Viisi vuotta.

Se on kyllä aikas pitkä aika. Ja niin kauan ollaan jo Oton kanssa oltu yhdessä juurikin tänään. 

Palaan kuitenkin ensin eilisen päivän rientoihin. Ne voidaan aika näpsäkästi tiivistää seuraavaan kuvaan:

Eli terveellisellä linjalla mentiin joo. Olin äidillä päivällä värjäyttämässä reuhkaani ja ystävänikin eksyi samaan osoitteeseen ja niinpä samalla kun äidille hain pullon viiniä, otimme kaverini kanssa samalla reissulla kaksi pulloa olutta per nokka. Ja sitruunaa. Minä siis join kaksi Coronaa terästettynä sitruunalla, ja ai että se oli HYVÄÄ. Sain ihan kivat hiprakat pitkästä aikaa mutta kun niin pienestä alkoholimäärästä oli kuitenkin kyse niin ei tullut krapulaa. 
Alkuillasta juttelimme henkeviä ja sitten loppuillasta aloimme oikein örveltämään. Tai siis minä aloin. Äidilläni on keittiössä erittäin liukkaat lattiat ja jakkarat joissa on erittäin liukkaat jalat, ja minä tyttö olin etevä ja keikuin hiukan siinä huuruissani. Äiti pääsi juuri sanomasta että älä hyvä ihminen keiku, lennät vielä persiilles, ja minä tyttö sitten lensin! Havahduin yhtäkkiä kamalaan rysäykseen ja siihen että persaus iskeytyi lattiaan, jumalauta että nauroin ja pitkään. Äidin ja kaverin ensimmäinen reaktio oli myös nauru kunnes he saivat aivonsa takaisin ja kysyivät että sattuiko. :D Ei sattunut, mutta oli hemmetin hauskaa. 
Aika piakkoin tuon pienen välikohtauksen jälkeen lauloimme Singstaria. Äidillä ei ole siihen muuta levyä kuin Abba, ja niitä sitten veivattiin siinä tovi. Sain jopa kehuja äänestäni, mikä oli kyllä aikamoinen yllätys. En ole ikinä kuvitellut että lauluääneni olisi mitenkään hyvä. 

Tänään juhlistimme viisivuotispäiväämme Oton kanssa siten että menimme kaupungille syömään. Ravintola taisi olla Santa Fe, ja voi että siellä oli maailman parasta kana-avokado -salaattia! Se oli paras salaatti minkä olen ikinä syönyt, kyseiseen ravintolaan haluan kyllä uudestaankin!
Ruokailun jälkeen menimme katsomaan minkäs muun kuin Liisa Ihmemaassa, ja olihan se ihan hyvä (keskittymiskykyä vei myös se että olin juonut oluen ruoan kanssa ja oli ihan tajuton kusihätä koko leffan ajan). Täytyy sanoa että minulla oli korkeammat odotukset. Elokuva oli visuaalisesti upea, mutta siitä puuttui se jokin vaikkei se kuitenkaan tylsä ollut. 

Minulla oli ylläni varmaan maailman mukavimmat vaatteet, näissä jaksoi olla pitkään ilman että alkoi tuntua vaikealta.

 Nuo kengät ovat näköjään juurtuneet kiinni jalkoihini. Ja ne ovat Dinskosta. Siis kengät, eivät jalat. 

Korut vähän sieltä ja täältä. 

Toppi ja hame H&M. 

Sukkikset ja polvisukat Seppälä. 

Ja mitäpä lukijani sanovat hiuksista? Täytyy nyt myöntää että kyllä meni hermo siihen vaalennushommaan, eikä minua muutenkaan ole luotu vaaleaveriköksi. Suosin vaaleata ihoa mutten vaaleita hiuksia. Ette uskokaan miten jumalaton helpotus oli kun menin värjäyssession jälkeen huuhtelemaan hiuksiani ja naaman edessä roikkui tummaa karvaa eikä vaaleaa! Tuli euforinen fiilis, tunsin jälleen olevani oma itseni. Tämä on muutenkin ensimmäinen kerta kun hiukseni ovat violetit kokonaan, ja täytyy sanoa että itse olen todella tyytyväinen. 

Samalla kun makuuhuoneessamme kuvailin asukokonaisuuttani, satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja voi että alkoi taas kypsyttää tuo sää. 

Luonto on ihan sekaisin, eihän tämä ole mikään maaliskuu vaan pikemminkin tammikuu! Voi Merlinin pöksyt sanon minä. Ei ole hauskaa ei. 

Huominen on kiireinen päivä ja tämä loppuilta on myöskin aika kiireinen, mutten ole unohtanut että minun täytyy vastata vielä kysymiinne kysymyksiin! Teen sen mahdollisimman pian. :)