maanantai 8. helmikuuta 2010

Kyllä elämä voittaa.

Päästiin teho-osaston suhteen pelkällä säikähdyksellä. Taru oli siellä vain osan yötä ja eilen päivällä pääsi jo takaisin infektio-osastolle. Olimme eilen Oton kanssa koko illan sairaalalla Tarun seurana ja tyttö jaksoi syödä puoli purkkia jugurttia kun istui äitin sylissä ja isi syötti. <3 
Äsken soittelin sairaalaan ja sanoivat että parempaan päin on mennyt, kuumetta ei ole tainnut olla eilenkään enää oikein eikä tänäänkään ja hengitys on jo paljon rauhallisempaa. Tänään menen päivemmällä taas sairaalalle, ja toivotaan että pian pääsen palailemaan tänne iloisempien aiheiden kera! 

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Blogitaukoa ehkä luvassa.

Otsikko sen kertoo. Tässähän on nyt ihan kesken se hassu asuhässäkkä, mutta ymmärtänette miksen ehkä jaksa koneella kamalasti istua kunhan valaisen teille vähän asiaa... En tosin tiedä onko kukaan kaipaillutkaan postauksia, mutta kumminkin.

Mahatauti löysi siis lopulta meillekin. Viime sunnuntaina Otto sairastui ja maanantaina minä. Meillä kesti tauti ihan vajaan vuorokauden kummallakin, mutta sitten tiistaina Taru tuli tosi kipeäksi ja käytimme häntä lääkärissä. Diagnosoitiin välikorvantulehdus ja silmätulehdus, ja tyttö sai lääkkeet. Tiistai-iltana alkoi sitten Tarun hengitys hiukan vaikeutua, muttei kauheasti. Kuumettakin pukkasi. Lääkkeiden avulla jaksoi kuitenkin leikkiä ja syödä ja juoda, joten emme huolestuneet. Näin jatkui kunnes sitten keskiviikkona Janiakin vietiin lääkäriin ja hänellä diagnosoitiin keuhkoputkentulehdus, ja sai lääkkeet.
Tuli torstai. Taru hengitti todella vaikeasti ja minä havaitsin itselläni kurkkukipua, ja Otto oli ollut jo vähän pidempään köhässä. Eipä muuta kuin Jani sitten äidilleni hoitoon ja Tarun kanssa Lastenklinikalle päivystykseen. Siellä ollessa minulle nousi tajuton kuume ja tärisin vain ulkovaatteet päällä. Tarua tutkittiin, otettiin verinäytteet ja keuhkokuva ja annettiin keuhkoja avaavaa lääkettä joka auttoi pikkuisen muttei kuitenkaan kovin paljon. Lopputulos oli se että Tarulla todettiin ärhäkkä RS-virus ja hän jäi infektio-osastolle. 
Perjantain olin kotona, sillä olin niin kipeä etten sängystäkään ylös päässyt, mutta koko ajan soittelin sairaalalle ja kyselin Tarusta, ja vaikutti siltä että parempaan suuntaan oli tila menossa. 
Eilen kävin äitini kanssa sairaalassa ja Taru vaikutti parempivointiselta, mitä nyt edelleen oli hengityksessä vaikeuksia, oli saanut lisähappea koko ajan. Sydäntutkimuskin tehtiin, mutta siellä oli kaikki kunnossa. Tulehdusarvot huitelivat yli kahdessasadassa. 

Sitten päästäänkin tähän päivään. Heräsin kahdeksan aikaan ja keittelin aamukahvit. Mieli oli hyvä, olihan Tarun vointi ollut sinänsä vakaa ja mieltä piristi se että tänään oltaisiin häntä menty katsomaan tässä kohtapuoliin. Kello tuli yhdeksän ja ajattelin että soitan sairaalaan ja kyselen Tarun vointia. Samalla hetkellä puhelimeni soi. Tuntematon numero. Mietin voisiko joku lehtimyyjä soittaa sunnuntaina, kunnes tulin siihen tulokseen että ei ja vastasin, ja sairaalasta soitettiin. Taru oli viety yöllä teho-osastolle vaikean hengityksen takia. Puhelu yhdistettiin teholle ja sain kuulla että Tarun vointi on tasainen vaikka tyttö onkin todella kipeä. Minulle sanottiin että saan tietää kello yhdentoista ja kahdentoista välillä enemmän kun soittelen sinne, sillä sitten on lääkärit kiertäneet. Soitan silloin sinne, ja puoli kahdelta menemme sairaalalle, silloin osastolla alkaa vierailuaika. 

Suoraan sanottuna minua pelottaa nyt aivan helvetisti ja en tee muuta kuin rukoilen että Taru parantuu. En edes tiedä kuinka todennäköistä on että Taru voisi kuolla, en ole uskaltanut kysyä hoitajilta, sillä en haluaisi ottaa sitä vaihtoehtoa edes huomioon. Tokihan aina on riskinsä, mutta kai se on pakko kysyä että onko nyt jotenkin kohonneempi riski. Osaa sitten edes varautua (vaikka minä kyllä tiedä mitä tapahtuu jos Taru kuolee. Minä kuolen ainakin henkisesti jos en saa sydänkohtausta joka johtaa myös fyysiseen kuolemaan.)

En itse ole enää kovinkaan kipeä, hiukan vain köhä ja kurkku karhea ja vähän päänsärkyä, mutta kuume on kaikonnut, luojan kiitos. Tarvitsen kaiken energian Tarun auttamiseen, sillä Jani ei ainakaan ole vielä niin kipeä että hänen vuokseen tarvitsisi pelätä (vaikka todellakin toivon että hänkin parantuu pian, vihaan sitä kun lapset joutuvat kärsimään). Sitä paitsi Jani on äidilläni hoidossa sen takia että minä ja Otto voimme olla valmiina Tarun suhteen, kävi sitten mitä kävi. 

maanantai 1. helmikuuta 2010

Asu #4: Valkoinen.

Tämän asun johdosta voimme jo todeta että kaverillani on joku kumma fiksaatio päähuiveihin. Moneen asuun kaveri halusi laittaa minulle päähän jonkun lärpäkkeen. 


Kyllähän tuosta huomaa ihan kiitettävästi että tosiaan valkoinen on asun väri. En omista yhtä ainutta kokovalkoista alaosaa, en housuina enkä hameena, mutta tuossa sentään tuo yksi hame jossa on valkoista pitsiä tai mitä lie onkaan. 

Päähuivi jostain aamutakista. 
Pitsipaita jostain joskus. 
Toppi muistaakseni ehkä H&M:ltä. 
Hame Morticia. 
Verkkosukkahousut jostain. :D
Kengät Spirit Store.

Tämä asu meni sitten enemmän sinne hölmön kuin hienon puolelle. En ikänäni kyllä laittaisi tuollaista vaateyhdistelmää ylleni, niin kuin julkisille paikoille. Tuota hamettakaan en ole iäisyyksiin pitänyt ylläni, varmaan joskus neljä vuotta sitten viimeksi... Mietin vain miksen luovu siitä, kun en sitä näköjään käytä. Voisin kyllä pikkuhiljaa pistää harkintaan josko sen myisin, se on hiukan liian rimpsuinen minun makuuni. 

Noh, mitäs mieltä olitte tästä hassusta asusta? Seuraavaksi jatketaan sitten punaisella!

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Asioita joita odotan.

Jossakin kirjoituksessa viime vuoden puolella mainitsin että elämä on mukavampaa kun on jotain mitä odottaa. Pystyn elämään paremmin tässä hetkessä, kun tiedän että tulevaisuudessa tapahtuu jotain mukavaa, jotain joka on odottamisen arvoista. 

Tällä hetkellä on muutamia asioita joita en malttaisi odottaa, mutta pakkohan se on. 

Odotan...

-...kevättä ja kesää. 
-...tatuointiaikaa, joka pitäisi käydä varaamassa, parin viikon sisällä olisi mentävä. 
-... seuraavaa kertaa jolloin pääsen laittautumaan taas hyvännäköiseksi. 
-...tilaamieni kenkien saapumista. 
-...sitä että saan käytyä ostamassa rastoja ja että saan ne myös päähäni. Tämä on sellainen jossa saattaa kestää kauankin, ja saattaa olla että tämä jää myöskin tapahtumatta. 
-...lumien sulamista. 
-...sitä että autokoulun kakkosvaihe on ohi. En odota tätä innolla, mutta odotan kuitenkin, tahdon sen pois päiväjärjestyksestä. Väliaikainen ajokorttini menee umpeen 15.5.10, sitä ennen täytyy olla homma hoidettuna. 
-...sellaista hetkeä että saan uppoutua musiikkiin kaikessa rauhassa. 
-...sitä että saan laulaa sydämeni kyllyydestä. 
-...hauskanpitoiltaa kavereiden kesken. En tiedä koska tämä tulee tapahtumaan, mutta odotan!
-...sitä että saan tavata kavereita taas ja viettää hauskaa aikaa heidän kanssaan. 

Siinä oli muutama asia, toivotaan että joku noista tapahtuisi pian! 

Asu #3: Sininen.

Ja kolmatta asua kehiin! Nyt on vuorossa sininen, kuten otsikkokin kertoo. Pari sanaa tästä asusta ensin, nimittäin mielestäni tämä oli todella kiva, jos vaan ottaisi päähuivin veks ja vaihtaisi kengät! 


Sain pariin otteeseen kuulla näyttäväni hieman Jack Sparrowlta (johtunee huivista), minkä otan todellakin kohteliaisuutena, vaikken olekaan mies. ;) Sparrow on hottis, ihan vain näin yksinkertaisesti sanottuna. 


Vihreä huivi ikivanha.
Hopeinen vyö jostakin aamutakista.
Body ikivanha.
Hame on äidin vanha flamencohame.
Kengät Morticia.


Siinä oli sitten sinistä kerrakseen, mitäpä piditte? Mielestäni tämä asu oli jopa kaunis, eikä pelkästää hassu, kuten esimerkiksi se ihan ensimmäinen eli vaaleanpunainen asu.

Huomenna jatketaan, seuraavan asun väri on valkoinen.