keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Häröilyä.

Kävimme Ciao! Caffessa herkuttelemassa suklaisilla kahveilla eilen Miwian kanssa. 
Kävimme Tiimarissa kuolailemassa Halloweenkrääsää ja löysin aivan ihanan lyhdyn, tosin en ostanut sitä vielä. Ajattelin olla hetken "ostolakossa" eli siis sen aikaa että maksetaan ensin vuokra pois, jos nyt siis suinkin kykenen... (Siis olemaan ostolakossa, vuokranmaksussa ei ole ongelmaa. :D ) Se lyhty kun ei sieltä ihan heti katoa meinaan Halloweeniin on vielä aikaa. 
Kaupasta kävin ostamassa valkosuklaa-kardemumma -kakun ainekset ja ajattelin tehdä sitä tänään. Tai sitten huomenna. Aika pian kuitenkin, sillä siihen tulee kermaa ja se kerma ei kauaa pysy hyvänä. 
Kävimme myöskin Verkkokaupassa kyyläilemässä ja minun alkoi heti tehdä mieli uutta iPodia ja uutta tietokonetta. Ei näin?

Innostuimme yhdessä vaiheessa selailemaan yrttikirjojani ja sieltä löytyi korvaamatonta infoa hiustenkasvatukseen liittyen ja vähän muuhunkin. Niistä lisää ehkä myöhemmin!



Myöhempään ajankohtaan illalla innostuimme sitten taas tapamme mukaan häröilemään oikein olan takaa. Ja ei muuten ole ollutkaan niin hölmöä settiä vähään aikaan. :D

 Näin käy kun antaa Seamrogille yrttejä.. Älkää edes kysykö. :D

Näin käy kun Seamrogille ja Miwialle annetaan paperia ja kynä. 

Näin käy kun Seamrogille syöttää leipää. Ei, en laittanut sitä tuohon tahallani, se hyppäsi siihen itse.

Tänään olisi auton katsastus, se syö taas kahdeksankymppiä... Aijai aijai. No, onneksi se on vain kerran vuodessa ja sen ajankohdan saa aika hyvin päättää itse. Tosin viimeinen mahdollinen katsastuspäivä olisi ollut 8.10. Jäi vähän viime tinkaan kun oli muuttohässäkät sun muut niin ei auto ollut ihan ekana mielessä, onneksi kuitenkin muistin ajoissa! Sitä vitutuksen määrää mikä olisi tullut jos olisi katsastusajankohdat vain lipuneet näppärästi nenän ohitse...

Miwian kanssa oli puhetta että näkisimme tänäänkin, hänen kun alkoi kovasti tehdä mieli kirjoittaa eräitä yrttijuttuja BoSiin minun yrttikirjoistani. Siellä on kyllä sellaisia asioita joita minäkin voisin vielä kirjoitella vaikka BoSini aika täysi jo onkin. 

Tänään voisi olla pienimuotoinen siivouspäivä. Tiskiä on taas kertynyt aika lailla, ne täytyy ainakin hoitaa. Samaten jos saisi hiukan imuroitua ja vietyä parit tavarat paikoilleen niin kämppä olisi taas aika loistokunnossa!

Kiinnostaisiko ketään sellainen että tekisin hiustenkasvatuksestani oikein projektin? Tai siis onhan se jo, mutta se on aika henkilökohtainen. Meinaan mieleeni tuli, että voisin vaikkapa kuukauden tai parin viikon välein napata kuvan tukasta ja kertoa vähän olenko huomannut mitään eroa edelliseen verrattuna, tms.. Voipi olla että teen sellaisen muutenkin vaikka ketään ei sinänsä kiinnostaisikaan, olisihan sitä hauska seurata sillä tavoin.

8 kommenttia:

levotontuhkimo kirjoitti...

kyllä mua ainakin alkoi nyt kiinnostaa paljonko se tukka kasvaa tietyssä ajassa.
ja kiitos naurista..siis toi teidän piirrustus.

Emma kirjoitti...

Tee ihmeessä sellainen "projekti" tännekin! Koska jos sun käyttämät tuotteet toimii, ostan niitä itekin!! :) Nimimerkillä vuonna 2008 piiiiiiiiiitkän tukan polkkatukaksi leikannut ja siitä näinä päivinä erittäin katkera Eimii. :D

Moira Hermione kirjoitti...

levotontuhkimo: :DD Jep, mekin naurettiin itsemme kuoliaiksi ton takia. x)
Okei, kiva kuulla että kiinnostais, pitääpä tehdä aloituspostaus projektille piakkoin! :)

Moira Hermione kirjoitti...

eimii: Okei! :) Voin kyllä heti alkuun suositella Priorinia, se vahvistaa hiusten kuntoa ja kasvattaa mukavasti uutta hiusta.. Ja ehkä se hiukan tukee myös hiusten kasvua. Kai. :D

Voi vitsi, kuin pitkä tukka sulla sitten oli? Mua kans vituttaa kun mulla oli kans tosi pitkä tukka 15-vuotiaana (tai siis sillee ihan rehellisesti pitkä, eikä mikään puolipitkä vaikkei se mihkään alaselkään ollutkaan) ja menin sen leikkaamaan hartiapituiseksi ja sen jälkeen lyhyeksi ja sitten kun tukka kasvoi niin katkoin sitä vaalentamalla... Prkl. :(

Emma kirjoitti...

Nooo oli se alaselkään asti, ainakin.. :/
Nyt ei edes tohon "rintsikkarajaan" asti...

Anonyymi kirjoitti...

kerro ihmeessä tukan kasvatuksesta lisää! itteänikin kiinnostais..
:)

iron

Moira Hermione kirjoitti...

eimii: Voi vitsi.. :s No kyllähän se siitä kasvaa, vaikkakin hitaasti.. Ellei sitten just satu käymään niin että esim toinen näistä mun käyttämistä tuotteista vaikuttaisikin jotenkin kivasti. <:

iron: Jep! :)

Miwia kirjoitti...

Ei helvetti, Seamrog, menit sitten laittamaan ton kuvan! Ja mä sanoin että älä laita sitä sinne sun blogiis... x) Olis muuten kiva piirtää tutuista karikatyyrejä.