maanantai 27. toukokuuta 2013

torstai 23. toukokuuta 2013

Hola.

Piakkoin on tulossa paljon (toivottavasti) mielenkiintoista tekstiä ja kuvatuksia! Palaan astialle kunhan saan hoidettua pakolliset menot ensin, voi olla että menee jopa ensi viikon alkuun mutta toivon mukaan ehdin kirjoitella jo aiemmin! ^^


tiistai 12. helmikuuta 2013

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Green babies.

Kevät saapuu kohisten, enää välissä on helmikuu! Sen kunniaksi, ja muutenkin, halusin kasveja kotiin. Ne tuovat mukanaan positiivista energiaa ja ovat kauniita. Kävimme siis muutama päivä sitten Tarun kanssa ostoksilla, ja tämmöisiä tarttui mukaan kotia sulostuttamaan!

Kahvipensas. 

Kaksi vauvakaktusta.

Kaksi saniaista sekä pikkumuratti.

 Iso muratti.

Täytyy sano että ihania ovat ja lisää on tulossa kunhan rahatilanne sallii! ^^

Eilen jo sain viestiä että uusi puhelimeni on saapunut postiin noudettavaksi, tänään siis tiedossa postireissu, kauppareissu sekä apteekkireissu. Ainakin on tekemistä pariksi tunniksi!