ovat sanoneet samaa. AAAAAAARGH. 

Nyt rauhoitun (tai siis yritän) ja menen juomaan kahvia.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Lisäystä kenkäkokoelmaan.

Mutta tämä hankinta on sentään perusteltu (niinhän ne kaikki...). Minulla kyllä oli ballerinat, mutta ne olivat jotenkin ihan karseat, levenivät jotenkin ihmeellisen paljon päkiästä niin että jalat näyttivät lähinnä räpylöiltä. Nämä sen sijaan ovat 100% minun tyyliäni, ja hintakaan ei päätä pakottanut, vain kaksikymppiä! Ja en voi uskoa, kenkäparin koko joka lähti mukaan oli 35. O.o Yleensä on käynyt siten että 35 on ollut hiukan liian pieni, että 36 on ollut juuri passeli, mutta näissä oli sitten ehkä tavallista isommat koot tai sitten jalkani ovat kutistuneet. 
Ai niin ja hiukan jälkikäteen muokkausta, että kengäthän on ostettu siis Andiamosta. 


Noilla on ihan tajuttoman hyvä kävellä. Auton ajaminen noilla on tosin vähän arveluttavaa, noissa kun on suht liukas pohja niin että meinaavat luiskahtaa välillä kytkimeltä, mutta eipä siinä, tuleepahan jalkalihasreeniä kun joutuu jännittämään jalkoja oikein kunnolla ajaessa. :D

Pari päivää sitten isännöitsijä tuli meillä käymään ja saimme kuulla sellaisia uutisia että taloyhtiö on päättänyt myydä asuntomme. Meillä olisi etuosto-oikeus, mutta en ole tätä ostamassa sillä ensinnäkään ei ole rahaa ja toistaiseksi tämä ei ole unelma-asuntoni. Tässä ei ole edes parveketta. 
Niinpä sitten olemme tänään menossa katsomaan erästä asuntoa joka ei ole kaukana tästä, siinä on kolme huonetta ja parveke ja neliöitä 60,5. Viitisen neliötä vähemmän kuin tässä, mutta se ei haittaa mitään jos pohjaratkaisu on hyvä. Pitää katsoa, pitää katsoa... Toivoisin että asunto olisi hyvä, ja saisimme sen, pääsisimme siten muuttamaan jo ensi kuussa ja kesään mennessä olisimme jo asettuneet uuteen kotiin! Tulen tänne varmasti raportoimaan asian edistymistä, toivottavasti käy hyvin!

Tulee hiukan hajanaista tekstiä, mutta eipä tuo mitään. Eilen shoppaillessa ostin myös kirjan nimeltä Shamanismin Salaisuudet, ja muutaman ensimmäisen sivun sekä sisällysluettelon perusteella kirja vaikuttaa todella lupaavalta. 
H&M:ltä tarttui mukaan myös musta ja harmaa perusmekko sekä pastellinvihreä toppi. Viimeisin ei ole ehkä minun väriäni, mutta muutamilla erinäisillä "rankemmilla" koruilla sekä vyöllä siitä tulee oikein oivallinen tarpeisiini! 

Aamun olen viettänyt juoden kahvia ja lueskellen sekä pesten pyykkiä. Parastaikaa on pesukone päällä. En meinaa pysyä housuissani sen asuntoesittelyn takia, koitan vain keksiä mahdollisimman paljon aktiviteettia. Voi tulla haastavaa, sillä näyttö on vasta puoli viideltä...

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Lukutoukka.

Hyvät huomenet! 

Mun vatsaa kivistää ihan tajuttomasti koko ajan, mutta luulen että se johtuu jännityksestä. Tänään olisi meinaan luvassa Porvoon radalla autokoulun kakkosvaiheen iltakurssi, johon sisältyy siis liukkaanrata ja pari oppituntia. Se ei sinällään jännitä vaan se että miten hemmetissä osaan sinne paikan päälle, kävin sielä viimeksi yli kaksi vuotta sitten autokoulun ykkösvaiheen aikana. On tuossa kartta, mutta se on aika kämänen. Onneksi voi sille kivalle sedälle sitten soittaa jos en osaakaan tai jos eksyn, hän sitten lupasi neuvoa. 

