maanantai 15. maaliskuuta 2010

Vai että tällainen "kevät".

Saattaa olla että muistan myöskin väärin, mutta en kyllä muista että aiemmin maaliskuussa olisi ollut tällaiset pakkaslukemat. Okei, kello on vasta näin vähän eli toivon mukaan tuolla hieman lämpenee päivää kohden, mutta minun muistelmieni mukaan maaliskuu on ollut sellainen kuukausi että hyvää vauhtia on jo lumet sulamassa ja että ulkona tarkenee jo vähän kevyemmilläkin vaatteilla. Kyllähän sen kevään tulon nytkin huomaa, mutta ei vaan jaksaisi odottaa niitä reippaasti lämpimämpiä kelejä. 

Eilen illalla katsoin Veren Vangit ja olen aina yhtä lumoutunut. 
En tiedä miten muilla, mutta minä en vain saa revittyä vampyyreista mitään kauhua tai karmivaa. Olen vain todella päättömästi lumoutunut joka kerta. Eilen mietiskelin mitähän tekisin jos yhtäkkiä luokseni tulisi vampyyri ja purisi minua, ja kuten Veren Vangeissa, toteaisi että saisin valita kuolenko vai haluanko ikuisen elämän. Minä valitsisin kuoleman, en tahtoisi vaellella monta sataa vuotta maan päällä. Mutta kuitenkaan en usko että ensimmäinen reaktioni olisi kauhu. Ainakaan sitä vampyyria kohtaan.  


Tällä viikolla pitäisi mennä Tarun kanssa käymään Lastenklinikalla, mutta tänään emme ainakaan taida päästä, niin kovin kylmä tuolla on. Huomenna pitää sitten mennä, oli sää mikä tahansa, tai jos on liian huono sää niin minä käyn sitten hakemassa näytepurkit kotiin ja vien sitten takaisin sairaalalle kun näyte on saatu. Katsotaan miten homma etenee ja sitä rataa.  


Olen saanut pari kysymystä taas teiltä lukijoilta, kiitos siitä! :) Jos on kysyttävää, kenellä tahansa, mistä tahansa, niin kysykää, saisimme toisen kysymyspostauksen aikaiseksi!

6 kommenttia:

Heta kirjoitti...

Meinaatko opettaa lapsillesi wiccalaisuuden?

Seamrog kirjoitti...

Kiitos kysymyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko vanhemmillasi jokin erityinen uskonto? Miten he suhtautuivat sinun wiccalaisuuteesi?

Ofelia kirjoitti...

Tuli mieleen ehkä epähienotunteinen kysymys, mutta tupakoitko raskausaikoina?

Ja säästä: mä muistan maaliskuun 2006, kun tulin saikulle Suomeen hirveessä keuhkoputkentulehduksessa, makasin puolikuolleena sängyssä ja katselin ikkunasta kateellisena kun ihmiset hiihti paksuilla hangilla! Lääkäri ei päästänyt mua ees ulkoilemaan! =D Kai sillon siis pakkastakin oli, kun luntakin oli hitosti?!

Seamrog kirjoitti...

Kiitos kysymyksistä. <:

Ofelia: Kyllä muuten taisi maaliskuussa -06 olla pakkasta. Ihan varmasti oli muuten!

Rouva Lypsy kirjoitti...

Arvaapas, meillä on lunta vyötäisille asti. Viimeksi oli tälläinen lumimäärä 2003. Tosin meilläpäin Suomea on aina paljon lunta ja vielä enemmän pakkasta. Jos pitäisi valita , niin lunta saa olla puolestani joka talvi mielummin paljon. Ajattelen sillä puutarhani talvehtimista.

Heitämpä minäkin kysymyksen tai pari:
Miten vuodenajat vaikuttavat sinuun?
Mikä vuodenaika on eniten sydäntäsi lähellä?
Näetkö kasvien auran?
Millainen suhteesi on luontoon?