tiistai 5. lokakuuta 2010

Raitasukkia.

Olen ollut aika ahkera huuto.netin käyttäjä viime päivinä ja erään pienen löydön olisi jo pitänyt saapua minulle. Lähetin sähköpostia myyjälle sunnuntaina ja hän sanoi että se on kyllä postitettu ajat sitten, että missähän helvetissä se luuraa!? Sitä kun ei voi tietää puhuuko myyjäkään totta, posti kun harvemmin sekoilee... Että mitä jos sitä ei ole koskaan edes postitettu? Jos en saakaan sitä niin isosta rahanmenosta ei ole kyse, noin vitosesta vain, mutta kyllä se silti harmittaa. 

Sitten eilisen päivän vaatetukseen. 



Vaatetuksena toimi Gina Tricotista ostettu tunika jota käytän kylläkin mekkona, ja joskus Morticiasta tai vastaavasta ostetut ylipolvensukat sekä "vyö" jonka tosiaan olen "askarrellut" itse.

Miwia oli meillä eilen ja iltaan kuului tapamme mukaan häröilyä. Ja ei-niin-tapamme -mukaan piirtelyä. Homma toimi siten että sanoimme vuorotelle jonkun sanan ja se piti sitten piirtää. Mukaan mahtui niin kummitusta kuin rakkauden paloa, ja kylläpä olikin taas laadukkaita piirroksia. :D Minulla on tällä hetkellä sellainen vaihe että tekisi kauheasti mieli piirtää ja treenata sitä taitoa, minä kun en mikään kovin hyvä piirtäjä ole. Tai siis osaan piirtää jotain omalla tyylilläni, mutten realistisesti, tosin ei kai sitä tarvitsekaan osata vaikka olisihan se toki hienoa. Ei vain oikein aika riitä treenaamiseen. Olen muutenkin tosi malttamaton. Jos minulla ei ole minkään näköisiä synnynnäisiä lahjoja johonkin, jää se hyvin äkkiä vain haaveeksi. Ompelu, kirjoittaminen ja tanssiminen ovat sellaisia joihin minulla ainakin on lahjoja ihan omasta takaa joten niitä tulee sitten harrastettua enemmän (tosin ei tuota tanssia tällä hetkellä koska keuhkoni eivät tupakanpolton takia kestä). 

Sattuuko joku tietämään mistä voi ostaa Goldwellin tuotteita? Ovatko ne kampaamotuotteita vai saako niitä ihan perusmarketeista? Koitin eilen etsiä yhtä Goldwellin tuotetta Citymarketista mutta en löytänyt, en sitten tiedä olinko vain sokea vai eikö siellä tosiaan ollut ollenkaan.. 

Bongasin Positiivisenpakanan blogista erään merkinnän jossa luki että hän oli tilannut netistä naisten BDU-housut - TAHTOO! Ihanat! Kävin Varustelekan nettisivuilla katsomassa niin niiden hinta oli neljäkymppiä, joten homma menee siis niin että ompelen nuo itse. Ei luulisi olevan kovin vaikea homma. Olen haikaillut tuollaisia housuja kauan, vastaavat minulla oli joskus mutta niistä meni lahkeet ihan risaksi joten leikkasin niistä lahkeet pois niin että niistä tuli jonkinmoiset caprihousut. Korvikehousut siis tarvitaan, ja tässähän olisi hyvä sauma... Nuo ovat melkein samanlaiset kuin ne mistä jouduin lahkeet katkomaan. Tai sitten voin koittaa katsoa josko vastaavia löytyisi jostain halvemmalla, vaikkapa huuto.netistä tai kirppareilta.

4 kommenttia:

Sik kirjoitti...

Itseasiassa sen jälkeen kun postista tuli Itella niin virheitä ja kadotuksia on alkanu sattumaan ehkä hiukan liikaakin.. :/

Moira Hermione kirjoitti...

Sik: No totta kyllä, oon huomannut että sekoiluja on sattunut paljon useammin kuin ennen. :/ Ei kuitenkaan vielä mitenkään ihan kamalasti, ainakaan mun kohdalla.. :s

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Sievä asu, todella kivannäköinen ja toimiva yhdistelmä ^^ :)

Moira Hermione kirjoitti...

Vivian: Kiitoksia! :)