Kurkkukipua. Ei kivaa.

Tässä sitä edelleen kärvistellään. Ei edelleenkään kuumetta eikä pääkipua eikä mitään, vain ihan helvetillinen kurkkukipu. Se lähtee kyllä lääkkeillä, mutta silti jomottaa vähän. Tämä on ihan perseestä. En sitten pääse sinne kauneusmessuille. :( No, toiste sitten... Onhan tässä aikaa. Jossei tämä ole sikalenssua ja jossei sen johdosta kuolo korjaa. ;)

Taru huusi kolmeen asti yöllä. En tiedä mikä vaivasi. Sylissä ei ollut hyvä, ei ollu nälkä eikä jano, huusi vain. :( Kolmelta sitten saatiin tyttö nukkumaan mutta oli se aikamoista menoa ennen sitä kun Janikin toki heräsi siihen huutoon... Onneksi tuollaiset huutokohtaukset on kuitenkin harvinaisia. Ei niitä ole usein.
Otto sanoi että Taru näki jotain mikä sitä pelotti. Huomasin sen itsekin. Vaikka olimme olohuoneessa ja valot oli päällä ja Taru oli sylissäni, hän katseli koko ajan pimeään eteiseen eli sen huoneen suuntaan missä hän nukkuu. Katseli pelokkaasti sivusilmällä ja hymyili välillä arasti. Sen vaan sanon että aikamoisesti alkoi pelottamaan, Tarun huutokin kun oli niin ylimaallisen kamalan kuuloista ja sitten vielä Otto sanoi tuollaista... En halunnut puhua siitä yöllä sillä olisin menettänyt yöuneni. Nyt päivänvalossa voi jo analysoida asiaa tarkemmin. 
Janihan on myös nähnyt huoneessaan (siella missä Taru nukkuu) vaikka mitä. Ei suostu siellä nukkumaan vieläkään yksin. Tästä taisin puhuakin jo jossain aiemmassa merkinnässäni. Itsekin olen kyllä sen tuntenut ja samaten muutamat muutkin, että Janin huoneessa on jotain vialla. Tilanne rauhoittui hitusen sen jälkeen kun laitoin fenkolia huoneen avaimenreikään, mutta siitä on jo lähemmäs vuosi aikaa niin että voi olla että se fenkolinpala on tippunut sieltä. Pitää tarkistaa asia ja korjata tilanne jos se on pudonnut. Jonkinlainen puhdistuskaan ei olisi pahitteeksi. En halua että lapset menettävät yöuniaan kummitusten tai vastaavien takia. 

Saattaa olla että näen tänään kaveria, jos kurkkuni sallii ja jos kaveri haluaa eikä pelkää tartuntaa. Me kun emme missään läheisissä tekemisissä ole niin että ei kyllä pitäisi tarttua. Ja kyseinen henkilö on meilläkin vieraillut niin että olisi varmaankin jo tarttunut jos niin olisi tarkoitettu käyvän. Saapi nähdä, täytyy tässä katsella. Olisi kyllä ihanaa pukeutua pitkästä aikaa, olen viikon vain möllöttänyt yövaatteissa. Alkaa jo tympiä ihan liikaa. 

Nyt voisin mennä herättelemään Oton ja sitten vaikka hetkeksi taas kirjoittamaan ja jos sitä sitten jaksaisi mennä suihkuun, eilen en yllätys yllätys jaksanut. :D

Ajatusten virtaa.

Nyt on sitten arki palannut kuvioon. Janin hain päivällä kotiin ja sen jälkeen olemme koko perheen voimin möllötetty enemmän tai vähemmän täällä kotosalla. En pistä tällä kertaa kamalan pahakseni, sillä minulla ei ole mikään maailman hehkein olo tällä hetkellä. Hieman sellainen kipeä ja vetämätön olo, kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Toivottavasti ei tulekaan. 

