Lauantaista tulossa raporttia myöhemmin, nyt keskityn vinkumaan siitä kuinka paska olo mulla on.
Univelkaa on ihan reippaasti näköjään. Eilen illalla kuvittelin että riittää vallan mainiosti että menen kymmeneltä nukkumaan ja jaksan silti nousta reippaana tähän päivään puoli kuudelta. Väärin väärin. Olen ihan tolkuttoman väsynyt ja tärisen kylmästä. Syy miksi olen näin aikaisin ylhäällä on se että ehdin käydä suihkussa ja meikata ennen kuin täytyy hieman kahdeksan jälkeen lähteä hipsimään kohti Hakaniemeä. Minullahan alkaa tänään se autoukoulun kakkosvaihe, tänään on ajon arviointi. Se alkaa yhdeksältä ja päättyy puoli yhdeltätoista. Ja minua jännittää niin hitosti. En oikeastaan tiedä miksi stressaan, minähän osaan ajaa! Ja tuo ei ole mikään koe edes! On minulla sinänsä syytä jännittää, nimittäin on hyvin todennäköistä että minua ajelutetaan keskustassa ja en ole siellä ajanut kunnolla sitten autokoulun. On se keskusta vaan semmoinen sokkelo ettei tosikaan... Joka toinen katu on yksisuuntainen tai siinä on kymmenen eri kaistaa ja siinäs sitten mietit että miten siellä nyt sitten ajetaan. Elättelin toiveita että minulta kysyttäisiin missä haluan ajaa mutta en usko. Olisi liian helppoa jos ajaisimme Itäväylää pitkin Herttoniemeen ja sieltä Siilitielle ja sieltä jotenkin koukkaisimme takaisin keskustaan. Mutta ainahan voi toivoa. Ja aina voi toivoa myös sitä että se opettaja on mukava niin että ei tarvitse pelätä että saa huudot niskaan jos vahingossa meneekin joku pieleen. Muistan vain sen kun yhdessä inssissä minulla on ihan kamala yrmynaama siinä, hän huusi minulle kun tein jotakin väärin! Tosin opettaja ja inssisetä on ihan eri asia, ja tuo autokoulu jossa käyn tämän kakkosvaiheen (se on sama missä kävin ykkösvaiheen) on todella mukava ja yleiskäsitykseni opettajista on rento, kiltti, ymmärtäväinen ja auttavainen. En kylläkään ole ainakaan muistaakseni tavannut tätä opettajaa joka tänään minulla on, täytyy vain toivoa että hän on yhtä mukava kuin kaikki aiemmat keitä olen tavannut.
Ainahan voi käyttää tekosyynä sitä että on tosi väsynyt ja kertoa totuudenmukaisesti sen että ei ole keskustassa ajanut. En kylläkään ymmärrä miten joku paikka voikin olla niin monimutkainen. Miksi pitää kaikesta tehdä niin vaikeaa täällä Helsingissä? Olen ajanut muiden kaupunkien keskustoissa ja niissä ei ole mitään vaikeaa ja monimutkaista, mutta Helsinki... Auta armias. Aivan uskomatonta.
Kaiken lisäksi olen tulossa flunssaan, hiukan yskittää ja kurkku on vähän karhea. Tuota ajosysteemiä ei kuitenkaan enää voi perua, siitä menee hervoton maksu jos niin tekee. Sitä paitsi haluan saada sen alta pois niin että se on sitten hoidettu ainiaaksi. Keskiviikkona tämä koko kakkosvaihe on jo ohi.
Aamukahvi piristi hieman kun sitä olen tässä hetken siemaillut. Jäässä olen edelleen, minulla on paksu villatakki yllä ja huppu päässä. Ei tekisi ollenkaan mieli mennä suihkuun mutta pakko se on, likaisilla hiuksilla on vaikea lähteä mihinkään kun yleisfiilis olisi sen myötä huono. Ja voin sanoa että tarvitsen kyllä kaiken itsetunnon minkä suinkin saan koottua kasaan. Hiustenpesu on siis yksi todella tärkeä tekijä. Voi aina laittaa itsensä kauniiksi ja sitä kautta ainakin uskotella itselleen että hei, kyllä mä pystyn ihan mihin vaan mihin ryhdyn! Ja pitää vain muistaa että pienet mokat eivät ole ennenkään vahingoittaneet ketään ja että minäkin olen vain ihminen vaikka minulla ajokortti onkin. Minulla vain epävarmuus ilmenee todella herkästi juurikin auton ratissa jos vieressä on joku arvioimassa miten ajan. Minua ei yhtään häiritse ajaa keskustassa kun vieressä on esimerkiksi Otto jolla ei ole ajokorttia, sillä hän ei ole siinä arvioimassa ajanko oikein vai en. Tänään kun kyseessä on nimenomaan arviointi niin vähempikin nyt pistää pasmat sekaisin ja hien kihoamaan otsalle. Aamun mittaan kuluu varmaan ennätysmäärä hermotupakkia. Pitää muistaa rajoittaa hermokahvin juontia ettei tarvitse ajaessa kärsiä vielä kaameasta vessahädästäkin.
Pitänee mennä syöttämään Taru ja repimään Otto sängystä ylös ja heti sen jälkeen on mentävä suihkuun ja alettava laittautumaan. Sitä kun ei tiedä montako kertaa sössin meikinkin näillä tärisevillä käsillä. :D Enhän suinkaan stressaa turhista, enhän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti