Eilen värjäsin hiukset heti aamusta. Värjäsin samalla värillä kuin viimeksikin. Tällä kertaa tosin väristä tuli enemmän violetti kun viimeksi se taittoi enemmän punaisenruskeaan. Kyllä se vielä edelleenkin, mutta nyt ovat jo latvatkin violetit kun viimeksi väri ei tarttunut niihin lähes ollenkaan, kiitos hiusteni huonokuntoisuuden... Samaten edellisessä postauksessa voi nähdä että hiukseni ovat lähestulkoon punaiset sillä ne olivat jo niin haalistuneet että violetin häivähdystä oli enää suht uudessa hyväkuntoisessa hiuksessa jota oli puolen sentin juurikasvun jälkeen joku pari senttiä.
Vaikka pukeudunkin pääasiassa mustaan, olen aivan totaalisen hurahtanut kermanvaaleaan väriin. Olen aina rakastanut sitä mutta ennen ei ole jotenkin vain tullut käytettyä oikeastaan missään. Pari päivää sitten kävin kuitenkin Tiimarissa ja tein niin herkullisen värisen löydön etten voinut vastustaa... Samaten eilen kävin Eurokankaassa tarkoituksenani ostaa mustaa fleeceä syystakkia varten. Noh, sain sen fleecen ja vielä vetoketjunkin, mutta voi jessus kun löysin niin taivaallista kangasta että melkein kuolin onnesta!
Kynttilät siis Tiimarista noin vitosella ja kangaspala (n. 300g) Eurokankaasta hintaan 6,59€. Ajattelin tuosta kankaasta tehdä mekon, saas vaan nähdä millaisen... Luulisin kyllä että vähän sen tyylisen mikä näkyy viimeisimmässä asukuvassani. Toivottavasti tuosta riittää siihen, muuten joudun menemään takaisin kangaskauppaan. :D Ja liika rahanmeno EI ole hyvä juttu...
Voisin katsoa kuinka energisellä tuulella olen tänään, meinaan tekisi kovasti mieli tehdä se kämppäpostaus. Periaatteessa nuo pari laatikkoa eivät häiritse mitenkään, mutta minua ne kyllä häiritsevät joten en halua että ne näkyvät kuvissa. Pari laatikkoa näkyvät sillä niitä ei yksinkertaisesti saa minnekään muualle kuin nurkkaan sillä niissä on varastokamaa... Mutta kun se häiritsee ihan tuhottomasti! Voisin tänään ainakin purkaa parit viimeiset turhaa kamaa sisältävät laatikot ja koittaa sitten miettiä varastolaatikoiden kohtaloa. Jos ne vaikka saisi tuurilla tungettua johonkin kaappiin...
Lapset ovat lievässä flunssassa. Taru on jo parempaan päin mutta Jani yskii kuivaa yskää kuin viimeistä päivää. Paha homma sillä poju nukkuu vieressämme niin että joudumme kuuntelemaan raastavaa yskintää koko yön putkeen, ei mitään kovin nautittavaa hommaa.. Elättelen toivoa josko tuo tuosta pian jo paranisi.
torstai 9. syyskuuta 2010
tiistai 7. syyskuuta 2010
Pitkästä aikaa asuhommia.
Tänään minulla oli ennen lääkäriin lähtöä noin tunti luppoaikaa ja koska olin jo pukenut, meikannut ja laittanut hiukset niin päätin sitten napsia kuvia! Hauskaa oli kyllä pitkästä aikaa tehdä sitäkin hommaa, ja vielä kivempaa on lisätä tällaisia kuvia pitkästä aikaa tänne. :)
Koko asu on Seppälästä paitsi kengät ovat DinSkosta.
Hieman outoa kyllä oli ottaa tällaisia kuvia tässä uudessa kämpässä. Vanhassa kämpässä kun paras kuvauspaikka oli joko olohuone tai makuuhuone, niin täällä se onkin eteinen. :D Tai tarpeen vaatiessa makuuhuone, mutta eteisessä saa ihan kätevästi tuossa ulko-oven tuntumassa napsittua kuvat, kun taas makuuhuoneessa taustalla näkyisi sitten huonekaluja... Ja silloin kuvista tulee sekaisia. Vaikka käyhän toki sekin paremman puutteessa.
En malttaisi odottaa että kello tulee puoli kahdeksan! Silloin alkaa kunnon tv-maratooni. Sieltä tulee SubTV:ltä siitä alkaen vaikka mitä, olisikohan ollut viisi eri sarjaa jotka meinaan katsoa... Tai katson niin pitkälle kuin jaksan. Vaikka kyllä vähän veikkaan että siinä teeveen edessä vierähtää tovi jos toinenkin kun seurana on kahvia ja viskiä. Ja jos hyvin käy niin myös karkkia. Sen saaminen riippuu siitä jaksanko lähteä lasten kanssa tappelemaan kauppaan, vaikka kauppa onkin tuossa kahden minuutin kävelymatkan päässä tien toisella puolella...
Hyvät huomenet uudesta kämpästä!
