Ouh. Ihana aamu.
Ja kissanpaskat.
Heräsin kamalassa unitokkurassa kello 7.55. Pääsin hädin tuskin sängystä ylös. Äkkiä kahvit naamaan ja aamutupakat hengitysteihin ja sitten pikainen blogitsekkaus (yksi kommentti, jee) ja sitten äkkiä kuteet niskaan ja terveysasemalle.
Istahdin mukavasti odotushuoneen penkkiin. Kello oli noin kymmentä vaille yhdeksän. Aika olisi yhdeksältä. Yhtäkkiä tuli kumma tunne että minäpäs nyt tarkistan kerran vielä että olihan se aika varmasti yhdeksältä.
No ei ollut. Se on vasta 9.30.
Menin terveysaseman pihaan ja sytytin tupakin. Koitin soittaa Otolle ilmoittaakseni tästä asiasta. Otto ei vastannut puhelimeen, mikä yllätys. Ajattelin sitten että mitäs hittoa minä arvauskeskuksessa lusin puolta tuntia kun voin yhtä hyvin mennä kotiinkin, asumme kahden minuutin matkan päässä.
Tulin kotiin ja aloitin kirjoittamaan tätä. Josko kohta olisi uuri yritys.
Asia mitä tässä ihmettelen on se, että en muista nykyään kunnolla mitään. Tai muistan, mutta monet asiat kaikkoavat mielestä kuin liemi rikkinäisestä noidankattilasta ja jotkut asiat muistan totaalisen väärin.
Otto totesi että alan tulla vanhaksi. Kiitos, rakas mieheni, kiitos. Olen erittäin otettu tästä kommentista. En ole edes kahtakymmentä ihan vielä ja saan kuulla tulevani vanhaksi! Mikä mieltä nostattava toteamus!
Kauhulla aloin siis odottamaan joulua. Millainen lahopää minusta tulee kun täytän sen kaksikymmentä jos nyt jo olen tällainen lahoaivo? Makaanko vain sängyssä enkä muista omaa nimeäni saati syntymäpäivääni? Unohdanko lapsieni nimet ja heidän syntymäpäivänsä?
Toivottavasti en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti