Kummituksia ja kirjoja.

Ritva Fagerström - Yhteyksiä Henkimaailmaan

Kirjassa on kolmenkymmenen suomalaisen kertomana nk. yliluonnollisia kokemuksia, joita ei voi selittää järjellä.

Luin tämä kirjan parissa tunnissa, sillä se oli niin mielenkiintoinen etten voinut laskea sitä käsistäni. Erittäin avartava kirja, osa kyllä kuulosti tuulesta temmatuilta asioilta, kuten että joku kertoi osaavansa pidentää jalkoja, mutta kun aloin miettimään asiaa niin en kuitenkaan usko sen olevan mahdotonta. 
Suosittelen kaikille jotka pitävät "kummitusjutuista", ovat kiinnostuneena paranormaaleista asioista, ovat kokeneet sellaisia itse, jne. 

Annan asteikolla 4-10 arvosanaksi 9.


Tästä tulikin mieleeni yleisesti ottaen paranormaalit asiat. Erityisesti aloin miettimään omia ja läheisteni kokemuksia. Ja muistuipa mieleeni pari kokemaani juttua, joita en ole vielä julkistanut minnekään.


Tämä tapahtui tässä parin vuoden sisällä, en muista tarkkaa aikaa. 
Olimme Suonenjoella Oton äidin mökillä. Oli ilta ja pimeä, ja minä ja Otto olimme menossa huussiin joka sijaitsee parinkymmenen metrin päästä päätalosta navetan takana. Kävelimme pientä polkua pitkin huussia kohden ja samalla hetkellä minulle tuli outo tieto siitä että joku tai jokin on pihassa kun tulemme huussista pois. Tunne oli erittäin vahva. En kuitenkaan sanonut Otolle mitään. Juttelimme muita ja kävimme vessassa, ja asia unohtuikin. 
Kun lähdimme huussista ja ilmestyimme navetan takaa esiin, pysähdyimme ja hyvä ettemme kiljuneet ääneen kun säikähdimme niin kovasti. Pihassa möllötti hemmetin iso koira! Se oli vaalea, ilmeisestikin kultainennoutaja. Ensin siinä pimeässä maalailimme jo kaikkia kamalia kauhutarinoita siitä että se onkin susi, kunnes huomasimme asian oikean laidan. Jäimme Oton kanssa kuitenkin navetan nurkalle kauemmas koirasta joka tuijotti meitä herkeämättä. 
Lopulta soitimme päätalossa olleille ihmisille että tulevat tarkistamaan, ja kävikin ilmi että se oli naapurin koira. 
Kuitenkin olin itse tiennyt ennalta sen, että pihassa on jokin kun huussista tulemme pois.

Tämän sattuessa olin aivan pieni, varmaankin alle parivuotias, joten olen kuullut tämän parilta sukulaiseltani. 
Osasin tapahtuman aikoihin jo puhua. Minulle kummitätini Eila on aina ollut erittäin läheinen, olimme kuin paita ja perse silloin kun olin pieni, ja olemme henkisesti edelleen. 
Oli sellainen aika, että Eila oli sairaalassa leikkauksessa. Minä taisin olla äitini kanssa kotona, ja välimatkaa minulla ja Eilalla taisi olla semmoiset päälle sata kilsaa. 
Kuitenkin minulle kerrottiin, että Eila oli ollut kovissa tuskissa ja ikävöinyt minua ja kipulääkehuuruissaan oli sanonut että hänen on tavattava Terhi, ihan pakko nähdä Terhi. Samaan aikaan olin kotona itse kiljunut täyttä kurkkua että haluan Eilan luo. 

Tästä ei ole kauaa. Tämä kävi tänä vuonna, hiukan vuodenvaihteen jälkeen, tarkkaa päivää en muista. 
Isäni äiti oli sairaalassa, teki kuulemma kuolemaa. Näin ainakin kaikki sanoivat, lääkärit ja muut. Isäni ja hänen siskonsa valvoivat sitten yötä päivää äitinsä vuoteen äärellä sairaalassa. 
Minä olin toki huolissani, en kylläkään ollut todella läheinen tämän mummini kanssa, mutta kyllin läheinen kuitenkin jotta asia vaivasi minua ja pahasti. Ei ollut ollenkaan hyvä olla. 
Eräänä aamupäivänä olin sitten kotosalla alkamassa meikkaamaan. Siihen mennessä mummi oli tiettävästi tehnyt kuolemaa jo kaksi tai kolme päivää, en muista. 
Olin menossa vessaan, joko kuselle tai hakemaan topsipuikkoja, en muista, mutta samalla hetkellä päähäni humahti tieto että tämä on mummin kuolinpäivä. 
Ei mennyt kauaa kun sain isältä viestin jossa luki: "Ulla-Maija -mummi nukkui pois klo ?.?". (Kysymysmerkit siksi etten muista kellonaikaa). Kellonaika oli kuitenkin kutakuinkin sama jolloin oli ajatellut että tämä on mummin kuolinpäivä. 

Jos janoatte lisää, löydätte juttuja vanhasta blogistani:


Kummitusjuttuja.
Lissää tämmöstä. 
Ja yhäkin. 
Kahvia ja kirsikkakeksejä. 
Näkymättömiä.
Hauska sattuma.