maanantai 12. heinäkuuta 2010

Eilisen asu ja ostos.

Käväistiin eilen tylsyyden ehkäisemiseksi kaupungilla äidin ja Tarun kanssa, ja muutenkin minulla oli muutama juttu jotka olisin halunnut löytää. Loppujen lopuksi en löytänyt oikeastaan mitään niistä jutuista mitä menin hakemaan, paitsi miedomman shampoon eli siis lapsille tarkoitetun sekä erään vartalosuihkeen Seppälästä. 


Korut vähän mistä sattuu, kuten aina... ;)
Topit H&M mutta tuon mustan topin viillot leikkelin itse tuossa eräänä päivänä. 
Housut Seppälä, olivat alunperin pitkät mutta niissä oli niin repeilleet lahkeet että päätin pätkäistä housut tuon mittaisiksi. 
Kengät DinSko mutta loppujen lopuksi en sitten laittanutkaan noita kenkiä vaan niittiballerinat, ja hyvä niin sillä olisin varmaan läkähtynyt kuumuuteen jos olisi pitänyt keikkua koroilla. 

Erään bonuslöydön kuitenkin tein, ja se on seuraava.


GOSHin kynsilakka sävy 549 Holographic. Vielä en ole koittanut tuota kynsiin, mutta jahka tämä musta lakka tästä kuluu niin ajattelin sitten kokeilla, ellei kokeiluhinku iske jo aiemmin. 

Jos oikein muistan niin ensi viikolla minulla olisi tiedossa Forssanreissu kaverin kanssa. Suunnitelmana oli mennä kummitädilleni kolmeksi yöksi. Toivottavasti ei tule mitään ylitsepääsemättömiä esteitä, tahtoisin kyllä kovasti Forssaan! Siitä on vuosi kohta kun olimme siellä viimeksi vähän pitempään, nyt olisi korkea aika mennä uudestaan. Forssan kesä on jotain niin nostalgista ja muistoja pintaan nostattavaa että luulisi ettei voi olla tosikaan.

2 kommenttia:

sandra kirjoitti...

Paljonko toi GOSHin lakka maksoi?:)

Moira Hermione kirjoitti...

Ainiin unohdin sen näköjään mainita tossa... Se oli muistaakseni 5,90€, oli alennusta kolme euroa. <: