perjantai 6. marraskuuta 2009

Marraskuun harmauteen käy tieni.

Lähden siis kohta hakemaan Jania kerhosta ja siitä suoraan sitten terveysasemalle rokotuksiin. En oikein osaa ottaa kantaa tuohon sikainfluenssarokotehommaan, kun olen siitä aika montaa mieltä ja toisaalta en ole mitään mieltä. :D Kuitenkaan ei edes kahdesti tarvinnut miettiä otetaanko se Tarulle. Jos joskus pitää miettiä että otetaanko se muillekin perheenjäsenille niin sitten menee jo vähän vaikeammaksi. 

Perjantai taas. Mitäköhän sitä keksisi tälle päivälle? Kotosalla ollaan kyllä mutta jos keksisi jotain aktiviteettia, esim. leffa tai joku muu kiva. Jos olisi joulukuu niin leipoisin lapsien kanssa vaikka pipareita ja joulutorttuja, mutta nyt on vielä mielestäni vähän liian aikaista. Katsellaan tuota sitten uudestaan joulukuussa. 


Lehto ry:ltä saapui sähköpostia että jäsenhakemukseni hyväksyttiin. Jee! Jonkin ajan päästä pitäisi siis kolahtaa postiluukusta aiemmin tänä vuonna ilmaantuneet jäsenlehdet! Mitähän kaikkea kivaa niistä löytyy... Näyteartikkeleita luin netistä ja vaikuttaa erittäin erittäin asialliselta ja kiinnostavalta. En malta odottaa. Toivottavasti en joudu pettymään.

 Jos ehdin kuvia napsia niin tänään olisi tulossa kuvaa sitten ehkä päivän asusta ja morttelista, josta kyllä jo lupailin eiliseksi kuvaa mutta se sitten jäi... Tämä bloggaaminen on tällä hetkellä vähän toissijaista. :/

Ei kommentteja: