sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Life is only an illusion.

Eilinenkin meni ilman lapsia. Ikävä on kova, mutta tänään molemmat muruset tulevat kotiin taas ja täytyy kyllä sanoa että ikävästä huolimatta olen nauttinut kun on kerrankin saanut olla rauhassa. Viimeisiä rauhanhetkiä siis viedään, joten otan niistäkin vielä kaiken irti!

Eilinen meni kuitenkin aamupäivällä koomatessa ja dataillessa, kunnes sitten tajusin että haluan todellakin sen mekon mistä pari postausta sitten mainitsin. Raahasin siis pikkusiskoni mukaan kaupungille. Asukuvaa ei ole, sillä menin eilisen samoilla vaatteilla mitkä viimeksi esittelin. 

Ensiksi menimme Kampin Onlyyn katsomaan olisiko sitä himoitsemaani mekkoa vielä jäljellä, eipä ollut. Eikä ollut muuten Forumin Onlyssakaan, joten se siitä. Kiertelimme vähän kaikkialla ja oli kyllä tosi kivaa olla ihan kahdestaan pikkusiskon kanssa ostoksilla. <3 

Kuitenkin onni minua potkaisi, sillä löysin sentään kolme juttua jotka tulevat ihan tarpeeseenkin. 

Seppälästä löysin rintaliivit, jollaiset minulla on ennestään. Kuitenkin minulle on mystisesti käynyt siten, että ulokkeet, joita rinnoiksi kutsutaan, eivät enää meinaa mahtua sellaisiin liiveihin joiden kokolappu on 70A, mutta kokoon 75A kyllä mahdutaan. 


Onlystä mukaan tarttui neuletakki. Aikamoinen löytö olikin, sillä rakastuin takkiin ensisilmäyksellä ja se oli piilotettu minulta siten että huomasin sen ihan vahingossa vasta siinä vaiheessa kun olimme jo lähdössä pois kyseisestä liikkeestä!


H&M:stä tein myöskin löydön ihan tuurilla. Kävi melkein samoin kuin tuon Onlyn neuleen kanssa.


Siinä olivat löytöni, ja yksi mikä kaupungilta tarttui myöskin mukaan oli hillitön jalkakipu. Minulla oli uusimmat kenkäni jalassa, niillä on kyllä hyvä kävellä mutta on sanomattakin selvää että jos on muutaman tunnin kaupungilla koko ajan kierrellen, ei voi saada muuta aikaan kuin jalkakipuja. 

Kotiintullessa kävin Filmtownin kautta. Hain leffan nimeltä Lainkuuliainen kansalainen ja katsoimme sen iltasella. Ihan hyvä leffahan se oli. 
Leffan jälkeen luin hetken ja juttelin ystäväni kanssa puhelimessa, kunnes menin petiin jo yhdeksän aikaan. Ja kun laskin aamulla niin olin nukkunut kepeästi kymmenen tuntia! Taisi todellakin olla hiukan univelkaa. 

Nyt haen muffinssin ja syön sen kahvin kanssa, ja samalla luen hyvää kirjaa. Aivan parasta!

Ei kommentteja: