perjantai 23. lokakuuta 2009

Sellaista ihmeellistä kuin asujuttuja ja muuta lässytystä.

Harrastin tänään sellaista kuin pikalaittautumista. En siis jaksanut alkaa laittamaan mitään kunnon sotamaskeja mutta ei naamani sellaista tällä hetkellä edes kaipaakaan. Keskityin enemmänkin vaatepuoleen, tosin siinäkään ei ollut paljon miettimistä.  




Mekko se eilen tuunaamani. Muuten taitaa olla secondhandia.
Sukkikset jostain kaupasta.
Kuvassa huonosti näkyvä vyö eräästä hameesta.


Korut vähän mistä sattuu.



Säärystimet jalkaan ettei tule kylymä ulkona! Kyseiset H&M:stä.




Takki secondhand. 
Kengät Andiamo.
Huivi ikivanha. 
Laukku H&M.


Kirjastossa käväisin. En tosin lainannut kirjoja ollenkaan, oli ihan liian kuuma eikä tällä hetkellä varmaan aika riitä lukemaan mitään muita kun nuo mitkä ovat jo lainassa. 


Otto lähtee tänään (taas) baanalle, mukamas pelaamaan jotain Nintendoa kaverinsa luo, mutten usko sitä. Uskon homman menevän niin että kun porukka on kasassa, sitä peliä jaksetaan hakata korkeintaan tunti ja sen jälkeen musiikin huudatus ja alkoholin litkiminen vievät voiton. 
Eipä ole minun päänsärkyni sitten huomenna.. Minä tulen olemaan elämäni kunnossa kun taas tuo toinen puolisko voivottelee väsymystä ja krapulaa.. Aijai tätä vahingoniloa.


Kunhan Taru menee illemmalla tutimaan niin minä ajattelin alkaa leikkimään Janin kanssa sabluunoilla. Yksi sellainen pitkähihainen hässäkkä (boleroko se on?) on kaapissa käyttämättömänä, ajattelin jos sitä piristäisi jollakin kuvalla. Vielä pitää keksiä kuva jostakin tai piirtää sellainen itse. 


Huomenna päivällä olisi tarkoitus nähdä kaveria. Nähtiin tänään jo mutta ei me siinä ehditty rupatella kuin vajaa tunti. Huomenna sitten paremmin. 


Nyt kahvia nassuun ja nettiin etsimään hyviä sabluunoita.



Oli pakko.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kamera sulla! :) Ja oot tosi nätti tollai vähemmälläkin meikillä. :)

-eimii

Moira Hermione kirjoitti...

eimii: Kiitos. ^_^