Mutta eiliseen! Kaveri tuli meille päivällä ja juttelimme taas kerran aika reippaasti pakanuudesta sun muusta. Se on sellainen aihe johon ei ikinä kyllästy ja josta löytää aina uusia näkökulmia. Takuuvarma puheenaihe jos ei halua olla hiljaa sekuntiakaan. 

Kävimme illalla myös kirjastossa ja minä tyttö raahasin kotiooseen kymmenen kirjaa. 


Ihan kiva oli kantaa tuollainen hervoton kassi kotiin vaikkei matkaa olekaan kuin muutama sata metriä. Kyllä siinä kerkesi hartia mennä jo melkein kuolioon.


Lainasin lähinnä tietokirjoja. Shamanismista, suomenuskosta, noituudesta... Mytologian jumalista, eteläisen Suomen aavetaloista, astrologiasta... 

  
Vielä kun pääsisi käsiksi noihin kirjoihin! Minulla on nyt yhteensä kahdeksantoista kirjaa lainassa ja yhden niistä olen lukenut jo. Ei siinä muuta, pitää vain palautella noita takaisin sitten pienissä erissä tai sitten suosiolla autolla, tuollaista kirjakasaa ei hullukaan raahaa kävellen!


Tästä kuvasta näkee hiukan päivän asuakin. Siis ulkovaatteet mukaan lukien.

Takki Backstreet.
Laukku Gina Tricot. 
Mekko Seppälä. 
Villatakki Seppälä. 
Kaulahuivi Seppälä. 
Sukkikset Seppälä. 
Kengät Dinsko. 


Aika Seppälä-painotteista. Siellä on kyllä talven aikana sekä nyt keväällä ollut tavallista parempi valikoima! Tai siis ihan yhtä hyvä valikoima noin niin kuin määrältään kuten aina, mutta yleensä en ole Seppälästä kauheasti löytänyt vaatteita, eivät vain ole olleet tyyliäni. Nyt sieltä kuitenkin löytyisi vaikka mitä kivaa, pitää käydä vähän tutkimassa lähemmin jahka on enemmän rahnaa hyppysissä!


Ensi viikon lauantaina, eli 10.4., minulla on tatuointiaika! Sen verran kerron että oikeasta koivesta on kyse, mutta tarkemmin saatte tietää sitten jahka kuva on nakutettu. 


Toukokuussa olisi sitten tarkoitus mennä samaiseen lafkaan jatkamaan tätä käsiprojektia, ja elättelen toiveita että käsi saataisiin silloin kyynärpäähän asti valmiiksi. Sitten voisi taas hyvillä mielin odotella vaikka puoli vuotta että saa taas seuraavaa kuvaa, se kun on niin kallista hupia että siihen ei ole ihan koska tahansa varaa. Nytkin viime tatuoinnista on jo puolisen vuotta, taisikohan olla lokakuu kun kävin viimeisimmän ottamassa.

Nyt alan jo oikeastaan odottamaan että pääsen lähtemään sinne Porvoon suuntaan, en meinaan malta odottaa sitä millainen tunne tulee kun tajuan että hei, nyt se on kokonaan ohi! Onneksi pääsen kokemaan sen jo tänä iltana, ja en todellakaan malta odottaa. En myöskään malta odottaa että saan todistuksen käteen niin että pääsen kiikuttamaan sen poliisille niin että saan pysyvän ajokortin. 

Ja teitä lukijoitakin on taas tullut lisää, teitä on yhteensä jo 23 kappaletta, kuinka kivaa! :)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Jännitystä ja ylimaallista väsymystä.

Lauantaista tulossa raporttia myöhemmin, nyt keskityn vinkumaan siitä kuinka paska olo mulla on. 

Univelkaa on ihan reippaasti näköjään. Eilen illalla kuvittelin että riittää vallan mainiosti että menen kymmeneltä nukkumaan ja jaksan silti nousta reippaana tähän päivään puoli kuudelta. Väärin väärin. Olen ihan tolkuttoman väsynyt ja tärisen kylmästä. Syy miksi olen näin aikaisin ylhäällä on se että ehdin käydä suihkussa ja meikata ennen kuin täytyy hieman kahdeksan jälkeen lähteä hipsimään kohti Hakaniemeä. Minullahan alkaa tänään se autoukoulun kakkosvaihe, tänään on ajon arviointi. Se alkaa yhdeksältä ja päättyy puoli yhdeltätoista. Ja minua jännittää niin hitosti. En oikeastaan tiedä miksi stressaan, minähän osaan ajaa! Ja tuo ei ole mikään koe edes! On minulla sinänsä syytä jännittää, nimittäin on hyvin todennäköistä että minua ajelutetaan keskustassa ja en ole siellä ajanut kunnolla sitten autokoulun. On se keskusta vaan semmoinen sokkelo ettei tosikaan... Joka toinen katu on yksisuuntainen tai siinä on kymmenen eri kaistaa ja siinäs sitten mietit että miten siellä nyt sitten ajetaan. Elättelin toiveita että minulta kysyttäisiin missä haluan ajaa mutta en usko. Olisi liian helppoa jos ajaisimme Itäväylää pitkin Herttoniemeen ja sieltä Siilitielle ja sieltä jotenkin koukkaisimme takaisin keskustaan. Mutta ainahan voi toivoa. Ja aina voi toivoa myös sitä että se opettaja on mukava niin että ei tarvitse pelätä että saa huudot niskaan jos vahingossa meneekin joku pieleen. Muistan vain sen kun yhdessä inssissä minulla on ihan kamala yrmynaama siinä, hän huusi minulle kun tein jotakin väärin! Tosin opettaja ja inssisetä on ihan eri asia, ja tuo autokoulu jossa käyn tämän kakkosvaiheen (se on sama missä kävin ykkösvaiheen) on todella mukava ja yleiskäsitykseni opettajista on rento, kiltti, ymmärtäväinen ja auttavainen. En kylläkään ole ainakaan muistaakseni tavannut tätä opettajaa joka tänään minulla on, täytyy vain toivoa että hän on yhtä mukava kuin kaikki aiemmat keitä olen tavannut. 
Ainahan voi käyttää tekosyynä sitä että on tosi väsynyt ja kertoa totuudenmukaisesti sen että ei ole keskustassa ajanut. En kylläkään ymmärrä miten joku paikka voikin olla niin monimutkainen. Miksi pitää kaikesta tehdä niin vaikeaa täällä Helsingissä? Olen ajanut muiden kaupunkien keskustoissa ja niissä ei ole mitään vaikeaa ja monimutkaista, mutta Helsinki... Auta armias. Aivan uskomatonta. 

Kaiken lisäksi olen tulossa flunssaan, hiukan yskittää ja kurkku on vähän karhea. Tuota ajosysteemiä ei kuitenkaan enää voi perua, siitä menee hervoton maksu jos niin tekee. Sitä paitsi haluan saada sen alta pois niin että se on sitten hoidettu ainiaaksi. Keskiviikkona tämä koko kakkosvaihe on jo ohi. 

Aamukahvi piristi hieman kun sitä olen tässä hetken siemaillut. Jäässä olen edelleen, minulla on paksu villatakki yllä ja huppu päässä. Ei tekisi ollenkaan mieli mennä suihkuun mutta pakko se on, likaisilla hiuksilla on vaikea lähteä mihinkään kun yleisfiilis olisi sen myötä huono. Ja voin sanoa että tarvitsen kyllä kaiken itsetunnon minkä suinkin saan koottua kasaan. Hiustenpesu on siis yksi todella tärkeä tekijä. Voi aina laittaa itsensä kauniiksi ja sitä kautta ainakin uskotella itselleen että hei, kyllä mä pystyn ihan mihin vaan mihin ryhdyn! Ja pitää vain muistaa että pienet mokat eivät ole ennenkään vahingoittaneet ketään ja että minäkin olen vain ihminen vaikka minulla ajokortti onkin. Minulla vain epävarmuus ilmenee todella herkästi juurikin auton ratissa jos vieressä on joku arvioimassa miten ajan. Minua ei yhtään häiritse ajaa keskustassa kun vieressä on esimerkiksi Otto jolla ei ole ajokorttia, sillä hän ei ole siinä arvioimassa ajanko oikein vai en. Tänään kun kyseessä on nimenomaan arviointi niin vähempikin nyt pistää pasmat sekaisin ja hien kihoamaan otsalle. Aamun mittaan kuluu varmaan ennätysmäärä hermotupakkia. Pitää muistaa rajoittaa hermokahvin juontia ettei tarvitse ajaessa kärsiä vielä kaameasta vessahädästäkin. 

Pitänee mennä syöttämään Taru ja repimään Otto sängystä ylös ja heti sen jälkeen on mentävä suihkuun ja alettava laittautumaan. Sitä kun ei tiedä montako kertaa sössin meikinkin näillä tärisevillä käsillä. :D Enhän suinkaan stressaa turhista, enhän?

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Väsyttää.

Eilenkin olin niin väsynyt että nukuin viideltä yli tunnin päikkärit. Ja olisin nukkunut pidempäänkin ellen olisi pakottanut itseäni ylös kuuden jälkeen, ettei rytmi mennyt ihan persiilleen. Tosin hiivin kyllä takaisin nukkumaan jo heti kahdeksalta, ja heräsin sitten vähän vaille seitsemän aamulla. Ja väsyttää ihan rutosti vieläkin! Ei auta, pakko se on olla hereillä. Tänään on taas sellainen hulina-aamupäivä ettei tosikaan. Kymmeneltä Tarulla on neurologi, yhdeltätoista fysioterapia ja puoli yhdeltä käsiröntgen, voi pientä kun se joutuu kestämään niin paljon! Ja säälin vähän myös itseäni, tämä ottaa ihan hirveästi voimien päälle. Etenkin se kun joutuu pitämään sylissä lasta joka itkee peloissaan kun ei vielä ole ymmärrystä että häntä yritetään auttaa esim. sillä että otetaan verikokeita. Toivottavasti Taru ei saa mitään sairaalakammoa, vaan toivotaan että tämä tulisi Tarulle niin rutiiniksi että sitten isompana ei tarvitsisi kammota. 

Täytyy toivoa sormet ja varpaat ristissä että tuo auto ei ole jämähtänyt taas tuonne hankeen mihinkään jääkuoppaan, muuten ollaan kusessa ja pahasti. Taksiin en haluaisi tuhlata rahaa ellei ole ihan pakko ja julkisilla ja kävellen matkoihin menee tunti, on suhteellisen huonot kulkuyhteydet tuonne sairaalalle. Oma auto on nopein, kävely halvin, mutta se on niin tuskaista kävellä tuo matka kahdesti päivässä etenkin tuollaisessa säässä kun ei oikein voi ottaa vaatetta pois vaikka tulisi kuuma. Kesällä sen vielä jotenkin sietää kun ei edes tarvitse paljoa vaatetta muutenkaan. Ja on helppo työntää vaunujakin kun ei ole lunta ja jäätä ja ties mitä mömmöä tiet täysi. 

Ensi viikolla olisi sitten autokoulun kakkosvaihe, ja mua stressaa ihan himputisti! Lähinnä stressailen sitä arvioivaa ajoa, mutta voin aina lohduttautua sillä että niillä ei ole oikeutta ottaa korttia pois vaikka menisi kuinka poskelleen. :D Enkä minä nyt huono kuski ole, keskustassa ajaminen vaan on hiukan sellaista haparoivaa kun ei keskustassa tarvitse autoa käyttää. Olen ajanut keskustassa ainoastaan autokoulussa ja kerran sen jälkeen keskellä yötä vuosi sitten kun mentiin kaverin kanssa hakemaan hampurilaisia, ja keskusta oli ainoa missä oli McDonalds auki suht lähellä. 

Aamukahvia vetelen napaan ja koitan saada itseltäni aamujumitusta pois, on meinaan semmoinen härdelli jo ennen lähtöä. Pitää käydä suihkussa ja meikata sun muuta, ja toki sitten vielä syöttää Taru ja vaatettaa hänet ja vaihtaa vaippa ja hoitaa Jani kerhoon sun muuta. Onneksi pappa tulee viemään Janin kerhoon, siitä on niin iso apu! 

tiistai 23. helmikuuta 2010

Kakkosvaihe.

Olenpas ylepä itsestäni! Kerrankin hoidan asioita ajoissa! Soittelin siis äsken autokouluun ja ensimmäinen kysymys langan toisessa päässä olevalta henkilöltä oli se että koskas kortti menee umpeen. Vastasin että 15.5. ja sain osakseni riemastuneen kommentin että sinäpäs olet ajoissa, hyvä homma! 

