perjantai 5. maaliskuuta 2010

Materiaa, joka ihme kyllä piristää mieltä.

Päivän asu -kuvia ei ole nyt vähään aikaan tippunut kun en ole paljon missään ollut ja jos olen, niin olen hiihdellyt samoissa rytkyissä. Tulisi jo kevät kunnolla niin voisi alkaa monipuolisemmin pukeutumaankin kun ei aina tarvitsisi ensimmäisenä ajatella sitä kuinka lämmintä kudetta pitää heittää niskaan. 

Joka tapauksessa, sain eilen itseni raahattua kaupungille ystäväni kanssa. Alunperin lähdin metsästämään eräitä kenkiä joihin olin iskenyt silmäni jo varmaan syksyn puolella, mutta jotka korkean hintansa vuoksi jäivät aina kauppaan. Nyt kuitenkin kun edelleenkin niitä himoitsin ja sain netistä huomata että liikkeissä niitä ei ole minun koossani kuin enää muutama varastossa, sain itseäni niskasta kiinni ja menin koittamaan onneani josko lähimmässä Dinskossa olisi niitä kenkuleita vielä. Ja olihan siellä! Ne lähtivät mukaani hintaan 49,90€. Kenkien koko on 36.

Noissa on ihan mukava korko ja kivasti piiloplatformiakin, ja ovat yllättävän tukevat jalassa vaikkeivät siltä näytäkään. 

Kävimme myös katsastamassa eri liikkeissä alennuksia ja tarjouksia, joista yhden hyödynsinkin. 


Nimittäin tuollaiset kahdet sukkahousut lähtivät mukaan Seppälästä ja niiden lisäksi vielä musta paksut polvisukat jollaisia olin metsästänyt jo ikuisuuden. Tarjous oli siis kolme kahden hinnalla, joten nuo violetit sukkahousut lähtivät ilmaiseksi. Kuvassa tuo violetti on liian vaalea, se on oikeasti tummempi. 

Tällaiset käsihässäkät löytyivät H&M:stä vitosella. Vaatekaappisaneeraukseni yhteydessä harmittelin kovasti, sillä minulla oli lähes tulkoon tällaiset jo, mutta toinen niistä oli vahingossa mennyt joskus pesuun jossa oli aivan liian korkea lämpötila, ja se oli sitten kutistunut käyttöelvottomaksi. Onneksi löysin nämä tilalle! 

Gina Tricotista löytyi tuollainen perus sormus ja kaulakoru jossa on pieni trikki. Nimittäin...

Viuh! Pöllökaulakoru onkin kello! Ystäväni tämän minulle löysi, ja minulla oli kuulemma ollut näkemisen arvoinen ilme kun minulle tämä näytettiin, eikä kyllä tarvinnut kauheasti epäröidä lähteekö tämä mukaan vai ei. Minulla ei edes ole ihan tavallista kelloa ennen kuin nyt, ja koska tuo menee muutenkin aivan vallattoman suloisena kaulakoruna niin nyt minulla on kaikki hyvin!

Näiden supertuhlailujen jälkeen kipitimme vielä Anttilaan josta löysin kuudella eurolla leffan, nimittäin Brokeback Mountainin. Aivan ihana elokuva, jos joku ei ole sitä vielä nähnyt niin suosittelen erittäin lämpimästi!

Enkä voi nyt muuta kuin tuulettaa, sillä vaikka ulkona onkin pakkasta niin siellä kuitenkin paistaa aurinko, edes yksi kevään merkki! Samaten voin huokaista helpotuksesta, sillä Jani menee viikonlopuksi Oton äidille kylään, ja Taru on ehkä menossa yhdeksi yöksi äidilleni niin että saan ihan itse ja ihan yksin päättää mitä teen vain teenkö mitään! Ystävääni lupasin tavata tässä viikonloppuna, katsokaamme että minä päivänä ja missä merkeissä, se on vielä vähän avoinna.

Nyt juon kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa aamukahvia ja kohta alankin jo olla valmis päivän rientoihin. Muutamat viime päivät ovat olleet todella arvaamattomia käänteissään, katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan!

Ja tässä vielä teille oikein aamuinen peilikuva mammasta joka olisi mielellään nukkunut vähän pidempään!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi että, nuo kengät ovat aivan upeat! Samoin nuo "käsihässäkät", itsekin olen etsinyt sellaisia joten pitänee käydä kuikuilemassa henkkamaukallakin :)

Chastel kirjoitti...

Hihii, onpas hauska kello =D

Moira Hermione kirjoitti...

Chastel: Olen samaa mieltä! :D

Pahalapsi kirjoitti...

Oi tsiisus miten ihanat kengät! o__o Todella kauniit, en ois uskonut, että dinskosta löytyy tuollasiakin. Ja ihanat tatuoinnit myös ^^