Tai no ei tämä nyt enää niin uusi ole, viime viikon tiistaina oli muutto joten ollaan tässä jo viikko asuttukin. :) Ihanaa. <3 On kyllä aivan mahtava asunto, parveke ja sauna ja paaaaaaljon enemmän tilaa kuin edellisessä mikä johtuu siitä että tässä on neliöitä seitsemän kappaletta enemmän ja siitä että heitin turhaa kamaa pois erittäin rankalla kädellä. Olisi varmaan tullut puolikas pakettiautollinen enemmän muuttokamaa jos en olisi heitellyt turhaa roinaa niin paljon pois...
Tässä on siis syy blogihiljaisuuteen. Ei ole ollut aikaa eikä intoa ottaa kuvia edes päivän asuista vaikka olen sentään ihan mukavasti tässä välissä pukeutunutkin. Alan tästä eteenpäin skarppaamaan, sillä nyt on asunto jo sellaisessa kunnossa että lähes kaikki kamat ovat paikoillaan, enää pari johtoja sisältäviä laatikoita on jäljellä... Kellarikin on muuten jo ihan ääriään myöten täynnä vaikka sinne olisi vielä vietävää, pitänee raahata sitten vaikka äidin vinttiin tai johonkin. Pahvilaatikko kun on niin iso että se ei mahdu edes sängyn alle pölyttymään...
Käteni syyhyävät ja kämppäpostauksen perään, päätin kuitenkin että maltan mieleni siihen asti että asunto on oikeasti valmis vaikka pari pientä yksityiskohtaa puuttuisikin. En halua laittaa esille sotkuista asuntoa. :D Vaikkei pari pahvilaatikkoa sotkuiseksi tee, niin silti. Sisäinen kodinhengettäreni on herännyt eloon taas vaihteeksi, vanhassa kämpässä se ei kauhean usein osoittanut elonmerkkejä sillä siellä on niin hemmetin täyttä että sitä oli mahdotonta saada kokonaan siistiksi. Tässä asunnossa on ihan päinvastoin! Tätä on melkein mahdotonta saada sotkettua täysin. :D
Eilen hihhuloin koko päivän Ikeassa ja kaupungilla. Toissapäivänäkin kävin Ikeassa. Yhteensä ostosten saldoksi kertyi seuraavat: lastenhuoneeseen matto, makkariin matto, parvekkeelle pöytä sekä pari kasvia luonnon tunnetta antamaan. Tämä asunto on meinaan siitä huonolla sijainnilla että tämä on melkein keskustassa niin että luontoa ei pahemmin ole, vaikka enemmän silti kuin mitä olin olettanut. Sisäpihalla on ihan reilusti puita ja parvekkeelta ja makuuhuoneesta näkyy jotain ihme kanaalia eli vettäkin on havaittavissa. :)
Ei tästä kirjoittelusta tule nyt taas mitään sillä lapset kiljuvat ja huutavat kilpaa ja kiusaavat toisiaan. Palailen paremmalla ajalla...

sunnuntai 22. elokuuta 2010
Tuokaa minulle alligaattorivoileipä, ja nopeasti!
Joitain päiviä sitten värjäsin hiukset.
Värinä Live Color XXL:n Mystic Violet. Ei ihan tasan sellainen ole kuin pakkauksen kuvassa, mutta tämä kelpaa juuri tällaisena! Ja harvemmin muutenkaan saa ihan samanlaista väriä omaan päähänsä kuin mitä pakkauksessa luvataan. Kuitenkin tämä väri on nyt kivoin hetkeen, ja koska kyseessä on kestoväri, voi aivan huoletta kävellä sateessa ilman että joutuu panikoimaan etteivät hiukset vaan kastu. Punaisessa suoravärissä oli se huono että kun pisarakin vettä osui niihin, niin johan valui hiusväriä kirkkaanpunaisena norona päästä. Niitä valumisjälkiä oli sitten aina tosi kiva pyyhkiä... En malttaisi odottaa että tämä väri tästä vähän kuluu, niin että saan laitettua toisen samanlaisen päälle. Voisi meinaan olla että se alkaisi silloin jo olla vieläkin enemmän violetti, nyt menee enempi punaiseen kun alla oli punainen väri. No, saa nähdä.
Kaiken kaikkiaan siis erittäin onnistunut hiusväri minun mielestäni!
Perjantaina aloin hinkua erästä kirjaa, nimittäin Idän ja Lännen Astrologiaa. Meinasin jo silloin lähteä kirjanhakureissulle, mutten sitten päässytkään. Lauantaina sitten raahasin lapset ja äidin seuralaisiksi ja suunnistin Aatmaan, sillä oli ihan varma että heiltä löytyy kyseinen kirja, niin laajat valikoimat heillä on. Aluksi kävi mielessä että olisi voinut soittaa ja tarkistaa asianlaidan ensin, mutta sitten se unohtui, sillä nettisivujen mukaan kirjan olisi pitänyt olla siellä. Vaan eipäs ollutkaan. He sitten sanoivat että netistä voi kyseisen opuksen varata kuitenkin. Kävimme sitten vielä Suomalaisessa kirjakaupassa ja Unio Mysticassa, kummassakaan ei kyseistä kirjaa ollut. Taitaa olla suosittu teos, enkä yhtään ihmettele, sillä kun sain siitä ensivilkaisua niin rakastuin teokseen oitis.