Minulla on sitten 29.3. ajon arviointi autokoulun autolla, se kestää 1,5h. 
31.3. pääsen sitten Porvoon radalle liukastelemaan omalla autolla ja ilmeisesti myös kuuntelemaan kuinka ajetaan taloudellisesti ja niin eespäin. 

 Siinä minun Jaskani. Toivotaan että tälle uskolliselle ystävälle ei käy mitään pahaa kun mami pääsee vähän hurjastelemaan liukkaalle radalle. ;)

Olin luullut että tuossa kakkosvaiheessa menisi nuo hommat ihan vähintään kolmelle eri päivälle. Onneksi sentään kuitenkin pääsee noin helpolla! Ei tarvitse montaa päivää tuhlata autossa keikkumiseen, voi sen ajan käyttää paremminkin. ;D Mutta pakkohan tuo on käydä joten hyvä että se menee noinkin sutjakkaasti. Toivotaan ettei ole hirveät pakkaset enää tuolloin, olisi vähän nihkeää seisoskella Hakaniemessä odottelemassa ajon alkua jos on kamalat pakkaset. 

Tässä on hyvää luppoaikaakin ennen tuota, saan panikoida rauhassa. 

maanantai 22. helmikuuta 2010

Kiroiluttaa.

Kakkoselta tulis nyt vähän niinkuin Suomi-Ruotsi -jääkiekko-ottelu ja minä prkl en ehdi sitä katsomaan! Telkkari on kyllä nyt tuossa taustalla päällä niin että kuulen selostuksen, mutta heti kun olen tämän merkinnän kirjoittanut niin onkin jo tosi kiire laittamaan kuteet niskaan ja nassu kuntoon sillä minun pitää mennä kahdeksan jälkeen jo sutimaan auto puhtaaksi että ehditään Tarun kanssa lähteä ajoissa Lastenklinikalle. Pitää matkaankin varata hetki aikaa kun tuolla on niin liukasta, ja samaten kun yhdeksän kieppeillä vasta menemme niin silloin on jo aika niukasti autopaikkojakin. Perkule... Pitäisiköhän ottaa vaan taksi, se olisi paljon helpompi. Mutta paljon kalliimpi. ÖRÖRÖRÖR. 
Ja perkele jos Suomi häviää tämän ottelun niin minä suutun ja pahasti. Ruotsalaisillehan ei saa hävitä! Se on vain periaatekysymys. Joka koskee itse asiassa kaikkia maita. :D


Nyt ei ajatus oikein kulje kun kuuloelimet keskittyvät tuon ottelun selostukseen. Palailen siis myöhemmin paremman postauksen kera. :D

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Blogitaukoa ehkä luvassa.

Otsikko sen kertoo. Tässähän on nyt ihan kesken se hassu asuhässäkkä, mutta ymmärtänette miksen ehkä jaksa koneella kamalasti istua kunhan valaisen teille vähän asiaa... En tosin tiedä onko kukaan kaipaillutkaan postauksia, mutta kumminkin.

Mahatauti löysi siis lopulta meillekin. Viime sunnuntaina Otto sairastui ja maanantaina minä. Meillä kesti tauti ihan vajaan vuorokauden kummallakin, mutta sitten tiistaina Taru tuli tosi kipeäksi ja käytimme häntä lääkärissä. Diagnosoitiin välikorvantulehdus ja silmätulehdus, ja tyttö sai lääkkeet. Tiistai-iltana alkoi sitten Tarun hengitys hiukan vaikeutua, muttei kauheasti. Kuumettakin pukkasi. Lääkkeiden avulla jaksoi kuitenkin leikkiä ja syödä ja juoda, joten emme huolestuneet. Näin jatkui kunnes sitten keskiviikkona Janiakin vietiin lääkäriin ja hänellä diagnosoitiin keuhkoputkentulehdus, ja sai lääkkeet.
Tuli torstai. Taru hengitti todella vaikeasti ja minä havaitsin itselläni kurkkukipua, ja Otto oli ollut jo vähän pidempään köhässä. Eipä muuta kuin Jani sitten äidilleni hoitoon ja Tarun kanssa Lastenklinikalle päivystykseen. Siellä ollessa minulle nousi tajuton kuume ja tärisin vain ulkovaatteet päällä. Tarua tutkittiin, otettiin verinäytteet ja keuhkokuva ja annettiin keuhkoja avaavaa lääkettä joka auttoi pikkuisen muttei kuitenkaan kovin paljon. Lopputulos oli se että Tarulla todettiin ärhäkkä RS-virus ja hän jäi infektio-osastolle. 
Perjantain olin kotona, sillä olin niin kipeä etten sängystäkään ylös päässyt, mutta koko ajan soittelin sairaalalle ja kyselin Tarusta, ja vaikutti siltä että parempaan suuntaan oli tila menossa. 
Eilen kävin äitini kanssa sairaalassa ja Taru vaikutti parempivointiselta, mitä nyt edelleen oli hengityksessä vaikeuksia, oli saanut lisähappea koko ajan. Sydäntutkimuskin tehtiin, mutta siellä oli kaikki kunnossa. Tulehdusarvot huitelivat yli kahdessasadassa. 

Sitten päästäänkin tähän päivään. Heräsin kahdeksan aikaan ja keittelin aamukahvit. Mieli oli hyvä, olihan Tarun vointi ollut sinänsä vakaa ja mieltä piristi se että tänään oltaisiin häntä menty katsomaan tässä kohtapuoliin. Kello tuli yhdeksän ja ajattelin että soitan sairaalaan ja kyselen Tarun vointia. Samalla hetkellä puhelimeni soi. Tuntematon numero. Mietin voisiko joku lehtimyyjä soittaa sunnuntaina, kunnes tulin siihen tulokseen että ei ja vastasin, ja sairaalasta soitettiin. Taru oli viety yöllä teho-osastolle vaikean hengityksen takia. Puhelu yhdistettiin teholle ja sain kuulla että Tarun vointi on tasainen vaikka tyttö onkin todella kipeä. Minulle sanottiin että saan tietää kello yhdentoista ja kahdentoista välillä enemmän kun soittelen sinne, sillä sitten on lääkärit kiertäneet. Soitan silloin sinne, ja puoli kahdelta menemme sairaalalle, silloin osastolla alkaa vierailuaika. 

Suoraan sanottuna minua pelottaa nyt aivan helvetisti ja en tee muuta kuin rukoilen että Taru parantuu. En edes tiedä kuinka todennäköistä on että Taru voisi kuolla, en ole uskaltanut kysyä hoitajilta, sillä en haluaisi ottaa sitä vaihtoehtoa edes huomioon. Tokihan aina on riskinsä, mutta kai se on pakko kysyä että onko nyt jotenkin kohonneempi riski. Osaa sitten edes varautua (vaikka minä kyllä tiedä mitä tapahtuu jos Taru kuolee. Minä kuolen ainakin henkisesti jos en saa sydänkohtausta joka johtaa myös fyysiseen kuolemaan.)

En itse ole enää kovinkaan kipeä, hiukan vain köhä ja kurkku karhea ja vähän päänsärkyä, mutta kuume on kaikonnut, luojan kiitos. Tarvitsen kaiken energian Tarun auttamiseen, sillä Jani ei ainakaan ole vielä niin kipeä että hänen vuokseen tarvitsisi pelätä (vaikka todellakin toivon että hänkin parantuu pian, vihaan sitä kun lapset joutuvat kärsimään). Sitä paitsi Jani on äidilläni hoidossa sen takia että minä ja Otto voimme olla valmiina Tarun suhteen, kävi sitten mitä kävi. 

perjantai 29. tammikuuta 2010

Jäätävää.

Saavuin kaupungilta kotiin noin kymmentä vaille kaksi. Sitä ennen sattuikin kaikkea vähemmän mukavaa. Ensinnäkin, kotimatkani alkoi kymmentä vaille yksi. Menin ratikkapysäkille jossa seisoin 40 minuuttia odottelemassa josko arvon ratikka suvaitsisi saapua paikalle. Koko sen ajan juttelin äitini kanssa puhelimessa sillä halusin ehkäistä tylsyyttä. Musiikki olisi muuten ajanut saman asian mutta olin niin jäässä etten kyennyt kaivamaan soitinta laukusta. Noh, ratikka saapui ja siellä en kauaa aikaani viettänyt kun olin jo perillä määränpäässäni. Jouduin odottelemaan sitten vielä bussia jonkin aikaa. Olin aivan jäässä saavuttuani kotiin, minulla on vieläkin kylmä, ja kotiinpaluusta on aikaa jo pari tuntia. 
Niin, kukas se juuri pääsi sanomasta että ei enää tarvitse antaa ulkonäön kärsiä siitä että pukeutuu sään mukaan... No, minä todellakin pukeuduin. Miten voi siis olla mahdollista että olin niin jäässä että meinasin saada jonkin asteisen hypotermian tai jotakin, tärisin vain ja alkoi väsyttämään ihan hemmetisti. Otto luuli ettei minulla ollut ollut hanskoja mukana, niin jäässä sormenikin olivat. Vieläkin sormeni ovat viileät. Ja nenä vuotaa ja aivastuttaa, hitto jos sain jonkun flunssan nyt tuon takia niin en kyllä enää nokkaani pistä ulos ennen kuin on vähintään kymmenen astetta plussaa.. 

