Taas on sellainen olo ettei huvittaisi tehdä mitään. Tai oikeastaan huvittaisi tehdä kaikenlaista muttei siltikään. Inhoan tätä fiilistä. Tämä tulee minulle aina muutaman päivän välein, ja silloin päivä tuntuu aina loputtoman pitkältä. Mieli olisi tavallaan virkeä mutta kroppa ei todellakaan. Nytkin voisin siivota, muttei vaan jaksa millään.
Kaikki ahdistaa. Sisällä oleminen ahdistaa, ajatus uloslähdöstä ahdistaa. Koneella istuminen ahdistaa ja kaikki muutkin aktiviteetit ahdistavat. Pienikin ääni ärsyttää korvaa ja päätä ja voisi vain raivota kaikesta mikä ei mene ihan tasan niin kuin itse haluaa.
Eikä asiaa todellakaan auta se että Otto ihan kirjaimellisesti huutaa tuohon saatanan mikkiin kun se pelaa taas vaihteeksi koneella jotakin. Se on ikuinen vitutuksen aihe. Alkaa kyllä pikkuhiljaa tulla raja vastaan siinäkin. Jos se ei tajua sitä pyynnöistä huolimatta lopettaa niin täytyy itse keksiä joku keino jolla se joko loppuu tai lakkaa häiritsemästä.
Pitäisi korjata Oton housut, niistä on vuori revennyt. Ei huvita.
Pitäisi siivota. Ei huvita.
Se mikä olisi juuri passeli nyt olisi yksin olo. Mutta se ei käy päinsä. Minä kun en voi lähteä minnekään eikä Otto ole lähdössä lasten kanssa minnekään. Myöskään en voi minnekään huoneeseen lukittautua edes viideksi minuutiksi kun ei ole ketään kaitsemassa lapsia.
Tämä on inhottavaa.
1 kommentti:
Kuulostaa niiiin tutulta... Itselläni on 3,5v lapsi, ja tiedän kyllä tosi hyvin tuon Haluan olla yksin-tunteen.
Lähetä kommentti