Eipä sitten muu auttanut kuin lähteä tappiosta lannistuneena kotia kohti ja suoraan nettiin pistämään kirjavarausta pystyyn. Varasin samalla erään toisenkin teoksen, Samanismin ja Noituuden Käsikirjan, sillä olen kuullut kirjasta positiivista kommenttia niin se alkoi kiinnostamaan myös jo suht kauan aikaa sitten. Laitettuani Aatmalle kirjavaraukset menin ihan vitsillä Huuto.netin ihmeelliseen maailmaan pyörimään. Kirjoitin hakusanaksi "astrologia", ja voitteko arvata mikä oli ensimmäisenä hakutuloksena? Idän ja Lännen astrologia, Osta heti, hintaan 11€ + 4,50€ postikuluja. Minä tyttö klikkailin vähän ja nyt kirja on kohta matkalla luokseni! <3 Mikä parasta, sain sen halvemmalla tuota tietä kuin mitä se olisi ollut uutena. Uutena se olisi maksanut yli kaksikymppiä ja nyt sain sen reilusti halvemmalla!
Päätin sitten koettaa onneani vielä toistamiseen, ja kirjoitin hakusanaksi "Samanismin ja Noituuden Käsikirja". Hakutuloksista ensimmäisenä sekin, postikulujen kanssa yhteishintaan noin parikymppiä ja toimintona että Osta heti! Uutena tämä opus olisi tullut maksamaan ainakin 25€. Voitte arvata miten fiiliksissä olen!
Kävin sitten vielä Bookplussalla tarkistamassa tarjouksia, ja sieltä löytyi kolme kirjaan postikulujen kanssa yhteishintaan noin 17€. Nämä kirjat ovat Eniten vituttaa kaikki, Toiseksi eniten vituttaa kaikki ja Kolmanneksi eniten vituttaa kaikki. Kaverillani on yksi noista kirjoista ja siihen hiukan tutustuttuani tulin siihen tulokseen että tahdon lukea ne kaikki, ja kohta nekin saapuvat koristamaan kirjahyllyäni!
Hullu se joka hankkii lisää kamaa muuttohässäkässä, mutta pari kirjaa nyt ei ole mielestäni paha. Sitä paitsi voi jopa olla, että joku noista saapuu vasta muuton jälkeen, mutta tällaisella aikataulun venymisellä kyllä uskon että ne ehtivät saapua ihan hyvin ennen muuttoa. Toivottavasti ainakin.
Tuli aikalailla kirjapainotteista tekstiä, joten sitä voimmekin sitten tasapainottaa sillä että Taru ja Jani olivat perjantaista lauantaihin yhden yön äidilläni, niin että sain olla omissa oloissani kun Otto oli suurimman osan siitä ajasta töissä. Oli kyllä aivan mahtavan kivaa, josko näitä vapaahetkiä saisi tästä lähin vähän useammin niin jaksaisi kuunnella lasten kiukutteluja paljon paremmalla mielellä kun saisi ihan oikeita rentoutumishetkiä välillä!

tiistai 17. elokuuta 2010
Paistaa se päivä risukasaankin!
Eräänä päivänä vajaa viikko sitten kävin äidin kanssa kaupungilla ja eräässä kirjakaupassa. Mukaan tarttui neljä kirjaa, joista yksi käsitteli pelkoja. Luin sen parissa päivässä ja oli aivan mahtava opus, energiaa virtasi ihan suunnaton määrä ja pelot vähenivät huomattavasti kun vain olen soveltanut kirjan neuvoja! Alussahan tämä matkani on, mutta voi olla että tulette huomaamaan muutoksia teksteissäni, ainakin silloin jos kirjoittelen tänne hyvinä päivinä.
Ja olisi vain pitänyt luottaa siihen että kyllä asiat järjestyvät, ihan turhaan stressasin... Meillä alkaa uusi vuokrasopimus 1.9. uudessa asunnossa! Asunto on tästä noin kilometrin päässä, kävelymatkana se on noin parikymmentä minuuttia. Saimme sen suhteilla, eli Oton kummitädin entisen työkaverin kautta! Asunnossa on kolme huonetta, 73 m2, keittiö, parveke, sauna, wc ja kylpyhuone. Vuokra on 1095€ kuukaudessa ja siihen sisältyy vesimaksu. Eipä siis paljoa nouse tästä nykyisestä vuokrasta, vähän päälle satasella jos laskupääni ei ihan ole haksahtanut.
Nyt onkin sitten aikamoista hulinaa tässä muuttoasioita hoidellessa, aikamoinen kiire alkaa jo olemaan.. Hyvällä tuurilla saadaan ensi viikolla jo avaimet.
Elämässäni puhaltavat selkeästi nyt muutoksen tuulet, monestakin eri suunnasta, ja odotan innolla millaiseksi uusi hiukan positiivisempi minäni muovaa elämäni ja mitä kaikkea yllätystä vielä eteen sattuukaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)