En napannut asukuvaakaan kun aamulla oli sen verran kiire, ja kun saavuin kotiin niin kuoriuduin jäässä olevista vaatteista samantien ja kietouduin paksuun peittooni. 

Ja jossei tässä ollut vielä tarpeeksi, niin sain tänään kuulla että äitini ja mummuni ovat kumpikin nyt sitten vatsataudissa, että koskahan tuo todella odotettu ja rakastettu tauti saapuu meillekin... Jani sairasti jo jonkin asteisen ja Ottokin ehkä, enää on sitten se että tuleeko se kenties enää vain minulle ja Tarulle vai ei vai kenties koko perheelle? EN HALUA SITÄ HITON TAUTIA. Nyt ei todellakaan ole sellainen aika että voisi olla kipeä. Ja kuten olen aiemminkin maininnut, kammoan oksentamista niin paljon että saan paniikkikohtauksen melkein ajatuksestakin että joutuisin oksentamaan. 
Vielä kuitenkin meidän koko poppoomme näyttää ja tuntuu terveeltä, minä mukaan lukien (jos ei lasketa vuotavaa nenää). Toivottavasti jatkamme terveenä olemista. Ainahan voi toivoa. Ja jos sairastumme, niin toivokaamme että tauti tulee mahdollisimman lievänä. Vaikka eipä tuo niin kovin pitkäkestoinen ole ollut muillakaan siihen sairastuneilla. 
Odottaminen ja epätietoisuus (tuleeko vai eikö, kas siinä pulma) on pahinta. Missä tahansa asiassa. 


Nappasin uusista violeteista silmistänikin kuvan kännykällä kun olin laiska enkä jaksanut hakea kameraa hätiin. 


Todella ihanat piilolinssit, ne ovat todellakin VIOLETIT! Noista taitaa tulla luottotuotteet, aivan ihanat ovat. Vielä pitää testata niitä tilaamiani vihreitä, kunhan joskus olen menossa jonnekin. 


Loppuun teille vielä tällainen mukava kuva joka minun oli pakko napsaista jokin aika sitten kun hajosin niin kovasti nähtyäni tämän. 


Katsokaa Kiroilevan Siilin vasemmanpuoleista silmää...

lauantai 5. joulukuuta 2009

19 päivää jouluun.

Ja tänään hirveä härdelli. Pitäs siivota, värjätä hiukset, meikata, viedä Taru hoitoon... Ei muuten mutta kun olen niin tolkuttoman väsynytkin. Silmät ihan ristissä. Josko tästä piristyy sitten kun ulkosalla alkaa päivä valkenemaan. 

Eilen oli kaverin synttärijuhlat, oli hauskaa. :) Ensin käytiin kiinalaisessa ravintolassa Ka Shingissä syömässä. Oli hemmetin hyvää ruokaa, tosin en jaksanut annoksesta kuin puolet. Ravintolasta mentiin kaverin luokse, syötiin ja juotiin, oli pari pientä kilpailua ja minä perkele hävisin molemmat. Aina ei voi voittaa.
Kymmeneen asti olisi partyt voineet kestää, mutta mua alkoi väsyttämään niin hitosti yhtäkkiä että oli pakko hilpaista kotiin jo yhdeksän aikaan. Meninkin sitten suoraan nukkumaan kun kotia pääsin. :D
Kaveri taisi pitää lahjasta jonka hänelle annoin. Ei sillä, minunkin mielestäni se oli hyvä lahja, kelpaisi sellainen itsellenikin! 


Näen ihan kummallisia unia taas, viime yönä näin sellaista että meidän kaikkien hammasharjat olivat homeessa. Hyi olkoon. 

