perjantai 9. heinäkuuta 2010

Erittäin aurinkoiset huomenet.

Eilinen meni siivotessa ja kärvistellessä kuumuuden keskellä. Sain kuitenkin otettua jo osan kuvista, vielä pitäisi makuuhuoneesta ja ostoksista napsia kuvat niin sitten olen valmis niitä tänne laittamaan. :) 

Niskasärky on taas kiusanani, tosin ei onneksi niin kovana kuin toissapäivänä. Siihen päälle kun vielä Taru sai kiukkukohtauksen heti herättyään, niin aamu ei ole ollut ihan parhaimmasta päästä, mutta kyllä tämä tästä vielä! Jahka vähän herään ja saan itseäni vetreytettyä niin luulisi jo olevan paljon parempi fiilis. 

Asuntoasiat junnaavat edelleen paikoillaan, ei oikein asia edisty suuntaan eikä toiseen. Eräs asunto olisi ollut aivan täydellinen, taisin siitä jo tänne mainita jossain vaiheessa hiukan jotakin. Kuitenkin hommassa kävi siten, että tuossa joku aika sitten kävimme sitä katsomassa, ja emme saaneet sitä. Kukaan hakijoista ei saanut sitä. Asuntoon tuli sitten uusi esittely parin päivän päästä, ja ajattelimme ottaa järeämmät aseet käyttöön; menin isäni kanssa katsomaan sitä. Ajattelimme että se saattaisi auttaa asiaa, me kun olemme kuitenkin suhteellisen nuoria ja kun kumpikaan meistä ei ollut töissäkään vielä sillä hetkellä. Kävimme juttelemassa välittäjän kanssa ja hän lupasi yrittää ajaa asiaa eteenpäin vuokraisännän kanssa. Homma vaikutti kyllä nihkeältä, sillä välittäjä kertoi että vuokravakuutta ei otettaisi maksusitoumuksena vaan se pitäisi olla rahana. Se olisikin vielä onnistunut, mutta sitten asiaan tuli muutakin... Vuokraisäntä oli todella nihkeä asian suhteen, ei ilmeisesti luottanut maksukykyymme, sillä hänelle ei riittänyt että meillä olisi ollut isäni takaajana. Välittäjä yritti edesauttaa asiaa siten että kysyi olisiko mahdollista että isäni vuokraisi asunnon, mutta me kuitenkin asuisimme siinä. HALOO, EIHÄN NIIN VOI TEHDÄ!? Meillä ei olisi ollut mitään käyttöoikeutta asuntoon, eikä se rahoitussyistäkään olisi onnistunut. Emme olisi saaneet Oton kanssa asumistukia emmekä mitään, joten se olisi tarkoittanut sitä että isäni olisi ollut vuokranmaksaja eikä kukaan semmoiseen ala, en ainakaan minä enää tämän ikäisenä ja perheellisenä ihmisenä! Totesin välittäjälle että tällainen järjestelu ei tule kuuloonkaan, niinpä hän sanoi että jos kykenisimme maksamaan käteisellä kolmen kuukauden vuokran etukäteen, mikä olisi siis sisältänyt vuokravakuuden (=kahden kuukauden vuokra) ja vielä siihen päälle yhden kuukauden takaussumman. Sanoin että ei onnistu, sillä takaaja on sitä varten että JOS me muka emme maksaisi vuokriamme, se menisi ensin vuokravakuudesta ja sitten vasta takaajalta ja siitähän on laitkin kuinka monta vuokraa saa jättää maksamatta ennen kuin lentää kämpästä pihalle. Kaiken lisäksi meillä oli vieläpä suosituskirje nykyiseltä vuokraisännältämme että olemme maksaneet vuokran täsmällisesti ja että olemme olleet hyviä ja rauhallisia asukkaita. Ja tämä silti vaikka minä olen ollut hoitovapaalla koko tämän kolmen vuoden ajan minkä tässä olemme asuneet ja vaikka Otto ei ole ollut puoliakaan siitä ajasta töissä! 

Joudun siis toteamaan että erittäin hyvä kun emme saaneet tuota kämppää vaikka se olisi täydellinen ollutkin, sillä jos vuokraisäntä olisi ollut tuollainen niin ei hyvää päivää... Jos aletaan ehdottelemaan parikymppisille PERHEELLISILLE ihmisille joitain tuollaisia rahoitusasioita niin antaa suosiolla olla! Sen vielä hyväksyn että jos vuokraisäntä haluaa meille takaajat niin siitä vain, mutta se onkin sitten kyllä ainoa homma millä lailla tahdon ketään meidän raha- ja asuntoasioihimme sotkea. Jos olen elänyt omillani viimeiset viisi vuotta niin että asunnoissa on ollut ainoastaan takaajat, niin ei helvetti... Kyllä jossain vaiheessa on tultava sekin hetki kun niitä takaajiakaan ei ole ja ai että minä odotan sitä päivää! Se tulee toivon mukaan hyvin pian, sillä nyt kun Otto on töissä niin tulee sentään jotakin luotettavuutta sitten varmaan meitä kohtaan asuntoa haettaessa kun eivät ajattele meidän olevan kattoon räkiviä sossupummeja jotka eivät ota vastuuta mistään. -.- 

Ja ihan näin btw, tuo kyseinen asunto on edelleen vapaana, siinä on ollut tuon episodin jälkeen muutama näyttö ja kohta on taas yksi... En tajua mikä sitä vuokraisäntää riivaa kun asunnolla on kuitenkin hakijoita ollut!

Olipas vuodatus, palailen myöhemmin iloisempien asioiden kera! 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin törmäsin tänä keväänä juuri vastaavanlaiseen, lakien kiertämistä yrittävään vuokraisäntään. Sen voin kuitenkin sanoa, että älkää IKINÄ maksako mitään käteisellä, vaan aina pankin kautta, että siitä jää dokumentit näkyviin molemmille, muuten on vuokraisännän helppo myöhemmin väittää ettei mitään olekaan maksettu...

Mutta tsemppiä asunnon löytymiseen!

Tuulipuu kirjoitti...

Ah, sekaisin olevat vuokranantajat. <3

Emma kirjoitti...

Siis ei jumankauta. Millanen se vuokraisäntä oikein on?! Siis että voi elämä.. En nyt osaa pukea tätä ärsytystä sanoiksi.. :D

Miten kehtaa olla sillä asenteella, että teillä ei ole rahaa, kun todistus on olemassa siitä, että olette _AINA_ maksaneet vuokran ajallaan? Sen parempaa näyttöä teillä ei maksukyvystänne voi olla, joten jos se torvelo ei tuota ymmärrä niin jääköön omaan arvoonsa tyhmine asuntoineen.. :D

Hyvä ettette saaneet sitä asuntoa, sen vuokraisännän kanssa olis varmasti tullu jatkossakin ongelmia! Ja sit olis täytyny taas muuttaa....

Moira Hermione kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos! Joo, ei todellakaan ryhdytä käteisellä makselemaan mitään... Harmittaa vaan kun mulla ei ole mitään todisteita sinänsä tuosta tuon tyypin touhusta niin ei oikein voi narauttaa...

Tuulipuu: Jep...

eimii: Juurikin niin!