lauantai 31. lokakuuta 2009

Samhain.

Nyt se on. Samhain. Toivotan siis erittäin antoisaa Samhainia (jos olet wiccalainen) ja muille sitten rauhaisaa Pyhäinpäivää. <3


Kuva täältä.

Samhain on pakanallinen vuodenvaihde. 


Samhain on entisaikojen tulen juhla (kuten Beltanekin) ja tuli liittyy juhlintamenoihin nykyäänkin, lähinnä tosin kynttilöiden muodossa. Samhain, kuten Beltane, on vanhaan kalenteriin merkitty karkauspäiväksi. Niiden aikana elävien ja kuolleiden maailman välisen rajan uskotaan olevan ohuimmillaan, ja salattujen asioiden tulkitseminen ja kristallipalloon katsominen kuuluu perinteisiin. 

Perinteisiin kuuluu myös kynttilän asettaminen ikkunanlaudalle ohjaamaan toivotut edesmenneet henkilöt takaisin kotiin. Henkiä ei saa häiritä elleivät ne itse sitä halua, siksi näin. Kurpitsalyhdyt pohjautuvat tähän vanhaan tapaan. 


Samhainin yrttejä ja kasveja ovat mm. krysanteemi, koiruoho, omenat, päärynät, pähkinät, ohdake, granaattiomenat, kaikki viljat, sadonkorjuuajan hedelmät ja pähkinät, kurpitsa ja maissi. 

Samhainin värejä ovat musta, oranssi, valkoinen, kulta ja hopea. 


Tottahan aina voi itsekin soveltaa. Periaatteessa mitkä tahansa yrtit ja värit sopivat, jos se tuntuu itsestä oikealta. Kuitenkin aika moni taitaa kallistua mustan ja oranssin puoleen, sillä ne ovat erittäin pitkään olleet myöskin Halloweenin (tämän amerikkalaisen kaupallisen juhlan) värejä. 

Samhainia voi viettää monin eri tavoin. Itselläni kun on lapsia niin en välttämättä aina löydä aikaa juhlia ns. kunnolla niin kuin wiccalaisen tavallaan kuuluu, mutta olen kehittänyt sellaisia tapoja jotka sopivat minun päiväjärjestykseeni vaikka mikä olisi. Mietiskelen vanhaa vuotta ja mietin mitä huomenna alkava pakanallinen uusi vuosi voi tuoda tullessaan, käyn ulkona kävelemässä ja katselen ja tutkin luontoa. Mietin miten se on muuttanut muotoaan kuluneen vuoden aikana ja miten se tulee muuttumaan tästä eteenpäin. Sytytän illalla kynttilän tai pari avoinaisen ikkunan äärelle. Toivottavasti saan tänään tavata mummini. Näin viime yönä myös unta eräästä minun ja Oton edesmenneestä ystävästä vaikka en ollut häntä eilen ainakaan tietoisesti ajatellut, näinköhän hän taisi vierailla ainakin minun luonani jo... Toivottavasti hän tulee tapaamaan vielä Ottoakin jollain tapaa, ellei ole käynyt jo. Unessa pidimme hauskaa yhdessä, kuten teimme tämän henkilön eläessäkin. En olisi voinut viime yönä parempaa unta nähdä.  

Ajattelin tänään laittautua jollakin tavalla vaikken minnekään menisikään. Kuitenkin on aika varmaa että käyn joko äidilläni tai ystäväni luona, kummatkin asiat ovat kuitenkin hiukan avoinna vielä. Saa nyt nähdä. Kyllä minä jossakin käyn, jossen muualla niin pikkuisella kävelyllä.

2 kommenttia:

seljanlehti kirjoitti...

Heipähei! Olen lueskellut blogiasi jo jonkin ja ajattelin viimein kommentoida. :) Hyvää Samhainia sinulle! Itse tykkään viettää tätä päivää Kekrinä, eli suomalaisen kansanperinteen juhlana. Kristitty Pyhäinpäivä ei niin viehätä minua, vaikka toki kauniita ajatuksia sekin sisältää. Itsekin mietiskelen "mennyttä vuotta" ja pohdiskelen tulevaa, sillä muinoin Kekrinä Suomessakin alkoi uusi vuosi. :) Ja tietenkin sitä tulee kuljeskeltua luonnossa ja ehkäpä tehtyä jokin Kekritaikakin! Toivottavasti Samhainistasi tulee onnistunut. :)

Moira Hermione kirjoitti...

Kiitoksia, ja samoin. :)