torstai 23. syyskuuta 2010

Inception.

Käytiin katsastamassa se tänään. Olin kuullut siitä täysin kahtiajakautuvia mielipiteitä, joko niitä että se oli ihan perseestä tai sitten niitä että se oli upea. Minusta se oli oikeastaan.. Aivan helvetin mahtava! Aluksi olin hiukan epäileväisellä kannalla mutta ei kestänyt kun oikeastaan korkeintaan kaksikymmentä minuuttia niin olin jo ihan messissä! Sali jossa sen katsoimme oli aika pieni ja siellä oli vain muutama katsoja, ja vaikka ei komediasta ollutkaan kyse niin minä ja Otto olimme ainoat jotka nauroimme joissain kohdin elokuvan hervottomalle huumorille jota siitä revimme. :D Emme siis nauraneet koko leffaa, vaan satunnaisille kohdille vain. 

Elokuva oli mielestäni upeasti toteutettu visuaalisesti vaikkei se sinänsä mitään väriloistoa ollutkaan, juoni oli mukaansatempaava ja sopivan monimutkainen pitääkseen tiukasti otteessaan mutta kuitenkin sen verran helppo että siinä pysyi mutkattomasti kärryillä. Lopussa ratkesin ihan kyyneliin asti, onneksi minulla oli kuitenkin nuhan takia paperia laukussa niin pääsin pyyhkimään kyyneleeni ajoissa niin että ne eivät sotkeneet ripsivärejä. Se olisikin ollut söpöä kun vedenkestämätön ripsiväri olisi valunut rinnuksille asti.. ;) 

Suoraan sanoen siis tykkäsin elokuvasta aivan helvetisti, olen edelleen ihan fiiliksissä ja ostan sen omaksi ihan takuuvarmasti jahka se tulee yhtään siedettävään hintaan myyntiin!

Toivottavasti ette nyt tylsisty kun on vaihteeksi kuvaton postaus, mutta pienoisen flunssan ja lievän hektisyyden takia en tänään jaksanut kuvata asuani edes vaikka se kiva olikin. Josko huomenna vaikka saisin aikaiseksi..?

Tänään olen shoppaillut netissä ja kuolannut erästä kameraa joka toivon mukaan on piakkoin minun, saa nähdä. ;) Aiheesta lisää kunhan on varmemmalla pohjalla! Sen vain sanon että nykyinen kamerani on Canon EOS 1000D, tuleva kamera tulee olemaan parempi! Puhun siten ihan kuin olisin jo uuden kameran omistaja, valitettavasti en kuitenkaan ihan vielä ole. :D 

Otto ja Jani lähtevät huomenna mökille joten jään Tarun kanssa kahdestaan kotiin viikonlopuksi. Katsotaan miten kivaa meillä tulee sitten Tarun kanssa olemaan! Voidaan viettää oikein tyttöjen iltoja, mikä meinaa sitä että Taru sotkee ja minä kuljen perässä siivoamassa. :D

2 kommenttia:

Kiiu kirjoitti...

... ja mä kun just oon miettinyt tuon saman Canonin ostamista :O :D

Seamrog kirjoitti...

Kiiu: Tää on hyvä kamera, ei mitään vikaa, mä oon vaan kyllästynyt. :D Tää on meinaan ollu mulla jo ainakin kaks vuotta ja oon sen verran kova kuvailija että haluan paremman. :D