Nyt kyllä jo pikkusen jännitys nousee pintaan noiden juhlien suhteen... En tiedä mikä näissä nyt niin jännittää, ei viime vuonna vaan jännittänyt mikään. Eipä tässä, meinaa vaan oksennus tulla jos edes ajattelen ruokaa kun jännittää niin hitosti. Hyvä ettei kädet tärise. Olenkohan nyt totaalisesti sekaisin?


Taitaa tulla alkoholittomat pileet minun osaltani. Ainakin näillä näkymin. Ei ole yhtään sellainen fiilis että jaksaisi juoda yhtään mitään holillista. Eipä kukaan tosin pakota edes. Voihan se olla että ennen nukkumaanmenoa sitten ottaa vaikka pienen snapsin pähkinälikööriä, se on niin hyvvee. :) Se on ainakin saletti että jos ottaisin yhden lasin jotakin jo alkuillasta, kärsisin hervottomasta päänsärystä loppuillan, joten jos otan mitään niin pitää jatkaa juomista. Ja sitten tulee krapula. Ja en halua krapulaa. :D Joten en taida juoda. Kahvi riittänee vallan mainiosti. 


Voi olla että tulen postailemaan asukuvaa jo ennen juhlia, riippuu miten aikaa jää kaiken häsläyksen jälkeen. Otto ainakin lupasi auttaa siivoamisessa ja koristelussa, joten voi olla että tästä selvitään ihan kunnialla ja keretään hetki hengähtääkin ennen juhlien alkua. 

Nyt taidan mennä kohta värjäilemään hiuksia, vaikka se mitä haluaisin ois kyllä pehmeään sänkyyn kellahtaminen ja peiton vetäminen korville...

perjantai 4. joulukuuta 2009

20 yötä jouluun, onneksi en ole vielä 20. ;)

Tuollainen pieni ratkiriemukas inside-vitsi tähän otsikoksi. Olenpas minä vitsikäs, heh heh. 


Kyllä tuo "laihduttaminen" tuottaa tulosta. Tai tosiaankin pitäisi ennemmin sanoa kyllä että kiinteytyminen. Vaikka olen hoikka niin en ole silti ihan timmi, älkää uskoko jos ette usko. ;) Mutta tänä aamuna tein mittauksen tuosta vyötärön kohdalta, miinus kaksi senttimetriä!! Jes!! Eikä siihen mennyt kuin pari päivää. Ja se on ihan kokonaan lisääntyneen liikunnan ansiota, olen syönyt kuin possu. 

Kyllä alkaa stressi jo pukkaamaan ihan tosissaan päälle, tänään on kaverin synttärijuhlat ja pitäis tänään kanssa värjätä hiukset, huomenna mun synttäripileet, maanantaina Tarulla lääkäri, yhdeksäs päivä minulla lääkäri, joulukortit pitäis tehdä, joululahjat pitäis ostaa ja paketoida, synttärikahvittelut pitäis pitää muutamille sukulaisille, Forssaan haluaisin päästä muttei taida olla varaa, kämppä pitää koristella loppuun, kuusen kanssa pitää alkaa väsäämään muutamaa päivää ennen joulua. APUA! Stressaan tästä joulusta ihan kamalasti, en halua että mikään menee pieleen. Johtuu ihan tästä perkuleen ikävuodesta minkä täytän. -.- Tuplaressi siksi että 18-vuotispäivääni en viettänyt mitenkään kummemmin, niin nyt kun täyttää sitten tämän seuraavan etapin niin ei halua että mikään menee pieleen, haluan että kaikki olisi täydellistä. Toivottavasti mies auttaa tämän toiveen toteuttamisessa, kyllä se ainakin tietää miten paljon ressiä revin tästä joulusta. 


 Että tällaista. Stressi-Terhi panikoi. Onneksi on osa lahjoista jo ostettu ja niihin ei edes mennyt paljon rahaa. :) Tosin edessä on ne lahjat joihin todennäköisesti tulee menemään rahaa enemmänkin...


Ehkäpä koitan nyt rauhoittua ja lähden tästä vaikka kuntoilemaan. Lenkille ei vielä pääse, odottelen siihen että Otto nousee ylös, mutta sitten menen. Jos pelailisi vaikka Wiitä.