keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Ja taas kummallisia unia.

En muista sitä taaskaan kokonaan, mutta ainakin siinä seurustelin naisen kanssa tai ainakin olin aloittamassa seurustelua. Kävin myös elokuvissa, ja se leffateatteri oli sellainen vanhanaikainen, ja siellä kummitteli. Kuuntelin jossain vaiheessa myös musiikkia ja koitin häätää Ottoa ja lapsia koko ajan pois luotani. O.o Samoin katselin ikkunasta miten vastapäisessä rakennuksessa kaksi papparaista juttelivat alastomina.. Siinä unessa oli myös jotain sellaista että olin yhdessä vaiheessa kaverini kanssa kummitädilläni, mutta sitten Otto ilmaantui sinne yhtäkkiä tietokoneensa kanssa. Jossain vaiheessa oli myös lähettämässä kaverilleni viestiä mutta se viesti menikin Otolle vaikkei sen pitänyt. Samaten näin unta siitä kun kirjoitin Varjojen Kirjaani.

Tällä unella on pakko olla joku erittäin syvällinen merkitys ihan vain jo senkin takia koska se oli niin sekava. :D

Meille saapui eilen Wii Fit, on muuten hauska peli! Inspaa treenaamiseen kun siinä saa aina arvosanan kuinka hyvin on tehnyt jonkin liikkeen tai harjoituksen. Tein lihaskuntoa eilen ja voin sanoa, että nyt on vatsalihakset ehkä hiukan kipeinä, mutta jos sitä tänään rääkkäisi itseään vähän lisää.. Hiton hauska peli. Toivottavasti en koukuta itseäni siihen. 

Tällä viikolla joko perjantaina tai lauantaina olemme menossa joululahjaostoksille. Ei tule kulumaan paljon rahaa, sillä tiedän jo mitä halpaa mutta kivaa annan suurelle osalle tutuistani. :) 

Nyt alkaa pikkuhiljaa vaivaamaan ihan liikaa, kenkäni eivät ole saapuneet vieläkään enkä saa edes vastauksia kahteen lähettämääni sähköpostiin. Tilasin kengät siis tuolta. Luin myös netistä ihmisten kokemuksia tuon kaupan suhteen, ja sanoivat että ihan hyvää palvelua oli kyllä ollut. Että miksei sitten minulle vastata eikä mitään!? Kuitenkin tilauksen teosta ja maksamisesta on kulunut jo noin kuusi viikkoa. Ahdistavaa. Ja hemmetin ärsyttävää. 

Ehkäpä lähden tästä taas rentoutumaan kirjojeni pariin... 

2 kommenttia:

Taidonnäyte kirjoitti...

Juhlia ja rahanmenoa tiedossa, kertoo unesi. :)

Moira Hermione kirjoitti...

No todellakin, kun on joulu ja vielä synttärit tulossa... :s :D