lauantai 16. tammikuuta 2010

Kenkähommia.

Eräänä kauniina talvipäivänä minulle iski kova tarve saada mustat pitkävartiset saappaat. Korolliset sellaiset. Mieluiten sellaiset, joissa olisi varsi polveen asti ja nyöritys edessä. Mutta kuinkas kävikään? MISSÄÄN EI OLLUT SELLAISIA KENKIÄ JOTKA OLISIN TAHTONUT. Ei siis missään. Nettishoppailun suljin heti pois, sillä tavoite oli että varsi olisi ollut sopiva, eikä löysä, joten kenkiä piti päästä sovittamaan ennen ostoa. 
Olin siis kolunnut läpi kaikki Helsingin keskustan kenkäkaupat sun muut joissa oli sen hintaisia tuotteita joihin minulla oli varaa, mutta mitään ei löytynyt. Tänään sitten maleksin lannistuneena tappiostani Ruoholahden kauppakeskukseen Warehouseen jossa on suht laaja kenkävalikoima. Ei löytynyt sieltäkään hakemiani kenkiä, mutta yllätyksekseni aivan mahtavat korvikkeet löysin! Ja suoraan sanottuna sellaiset, joita en olisi ikinä uskonut ostavani. 





Hintaa näillä oli 49€ (alunperin 59€), joka aluksi hirvitti. Homma menikin siten että ensin bongasin nämä ja sovitin, ja jätin ne vielä liikkeeseen. Käväisin Citymarketissa ja sieltä suoraan hilpaisin takaisin Warehouseen, olihan minun sitten lopulta pakko saada nämä. 
Nämä ovat ihan päinvastaiset kuin mitä olin hakenut. Ainoa mikä on samaa alunperin haluamieni kanssa on musta väri ja pitkä varsi. Nämä kyllä veivät sydämen aika napakasti, ensisijaisesti rakastuin noihin solkiin, ja mielestäni nuo koristeniititkin ovat aika namuset. Nämä ovat hyvät siten että vaikka varsi on löysä, näitä voi silti käyttää surutta hameen tai mekonkin kanssa sillä minun silmääni kengät ovat hiukan bootsahtavat (hitto mikä sana) niin että löysähkö varsi sopii asiaan. Samaten näitä voi sitten hyvillä mielin käyttää myös housujen päällä niin että tunkee lahkeet kenkään. Mahtuvatpa nämä myös ihan lahkeiden allekin jos on löysälahkeiset housut. 

Mielestäni kyllä hyvä ostos, täytyy myöntää. Nyt kun vielä pääsisi näitä käyttämään niin olisin oikein iloissani. Sääli vain etten saa kaveriakaan kiinni vaikka eilen oli hiukan alustavaa puhetta että ehkä näkisimme tänään. Ainakin eilen meitä molempia himotti kovasti ajatus siitä että menisimme laulamaan karaokea, tänään saattaisi (lähinnä uusien kenkuleiden ansiosta) olla fiilistäkin lähteä, jos vain Otto olisi kiva ja katsoisi Tarun perään. Ja jos löytäisimme jostain semmoiset karaokebaarin missä on hyvä meno ja hyvä biisivalikoima ja muitakin ihmisiä kuin räkäisiä humalaisia.

Nyt toivun erittäin rankasta kenkienhakureissuta kahvikupillisen äärellä. Kohta lähtö kirjastoon palauttamaan kirjat jotka lainasin jo reilusti ennen joulua...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On ne hienot :)
-Minna

Moira Hermione kirjoitti...

Kiitos! <: