Ilta-ajelu ja nyt oma rauha ja teetä.

Kaveri oli käymässä. Pelasimme varmaan pari tuntia sellaista mukavaa peliä. Toinen mietti jonkun hahmon, sai olla mikä tahansa kunhan oli sellainen että molemmat sen tiesivät, ja toinen sai kysellä kysymyksiä johon toinen pystyi vastaamaan kyllä tai ei ja koitti sitä kautta saada selville mikä hahmo oli kyseessä. Meillä oli vaikka ketä Niiskusta Leo Komaroviin. Mutta että oli hauskaa! Sai huomata kuinka hiton laaja ihmisen muisti onkaan, ja kaipa tuollainen kehittää jotain... Ehkei ny älykkyyttä, mutta jotain. 
Pääasia että saimme nauraa kippurassa aina välillä kun kysyttiin niin tyhmiä kysymyksiä ettei tosikaan. Tyyliin "haiseeko se?" oli yksi erittäin hyvä minkä kaverini kysyi. Tässä oli siis kyse juurikin siitä kun koitin saada häntä arvaamaan Leo Komarovin. 


Heitin kaverin sitten autolla himaan kun olin luvannut. Rakastan ajaa myöhään. Kadut ovat omiani. Liikennettä ei ole nimeksikään joten voi vain kruisailla, kunhan varoo ettei aja ylinopeutta tai törmää mihinkään elottomaan siinä vapaiden katujen euforiassa.

Hirmuinen hinku olisi taas luoda uutta. Kirjoittaa, ommella, sählätä kangasväreillä - mitä vain! Ainoa este on aika. Tuo salakavala vihollinen. Kuinka traagista.


Aamulla on taas noustava seitsemän pintaan, Jani täytyisi heivata kunnialla kerhoon ellei tuo sen yskäntynkä tuosta kovasti pahene. Harkitsin jo sellaista vaihtoehtoa että pitäisin pojan koko huomisen päivän kotona josko yskä talttuisi, mutta tuo poika on semmoinen energiapakkaus että kyllä hänen pitäisi päästä ulos purkamaan sisäisiä aggressioitaan...

Ehkäpä vain istun tässä mukavasti, vetäisen teemukillisen huiviin ja painun nukkumaan. Iltalääkkeenkin nappasin jo.

Tee on hyvveeee! 
Kuten kuvasta ehkä näkyy. En tiedä.


Ja ehkä pääsen joskus vielä sisälle kunnolla tuohon Twitter-toimintaankin joskus. Vielä vähän hakusessa, jos jollain on jotakin hyviä vinkkejä tai neuvoja asian suhteen niin valistakaa toki tyhmää.