perjantai 26. marraskuuta 2010

Väliaikatiedote.

Muutamat henkilöt ovat todenneet että kirjoitan nykyään liian harvoin. Näin on, myönnän sen. Ja on mukavaa kun ihmiset kaipaavat tekstejäni. Mutta... 
Elämässäni menee tällä hetkellä niin moni asia suoraan sanottuna päin helvettiä, että en usein ole sillä tuulella että jaksaisin kirjoittaa blogia, ja välillä tilanne on niin paha etten edes pysty. Joten, pahoittelut hiljaisuudesta ja koitan skarpata. Luulen, että ensi viikolla palaan astialle parempien juttujen kera. 

En aio tämän tarkemmin alkaa avautumaan elämäni negatiivisista puolista, vaan keskityn kertomaan teille niitä positiivisia juttuja. 

-Olen lukenut Nocturnal Witchcraftin loppuun jo noin viikko sitten ja Gothic Grimoirekin lähenee loppuaan. Täytyy sanoa että antoisia kirjoja ovat olleet!

-Synttärijuhlani pidetään 5.12. Olen kutsunut viisi vierasta ja toivon että kaikki pääsevät paikalle. Enkä malta odottaa juhlia!

-En malta odottaa ensi keskiviikkoa. Silloin lapset lähtevät hoitoon ja saan aikaa itselleni! Jippii! Tästä varmaankin lisää myöhemmin. 

-Kesällä kävin hammaslääkärissä tarkastuksessa ja sain hinta-arvion tulevista hoidoista. Lähelle paria tonnia se menee, mutta on se sen arvoista, sillä minä jos kuka pelkään hammalääkäriä ihan törkeästi... Mutta nytpä käykin niin että pääsen 16.12. nukutushoitoon ja kaikki reiät paikataan kerralla kuntoon! 

-Joulukuu on kohta, pääsee laittamaan kämppää koreaksi! Ja ensi keskiviikkona saa jo kuunnella joululauluja! <3 Minulla kun on tapana alkaa jouluhössötys vasta joulukuussa, muuten minulla menee omat fiilikset ja kuukaudet sekaisin. 

-Tiistaina olin Miwian kanssa tapaamassa Nimueta ja sateentyttöä. Kävimme kahvilla ja Lifessä ostoksilla. Mukaan tarttui kirsikkateetä sekä kanervankukkia. Vielä en ole maistanut miltä kanervatee maistuu, mutta kyllä minä vielä... 

-Ensi maanantaina on toinen tapaaminen edellä mainitulla kokoonpanolla!

-Jos hyvin käy, niin mennään Oton kanssa katsomaan uusin HP-leffa ensi viikolla!

-Illalla tulee paljon hyviä ohjelmia telkkarista, can't wait!

-Olen saanut siivoiltua tänään.

-Nyt menen vatsavaivoista huolimatta hakemaan kupillisen vastakeitettyä kahvia ja miettimään, että vaikka elämässäni ei tällä hetkellä menekään täydellisesti, niin löytyy niitä hyviäkin asioita, ja itseasiassa niitä löytyy todella paljon, sillä listasin teille tuohon vain murto-osan!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

A flame for freedom.

One new follower, welcome! :)

Tämän kuun alkuvaiheissa tilasin erään kirjan netistä. Se saapui hyppysiini eilen, ja luvassa oli yllätys. 


Tämän näköisen kirjan luulin tilanneeni. En ollut kamalasti syventynyt nettisivuilla kirjan esittelytekstiin, luin sen vain pikaisesti läpi, joten en ollut huomannut erästä juttua. 


Sitä että tuo olikin kaksi kirjaa eikä vain yksi. Siitä siis sana "collection". :D 

Hiukan arveluttaa tuo nimi, Gothic Grimoire, mutta eipä se nimi miestä pahenna ellei mies nimeä. Joten katsotaan mitä kirjassa sanotaan ja tehdään sen jälkeen vasta päätelmiä siitä että kannattaako tuota tuomita nimen perusteella vaiko ei. 


