maanantai 27. syyskuuta 2010

So far away.

Ennen kuin lähdimme kauppaan, sain huomata postiluukusta kolahtaneen Lehdon jäsenlehden Seidan. 


Vaikuttaa suht kiinnostavalta, vaikkakin tuo Islam ja Buddhalaisuus ei kauheasti kiinnostakaan mutta muuten. 

Käväisimme kaupassa ja minä ostin vähän ruoka-aineksia ja kotiin tultuamme tein heti ruoan. 


Siinä on couscousia, herkkusieniä, fetaa, sipulia, tofua, valkosipulia ja kukkakaalia sekä rutosti mausteita ja jessus se oli hyvää! 

Ostin minä Cittarista taas muutakin kuin vain ruokaa. Ostin tämän kirjan: 



Olin tätä himoinnut jo aiemmin, ja nyt yhdeksän euron hinta teki jo mahdolliseksi sen että pystyin tämän ostamaan. Tuolla on vaikka mitä jäädykkeistä konvehteihin että terve, tämä tyttö alkaa kohta kasvattaa massaa ihan kunnolla. :D 


Ostin myös vähän päälle seitsemällä eurolla The Unborn -leffan. 



Kuva Googletettu. 


Joudun näillä näkymin hyvinkin katsomaan tuon yksin, meinaan Otto sanoi että se tuskin tuota uskaltaa katsoa. :D Mikä neiti siitäkin on tullut, ennen se katseli ihan innoissaan kauhuleffoja kun taas minä kieltäydyin... Nyt on ilmeisesti osat vaihtuneet. 



Vaatetus ei tänään ollut mitenkään kovin ihmeellinen, paitsi siten että se uusi pöllökoru pääsi tänään kauppareissulle mukaan, ja itseasiassa se killuu edelleen kaulassani. <3 
Tämän parempia kuvia ei muutenkaan ole vaatteista, sillä kukaan ei ollut kuvaamassa ja itse en nyt jaksanut alkaa leikkimään ajastimen kanssa kun ei ole kunnon jalustaa jolla ottaa kuvia. 

Nyt taidan hipsiä tupakille ja juomaan vähän lisää kahvia ja vaikka mulkoilemaan uutta suklaakirjaani ja etsimään sieltä jotain mikä herauttaa veden kielelle... Itse asiassa siihen riittää kyllä jo sekin että tiedän omistavani kyseisen kirjan. :D  

3 kommenttia:

levotontuhkimo kirjoitti...

mulla on toi sama kirja itelläni. ihania ohjeita.

Moira Hermione kirjoitti...

levotontuhkimo: Ootko paljonkin tehnyt noiden ohjeiden mukaan? Mun sormet jo syyhyää niiden perään mutta päätin että tänään saa kyllä herkuttelut jäädä aika vähiin.. :D

levotontuhkimo kirjoitti...

muutamia ohjeita oon kokeillut, nimeltä en nyt niitä muista. pitääkin ettiä toi kirja kun se on hukassa tällä hetkellä.