Mietin tässä myös ihan yleisesti ottaen erästä asiaa. 
Miksi jotkut ihmiset eivät voi vastata tekstiviesteihin? Ymmärrän jos satunnaisesti tai vahingossa jää vastaamatta, se on ihan inhimillistä. En myöskään oleta että puhelimessa ollaan kiinni koko ajan. Mutta sellainen että jos aina aiemmin on vastannut ihan normaalisti ja sitten yhtäkkiä ei vastaa? Miten on, loukkaantuisitteko itse jos esimerkiksi toivottaisitte hyvää Halloweenia jollekulle ettekä saisi mitään takaisin? Ja sitä ennen olisitte tekstanneet kyseiselle henkilölle jotain tärkeää johon täytyisi saada vastaus ja ei olisi vastausta tullut siihenkään? Kaverini kanssa tästä aiheesta juttelimme eilen, mistä lie juttu lähti... Mutta jäi mietityttämään. 
Itse vastaan aina viesteihin. Joskus saattaa olla etten huomaa, mutta vastaan aina heti kun huomaan. Se viestin kun tuppaa näkymään siinä kännykässä niin kauan kunnes sen huomaa. Eli jos ei vastaa niin sitten sen tekee kyllä ihan tietoisesti. Minusta se on loukkaavaa etenkin jos viestissä oli jotakin tärkeää. Vastaanottaja on sen kyllä lukenut. Ellei kännykkä ole yhtäkkisesti hävinnyt tai jotakin ettei voikaan vastata tai jotakin, mutta jos viestin lähettäjä yleensäkään merkitsisi henkilölle mitään, olisi sitten netti jonka kautta voisi läheisille ilmoittaa että puhelimella ei nyt sitten hetkeen tavoita. 
On minulle elämäni aikana sattunut useinkin niin, että viestiini ei vastata ikinä. Mikä siinä olisi sitten oikea ratkaisu tilanteeseen? Antaa olla? Koittaa tavoittaa niin sinnikkäästi kuin kykenee? Odottaa jonkun aikaa ja jos ei mitään niin koittaa uudelleen tavoittaa? 
Mielestäni tuolloin on oikeus kyllä loukkaantua. Ja sen voi myös ilmaista. Ei tietenkään suoraan riitaa haastamalla, mutta jotakin sen suuntaista kuin että "minusta ei tuntunut kivalta ettet vastannut kun kuitenkin kysyin tärkeää asiaa" tai jotain vastaavaa. 
On nämä ihmissuhdeasiat vaikeita. Ihan siis kaverisuhteetkin. Joskus tekisi mieli lopettaa kaikki yhteydenpito mutta kuitenkaan kun asiaa ajattelee niin se ei oikeasti tulisi kysymykseenkään.

Nostalgista.

Otto kertoi just kuinka se oli löytänyt vanhoja tekstareita puhelimestaan... Niiltä ajoilta kun Taru oli vielä ihan vaan Vauva kun ei ollut vielä ristiäisiä pidetty... Ja Janikin osuu nyt jo kuulemma tikoilla tauluun, äskenhän sekin possu oli vasta vauva! Ei ole todellista. En voi ikinä lakata ihmettelemästä mihin tää aika menee näin äkkiä. Lapset sen kuin vaan kasvaa ja itse alkaa kohta rupsahtamaan ja tässä ei taaskaan ole jouluun kuin pari kuukautta vaikka äsken täytin vasta yhdeksäntoista... Ei. Ole. Totta. En hyväksy! 

En voi uskoa että alettiin Oton kanssa seurustelemaan silloin kun minä tyttö olin 15 ja Otto 16, ja nyt Ottokin on jo 21. En. Voi. Uskoa. En hyväksy!


*Integratio - Poor Romeo*
Tämä biisi tuo elävästi mieleen alkuvuoden -09. 


*Veijo Keibaarissa*
Repeän joka ikinen kerta kun kuuntelen tätä. Yksi parhaimmista biiseistä silloin kun kaipaa edes pientä hymyä. Tai jopa naurua. 

iPod latautumassa parastaikaa. Sain lopulta siirrettyä sille jokaikisen Sonatan biisin. 

Sain sitten myöskin tietää että äitini menee ulkoiluttamaan Tarua tänään jossakin vaiheessa. Ilmeisestikin sitten kun Taru on nukkunut päikkärit. Juuri tällä hetkellä ihmettelen miksei Taru nukahda vaikka se on selkeästi väsynyt. Odottelen hetken ja jos ei nukahda niin otan sitten pois sängystä, ei siinä muu auta. 


Nyt menen taas päästämään sisäisen kodin hengettäreni valloilleen. Menen siis levittämään pyykit kuivumaan.

Kynsilakkahulluus iski.

Eksyin tänne ja oli aivan pakko tulla tekemään tällainen pakko saada -postaus, kun lapset ovat ainakin tällä hetkellä nätisti. 


Kyseessä Color Clubin kynsilakat. En nyt liitä kuvia tänne, joten kirjoitan vain sävyt nimeltä ja numerolta. 

Wild At Heart Collection, yksi pullo 9,50€:


Love 'Em Leave 'Em 867
The Wild Side 869
Rule Breaker 870
Wild At Heart 871


Femme Fatale Collection, yksi pullo 9,50€:


Ooooooo La La 849
Worth The Risque 850
Revvvolution 852
Where's The Soiree? 854


Electro Candy Collection, yksi pullo 9,50€:


Volt Of Light 861 
What A Shock 862
Electro Candy 863
Tangerine Scream 864
Pure Energy 866


Catwalk Queen Collection, yksi pullo 9,50€:


Vintage Couture 857
Fashion Addict 859
Catwalk Queen 860


Samaiselta sivustolta bongasin intiimivärejä. Hauska idea muuten, mutta kuka ihme tahtoisi alakertakarvoituksen värjätä vaikka vihreäksi? Minulle tulisi ehkä lähinnä sammalmätäs mieleen... Jokaisen oma asia tietenkin, en itse ehkä kuitenkaan kykenisi. Nauraisin varmasti vain itseni kipeäksi.