tiistai 23. helmikuuta 2010

Kakkosvaihe.

Olenpas ylepä itsestäni! Kerrankin hoidan asioita ajoissa! Soittelin siis äsken autokouluun ja ensimmäinen kysymys langan toisessa päässä olevalta henkilöltä oli se että koskas kortti menee umpeen. Vastasin että 15.5. ja sain osakseni riemastuneen kommentin että sinäpäs olet ajoissa, hyvä homma! 

Minulla on sitten 29.3. ajon arviointi autokoulun autolla, se kestää 1,5h. 
31.3. pääsen sitten Porvoon radalle liukastelemaan omalla autolla ja ilmeisesti myös kuuntelemaan kuinka ajetaan taloudellisesti ja niin eespäin. 

 Siinä minun Jaskani. Toivotaan että tälle uskolliselle ystävälle ei käy mitään pahaa kun mami pääsee vähän hurjastelemaan liukkaalle radalle. ;)

Olin luullut että tuossa kakkosvaiheessa menisi nuo hommat ihan vähintään kolmelle eri päivälle. Onneksi sentään kuitenkin pääsee noin helpolla! Ei tarvitse montaa päivää tuhlata autossa keikkumiseen, voi sen ajan käyttää paremminkin. ;D Mutta pakkohan tuo on käydä joten hyvä että se menee noinkin sutjakkaasti. Toivotaan ettei ole hirveät pakkaset enää tuolloin, olisi vähän nihkeää seisoskella Hakaniemessä odottelemassa ajon alkua jos on kamalat pakkaset. 

Tässä on hyvää luppoaikaakin ennen tuota, saan panikoida rauhassa. 

4 kommenttia:

Mirkku kirjoitti...

Eihän se ollutkaan niin vaikeaa... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heissan

Mie itte kävin tänään tuossa arvioivassa ajossa. Ens pe olisi Lievestuoreella liukasrata. Meen autolla jossa ei ole ratissa ohjaustehostinta.. Saa nähä kuinka käy liukkaalla radalla. Kuulemma 5 tuntia menee siellä. :D

-Caro
www.carol-line.vuodatus.net

Anonyymi kirjoitti...

Juu, ihan turhaan stressaat. Mie en edes ole paljon ajanut autolla niin selvisin hienosti. Mitä nyt kerran unohtu vilkku laittaa ja ajoin liikenneympyrässä sisäkaistalla ja sammu auto :D

-Caro
www.carol-line.vuodatus.net

Taidonnäyte kirjoitti...

Mä kävin kans parikymppisenä kortin. Ennen ei ollut varaa, itse kun maksoin.

On ollut taukoa blogiisi kurkkimisessa. Meillä on jyränneet sekä noro- että rs-virus. Koko perhe kaatui kerralla.
Kuopus kävi vuorokauden tiputuksessakin. Oli pitänyt siellä kovaa jöötä hoitajille... eto yksi vuotias nappula. :D