tiistai 19. tammikuuta 2010

Kummitukset ovat taas alkaneet riehua.

Tämä aamu alkoi Julisteen kappaleella nimeltä Tuulten Valtakunta. Ja takkuisilla sekaisin olevilla hiuksilla. 



Ennen kuin siirryn kertomaan teille nykyisistä kummitteluista, mainitsen vielä iloni siihen että Taru tutii vielä joten saan olla hetken Janin kanssa kahden hereillä, me molemmat saadaan hiukan omaa aikaa. :) Minä saan kirjoitella tämän rauhassa aamukahvin kera ja Jani saa leikkiä ilman että pikkusisko ryömiskelee perässä ja ryöstelee tavaroita käsistä. :)

Ja olen vallattoman iloinen, Jani on nyt täysin kuiva! Yölläkin on ilman vaippaa ja housut pysyvät kuivina ja puhtaina aamuun saakka, vahinkojakin tapahtuu tosi harvoin. Äidin iso iso iso poika!! <3 


Tosiaan, kuten otsikko kertoo, kummitukset ovat aktivoituneet! Joulun tienoilla ja jonkin aikaa sen jälkeen oli ihan rauhallista kuten olen tainnut täällä mainitakin ehkä, mutta nyt ne ovat taas aloittaneet riehumisen... Makuuhuone on tosi pelottava, en pysty nukahtamaan siellä yksin täysin pimeässä. Tuntuu että joku seisoo sängyn vieressä. Eilen illalla tunsin niin selkeää aktiivisuutta makuuhuoneessamme niin että jouduin pyytämään kummituksia poistumaan ainakin taka-alalle niin etteivät ne häiritsisi minua. Pian sen pyynnön jälkeen nukahdin, joten ei tainnut asia häiritä enää niin kovin tai sitten uni vain vei voiton. 
Tästä on jo hiukan aikaa, mutta joulun jälkeen tämäkin oli. Minä, Jani ja Otto nukuimme kolmistaan makuuhuoneessa ja aamulla Otto kertoi nähneesä unta jossa oli musta hahmo seisomassa hänen vieressään tai jotain vastaavaa. Hän oli sitten peloissaan herännyt ja se samainen musta hahmo oli seissyt sängyn vieressä hänen puolellaan ja kun hän oli huitaissut hahmoa niin se oli kadonnut. 
Ja eilen illalla kävi muutakin kuin tuo minkä mainitsin ensimmäisenä. Kävin vessassa siinä puolenyön aikoihin, ja kun olin lähdössä takaisin makkariin, kuulin kolahduksen. Se tuntui kuuluvan ikäänkuin Janin huoneesta (jossa Taru nukkui) ja olohuoneesta (jossa Jani nukkui). Se oli todella selkeä kolahdus ja sen myötä vain voimistui tunne että emme ole vain perheemme kesken kotosalla. Kipitin sitten äkkiä takaisin makuuhuoneeseen vilkaisten samalla nopeasti kaikki paikat läpi, mitään ei ollut pudonnut tai kaatunut. Tosin Tarun huonetta en tarkistanut. Kumpikaan lapsista ei herännyt kolahdukseen vaikka se aika luja olikin, ja Otto ei ollut kuullut mitään. :o 
Pääsin sitten takaisin sänkyyn. Nukumme aina siten että makkarin ovi on kiinni. Koitin jyskyttävästä sydämestäni huolimatta saada unenpäästä kiinni, mutta yritys jäi lyhyeen kun aloin kuulla jotain aika vaimeaa ääntä olohuoneesta. Laahaavaa, kahisevaa ääntä, vaimeita askelia. Ensin mietin voisiko ääni johtua rotista - ei. Voisiko johtua Janista - ei. En kerta kaikkiaan uskaltanut mennä katsomaan, vaikka mielestäni oli todella kamala ajatella että jokin otus olisi samassa tilassa missä Jani nukkui yksin! Ottoa en viitsinyt herättää sen takia että hän olisi käynyt katsomassa oliko olohuoneessa jotain. Äänet eivät loppuneet, vaikka tässä kohtaa pyysin kummituksia rauhoittumaan. Kuten aiemmin sanoin, minä kyllä nukahdin, mutta olohuoneesta kuului samat äänet koko ajan vaikka makuuhuoneen tunnelma rauhoittuikin hitusen. 

Täytyy sanoa että älkää ikinä, koskaan, sanoko kummitukselle ilkeästi että painuu v*ttuun. Se ei toimi. Minä kokeilin illalla, ja sen jälkeen tunsin kummituksen läsnä enemmän kuin ikinä, ja vieläpä vihamielisenä. Sen jälkeen pyysin heti anteeksi töykeää sanavalintaani, ja selitin miksi tahtoisin heidän kaikkoavan edes hiukan, ja kerroin olevani kiitollinen jos he tekisivät kuten pyysin. Se toimi huomattavasti paremmin.  
Katsotaan vain mitä ensi yöstä tulee... 


Nyt koitan saada kummitukset mielestäni ettei ala keskellä melkein kirkasta päivääkin jo pelottamaan, mitähän ajattelisin? Voisin ajatella vaikka sitä että tänään pitää hoitaa taas tylsääkin tylsempiä paperihommia, pestä pyykkiä ja tiskata ja käydä suihkussa, ja pieni ulkoilu tai jokin muu aktiviteettikaan ei olisi pahitteeksi. Samaten voin ajatella niitä uusimpia mustia saappaitani jotka nököttävät kiltisti eteisessä valmiina palvelukseen ja niitä eilen tilaamiani piilareita. On ne vaan hienon väriset! 

Ja vielä loppuun hehkutus siitä että blogillani on jo neljätoista lukijaa, joista kaksi on tullut viimeisen vuorokauden aikana (jos en nyt ihan väärin muista)! Mahtavaa että blogini on lukukelpoinen, neljätoista henkilöä ei voi olla väärässä sen suhteen! Ja edelleen saa heitellä juttutoiveita sun muita, olen avoin ehdotuksille. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on hyvä blogi edelleen, luen päivittäin. :)

Noo kerroppa vaikka teidän parisuhteesta, miten teillä menee? :) Miten saatte sen toimimaan hyvin, vaikka on kaksi pientä lasta? (Ehkä tyhmästi muotoiltu, ihan kun ihmisillä alkaisi mennä huonosti kun lapsia saavat, sitä en tarkoita, mutta ehkä ymmärrät mitä ajan takaa..) :)

Onko sulla vielä vauvakuumetta (mitä joskus mainitsit että on), haluaisitko vielä lisää lapsia? :)

Kiitos! :D

-eimii

Seamrog kirjoitti...

Oukhei, näistä kerron sitten seuraavassa postauksessa! <:

Heli kirjoitti...

Huh, olen niin onnellinen ettei tässä nykyisessä asunnossani ole juuri mitään aktiivisuutta... Nousi niskakarvat pystyyn tuon postauksen lukemisestakin.

Seamrog kirjoitti...

Jep... :s Muakin pelottaa aina vain lukea tuommoisia, saati sitten kun sellaisa tapahtuu oikeastikin. Tosin kyllä lukeminen on siltikin minusta ehkä hiukan pelottavampaa, en tiedä miksi. :D