Paketissa sain myös kuvassa näkyvät suitsukkeet hyvityksenä, sillä tilauksen toimituksessa oli kestänyt aivan liian kauan. 

Eilen kävin Miwian kanssa Stockmannin jouluosastolla, ja olihan siellä kauheasti kaikkea ihanaa! Mukaan lähti kuitenkin vain seuraavat jutut. 


Ajattelin kyllä laittaa nämä ihan ympärivuotisiksi koristeiksi, niin söpöjä ovat. <3

Translation: 

I bought two books, Nocturnal Witchcraft and Gothic Grimoire, written by Konstantinos. I'm a little bit doubtful about that name Gothic Grimoire... But I'll read the book, 'cause it might be good even though the name is pretty dubious...
And because it took too much time in delivering thw books, I got White Rose and Jasmine incences as a rebate. :)

I was at Stockmann with Miwia yesterday. I bought those cute owls. <3

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Hylly.

Laitettiin Oton kanssa eilen yksi Ikeasta ostettu hyllysysteemi paikalleen keittiöön. Tämä viritys ostettiin jo elokuussa ennen muuttoa tähän uuteen kämppään, mutta ei jostain syystä saatu tätä aiemmin paikoilleen. :D No, parempi myöhään kun ei milloinkaan! 


Me likes!

Tällä hetkellä Otto ja Jani ovat viettämässä isänpäivää Oton isän luona. Minä olen täällä siivoillut ja Taru on päiväunilla. Saan siis olla hetken rauhassa yksinäni! 

torstai 11. marraskuuta 2010

Magic is everywhere.

Pari päivää sitten kävin Miwian ja Nimuen kanssa Hesyn kirppiksellä ja sieltä tarttui mukaan tällaista kuosia oleva huppari.


Huppari maksoi vain 50 senttiä Miwian ansiosta, hän kun tosiaan on vapaaehtoistyöntekijänä Hesyllä.

Eilen postiluukusta kolahti sitten seuraava kirja.


Minulla on tuo ykkösosa (Maan voimaa - magiaa luonnosta), vaikka itsenäisiä teoksia ovat kumpikin kuitenkin. Oli siis pakko ostaa tämä kakkonen myös, kun tässä käsitellään jonkin verran eri asioita kuin siinä ekassa, vaikka molemmissa on juttua mm. elementeistä ja kivimagiasta, jne. Kirja maksoi 24€ postikuluineen. 

Translation:

I bought a mushroom hoodie from flea market. It costed only 50 cents! :)

And I ordered Scott Cunningham's nature magic book from Book Plus. It arrived yesterday and it costed about 24 €, including shipping cost.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Cauldron.

First of all, two new followers! Welcome! 

Se tilaamani asia josta puhuin... Se käy jo selville otsikostakin, mutta tadaa! Noidankattila!


Tilasin tämän Valkoisen Noidan Puodista, ja postikuluineen tämä kustansi 93 €. Oli alennuksessa ruosteläikän takia, olisi ilman alennusta maksanut noin 140€... 


Olen tätä kyseistä pataa himoinnut jo ainakin viisi vuotta kun ensimmäisen kerran elämässäni eksyin tuon puodin nettisivuille. Pata vetää kymmenen litraa ja painaa kuin synti, mutta niinhän on tarkoituskin. ;) 

Olen iloinen. <3


Tänään olisi tarkoitus mennä tapaamaan Miwiaa ja Nimueta kaupungille. On luvattu myrskyä, joten näinköhän siis taidan mennä metrolla... Ja muutenkin ruuhka-aikaan metro on paljon parempi vaihtoehto kuin täpötäysi bussi.


Ja nyt menen värjäämään hiukset. Tukka on taas niin karseassa kunnossa ettei ole tosikaan...

Translation:

This is the thing I told you earlier. A cauldron! I'm in love. <3 Cauldron costed 93€ (including shipping cost). This was in discount because of a rust spot, which is actually pretty big, but never mind.. It's inside the cauldron so it is not a visual harm. :D

Today I'm going to meet Miwia and Nimue. 

And now I'm going to dye my hair. This is in a horrible condition.