Niskasärky ajaa kohta hulluuden partaalle.

Kun sattuu. Ihan pirusti. Ja yllätys yllätys, Otto nukkuu ja minä olen täällä lasten kanssa valveilla. "Pientä" riidanpoikasta ollut eilisestä asti jo mutta ei se silti mielestäni anna Otolle mitään etuoikeuksia. 

Kaksi viikkoa ja neljä päivää enää marraskuuta jäljellä, eihän se ole aika eikä mikään... Kun sattuu joku kiva puuha nenän eteen niin siinähän se marraskuu hujahtaa ohi ihan silmissä. Uskomatonta. Miten yksi kuukausi voi olla niin lyhyt aika?

Oli pikkuisen kaverin kanssa puhetta että olisimme nähneet tänään, mutta en usko että siitäkään tulee mitään... En viitsi jättää lapsia kotiin vihaisen isän kanssa. Ei se vain ole lapsille kivaa. En halua tehdä sitä. 


Olen kirjoitellut Varjojen Kirjaani jo monen monta sivua eteenpäin, nyt iskikin sitten ongelma. Mitä sinne voisi vielä kirjoittaa? Periaatteessa kun ajattelin jättää sieltä kaikki hirmu pitkät teoriasepustukset pois ja pitää sen enemmän käytännönpuoleisena.. Ja aikalailla käytännönasioita siellä on jo, mitä nyt lisääntyvät sitten kun sellaisia tilanteita tulee eteen. 
Aluksi ajattelin myös jättää sieltä yrttiasiat pois, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Yrtit ja kasvit kun kuuluvat erittäin olennaisena osana elämääni, niin kyllähän sinne nyt niitäkin täytyisi kirjoittaa. En nyt kuitenkaan ihan jokaisesta kasvista kuitenkaan ajatellut kirjoittaa (eläimistäkin siellä lukee vain neljästä jotain pientä tietoa, siis niistä jotka koen läheisimmiksi). Ehkäpä täytyy yrteissä soveltaa samaa asiaa ainakin näin aluksi ja lisäillä juttuja sitten jos siltä tuntuu. 


Jani on ollut nyt koko viikon poissa kerhosta yskänsä takia. Menisi jo ohi, ei ole kiva katsoa kun toinen vai köhii. :( Nyt on kyllä jo toivoa ilmassa, meinaan pari viime päivää on olleet jo paljon yskättömämpiä... Josko se Jamppa selättää yskän ihan näillä hetkillä! :) Tuossa se poju nyt istuu lattialla peiton alla ja juo vaaleansinisestä mukista maitoa jonka haki ihan itse jääkaapista ja kaatoi mukiin. On se vaan niin iso poika jo. Kylvyssäkin käy "itse", siis että pistää itse ammeeseen tulpan ja laittaa veden valumaan ja kuivaa itse itsensä ja pukee suihkun jälkeen vaatteet ylle. Muuta ei tarvitse tehdä kuin vahtia ettei poju keikahda veden syövereihin leikin tiimellyksessä vahingossa. 
Tarukin kehittyy niin hurjaa vauhtia että tunnen itseni ihan vanhaksi kun en meinaa pysyä kunnolla perässä... :D Konttaa ihan kamalaa vauhtia ja seisomaan nousee tukea vasten, kävelee kontallaan (tiedätte varmaankin mitä tarkoitan?) ja osaa olla aika piru kun sille päälle sattuu. Jos haluaisi leikkiä mutta nappaankin tytön syliin ruoka-aikana, niin kyllä siinä naamani saa kestää iskun jos toisenkin ja tyttö vinkuu kuin palosireeni! Samaten jos Taru on ollut vaikkapa päikkäreillä enkä kuule heti kun hän heräilee jos ei ala heti huutaa, niin hetken päästä alkaa kuulua että "äitiiiii, äitiiiiii!". <3 
On nuo lapset vaan niin ihania. Vaikka välillä tuntuu siltä että saisivat kadota kokonaan jos on hermot oikein kireällä, niin sitten kun alkaa ajattelemaan millaista elämä olisi ilman heitä.. En osaisi olla mitenkään päin. Kyllä se vaan on niin että ne lapset on kaikki kaikessa. Vaikken ole rikas, niin jos joku tulisi sanomaan että saan kymmenen miljoonaa euroa jos annan lapset pois, niin ei tulisi kauppoja. Ei ikinä.

Hiukan on lunta maassa ja joulufiilis on alkanut varkain hiipiä minunkin mieleeni... Ei onneksi enää kauaa niin saa alkaa fiilistelemään ihan kunnolla. Minä kun olen pienestä pitäen pitänyt itselläni rajana jouluukun ensimmäistä päivää, silloin saa alkaa juomaan glögiä ja syömään joulutorttuja ja kuuntelemaan joululauluja. Ei sitä ennen. Siinä saattaa hyvin äkkiä iskeä joko kyllästyminen tai sitten se että on jo niin joulufiiliksissä joskus puolivälissä marraskuuta mutta jouluun on edelleen paljon aikaa... On helpompi aloittaa joulutunnelmointi vasta joulukuussa, kun ei ole enää kauaa itse jouluun. 
Ja Jani katsoo jouluista Nalle Puhia, voi perkule... :D