perjantai 22. tammikuuta 2010

Kauhua.

Tykkään kovasti kauhuelokuvista. Sellaisista, joissa on psykologista ja hiipivää kauhua, veri ja suolet lentää -juttuja en voi sietää, ne ovat oksettavia. Eilen illalla katsoimme kaverin kanssa kaksi leffaa. 

Ensin katsoimme Emily Rosen Riivaajan. 





Ihan hyvä se oli muuten, mutta mielestäni tämä meni enemmän draaman kuin kauhun puolelle. Pari kohtaa oli sellaisia jotka hiukan säikäyttivät, muuten olikin sitten kauhun kantilta katsottuna aika ala-arvoinen elokuva. Ihmekös tuo kun K-15 -elokuvasta kuitenkin kyse...

Toinen oli sitten Hellraiser.





Odotimme tältä aika paljon, mutta jouduimme pettymään. Tämä oli juuri sellaista iho repeää ja veri tursuaa -höttöä, joka pisti meidät lähinnä toivomaan että olisimme varanneet oksennusämpärit sohvan viereen. Taisimme säikähtää kerran koko leffan aikana, ja sekään ei ollut mikään sellainen kunnollinen säikähdysefekti jossa hiukset nousee pystyyn ja jonka aikana pomppaat katosta läpi. Ymmärrän miksi tämä on K-18, sen verta siinä on ihmisten repimistä... Mutta kunnon kauhun kannalta tämäkin oli H-U-O-N-O. 

Viime yönä ei meillä kummitellut pahasti, tai voi olla että olin niin väsynyt etten kertakaikkiaan vain havainnoinut. Ilmapiiri kyllä tuntui paljon rauhallisemmalta viime yönä kuin parina sitä aiempana. 


Tänään minun piti mennä varaamaan tatska-aika, mutta en pääsekään kun Otolla on juuri silloin koulua kun olisin mennyt. Ja myöhemmin enää tuskin ehdin, sillä Jani tulee tänään kotiin kyläilemästä. On jo ikävä sitä pikkuista. <3 

Kappas, lunta sataa. Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että tämä talvi voisi pikkuhiljaa väistyä. Vaikka minulla onkin uusi tosi lämmin ja ihana takki (<3) en silti jaksa enää karmeita pakkasia. Minä olen ehdottomastai kevät-kesä-syksy -ihmisiä, talvikin menettelee aina silloin kun on joulu ja uusi vuosi, mutta vuodenvaihteen jälkeen talvi voisi väistyä kevään tieltä heti. Ei talvessa muuta vikaa ole, muuta kuin se että on hiton kylmä, mikä meinaa sitä että ulos lähdettäessä on pakko toppautua aina. Jokin hyvä puoli siinäkin, kaupungille mennessä ei tule pahemmin ostettua uusia vaatteita (ainakaan mitään turhia) kun ei ikinä jaksa mennä sovittamaan esim. perus paitoja kun pitäisi kuoriutua kymmenen vaatekerroksen alta ensin. 

Huonot leffat sivuuttaen, eilen oli kyllä hauskaa. Oli ihanaa möllötellä kaverin kanssa sohvalla ja juoda teetä, ihan kuin entisaikaan! Muistan kuinka kolme vuotta sitten valvoimme aina koko yön, joimme luvattoman paljon teetä, mentiin syömään pippurilla maustettuja voileipiä paksujen peittojen suojassa parvekkeelle, ja lähdimme ihan huviksi Myyrmanniin kiertelemään (tuolloin asuin Vantaan puolella Myyrmäessä). Oli se auvoisaa. Silloin minä vielä jaksoin laittautua joka päivä nätiksi ihan vain omaksikin ilokseni, Jani kun oli silloin vielä pieni ja Tarua ei ollutkaan. Vaikken minä valita, ennemmin olen vähän homssuinen pääsääntöisesti ja vietän aikaa rakkaiden riiviöideni kanssa. 

Kohta puoliin voisin laittaa itseni kuntoon ja kehittää jotain kudetta niskaan. Ties vaikka saisin myös tuunattua erään mekon, jota ei tuollaisenaan tule käytettyä ollenkaan. Filmtownissakin pitää taas käväistä palauttamassa tuo elokuva. Hellraiserit meillä on omasta takaa.

Ei kommentteja: