maanantai 12. lokakuuta 2009

Voi pyhä ongelma sentään.

En tunne itseäni oikein omaksi itsekseni suorilla hiuksilla. Minulla oli 12-vuotiaana permanentti, mutta se meni pilalle täysin, kampaaja tyräsi jotain. En tiedä mitä siinä kävi, mutta hiukseni eivät olleet kiharat vaan laineilla vähän vain ja hiukset olivat kuin purkkaa. Se oli kamalaa. 
Nyt olen kuitenkin alkanut ajatella uudestaan permanentin mahdollisuutta, tosin aina se on tyssännyt johonkin. Ihan ensimmäinen este on kallis hinta, permistä kun pitäisi käydä huoltamassa välillä jossei halua että se kasvaa hiuksista pois. Toinen ongelma on se, että hiustenvärjäystä ei suositella permiksen aikana käytettäväksi, ja minä olen monta vuotta värjännyt hiuksia vähintään kerran kuussa, joskus useamminkin. Kolmas on se että minun hiukseni ovat jo ennestään latvoista aika hamppua, joten en halua edes ajatella millaisessa kunnossa ne olisivat permiksen jälkeen!
Tästä pääsemmekin siihen, että permanentti taitaa olla poissuljettu vaihtoehto. Mitä näitä muita sitten on? Kiharrinrauta, lämpörullat, perus papiljotit, letit yön/kuivumisen ajaksi. Papiljotteja olen kokeillut enkä saanut niitä millään pysymään niin että kiharoita olisi syntynyt. Kihartimen kanssa onnistun myös aina jotenkin sähläämään. Leteillä ei kiharoita saa kuin latvoihin jolloin päälaelta hiukset jäävät rumasti lättänöiksi. Jotenka - lämpörullat. Niitä en ole vielä kokeillutkaan koskaan. Tsekkailin vähän nettiä ja löysin yhdet potentiaaliset, tosin hintaa oli päälle viisikymppiä.. Pitää katso saako noita mistään halvemmalla, tosin laadusta kannattaisi maksaakin että kestää sitten kanssa eivätkä rullat olisi paskana heti ensimmäisen sohlauksen jäljiltä. 
Ja jos jollakulla on kokemuksia lämpörullista, kertokaa ihmeessä! Kaikki mielipiteet ja kokemukset ovat tervetulleita. 

Hiukseni ovat luonnostaan hieman laineikkaat latvoista, jonka olen saanut huomata sitä mukaa kun ne ovat kasvaneet pitkiksi ja kun olen antanut niiden kuivua luonnollisesti pesun jälkeen. Tämä jeesaa vähän, eivät sentään ole täysin piikkisuorat luonnostaan.



Eivät nuo paljoa ole, mutta edes ihan hitusen sentään. Ja noita laineita saa vielä korostettua sillä että pörröttää hiuksia päälaelta sormilla sivuttain heilutellen samalla kun suihkuttaa lakkaa. (Hieno selitys, eikö.)
Silti kaipaisin oikein muhkeita kiharoita joten jos jollakulla on neuvoja tai vinkkejä niin kertomaan vain!

3 kommenttia:

Bermudan Jenni kirjoitti...

moi!
Itelläni on tosi paksut, jäykät, pitkät ja suorat hiukset. Kiharoiden tekeminen oli joskus tosi urakan alla. Yleensä hiukset lisäksi suoristui ennen aikojaan :(

Ihan hyviksi jutuiksi oon huomannu esim. folioilla tehdyt kiharat. Foliosta otat esim. 30cm palan ja rutistelet patukaksi. Niitä muutamankymmentä kpl ja päähän. Foliopatukoissa on se hyvä puoli että päähän rullattuina ne kuumenevat kun niitä lämmittää föönillä. Toiset hyvät patukat löysin Seppälästä, sellaista pehmeää vaahtomuovia olevat. Ne päässä voi nukkuakin ja aamulla on sitte kivat kikkurat. Kaikkein tärkeimmäksi jutuksi olen kuitenkin huomannut muotoilutuotteet! Ennen testailin jotain ihme muotovaahtoja kosteisiin hiuksiin ja sit rullia, mutta kun löysin hyvän muotoilusuihkeen hiuksilleni, kiharat ovat alkaneet onnistua (ja pysyä) tosi tosi hyvin! Eli tämänhetkinen luottotuotteeni kiharoiden alle on Cutrinin chooz multispray, jonka hintakin on ihan sopiva 10€/200ml.

Kiharaista syksyä!

Bermudan Jenni kirjoitti...

ai niin ja ranskanleteillä kiharat tulee tyvestä asti:)

Pikku Possu kirjoitti...

Tulinpa tännekin nyt sitten kurkkimaan, vähään aikaan en olekaan ehtinyt netissä oikein käymään kun oli sisko kylässä pidemmän aikaa (asuu ulkomailla niin nähdään harvoin).
Hienon näköinen oli se violetti takki siellä Vuodatuksen puolella :)

Tuo permanentti mistä hiuksista tuli purukumia kuulostaa siltä että aine oli liian vahvaa hiuksillesi tai se oli päässä liian kauan. Vaalennusaineet ja permanenttiaineet jos niitä liian usein/liian paljon/liian pitkään käyttää tekevät hiuksista juuri tuollaista purukumia (toinen sisko on yhdeltä koulutukseltaan kampaaja ja on kertonut kauhutarinoita siitä mitä kaikkea hiuksille voi tapahtua)

Minulla on hiusten kihartamiseen käytössä sellaiset suht jämäkät, taivuteltavat patukat. Niiden kanssa ei ole ihan niin kiva nukkua kun noiden jo mainittujen vaahtomuovipatukoiden, mutta hyvät kiharat niillä saa. Jos haluaa kiharat päiväksi tai illaksi, niin aamullakin voi vielä laittaa päähän. Itse olen vähän laiska käyttämään niitä, en oikein jaksa panostaa meikkaukseen tai hiuksiin, mutta joskus käytän niitä kuitenkin. Laitan ne suihkun jälkeen kosteisiin hiuksiin, ja samalla laitan jotain hiuksiin jätettävää muotoiluainetta tai ihan muotovaahtoakin. Annan patukoiden olla päässä kunnes hiukset ovat kuivat ja kunnon kiharat ovat valmiit.

Sitten niitä kiharoita voi vielä jatkokäsitellä. Välillä jätän sellaiseksi, välillä kampaan auki jolloin tulee kunnon leijonanharja, ja välillä laitan kiinni löysälle sykkyrälle. Noilla patukoilla saa mielestäni nätimmät kiharat kuin leteillä, ja ihan päänahasta asti.

Sitten vielä vinkkinä yksi nettikauppa, kun ompelustakin tykkäät. Eli itse löysin joku aika sitten englantilaisen kaavakaupan osoitteesta

http://www.habithat.co.uk/

ja liike toimittaa myös Suomeenkin kaavoja ja maksaminenkin onnistuu myös Visa Electronillakin mikä on kätevää. Hinnat ovat ihan edulliset, verrattuna siihen mitä yksittäiset kaavat maksavat täällä, eikä täältä edes kaikkia noita saakaan. Tuolta löytyy jonkin verran myös historiallisten asujen kaavoja sekä fantasia-asujen kaavoja, eli ei tarvitse tyytyä tavisvaatteisiin jos haluaa jotain erikoisempaa.

Ja sitten vielä yksi kysymys. Minulla on jo jonkin aikaa ollut blogi täällä bloggerissa, mutta en silti ole keksinyt mistä saa tuonne sivuun näkyviin nuo tunnisteet. Olisi tosi kätevä jos voisi ne kaikki sinne laittaa niin lukijoiden olisi helppo niitä klikkailemalla löytää mitä haluavat. Eli jos osaisit neuvoa niin olisin todella kiitollinen :)
(olen hieman tumpelo näiden koneiden kanssa :D)