sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Meikki-inventaario.

Tässä tämä lupailemani meikkipostaus. Eli: kaikki meikkini ja hajuveteni jotka omistan! Tattadadaa! Jumalauta kyllä yllätyin kun kaivoin kaikki esiin. Näitä on ihan kamala läjä!! Sattuneesta syystä en siis luetteloi sen kummemmin, jotain pientä henkilökohtaista nippelitietoa saatan kertoa, mutten kyllä jokaikisen purkin ja purnukan nimeä ja sävyä. Mulla menisi siihen koko yö. 

Aloitetaan hajuvesistä.


 
 

 


Tuossa keskellä on suuri rakkauteni, Diorin Pure Poison. Sain sen parin vuoden odottelun jälkeen vihdoin ja viimein joululahjaksi silloin kun täytin yhdeksäntoista eli viime jouluna. Se kun on niin hinnakas, niin en olisi itse halunnut siihen tuhlata rahaa.. Mutta sitten kun tämä kyseinen yksilö joskus kuluu loppuun on minun uhrauduttava ja maksettava uusi puteli itse. On se kyllä sen arvoinenkin. 
 



 

Kynsilakat vuorossa seuraavaksi. 

 

 
 
  
  

Siinäpä olivat kynsilakat. Yleisimmin kynsistäni löytyy mustaa, vihreää tai violettia. Satunnaisesti voi löytyä muitakin värejä ja esim. glitterlakkoja, mutta harvemmin olen vaaleakyntinen tai kokonaan ilman lakkaa. En vain osaa olla. 

Nyt pääsemmekin siirtymään sitten ihan siihen viralliseen meikkiosioon. 

 

 

Siinä ripsivärini. Kaikki muut mustia paitsi yksi vihreä, ja se on ihan hauska, joskin se on niin tumma vihreä että sitä luulee nopealla vilkaisulla tummanharmaaksi tai mustaksi, enkä pahemmin käytä sitä. 

 

 

Meikkivoiteeni. Keskimmäistä ja oikeanpuoleista käytän aina kun meikkaan. Vasemmanpuoleinen on lähinnä peitevoide, jota käytän silloin tällöin peittääkseni tummat silmänaluset.

 

 

Poskipunat. Käytän aina vain tuota ruskeaa, mielestäni vaaleanpunainen ei oikein näytä hyvältä. 

 

 

Puuterit. Tuo vasemmanpuoleinen on vaaleampi ja sillä saa naaman ihan valkoiseksi jos tarve on. Käytän yleensä tuota oikeanpuoleista.

 

 

 En edes muistanut että minulla oli nuo oikeanpuoleisetkin! Mahtava löytö. :) En pahemmin ole näitä siis käyttänyt, en oikein jaksa tuhrata niin kauan että saisin nuo huolella kiinni. Muutama vuosi sitten koitin laittaa nuo vasemmanpuoleiset, ja kyllä ne sainkin silmiin mutta aika äkkiä irtosivatkin jo... En tiedä mitä tein väärin. 




 

 Glitterit ja hileet. 




 

Kasvovärit. Merkiltään ovat Grimas. En ole vielä kertaakaan käyttänyt noita, ostin ne alunperin erästä LARPpia varten jota ei koskaan pelattu...




 

Eyelinerit. Nuo kaksi vasenta ovat mustia, ja niitä yleisimmin käytänkin.

  

 

Huultenrajauskynät. Tuo vasen on nestemäinen punainen ja oikea on ihan kynä kuten näkyy ja väriltään ruskea (käytän sitä tosin kulmakynänä, yay!). 

 

 

Viralliset kulmakynät sekä kajalit. Lähinnä näistäkin käytän silmienrajauksessa mustaa.

Jospa nyt siirtyisimme vihdoin ja viimein niihin mielenkiintoisimpiin, eli luomiväreihin ja niiden jälkeen huulipuniin. 


 

  
  
 
 

Siinä kaikki. Lähinnä silmiini asti pääsevät vihreä, musta ja ruskea, mutta joskus käytän muitakin, en tosin vaaleita yleensä. Tuo viimeinen on minun ensimmäinen ja viimeinen nestemäinen luomivärini. Mielestäni ne eivät ole kovinkaan helppokäyttöisiä. 

 
  

Siinä huulikiiltoni. Herkullisiä värejä, en vain usein käytä, lähinnä epäkäytännöllisyyden takia. Minulla kun on yleensä aina hiukset auki, niin auta armias kun pieni tuulenviri käy niin heti on huulissa liimautuneena satakunta hiusta ja kun ne repii pois on huulikiilto sen jälkeen pitkin naamaan. 




 
  

Ja siinä ovat huulipunani. Tuo yksittäiskuva on tämän hetken suosikkini. Kummallista että minulta löytyy eniten punasävyisiä huulipunia vaikka käytän niitä vähiten. 

Tässä oli tämä postaus, voi luoja että tähän en kyllä ryhdy enää koskaan! Oli urakka. 

Nyt ajattelin nappaista iltalääkkeen ja datailla hetken ja sen jälkeen mennä unten maille. Saas nähdä koska mies kotiutuu... Eipä ole mitään jätkästä kuulunut vielä. Veikkaisin että se hiipii kotiin joskus kolmen tai neljän maissa ja kolistaa niin maan perkeleesti että Taru varmasti herää ja sitten on kunnon show pystyssä. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy. 

Jos jollakulla on jotakin kysyttävää liittyen tähän postaukseen, niin siitä vain. :) 



4 kommenttia:

Mii kirjoitti...

Tuo Pure Poison tosiaan kandee ostaa juurikin ennen joulua, koska ainakin viime vuosina on tullut sellanen tarjous missä on tyyliin toi hajuvesi ja joku vartalovoide samassa ja paljo halvemmalla ku normihinta.. Mutta tuskimpa tuo nyt ihan heti loppuu, mulla on ainaki kestäny useemman vuoden aina yks tuollanen :).

Moira Hermione kirjoitti...

Jep, mun pikkuveli osti tuon hajuveden mulle viime jouluna ja juurikin siksi että siinä oli tuollainen sun mainitsema tarjous. <:

Camilla kirjoitti...

Mistä mistä MISTÄ tuo kirkkaan äärimmäisen vihreä luomiväri on kotoisin?! Tuo sololuomiväri, aika ylhäällä tuossa luomarikuvassa.

PS. Kattelin sun kuvia galleriasta ja tulin (jälleen kerran) siihen tulokseen, että haluaisin meikata sut ja ottaa susta kuvia tuolla järkkärillä jossain hienossa ympäristössä (esim. ulkona). :D

Ankat kirjoitti...

Vau, mistä noita vaaleita huulipunia oot ostanu?

Lävistyksitä sen verran,
että eihän siinä ihan järkyttävästi rahaa menis hukkaan, ja voi olla että jää arpi, kun ottaa pois. Kuitenki on hyvä miettii pariin kertaa, et haluuko sitä vai ei. ;D