sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Nostalgista.

Otto kertoi just kuinka se oli löytänyt vanhoja tekstareita puhelimestaan... Niiltä ajoilta kun Taru oli vielä ihan vaan Vauva kun ei ollut vielä ristiäisiä pidetty... Ja Janikin osuu nyt jo kuulemma tikoilla tauluun, äskenhän sekin possu oli vasta vauva! Ei ole todellista. En voi ikinä lakata ihmettelemästä mihin tää aika menee näin äkkiä. Lapset sen kuin vaan kasvaa ja itse alkaa kohta rupsahtamaan ja tässä ei taaskaan ole jouluun kuin pari kuukautta vaikka äsken täytin vasta yhdeksäntoista... Ei. Ole. Totta. En hyväksy! 

En voi uskoa että alettiin Oton kanssa seurustelemaan silloin kun minä tyttö olin 15 ja Otto 16, ja nyt Ottokin on jo 21. En. Voi. Uskoa. En hyväksy!


*Integratio - Poor Romeo*
Tämä biisi tuo elävästi mieleen alkuvuoden -09. 


*Veijo Keibaarissa*
Repeän joka ikinen kerta kun kuuntelen tätä. Yksi parhaimmista biiseistä silloin kun kaipaa edes pientä hymyä. Tai jopa naurua. 

iPod latautumassa parastaikaa. Sain lopulta siirrettyä sille jokaikisen Sonatan biisin. 



Sain sitten myöskin tietää että äitini menee ulkoiluttamaan Tarua tänään jossakin vaiheessa. Ilmeisestikin sitten kun Taru on nukkunut päikkärit. Juuri tällä hetkellä ihmettelen miksei Taru nukahda vaikka se on selkeästi väsynyt. Odottelen hetken ja jos ei nukahda niin otan sitten pois sängystä, ei siinä muu auta. 


Nyt menen taas päästämään sisäisen kodin hengettäreni valloilleen. Menen siis levittämään pyykit kuivumaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin se näköjään nykyään vaan menee; mitä enemmän tulee vuosia mittariin sitä nopeammin aika tuntuu menevän.. :O Olen meinaan huomannut saman itekin. "Vuosi" ei tunnu enää yhtään pitkältä vuooooodeeellltaaa jota se lapsena oli. :D

-eimii

Seamrog kirjoitti...

No ei tosiaan tunnu. :o Nykyään vuosi on vain hetki. Lapsena yksi vuosi tuntui kestävän kymmenen vuotta. :D